Joulukuun aamurusko

Huomenta Airisrannasta!

Niin kaunis oli joulukuinen aamurusko tänä aamuna, että päätin laittaa tällaisen pikapostauskuvan verannaltamme avautuvasta merimaisemasta. Joskus värit lumoavat heti aamusta ja saavat haltioitumaan.

Hyvää Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!

-Airisrannan Päivi-

Kyllä maalla on mukavaa

Aamulenkille lähtö tyssäsi tänään kuistille,  kun huomasin, että pihaan oli saapunut vieraita. Ihan mukavia yllätysvieraita noin aamutuimaan. Kolme uteliasta kaurista oli tullut popsimaan vihertäviä heinänalkuja pikkuiselle niitynpläntillemme. Taisi olla emo ja kaksi vasaa, ainakin koosta päätellen. Siinä tiiraillessamme ikkunan läpi ne päättivät tutkia myös piha-aluetta vähän tarkemmin. Ajattelin jo, että kukkapenkistä esiin puskevat liljat ovat kohta entisiä, mutta siinä samassa eläimet säikähtivät jotakin ja kipittivät navetan edustalle ja sieltä pellolle.

Voi miten nautinkaan keväästä Airisrannassa! Maalaiselämästä luonnon keskellä. Kurjet huutavat pellolla, ja hanhet kaakattavat rannassa. Välillä hirvet seisoskelevat metsän reunassa. Niin, hanhet tosiaan. Niitä on välillä kyllä ihan yli oman tarpeen, nimittäin valkoposkihanhia. Ensiksi niitä tuli kaksi, sitten neljä ja nyt siellä tepastelee rantatietä pitkin jo viideskin. Mutta jos viimekesäinen invaasio toistuu, hanhia purjehtii rantaamme pikapuoliin melkoinen joukko-osasto eli kaksi-kolmekymmentä.

Vaikka eläinrakas olenkin, viime kesänä alkoi jo hieman ahdistaa, kun valkoposkiset ystävämme tepastelivat muina miehinä terassille. Syöksyminen lauman sekaan sai aina jonkinlaisen hajaannuksen aikaan ja velton vetäytymisen rantaveteen, mutta melkein sillä siunaamalla, kun käänsi selkänsä ja palasi takaisin, hanhet vaappuivat jo perässä pihalle.

Samoihin aikoihin luin sattumalta Iltasanomista jutun, jossa eräs nainen kertoi saaneensa hanhet pois pihaltaan pattereilla toimivan leikkikoiran avulla. Meillä sattui olemaan navetassa iänikuisen vanha pehmokoira, ja ajattelin kokeilla sitä paremman puutteessa hanhipaimeneksi. Ja uskokaa tai älkää, se toimi. Ensimmäisellä kerralla kävelin hanhilaumaan heilutellen koiraa kädessäni, ja koko lauma juoksi suoraa päätä mereen. Siinä sitten päivystin koiran kanssa rantakivellä niin kauan, kunnes hanhet hävisivät näkyvistä.

Mutta kukapa sitä jatkuvasti voi ryntäillä pehmokoiran kanssa pitkin pihamaata, joten laitoin koiran vahdiksi rantaan. Ja hyvin se hoiti hommansa. Kun koira makasi nurmikolla, hanhet ottivat välittömästi uuden kurssin purjehdukselleen. Lopullisesti ne eivät tietenkään lähteneet rannastamme, mutta vierailut vähenivät selvästi.

Tänään kaivoin Rekun varastosta, ja kävimme vielä erikseen ottamassa potretin rannalla. Samalla testasimme, onko vuoden takainen taito vielä tallella. Ja olihan se. Yksi kaakattaja kaarsi juuri rantaamme täydellä vauhdilla, mutta kurvasi motkottaen samantien takaisin taivaalle, kun huomasi koiran. Pehmokarkotin toimii! Onko kenelläkään muulla kokemuksia yhteiselosta hanhien kanssa? Ei minulla muuten niitä vastaan mitään ole, mutta pikkuisen vähempikin määrä pihamaalla riittäisi.

