Kevätkimara

Meillä on ollut todella upeita kevätpäiviä koko alkuviikon. Onhan terminen kesä täällä jo uutisten mukaan alkanutkin. Viimeistään sen toteaa, kun katsoo ikkunasta ulos: ruoho vihertää, sinivuokot ja leskenlehdet ovat täydessä terässä. Meri kyllä viilentää ilmanalaa tuulineen, vaikkei jäässä ole ollutkaan koko talvena.

Pääsiäiseksi hankitut narsissit ovat vielä täysissä voimissaan ulkoruukussa, mutta ajattelin istuttaa ne maahan ennen kuin alkavat kovin ränsistyä. Parina edellisenä vuonna olen yrittänyt samaa operaatiota mutta laihoin tuloksin. En tiedä, onko vika sipuleissa vai istuttajassa, mutta maasta  ei ole seuraavana keväänä noussut tikkuakaan.

Syksyisin sipuleiden istuttaminen puolestaan unohtuu takuuvarmasti. Jotenkin puutarhainnostus vain lopahtaa kesän mentyä. Olenkin miettinyt, eikö tulppaanien ja muiden sipulikukkien istuttamisen voisi tehdä keväällä.  Olisiko siitä jotain haittaa kasveille? Sitkeitä ne näyttävät olevan ainakin kasvuun päästyään, sillä merenpuoleisen pensasrykelmän keskeltä nousee urhoollisesti vuodesta toiseen yksi punainen tulppaani.

Pajuangervo vihertää jo ihanasti. Verannan portaiden alla oli hankala tyhjä tila, ja ajattelimme pari vuotta sitten kokeilla naapurilta saatuja pajuangervoja sinne. Vaatimattomana kasvina ne ovat menestyneet hyvin, vaikka osa pensaista on täysin portaiden varjossa.

Ruusupensaan alle ja sinne tänne nurmikolle ilmestyy joka kevät valkoisia krookuksia. Olen kaivanut niitä kukinnan jälkeen maasta ja siirtänyt syreenin alle parempaan turvaan. Sieltä ne taas näyttävät nousevan.

Nalan kanssa tutkailtiin jälleen yhdessä pihapiiriä iltapäivän lämpimässä auringonpaisteessa. Tästä neidistä on seuraa vähän joka puuhaan toisin kuin rentoilua rakastavasta sisarestaan, joka viettää iltapäivänsä mieluiten paistattelemalla päivää ulkoverannalla.

Saaressa asuvalta naapurilta saadut pienet vuorenkilvet ovat sitkeää laatua. Istutin ne viime kesän alussa kuivaan ja vähämultaiseen rinteeseen ihan kokeilumielessä, ja siinähän nuo näyttävät aloittavan jo kukintaansa.

Pihalla jouduttiin kaivamaan viemäriputkia rakennusaikana, ja sen jäljiltä maa on vielä monin paikoin aika hankalasti muokattavaa soramaata. Multaa emme ole pihalle vielä tuottaneet, vaan ajattelimme ensin rauhassa katsoa, mitä pihalle yleensäkin halutaan istuttaa. Tarkoitus on pitää pihapiiri mahdollisimman helppohoitoisena ja luonnonmukaisena ainakin kuivan eteläpihan osalta.

Maanantaina näkyi jälleen vähän suurempi alus lähivesillä, kun telakalla rakenteilla oleva risteilijä oli koeajelulla. Kaikkein suurimmat Airisrannan liepeillä pyörineet risteilijät ovat kuitenkin olleet Oasis of the Seas, joka valmistui muutama vuosi sitten, ja hieman myöhemmin valmistunut sisaralus Allure of the Seas. Niiden ylimmät kerrokset näkyivät jopa vastapäisen saaren takaa.

Aurinkoa keskiviikkoonne!

-Airisrannan Päivi-  

Yläkertaa ennen ja nyt

Olen viime aikoina selaillut vähän ahkerammin vanhoja kuvatiedostojamme ja onnistuin löytämään sieltä yhden sisällä otetun kuvan frontonista ennen peruskorjausta. Muuten sopivia ennen ja nyt -kuvia on ollut yllättävän hankala löytää. Ennen remonttia otettujen kuvien pääosassa näyttävät olevan maisemat tai useimmiten perheenjäsenet uudessa miljöössään. Talon silloiset huoneet ovat sen sijaan jääneet paljon vähemmälle huomiolle. Tosin kuvien arkistointikaan ei ole ollut kaikkein järjestelmällisintä, joten vastaan saattaa vielä hyvinkin tulla kuvalöytöjä huoneista ennen remonttia.

Yksi syy, miksi pidän talomme yläkerrasta on sen valoisuus. Koska frontoni on talon eteläpuolella, aurinko pääsee paistamaan kaarevaan aulatilaan esteettömästi lähes koko päivän. Frontonista kerroin myös aikaisemmassa postauksessa, jonne pääset tästä.

Kuvassa näkyvän oven takana on yläkerran toinen makuuhuone. Ennen se oli kylmää ullakkotilaa, johon edellinen omistaja oli aloitellut jonkinlaista remonttia. Ainakin kattoon oli asennettu ansiokas kerros styroksia!

