Follow my blog with Bloglovin

Tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Herrainhuoneen koulukaappi ja vähän muutakin

Myrsky ei sitten tälläkään kertaa osunut Airisrantaan. Kuin ihmeen kaupalla olemme säästyneet kaikenlaisilta luonnon ääri-ilmiöiltä tänä kesänä. Sinänsä outoa, kun meren rannalla asutaan. Sähkökatkotkin ovat harvinaisia, ja jos niitä joskus tulee, ne kestävät ehkä muutaman minuutin. Vain kaksi kertaa koko täällä olomme aikana sähköt ovat olleet pois kuutisen tuntia yhtäjaksoisesti.

kuisti, komuutti, pelargoniat, lipasto
Rauli-myrskyn aikaan lauantaina iltapäivällä meillä tosiaan oli aurinkoisen lämmintä ja mukavaa, vain tuulenpuuskat yltyivät välillä tavanomaista voimakkaammiksi. Sen verran tuuli sai kuitenkin pahoja aikaan, että katkaisi etupihalla korkeaksi venähtäneen pelargonian kahdesta kohtaa poikki. En hennonut heittää kukkavarsia pois vaan laitoin ne kuistiin maljakkoon. Vaaleanpunaiset kukat sinistä seinää vasten innostivat taas pitkästä aikaa kuvaamaan, ja niinpä kuvia tuli räpsittyä vähän muualtakin.

emalivati, kuisti, komuuti

Talvella pengoin jossakin vaiheessa varaston hyllyjä, ja siellä oli myös tuo komuutin päällä oleva emalivati. Se löytyi aikoinaan sukutalon vinttiä tyhjennettäessä, ja nätti kun oli, koppasin mukaani. Värit ovat suloiset, ja suuremmilta kolhuiltakin se on välttynyt. Komuutin päällä se on kuin kotonaan; vielä kun löytäisi sille jostakin kannun kaveriksi.

maalaisromanttinen, vanha kaappi

Iltapäivän aurinko näin loppukesällä talon eri huoneissa on kiehtova. Valon ja varjojen leikissä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja lempeää; tulee sellainen mummolafiilis. Ja ainakin kuistissa ilta-aurinko houkuttelee seinien ja lattian puisista pinnoista kotoisan tuoksun esiin. Tuo mummolatunnelma taisi korostua entisestään, kun olin koko lauantaipäivän puuhastellut yksikseni kotona; silloin on jotenkin enemmän aikaa keskittyä epäolennaisuuksiin. :)

No, joka tapauksessa innostuin kuvaamaan herrainhuoneen vanhaa koulukaappia, josta olen niii-in ylpeä ja onnellinen. Sekin "pelastettiin" myyntiin menneestä sukutalosta. Talossa pidettiin yhteen aikaan väliaikaisesti koulua, ja kun koululle järjestyivät uudet tilat, kaappi jäi osaksi tuvan kalustusta. Kaappi on niin korkea ja raskas, että ilman Airisrannan kolmimetrisiä huoneita ei olisi tullut mieleenkään ottaa sitä itsellemme. Nyt se saa kuitenkin olla kunniapaikalla talossamme.


Kaappi on nykyisin työkäytössä, ja valkoinen joskin hieman kulunut ovilasi peittää armollisesti epäjärjestyksen ja tavarapaljouden taakseen, ainakin osittain. Avain tästäkin kaapista on hävinnyt aikoja sitten, mutta muuten kaappi on alkuperäisessä kunnossa. Joskus joku innokas kattomaalari on tosin  tiputtanut muutaman valkoisen maalitäplän kaapin kylkeen, mutta meitä se ei ole vielä niin paljon haitannut, että olisimme ryhtyneet maalinpoistohommiin.

Vaikka olen puhunut tavaroiden ja huonekalujen "pelastamisesta" vanhasta sukutalostamme, rehellisyyden nimissä on sanottava, että tämä Airisrannankin aarreaittana toiminut talovanhus sai muutama vuosi sitten ihanat uudet omistajat, jotka ovat kunnostaneet sen rakkaudella kodikseen. Siinä mielessä vanhoja tavaroita ja huonekaluja ei todellakaan olisi tarvinnut pelastaa.  Mutta minusta on kuitenkin mukavaa, että Airisrantaan on voitu sijoittaa niin monia sukuun kuuluneita esineitä ja huonekaluja, palasia meidän sukumme historiasta.

maalaisromanttinen, vanha talo, sisustus

Talvella herrainhuoneen tyhjälle seinälle löytyi vihdoin jotakin ripustettavaa. Koska suunniteltu kirjakaappi antaa edelleen odottaa itseään, kaivettiin varaston pahvilaatikoiden kätköistä vaarin armeija-aikainen kuva vartioimaan vanhoja, hänelle niin tuttuja huonekaluja. Onhan hän aikanaan istunut varmasti tuhansia kertoja vanhan kirjoituspöytänsä ääreen laskemaan päivän tiliä ja pitämään kirjaa liikkeensä tuloista ja menoista.


Onneksi vaari oli utelias ja innokas kokemaan elämässään kaikkea uutta. Siksi en usko, että hän pahemmin hätkähti katsellessaan ensimmäistä kertaa Airisrannan seinältä uuttaa ympäristöään.  Taisipa vain todeta tuttuun tyyliinsä: "Jo vain".