Lenkillekin sitten aamulla lopulta päästiin, ja keskiviikkoisen sadepäivän jälkeen maisema oli oikein räjähtänyt vehreyteensä. Tätä ihanan hentoa vihreyttä olen odottanut, ja nyt se on täällä.

Aurinkoisen lämmintä viikonloppua!

-Airisrannan Päivi-

Perinteet velvoittavat

Airisranta on ollut suurimman osan historiaansa kalastustila. Vieläkin naapurit ja kesäasukkaat muistelevat mielellään, kuinka mainio rysäpaikka tilalla aikanaan oli kahden edustalla olevan saaren takana. Osa kyseisestä vesialueesta kuuluu edelleen Airisrantaan, mutta meistä ei taida rysäkalastajiksi olla. Sen sijaan saaren päähän, lähelle laivaväylää näyttää joka kevät ilmestyvän todella suuri ammattikalastajien asettama rysä.

Tilalla on jossain vaiheessa ollut myös oikea troolari, jolla on kalastettu ammattimaisesti silakkaa. Välillä saaliit olivat kuulemma niin suuria, että silakoita jouduttiin hautaamaan jopa pellolle. Venevajan eli täkäläisittäin suulin edustalla kuorma-autot olivat valmiina odottamassa troolarin saapumista, ja siitä alkoi kalasaaliin matka kaupunkilaisten herkuksi. Vuosikymmeniä sitten Airisrannan suulin laituri toimi myös yhteysalusten pysähdyspaikkana.

Sen verran meistäkin on tullut kalastajia, että verkot heitetään mereen keväällä heti säiden salliessa. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että kyllä se on mies, joka meidän perheessä kalastaa, itse katselen vain rannalta. Alkuvaiheessa olin tosin soutamassa. Ja ei, sen takia kalastusyhteistyömme ei päättynyt. Miehestä vain tuli niin taitava, että hän saa yksinkin hanskattua koko homman. :)

Olisi kai se melko noloa ellemme ranta-asukkaina lainkaan harrastaisi kalastusta. Aluksi meillä ongittiin ja virvelöitiin, sitten keksittiin katiska, ja lopulta ne verkotkin uskallettiin hankkia. Jättimäiset lahnat, simput ja myrskytuulet vain aiheuttavat silloin tällöin harmaita hiuksia verkkokalastajalle.

Tänä keväänä verkot laskettiin ensimmäisen kerran mereen pari päivää sitten. Ne käydään kokemassa aamuin illoin, ja joka kerta saalista on tullut. Tuntuu kyllä aika ylelliseltä syödä siika- ja ahvenfileitä, joiden tuoreutta ei tarvitse arvailla. Mies on opetellut fileoimaan kaikki verkoilla saadut kalalajit, joten ruodoistakaan ei tarvitse murehtia. Kalan suhteen yritämme pysyä omavaraisena koko kesän, sillä sitä meillä syödään paljon. Jospa vielä saisimme aikaiseksi oman pienen perunamaan, vähän porkkanoita, sipulia, salaattia... No, ehkä nekin ovat jossakin vaiheessa toteutuslistalla. Tähän mennessä kasvatusyritykset ovat kirjaimellisesti kuivahtaneet kokoon.

Kuvat ovat eilisaamulta, jolloin koko tienoo peittyi sankkaan sumuun. Meri oli kuitenkin peilityyni ja ilma täydellinen aamuverkkojen kokemiseen. Saaliiksi saimme yhden ison siian ja viisi pulleaa ahventa.

Jos saalista tulee enemmän kuin syöjiä riittää, laitamme kalat laiturin päässä olevaan sumppuun. Siinä ne säilyvät hengissä pari kolme päivää. Aina ei myöskään ole mahdollisuutta perata kaloja saman tien, joten siinäkin mielessä sumppu on korvaamaton. Jos kalaonni jatkuu tällä menolla, pakastin alkaa täyttyä pikavauhtia.

Aamun harmaudesta ei ollut iltapäivällä enää tietoakaan. Meillä taidetaan leikata nurmikko jo vappuna.

Mukavan keväistä loppuviikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Aamulla aikaisin

Tänään meillä roiskii ulkona räntää, ja kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin. Eipä todellakaan tee mieli nokkaansa ulos pistää. Toisaalta Airisrannan asukkaillakin on ollut viime aikoina melkoista vipinää työrintamalla, joten pihalla oleilu on jäänyt pakostakin vähemmälle.