Ennen peruskorjausta otetusta kuvasta voi päätellä, että frontonin keskeltä on alunperin mennyt ovi ulos. Jossakin vaiheessa se on kuitenkin laudoitettu umpeen. Emme tiedä, onko talossa ollut milloinkaan varsinaista parveketta, sillä niissä parissa kuvassa, jotka olemme saaneet käsiimme kaiteellista parveketta ei näy. Ehkä rakentaminen on jäänyt kesken, tai sitten parveke on poistettu siinä vaiheessa, kun veranta on rakennettu myöhemmin uudestaan. Verannan peruskorjauksesta kertovassa postauksessa on vanha valokuva talosta 1910-luvulta, josta näkyy, kuinka ihmiset ovat tulleet katolle frontonin ovesta.

Yläkerran ikkunoista oli siis varma malli saatavilla, ja kyllä ne sitten mitattiinkin hartaudella vastaamaan alkuperäisiä. Airisrannan ikkunoita mittaillessamme tulimme siihen tulokseen, että juuri sirot puuosat olivat ennen vanhaan oleellinen osa talojen ilmeen määrittäjinä. Kaikilta ikkunatoimittajilta ei ollut edes mahdollista saada niin kapeita ikkunanpuitteita kuin olisimme halunneet.

Yksi asia meitä on kuitenkin jaksanut ihmetyttää varsinkin yläaulan ikkunoihin liittyen. Nimittäin kärpäset! Niitä alkaa ilmestyä heti tammi-helmikuussa joukoittain ikkunoille, kun aurinko pikkuisenkin näyttäytyy. Sama tapahtuu myöhään syksyllä. Kysyimme jo neuvoa ihan tuholaistorjuntaan erikoistuneelta yritykseltäkin. Arvelivat, että yksinäinen asuinpaikka voisi olla syynä moiseen joukkohyökkäykseen. Lämpimiä talvehtimispaikkoja kun ei ole liiemmin tarjolla lähiympäristössä.

Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta ilmiöstä, vai olemmeko ainoat kärpäshyökkäysten uhrit? Vai olisiko yksinkertaisesti niin, että Airisrannassa on liian laiska emäntä siivoamaan?

Kuten makuuhuoneen oven mallista voi päätellä, ahkera mittailu oli tarpeen myös oven hankinnassa. Muutenkin oven ja portaiden sovittaminen paikalleen oli melkoista sentin viilausta. Yhtään turhaa milliä ei todellakaan löydy niiden välistä. Aikaisemmin jyrkät ja epäkäytännölliset portaat - lähinnä niitä kai voi kuvailla tikkaiksi - menivät vintille suoraan kylmästä kuistista niin kuin vanhoissa taloissa on tapana. Nykyisten portaiden paikka talon keskellä on sama kuin ennenkin, vain noususuunta on vastakkainen. Sinnikkyyttä vaatinut portaiden sovittelu tuotti kuitenkin tulosta, ja saimme haluamamme loivan, vanhan talon ilmeeseen sopivan portaikon keskeiselle paikalle taloa.

Rentoa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Paljastuksia kotikulmilla

Aurinkoiset kevätaamut saavat ihmeitä aikaan ihmisen mielessä. Pitkän laiskuuskauden jälkeen aamulenkit ovat taas maistuneet makealle. Voi, kuinka pienestä onkaan hyvä mieli kiinni. Jälkeen päin sitä aina ihmettelee, miksi ei aikaisemmin patistanut itseään liikkeelle. Oli pimeää, satoi, tuuli, oli kiire, piti sitä ja tätä; tekosyitä kyllä riittää.

Joka tapauksessa kulunut viikko on lisännyt tyytyväisyyttä ja onnellisuutta roppakaupalla. Sattumalta luin juuri tänään paristakin blogista (Nainen talossa ja Amandan unelmia) pohdintoja tyytyväisyyden ja kiitollisuuden merkityksestä elämään. Avaimet onnellisuuteen ovat joskus pienet, ja ne löytyvät useimmiten vieläpä oman päämme sisältä.

Olen kierrellyt aamuisin tuttuja tienpätkiä ja puikahtanut välillä pehmeille metsäpoluille. Ja voi sitä viserryksen määrää! Välillä jossakin on vilahtanut jänis, toisaalla taas valkoinen peuran pylly. Ei ensimmäistäkään autoa, ihmisistä puhumattakaan. Olen nauttinut niistä hetkistä täysin rinnoin.

Viikon aikana olen myös saanut kaksi haastetta, Kaarulta Pienestä lintukodosta ja Terhiltä Villa Laukasta. Kiitos molemmille! Kyseisten haasteiden tarkoituksena on edistää nimenomaan pienten blogien (alle 1000 lukijaa) tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Ajattelin vastata haasteiden kysymyksiin yhdistelemällä niitä sopivasti, sillä jotkut niistä sivuavat toisiaan niin läheisesti.


1. Kerro blogisi syntytarina? Miten keksit blogillesi nimen?

Alkusyksyllä päässäni vain 'naksahti'. En ollut edes ajatellut blogin kirjoittamista koskaan aikaisemmin. Syksyllä sattui olemaan ylimääräistä aikaa ja energiaa kesän jälkeen, joten jostakin syystä se kaikki kanavoitui ajatukseen blogista. Myös tarve tallentaa kauniita hetkiä ja tilanteita antoi sysäyksen nimenomaan kuvaamiseen. Nimen valinnassa ei ollut ongelmia - asummehan Airisrannassa.

2. Millaisista aiheista kirjoitat blogissasi?

Kirjoitan ja kuvaan asioita, jotka tuottavat itselleni hyvää mieltä. Rakastan kauniita yksityiskohtia kodissa, arjessa ja luonnossa. Niistä haluan ottaa kuvan muistoksi itselleni ja mahdollisesti ilahduttaa niillä myös muitakin.


3. Millaisia blogeja tykkäät lukea?

Minusta on ihana lukea, kuinka muut ovat toteuttaneet haaveitaan aloittamalla esimerkiksi uuden elämän jossakin muulla tai hankkimalla vanhan remontoitavan talon. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat pitää vielä blogia kaiken sen työmäärän keskellä; itsestäni siihen ei olisi ollut kuuna päivänä. Toisaalta luen myös paljon muunlaisiakin tavallisesta arjesta kertovia blogeja.

4. Mikä on parasta kodissasi? Lempipaikkasi kotona?

Meri ja luonto ovat ne syyt, miksi Airisrannan hankimme. Rakastan tätä miljöötä vanhoine navettoineen ja venevajoineen. Kun ensimmäisen kerran ajoimme pihaan, tuntui kuin olisimme tulleet kotiin. Ei siis mikään rationaalinen ostopäätös. Ehkä paras paikka talossa on ruokapöydän pääty verannalla, jossa useimmiten muun muassa kirjoittelen postauksia ja välillä huomaan unohtuneeni tuijottamaan kesken työn merelle.


5. Kuka teillä tekee sisustusta koskevat päätökset?

Yllätyksekseni täytyy todeta, että mietimme sittenkin yhdessä miehen kanssa suurimman osan sisustukseen liittyvistä asioista. Näillä tarkoitan värejä, tapetteja, huonekaluja, kaikkia suurempia hankintoja. Muuten hankimme kotiin vain sitä, mitä milloinkin todella tarvitaan, joten en ole siinä mielessä mikään sisustusliikkeiden unelma-asiakas.

6. Mikä on seuraava suurempi hankinta kotiisi? Suurin (vielä toteutumaton) sisustushaaveesi.

Herrainhuoneeseen olemme jossakin vaiheessa ajatelleet hankkia kirjahyllyn. Sekin ajatus saa todennäköisesti hautua vielä jonkin aikaa. Kuten olen aikaisemminkin todennut, vähillä ostoksilla Airisrannassa on päästy; suurin osa vanhan talon tavaroista ja huonekaluista on saatu suvulta.


7. Viimeisin ostamasi asia?

Juuri tuossa edellä pääsin sanomasta, että mitään meille ei ole ostettu, mutta eihän se pitänytkään paikkaansa. Pari viikkoa sitten mieheni löysi keittiön saarekkeen päälle lamput, joita on jo pitkän aikaa siihen haeskeltu. Nyt ne sopivat vain sitten tupsahtivat vastaan.

8. Mitä kuuluu täydelliseen vapaapäivääsi? Millaisia asioita tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Työ ja vapaa-aika menee meillä limittäin ja lomittain. Se tosin sopiikin meille. Silloin kun on todella aikaa, nautimme pitkästä aamupalasta kesällä terassilla. Se onkin sitten tosi pitkä, tuntikaan ei riitä. Puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä ja vain nautimme olostamme. Vapaalla on mukava tavata myös ystäviä ja syödä hyvin yhdessä. Blogin päivittäminen näyttää nykyisin kuuluvan tiiviisti vapaahetkiin.


9. Mikä on paheesi?

No ihan varmasti laiskottelu. Aina olisi vaikka mitä tekemistä, mutta jostakin syystä homma ei vain etene. Tarmonpuuskat saisivat tulla huomattavasti useammin, kun on kyse esimerkiksi ikkunanpesusta. Kuluneella viikolla sain tosin neljä (!!) verannan ikkunaa pestyä Nalan ystävällisellä avustuksella.

10. Kotiin tai puutarhaan liittyvä projekti, jonka aiot seuraavaksi toteuttaa?

Meillä on haaveena pieni kasvihuone, joka tehtäisiin talon vanhoista ikkunoista. Projektin aikataulusta ei vain ole tietoa, ehkä ensi vuonna, seuraavana...Siis en todellakaan tiedä, onko se seuraava projekti.


11. Jos saisit matkustaa minne maailman kolkkaan tahansa, minne menisit?

Kun ostimme Airisrannan, päätimme, että matkustelut on nyt sitten matkusteltu. Muutenhan kissoillekin pitäisi löytyä hoitaja! New York on kuitenkin se ainoa paikka maailmassa, mihin lähtisin yhä uudestaan ja uudestaan. Siihen en kyllästy koskaan. Sitä paitsi onhan se täydellinen vastakohta Airisrannalle.

Haasteen luonteeseen kuuluu tietysti keksiä uudet kysymykset ja haastaa joukko uusia bloggareita mukaan. Jätän kuitenkin sen tekemättä tällä kertaa ja annan nykyiset kysymykset kenen tahansa innokkaan bloggarin käyttöön.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Siskon luona

Meidät kutsuttiin pääsiäislauantaina viettämään pizzailtaa siskoni ja hänen miehensä luokse. Ja millaisia pizzoja olikaan tarjolla! Rapeita, ohutpohjaisia, tirisevän meheviä rucolalla päällystettyjä herkkuja! Mikäs oli pizzoja paistella, kun sitä varten terassilla oli ihka oikea pizzauuni. Todellinen kotipizzeria.

Niin kiire oli rapeita herkkuja maistelemaan, että kuvien ottaminen pizzoista unohtui saman tien, kun ne höyryävän kuumina kannettiin sisään. Sen sijaan ennen herkuttelua ehdin kierrellä näpsimässä kuvia vanhan talon kauniista huoneista. Tällä kertaa tarjoilen niistä jälleen muutamia makupaloja.