Onneksi niitä kauniitakin hetkiä on riittänyt. Tässä yhtenä aamuna juoksentelin heti päivän sarastaessa pitkin pihamaata aamutakissani ihailemassa kaunista auringonnousua. Sellaisina aamuina tuntuu oikein ylelliseltä, kun voi suoraan verannan ovesta astua rannalle kuuntelemaan metsänreunassa kujertavaa mustarastasta. Muita lintuja ei vielä siihen aikaan tuntunut olevan liikkeellä.

Nouseva aurinko sai venevajankin hehkumaan aivan uusissa punaisen sävyissä. Laiturille saakka en viitsinyt liukkaissa puutarhaläpysköissäni sentään mennä, sillä pikku pakkanen saattaa joskus huurtaa puisen pinnan vaarallisen liukkaaksi.

Jokin aika sitten kanadanhanhipariskunta asettui lähitienoolle ja on vieraillut rannassamme sen jälkeen päivittäin. Välillä rannalla on näyttäytynyt toinenkin hanhipari, mutta aika ajoin tila tuntuu käyvän hieman ahtaaksi kahdelle urokselle. Joutsenet ovat sitten vielä ihan oma lukunsa; ne eivät eivät siedä mokomia kaakattajia alkuunsakaan.

Sinisorsat eivät sen sijaan anna isompien sukulaistensa nahinoinnin paljon omaa rauhaansa häiritä vaan taapertavat arvokkaasti rantakivikolla edestakaisin. 

Jo edellisen kotimme pihapiirissä vieraili keväisin kesy sinisorsapari, ja arvokkaan olemuksensa takia ne ristittiin tuolloin 'Ahtisaariksi'. Perinteet istuvat tiukassa, ja siksipä myös Airisrannan keväiset rantavieraat ovat saaneet kunnian käyttää samaa arvokasta kutsumanimeä. Kaikki tietävät keistä on kyse, kun 'Ahtisaaret' lipuvat rantaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Maalaisleipää auringon noustessa

Marraskuinen aamu valkeni näin kauniina Airisrannassa loppuviikolla. Tavallinen arkinen aamu, silti niin juhlallinen. Yhä uudestaan jaksan ihmetellä sitä maagista hiljaisuutta, joka ulko-oven takana odottaa tyynenä alkutalven aamuna. Silloin todella voi sanoa kuuntelevansa hiljaisuutta. Äänettömyys on täydellinen. Marraskuussa linnutkin nukkuvat myöhään.

Tähän pimeään aikaan tulee leivottua aika paljon. Niinpä perjantaiaamunakin sisällä oli odottamassa edellisenä iltana tehty maalaisleivän esitaikina, joka oli saanut yön aikana kuplia pehmeäksi ja tuoksuvaksi. Luulin ennen, että leivänteko on jotain salatieteisiin verrattavaa ja että siinä onnistuvat vain harvat ja valitut - siis oikeat emännät. Olinpa väärässä.

Hyvän leivän leipominen on loppujen lopuksi yksinkertaista, mutta aikaa sen tekemiseen pitää varata. Vasta Airisrannassa olen löytänyt leivänteon salaisuuden - taikinajuuren. Sen avulla leipominen onnistuu pienemmänkin jauhopeukalon omistavalta ihmiseltä, kuten minulta.

Ennen varsinaista leivän tekoa pitää kuitenkin valmistaa taikinajuuri, joka vaatii muutaman päivän hellää hoivaamista. Sen tekeminen tässä leipomisprosessissa varmaan vaativin vaihe onkin, sillä juuren hoito unohtuu kyllä aika helposti muiden hommien ohella. Taikinajuuren voi tehdä vehnästä tai rukiista. Tässä ohje, jota itse olen menestyksekkäästi käyttänyt.

HAPANJUURI

1. päivä

2 dl vettä

2,5 dl ruis- tai vehnäjauhoja

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi seokseksi. Peitä astia kannella tai kelmulla. Pidä kaksi päivää lämpimässä paikassa, esimerkiksi patterin läheisyydessä tai uunin kupeessa.