Romanttisen sinisessä makuuhuoneessa on uskomattoman komea peilipöytä. Peiliosa on talon alkuperäisiä huonekaluja ja löytyi pölyyn peittyneenä varastorakennuksesta. Mikä tuuri! Sitä käyn aina ihailemassa, kun vierailen siskoni luona. Tässäkin kamarissa, samoin kuin kaikissa alakerran huoneissa seinät on päällystetty pinkopahvilla.

Pari vuotta sitten makuuhuoneeseen laitettiin tämä suloinen pieni kamiina vanhan tulisijan paikalle. Se on kuin koru. Ellen ihan väärin muista, nykyinen makuuhuone on alunperin ollut keittiö.

Eteisaulaan on puolestaan jätetty näkyville vanhaa kaunista hirsiseinää. Sen takana on äskeisissä kuvissa nähty sinisävyinen makuuhuone. Eteinen on ihanan valoisa ja avara muutenkin, mutta iltapäivän auringonpaiste sinne on vielä kuin piste i:n päälle.

Kiitokset taas kerran talonväelle mukavasta ja niin herkullisesta lauantai-illasta!

-Airisrannan Päivi-

Pääsiäismietteitä

Pääsiäinen... trullit ja loskakeli. Siinäpä typistetty mielikuva lapsuuden pääsiäisistä. Loska enteili kuitenkin kevättä, ja illat olivat jo pidentyneet ihanan valoisiksi. Meillä päin trullit kulkivat talosta  taloon pääsiäislauantaina, eikä virpomisperinteestä ollut tietoakaan.

Lapsuuden pääsiäislauantaihin kuului ehdottomasti myös pääsiäiskokoilla kiertely. Koko perhe pakkautui autoon, ja sitten huristeltiin ympäri lähikyliä katselemassa, mistä löytyisi paikkakunnan komein kokko.

Myöhemmin luin omille lapsilleni Melukylän, ah, niin suloisesta keväästä ja pääsiäisen vietosta ja unelmoin omasta Bullerbystä. Sittemmin sen taisin kyllä saadakin; vain kanat ja lampaat puuttuvat. Taidankin kaivaa kirjan esiin ja sukeltaa taas vuosien jälkeen Melukylän turvalliseen maailmaan!

Myös ensimmäinen pääsiäinen Airisrannassa on jäänyt ihanaksi muistoksi mieleeni. Talossa ei ollut vielä silloin ehditty aloittaa varsinaista remonttia, ja olimme täällä viettämässä pääsiäistä kuin mökillä ikään. Huhtikuinen pääsiäislauantai-ilta oli tyyni ja kaunis, ja istuimme kuuman saunan jälkeen viltteihin kääriytyneenä ulkoverannalla syöden ja nauttien lasillisesta valkoviiniä. Mustarastaiden voimakas laulu kaikui ympärillä, ja meri avautui huikaisevan kauniina edessämme. Muistan vieläkin sen pakahduttavan onnen tunteen -  tämä kaikki oli meidän, ikioma Bullerby. Siinä sitten istuimme ja haaveilimme tulevasta. Siihen hetkeen olen palannut mielessäni monen monta kertaa.

Mutta hei, miksi haikailla menneitä, kun kaikki on tässä ja nyt. Siispä tänä pääsiäisenä menemme taas verannalle viltteihin kääriytyneenä saunan jälkeen ja nautimme nykyisyydestä, siitä mitä meillä on. Toivotaan vain, ettei räntäsade yllätä haaveilijoita. :)

Ihanaa pääsiäistä teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Aamulla aikaisin

Tänään meillä roiskii ulkona räntää, ja kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin. Eipä todellakaan tee mieli nokkaansa ulos pistää. Toisaalta Airisrannan asukkaillakin on ollut viime aikoina melkoista vipinää työrintamalla, joten pihalla oleilu on jäänyt pakostakin vähemmälle.

Onneksi niitä kauniitakin hetkiä on riittänyt. Tässä yhtenä aamuna juoksentelin heti päivän sarastaessa pitkin pihamaata aamutakissani ihailemassa kaunista auringonnousua. Sellaisina aamuina tuntuu oikein ylelliseltä, kun voi suoraan verannan ovesta astua rannalle kuuntelemaan metsänreunassa kujertavaa mustarastasta. Muita lintuja ei vielä siihen aikaan tuntunut olevan liikkeellä.

Nouseva aurinko sai venevajankin hehkumaan aivan uusissa punaisen sävyissä. Laiturille saakka en viitsinyt liukkaissa puutarhaläpysköissäni sentään mennä, sillä pikku pakkanen saattaa joskus huurtaa puisen pinnan vaarallisen liukkaaksi.

Jokin aika sitten kanadanhanhipariskunta asettui lähitienoolle ja on vieraillut rannassamme sen jälkeen päivittäin. Välillä rannalla on näyttäytynyt toinenkin hanhipari, mutta aika ajoin tila tuntuu käyvän hieman ahtaaksi kahdelle urokselle. Joutsenet ovat sitten vielä ihan oma lukunsa; ne eivät eivät siedä mokomia kaakattajia alkuunsakaan.

Sinisorsat eivät sen sijaan anna isompien sukulaistensa nahinoinnin paljon omaa rauhaansa häiritä vaan taapertavat arvokkaasti rantakivikolla edestakaisin. 

Jo edellisen kotimme pihapiirissä vieraili keväisin kesy sinisorsapari, ja arvokkaan olemuksensa takia ne ristittiin tuolloin 'Ahtisaariksi'. Perinteet istuvat tiukassa, ja siksipä myös Airisrannan keväiset rantavieraat ovat saaneet kunnian käyttää samaa arvokasta kutsumanimeä. Kaikki tietävät keistä on kyse, kun 'Ahtisaaret' lipuvat rantaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Pistokkaita ja entisajan elämää

Nyt Airisrannassakin on ryhdistäydytty kukka-asioissa. Joka vuosi joulun jälkeen alan haaveilla, kuinka heti maaliskuun alussa isken sormeni multaan ja istutan kymmeniä pieniä pelargonian pistokkaita varastosta kannettuihin saviruukkuihin. Haaveissani sen teenkin todella mallikkaasti, ja sieluni silmin näen pienet purkit siistissä rivissä ikkunalla odottamassa ensimmäisiä keväisiä auringonsäteitä.

Todellisuus tahtoo kuitenkin olla jotain muuta, ja maaliskuu lähenee ennemminkin loppuaan ennen kuin pääsen viherpeukalofiilikseen. Kummallisen ristiriitaista, sillä rakastan kukkia ja niiden hoivaamista; istutuspuuhat vain eivät oikein innosta sisätiloissa. Nyt pistokkaat ovat joka tapauksessa vihdoin järjestyksessä talon aurinkoisimmalla paikalla ja toivottavasti ponnistavat siitä myös reippaaseen kasvuun.

Siinähän tuo väliaikaiseksi tarkoitettu vanha pöytä jököttää edelleen verannalla, eikä meillä taida olla aikomustakaan siirtää sitä lähiaikoina mihinkään muualle. Tarpeellinen se on ainakin nyt, kun pieniä kukkapurkkeja täytyy sijoittaa vähän joka puolelle taloa. Keittiön ikkunallekin mahtuu toki muutama, mutta sen sijaan talon pohjoispuolella sijaitseva viileänä pidetty kuisti tuntuu vielä melko kylmältä kasvatuspaikalta.

Kuistissa talvehtineet pelargoniat ovat kolme vuotta sitten hankittujen emokukkien hengissä pysyneitä jälkeläisiä. Kesän aikana pelargoniat kasvoivat niin valtaviksi, että syksyllä jouduin jakamaan niitä kovalla kädellä voidakseni ottaa edes osan sisälle. Yläkerran makuuhuone koitui kolmen pelargonian kohtaloksi, mutta verenpisarat ovat kuitenkin sinnitelleet hengissä yläaulassa.

Tämäkin hieman karkeatekoinen vanha tuoli on sukuni peruja. Ennen vanhaan taloissa asui oman perheen lisäksi myös yksinäisiä vanhoja tätejä ja setiä, jotka osallistuivat talon askareisiin esimerkiksi kaitsemalla lapsia. Kuvassa oleva tuoli on kuulunut juuri tällaiselle vanhapiikatädille, "Hilima-Sofialle", joka isäni kertoman mukaan istui aina oven pielessä omalla pienellä tuolillaan.

"Hilima-Sofia" tai siis virallisesti Hilma-Sofia oli isäni isotäti ja piti kuulemma tarkkaa huolta siitä, ettei pikkupoika päässyt vahingossakaan penkomaan vielä silloin kotonaan asuneen nuoren Saara-tätinsä mielenkiintoisia laatikoita ja säilytysarkkuja.

Hilima-Sofialla oli myös oma käsityksensä ruuan parantavasta vaikutuksesta keuhokuumeesta toipumiseen. Kun isälleni eivät tahtoneet rankan taudin jäljiltä silakkaperunat vielä maistua, Hilima-Sofia ei hevin antanut periksi, vaan kannusti poikaa sanomalla: "Öysää, poika, öysää! Liekö siitä syystä silakkaperunat eivät ole myöhemminkään päässeet isäni lempiruokalistalle.

Tälläkin kertaa mannekiinin piti päästä mukaan kuvaussessioon. Tuoli on istumista varten, ajattelee Nala, ja emäntä kiikuttaa häiritsevän pelargonian kiltisti parempaan turvaan.

Mukavaa sunnuntaita!

-Airisrannan Päivi-

Kuistin somistelua

Eilen oli oikein vanhanajan lauantaitunnelma, kun iltapäivällä ulkona leijui savun haju vähän joka puolella. Mökkiläiset olivat tulleet siivoilemaan pihojaan ja polttivat risuja ja muita talven aikana kertyneitä roskia kokoissaan. Lähikaupassakin oli vilskettä ihan toiseen malliin, kun ihmiset täydensivät eväsvarastojaan mennessään huviloilleen.

Minuun iski taas kevään tullen somistusvimma, ja niinpä kuistiinkin on ollut kiva hankkia välillä tuoreita kukkia ränsistyneiden pelargonioiden ja muiden siellä talvehtineiden ruukkukukkien rinnalle. Siinä mielessä olen ollut laiska puutarhuri, että pistokkaiden ottaminen ja mullan vaihdot ovat vielä kokonaan tekemättä. Kohta taitaa tulla kiire. 

Kun tammikuussa vein varastoon joulukoristeita, huomasin nämä hyllyn nurkassa nököttävät kaksi vanhaa vaatekoukkua. Nekin ovat niitä vaarini kotitalosta pelastettuja 'romuja'. Minulle ne ovat kuitenkin aarteita, joille yritän keksiä sopivaa sijoituspaikkaa Airisrannasta. Aika lailla ovat ruosteen peitossa, joten jollakin konstilla niitä pitäisi yrittää hinkata puhtaaksi. Kuinkahan teräsvilla mahtaisi toimia?