3. päivä

Lisää 1 dl vettä ja 1 dl jauhoja. Vatkaa hyvin, peitä astia ja anna seistä lämpimässä paikassa vuorokausi.

4. päivä

Lisää 1 dl vettä ja 1 dl jauhoja. Vatkaa hyvin, peitä astia anna seistä lämpimässä paikassa vuorokausi.

5. päivä
Juuri on valmis käytettäväksi. Sen tulee tuoksua raikkaalta ja hieman happamalta. Valmis juuri säilytetään jääkaapissa.

Jotta juuren idea toimii, sitä pitää vaalia. Jokaisen käyttökerran jälkeen lisätään yhtä paljon vettä ja jauhoja. Juurta pidetään huoneenlämmössä, kunnes se alkaa uudelleen käydä, sen jälkeen se siirretään takaisin jääkaappiin.

Juuren pitää olla rakenteeltaan tasaista, puuromaista. Jos se on liian vetistä, lisätään jauhoja. Jos se taas on liian paksua, lisätään vettä. Hyvän juuren tulee tuoksua happamalta ja raikkaalta. Jos siinä tuntuu voimakas, ammoniakkiin vivahtava haju, se ei ole käyttökelpoista. Ruisjuuri säilyy vehnäjuurta paremmin.

Tämä maalaisleipä on siis taikinajuureen leivottua ja taivaallisen hyvää. Siinä on täydellisen leivän rakenne ja tuoksu.

MAALAISLEIPÄ

Esitaikina:

1 dl ruisjuurta

2 dl vettä

7 dl ruisjauhoja

Taikina:

1 rkl hiivaa

4 dl vettä

1 rkl suolaa

n. 9 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki esitaikinan aineet keskenään. Pane taikina kannelliseen astiaan tai peitä taikinakulho hyvin. Anna seistä huoneenlämmössä 12 tuntia.

Liuota hiiva veteen ja sekoita liuos esitaikinan joukkoon. Lisää suola ja jauhot ja vaivaa taikinaa 10-15 minuuttia. Anna taikinan seistä noin tunti. Painele se kerran kokoon.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa kahteen osaan. Tee paloista kaksi leipää. Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia. Tee leipiin terävällä veitsellä viiltoja ja anna kohota vielä noin puoli tuntia.

Paista leipiä 250 asteen uuninlämmössä 10 minuuttia. Vähennä lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista noin puoli tuntia. Rapeamman paistopinnan saa suihkuttamalla uuniin vähän vettä. Välillä kannattaa avata uuninluukkua ja päästää uuniin vähän ilmaa. Valmiit leivät nostetaan ritilälle jäähtymään.

Mukavaa maanantaita!

-Airisrannan Päivi-

Saariston aamuja

Viikon varrelta on kertynyt merellisiä aamutunnelmia, jotka ovat saaneet tarttumaan kameraan. Näin syksyisin Airisrannassa saa nauttia upeista värivivahteista niin maalla kuin merelläkin. Ja rannan tuntumassa riittää vierailijoita, varsinkin aamuhämärissä. 

Olemme ristineet rantaviivan tuntumassa olevan kallion lintukallioksi, koska se houkuttelee paikalle niin monenlaisia siivekkäitä. Kun vedenpinta on matalalla, kallio tulee kunnolla esille ja varsinkin kesällä siinä istuskelee telkkiä, isokoskeloita, joutsenia, sorsia ja tänä kesänä erityisesti valkoposkihanhia.

Viikon ensimmäiset aamuvieraat olivat kanadanhanhia, jotka olivat kalliolla nukkumassa, kun aamu alkoi valjeta.

Toisena aamuna kalliolle lipui joutsenperhe. Joutsenpariskunta sai tänä kesänä seitsemän poikasta, ja kaikki ovat edelleen hengissä! Aina ei käy yhtä onnellisesti. 

Tänä aamuna rannalla tepasteli kaksi harmaahaikaraa, mutta toinen pyrähti omille teilleen ennen kuin ehdin saada sen kuvaan. Niitä näkee meidän rannassamme vain keväällä ja sitten taas myöhään loppukesästä tai näin syksyisin.  

-Airisrannan Päivi-