Ennen vanhaan vaatekoukutkin olivat pieniä taideteoksia. Harvemmin tällaisia enää voi ostaa Bauhausin hyllyiltä. Suvun vintiltä löytyi myös vanha isokokoinen ruosteinen tarjotin, jota yritin viime kesänä puhdistaa. Ruoste ei lähtenyt millään irti, ja aikani yritettyäni heitin koko tarjottimen roskikseen. Ja nyt harmittaa niin vietävästi. Olisihan se toiminut ulkona hyvänä kukkien tai lyhtyjen alustana! Taas kerran päätin, että en enää koskaan, ikinä heitä mitään menemään.

Ymmärrän hyvin, että turhan tavaran karsiminen on järkevää, ja itsekin hankin uutta todella harkiten. Mutta sitä en ymmärrä, miten aina juuri se tavara osoittautuu maailman tarpeellisimmaksi kapineeksi, jonka juuri hetki sitten heitti pois. Sama ongelma minulla taitaa olla vaatteidenkin kanssa.

Airisrannan ruusut eivät ole hopeamaljassa, vaan ne viihtyvät mummulta perityssä hempeän sinisessä teekannussa komuutin päällä. Kahvi-ihmisinä teekannu on meillä vähemmällä käytöllä, joten siitäkin syystä se ansaitsee olla esillä muussakin kuin vain alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.

Ruusuista sunnuntaita!

-Airisrannan Päivi-

Kevätmielellä

Eilen aamulla se tapahtui. Kuulin mustarastaan laulavan ensimmäisen kerran, kun avasin kuistin oven kissalle. Siellä se, mustarastas,  kukersi ja luritti huilumaista melodiaansa sydämensä kyllyydestä. Mikä huikaiseva tunne! Oli pakko huikata miehelle, että tulisi kuuntelemaan kevättä.

Linnut ja luonto ovat yksi ihanimpia asioita Airisrannassa. On mahtavaa, kun kevät etenee, ja yhä uusia lintulajeja ilmestyy pihapiiriin ja rannalle. Viikonlopun aikana viserrys monipuolistuikin melkoisesti. Aamulla kuljeskelin auringonpaisteisella laiturilla ja rannalla ja nautin tyynestä linnunlaulun täyttämästä maisemasta. Tuntui, että sydän pakahtuu siitä kaikesta.

Hieman vielä talviuninen peltomaisema kylpee auringossa, kun lähitaloista kuuluu traktorin pörinää heti aamusta. Meillä päin istutetaan jo perunaa! 

Viime viikolla sain myös vastaanottaa seitsemän kysymyksen haasteen Jovelan Johannalta. Kiitos siitä! Kovin helpolla Johanna ei aio minua päästääkään, mutta parhaan kykyni mukaan yritän hänen kysymyksiinsä pakertaa vastauksia.

1. Yllätysvieraat ovat saapumaisillaan juuri silloin, kun viimeksi haluaisit avata oven kenellekään. Se normaali kaaos-laiskuus-pystytukka-tyhjän kaapin dilemma. Miten selviät tilanteesta?

Taidan ensiksi saada hepulin, mutta kuin ihmeen kaupalla kokoan itseni ja alan toimia. Äänen korottaminen perheelle taitaa olla paheeni, mutta toimii useimmiten. Sängyn alle voi lykätä enimmät roinat, ja keittiön tasot tyhjenevät jonnekin, en edes tiedä minne. Jälkeen päin ihmettelen, miksi en aina toimi yhtä tehokkaasti.

Nopea vilkaisu vessan peiliin: saa kelvata. Sitten jo tunnenkin, kuinka posket alkavat kuumottaa. Huh, vaikka välillä yritän leipoa, ei sitä kaakkua silloin ole, kun joku on tulossa käymään. Mutta leipää meillä on aina! Kyllä ne vieraat siitäkin tykkää ja kahvista.  Näin homma on hanskasssa, ja kun vieraat saapuvat, talossa on jo rauha maassa. :)

2. Saat 200,- lahjakortin minne tahansa. Miten käytät sen?

Koska olen nuuka, säästän lahjakorttia niin kauan, kunnes viimeinen voimassaolopäivä alkaa uhkaavasti lähestyä. Vasta sitten ostan sillä jotain, useimmiten  hyödyllistä. Kestävääkin sen pitää olla, jotta siitä olisi iloa vuosikausiksi. Tulikin muuten mieleeni, että sain viime toukokuussa syntymäpäivänäni lahjakortin, josta on vielä melkoinen osa käyttämättä! Hmm, jos sittenkin hemmottelisin itseäni jollakin vähemmän käytännöllisellä. 

3. Koska viimeksi tarkistit/te palohälyttimen toimivuuden?

Remontin yhteydessä meille laitettiin sähköiset palohälyttimet, joten siinä mielessä niitä ei tarvitse tarkistaa. Tosin kerran ne alkoivat huutaa kaikki yhtä aikaa, kun yhdessä hälyttimessä olleet varaparistot olivat vetelemässä viimeisiään. Ja tämä tapahtui tietenkin keskellä yötä!

4. Jos joulua ei lasketa, mikä muisto jäi mieleen talvesta 2014-2015?

Hmm, tämäpä ei ollutkaan helppo. Ylipäätään kulunut talvi on jättänyt jälkeensä monta hyvää muistoa tavallisesta arjesta ja pienistä onnistumisista. Niitä hetkiä osaa myös arvostaa tietäen, että asiat voisivat olla toisinkin, paljonkin toisin.

5. Suklaa vai salmiakki?

Suklaa ehdottomasti: konvehdit, suklaalevyt, suklaakakku, suklaavanukas, suklaakastike.... Salmiakilla meikäläisen verenpaine nousee. :)

6. Jos pitäisit välivuoden siitä, mitä teet nyt, mitä tekisit?

Minusta tuntuu, että juuri tämä nykyinen elämä on sitä välivuoden pitämistä. En kaipaa muuta - olen tyytyväinen ja onnellinen.

7. Mitä kirjaa suosittelisit minulle ja miksi?

Täytyy sanoa, että kirjojen lukeminen on Airisrannan vuosina jäänyt minimiin. Elämässä on ollut niin valtavan paljon muuta. Siitä huolimatta lukeminen on edelleen yksi rakkaimmista harrastuksistani. Vuosia sitten uskaltauduin tarttumaan Dostojevskin suurteokseen Rikos ja rangaistus, ja se kolahti minuun heti. Olin varma, etten jaksaisi moista opusta kahlata loppuun, mutta kun alkuun pääsin, en malttanut päästää kirjaa käsistäni. Jos ihmismielen kiemurat vähänkin kiinnostavat, on kirja todellakin lukemisen arvoinen.

Haasteen eteenpäin viemiseksi minun kuuluisi nyt keksiä seitsemän uutta kysymystä, mutta mielestäni Johannan kysymykset ansaitsevat useampiakin vastauksia, ja siksi pitäydyn edelleen niissä. Jätän myös haasteen leijumaan bittiavaruuteen enkä nimeä ketään kapulan vastaanottajaksi, joten kaikki asian omakseen tuntevat voivat napata sen ilman tunnontuskia itselleen.  

Viikonloppuna nautimme ensimmäiset kupposet kahvia ulkoverannalla, samoin kuin eilenkin töiden lomassa. Se on sitä arkipäivän ylellisyyttä, elämän pieniä nautintoja.

Kun myöhemmin iltapäivällä käväisin postinhakureissulla, naapurit huhkivat edelleen perunapelloillaan. Jos kevät etenee näin vauhdikkaasti, toukokuun juhlijat saattavat jo saada uusia perunoita juhlapöytäänsä.

Mukavan keväistä viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kaarevakattoinen frontoni

Airisrannan erityispiirteisiin kuuluu talon meren puolella sijaitseva kaarevakattoinen frontoni eli päätykolmio. Se antaa rakennukselle omaleimaisen ilmeensä, joka ei ole ihan tavanomainen suomalaisessa rakennuskulttuurissa. Useimmiten päätykolmio on nimenomaan kolmio eikä tällainen kaarevaan muotoon rakennettu katto.

Talon on rakentanut 1910-luvulla meriä seilannut stuertti Konstantin Nylund, joka lienee saanut vaikutteita rakennuksen ulkomuotoon muun muassa Tukholman saariston huvila-asutuksesta. Näin olemme ainakin itse päätelleet. Merimiehenä hän tietysti matkusti ympäri maailmaa, joten ideoita talon mallista on saattanut tulla muualtakin. Airisrantaan liittyy ihan mielenkiintoinen historia, jota yritän tässä matkan varrella vähitellen myös valottaa.

Kun ostimme Airisrannan, yläkerta oli kokonaan kylmää ullakkotilaa. Vintillä oli ainoastaan yksi kesähuone. Parvekkeelle menevää ovea ei ollut olemassakaan, mutta ikkunat olivat nykyisen kaltaiset. Heti ensimmäisellä käynnillä arvasimme kuitenkin ikkunoiden sijoittelun perusteella, että kaaren kohdalla on täytynyt olla joskus parvekkeelle johtanut ovi. Tämä olettamus osoittautui oikeaksi, kun korjausurakkaa aloittaessamme saimme käsiimme taloa esittävän vanhan valokuvan. Kyseinen kuva oli esillä jo aikaisemmassa postauksessa, jossa kerroin verannan peruskorjauksesta.

Merenrannan armottomat sääolosuhteet ovat varmasti olleet yksi syy parvekkeelle johtaneen oven poistamiseen. Kun myrskytuuli puhaltaa mereltä oikein kunnolla, ja sade iskee talon seiniin vaakasuorassa, täytyy ovien ja ikkunoiden olla lujatekoisia, jotta ne kestävät. Konkreettisesti tuulen voiman voi välillä aistia, kun myrskyisenä päivänä istuu yläkerran työpöydän ääressä. Silloin voimakas tuuli ravistelee taloa niin, että pöydällä oleva tietokoneen näyttö tärisee.

Vanhaa korjatessa rakenteiden osalta on varauduttava soveltamaan melkoisesti, ja suurin piirtein jokainen laudanpätkä on mitattava erikseen. Kuten kuvasta näkyy, meillä parvekkeelle mennään portaiden kautta. Toisessa päässä yläaulaa puolestaan laskeudutaan pari askelmaa, jotta päästään työtilaan. Nämä ovat toisaalta kuitenkin juuri sellaisia erityispiirteitä, jotka tekevät vanhasta talosta mielenkiintoisen. Rakennusvaiheessa ne ovat kylläkin työläitä ja  aikaavieviä toteuttaa.

Päänvaivaa aiheutti aluksi myös kaarevan osan sisäpuolinen kattorakenne, koska kenelläkään ei ollut kokemusta, kuinka se olisi kannattanut tehdä. Rakennusmiehet tulivat kuitenkin siihen lopputulokseen, että paras ratkaisu saataisiin, jos katto tehdään kipsilevystä. Ja niin vain kipsilevy taipui kaarelle ilman ongelmia, ja saimme haluamamme holvikaton. Tämä tietysti edellytti näppäriä ja asiansa osaavia rakennusmiehiä.

-Airisrannan Päivi-

Iltapäivän hetki rannalla

Päivät ovat pidentyneet huomaamatta, ja valoisuutta jatkuu jo myöhään iltapäivälle. Eilen katselin taas kerran verannalta merelle, kun hämärä alkoi laskeutua, ja sieluni silmin näin lyhdyt tuikuttamassa rantakivikolla. Siltä istumalta lähdin ulos testaamaan, riittäisikö valo muutamaan kuvaan peilityynen meren äärellä.

Ihan ensi näkemältä ei osaisi sanoa, mihin vuodenaikaan kuva on otettu. Helmikuu ei ehkä olisi arvauslistan alkupäässä. Meren puolella taloa ruoho vihertää tällä hetkellä oikeastaan  enemmän kuin heinäkuussa, jolloin aurinko on jo yleensä kuivattanut koko etelänpuoleisen rinteen ruskeaksi.

Kohta lyhdyt joutavatkin jo varastoon syksyä odottamaan. Kun päivät alkavat pidentyä, kynttilöiden ja lyhtyjen  polttaminen vähentyy Airisrannassa samaan tahtiin. Sen sijaan mielessä alkavat pyöriä yhä useammin keväiset puutarhaan liittyvät suunnitelmat.

Näissä merellisissä helmikuun tunnelmissa tällä kertaa.

-Airisrannan Päivi-

Herrainhuoneen tunnelmia

Herrainhuone oli aluksi vain hauska työnimi olohuoneen vieressä olevalle huoneelle. Kun ostimme Airisrannan, olohuone oli valtavan suuri tila, joka oli yhdistetty kahdesta eri huoneesta. Meille niin suurella yksittäisellä huoneella ei ollut käyttöä, ja halusimme palauttaa alkuperäisen huonejärjestyksen tekemällä väliseinän avaraan tilaan. Seinään teetettiin myös isot pariovet.

Mieheni oli aina vitsaillut tummansävyisestä herrainhuoneesta, joka olisi hänen valtakuntaansa raskaine ja arvokkaine huonekaluineen. Unelmiensa huoneessa hän näki myös mustan kiiltävän flyygelin, jota hän soittaisi kevyen kesätuulen heilutellessa verhoja. Aah, ihania unelmia! Totuus on kuitenkin se, että meillä ei ole flyygeliä, eikä sellaista saataisi mahtumaankaan mitenkään päin Airisrannan tiloihin. Sen sijaan herrainhuoneesta tuli hänen tummanpuhuva työhuoneensa, johon toivon mukaan saadaan joskus myös sopivat kirjahyllyt sadoille varastossa odottaville vanhoille kirjoille.

Nyt seinillä olisi vielä tilaa tauluille ja vanhoille valokuville, mutta jostakin syystä rimakauhu iskee aina, kun tapettiseinään pitäisi iskeä naula. Jospa tänä keväänä ryhdistäytyisimme ja saisimme lopultakin isoisovanhempamme seinälle kummastelemaan uutta olinpaikkaansa.

Pari vuotta huoneeseen mietittiin myös verhoja. Mitä ihmettä tumman tapetin kaveriksi uskaltaisi valita. Loppujen lopuksi kangasliikkeen myyjä ehdotti mustia samettiverhoja, ja päätimme ottaa riskin. Koska en ole mikään sesonki-ihminen enkä muutenkaan 'rakasta' verhoilla sisustamista, luulen, että samettiverhot vaihtuvat vasta sitten, kun joku tapetoi huoneen uudestaan. :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

Ihanat taatelipallerot

Siskoni kertoi aloittaneensa vuoden alusta sokerittoman elämän. Minä tietysti innostuin oitis, kun kuulin, kuinka energisen ja hyvän olon hän oli saanut jättämällä ruokavaliostaan pois kaikki sokeria sisältävät syömiset. Ja vielä enemmän innostuin, kun kuulin, kuinka ihania herkkuja hän oli loihtinut makeannälän tyydyttämiseksi ilman sokeria. Snickersin makuisia taatelipalleroita! Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Jos joku maistuu Snickersiltä ilman suklaata, sitä oli tietysti kokeiltava. Ja mikä parasta, resepti on yksinkertainen. Paketillinen taateleita pehmitetään paksuksi soseeksi pienessä vesimäärässä hetken keittämällä. Pehmenneen soseen sekaan lisätään suolatonta ja sokeritonta maapähkinävoita puolisen purkkia. Itse maistelin, mikä tuntuu sopivalta määrältä, joten sen tarkempaa ohjetta en osaa kertoa. Muuta ei välttämättä tarvita, vaan massasta pyöritellään pieniä palleroita, jotka pakastetaan.

Itse lisäsin massan joukkoon vielä murskattuja manteleita, sillä ne sopivat todella hyvin taateleiden seuraksi. Ja koska palleroiden ulkonäkö ei välttämättä hurmaa, ne voi vielä pyöritellä hienostuneemman näköisiksi vaikkapa kookoshiutaleissa.

Varsinaista raakaruokaahan nämä taatelipallerot eivät ole, koska taateleita keitetään. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla samaa herkkua ilman keittämistä. Olen usein miettinyt myös raakakakkujen tekemistä, joten ehkäpä tämä  kokeilu siivittää myös kakkupuoleen perehtymistä. Villa Idurin Pilviltä sain jo inspiraationpoikasen.

Tässä vielä sunnuntaiaamun leppoisia tunnelmia verannan ikkunasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-