Lauantaina vietettiin myös venetsialaisia tai muinaistulien yötä, mutta airisrantalaisten elämässä huvilakauden päättäjäiset eivät suuremmin näkyneet.  Sen verran kuitenkin, että lyhty kynttilöineen nostettiin terassin pöydälle, grillattiin mehevät lohipalat, ja herkuteltiin siipan kanssa kahdestaan maistuva illallinen tyyntyvässä loppukesän hämärässä. Liekö viimeinen kerta tälle kesälle? Vain yhdellä mökillä saaressa oli asukkaita, ja saarten välistä näkyi muutama räiskähtävä ilotulite alkuillan hämärässä. Rauhallinen ja mukava päätösjuhla tälle kesälle.

haikara, meri, saaristo, AiristoVaikka postauksesta tuli tällä kertaa melkoinen sillisalaatti, on suorastaan pakko liittää tähän loppuun vielä tämän aamuinen kuva venevajasta. Haikara oli nimittäin päättänyt katsella saalistaan hieman korkeammalta ja tepsutellut sitä varten laiturille asti.  Hauska ja mieleenpainuva näkymä, jota katselin keittiön ikkunasta aamutuimaan. Toinen haikara puolestaan laskeutui juuri kuvatessani tuttuun paalupaikkaansa rannalle.


Auringonpaisteisia alkusyksyn päiviä teille kaikille sinne ruudun taakse!

- Airisrannan Päivi-

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kevään hetkiä

Talvesta tuntuu olevan ikuisuus, ja kevät on edennyt mukavasti - tähän päivään saakka. Ensimmäiset perunatkin ehdittiin istuttaa naapurustossa ja lähitienoolla jo pääsiäisen aikoihin! En tiedä, mikä mahtaa olla ennätys, mutta tuskinpa niitä kovin paljon aikaisemmin voidaan maahan edes panna. Nyt sitten kylmä yllätti. Täytyy vain toivoa, etteivät yöpakkaset tekisi kovin suurta vahinkoa perunasadolle. Täältähän ne Suomen ensimmäiset varhaisperunat nimittäin tulevat.

kevätaamu saaristossa

Airisranta on jälleen saanut omat tutut asukkaansa näin kevään korvalla. Syksyllä haikeasti hyvästelemäni kurjet saapuivat jo viikkoja sitten, ja yksi komeaääninen pariskunta asusteli tapansa mukaan jonkin aikaa pellolla navetan päädyssä. On niiden huuto kyllä uskomattoman voimakas! Nyt ne ovat tainneet jo jatkaa matkaansa kohti pohjoista.

saaristolaismaisema

Ja eiköhän vain tuttu kaakatus kajahtanut viikonloppuna pihamaalla: valkoposkiset ystävämme eivät olleet unohtaneet Airisrannan nurmikenttiä tänäkään keväänä. Kanadanhanhet tosin ehtivät kotiutua pihallemme jo ennen sukulaisiaan ja olivat viimevuotista rohkeampia, kuten kuvasta näkyy. Siinä ne tepastelevat rantatietä pitkin kohti pientä peltoplänttiämme.

Kanadanhanhet

Viikonloppuna tutkittiin neitokaisten kanssa pihapiiriä ja huokailtiin kuivien korsien määrää rantaviivan tuntumassa. Tai ainakin minä huokailin. Haravalla olisi tosiaan töitä.

Saariston kevät, Maine Coon, kissat

Toivottavasti mikään vesilintu ei ehdi tehdä pesäänsä korsikasaan ennen haravointia. Ainakin isokoskelopariskunta viihtyy rannassamme niin hyvin, että epäilen niiden pesivän jossakin lähistöllä. Myös haahkat saapuivat suurella joukolla viikonloppuna ja alkoivat hauskan huhuilunsa.


saariston kevät, Maine Coon, kissat

Viime vuosina meidänkin pihapiirissä on alkanut näkyä kottaraisia. Niiden laulelu se vasta kesäistä on. Mies muistaa joka vuosi kertoa tarinaa oman kotitalonsa pihassa viihtyneestä kottaraisesta, joka alkoi matkia äänellään vasaran takomista. Talonväki oli illalla ihmetellyt, miksi joku naulaa kattoa edelleen, vaikka työt oli lopetettu jo aikaa sitten. Kottarainenhan se siellä oli harjoitellut uutta, psykedeelistä sävelmäänsä. :)

joutsenet kevätiltana

Lintukalliolla riittää elämää aamusta iltaan. Päivässä ei ole montakaan hetkeä, etteikö kivellä levähtäisi jonkinlainen siivekäs. Joutsenet olivat kaunis näky eräänä iltana, kun ne molemmat päättivät torkahtaa hetkeksi kivellä ennen pimeän tuloa.



Viime sunnuntaina aurinko laski upeasti huhtikuun hämärtyvässä illassa. Luonnon värit ovat satumaisen kauniit, kun hetki sattuu kohdalleen.

Saaristolaismaisema kevätiltana

Rakastan Airisrannan pihapiiriä juuri sen monimuotoisuuden takia. Talon takana avautuu merimaisema, johon ei kai voi koskaan kyllästyä, ja talon toisella puolella silmä lepää rauhoittavassa, kotoisessa peltomaisemassa.

Saaristossa

Uskomattomia nämä keväiset hetket!

- Airisrannan Päivi-

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Myrskyluodon Maijan jäljillä

Myrskyluodon Maija on tullut televisiosta jälleen kerran tänä kesänä. Vaikka nykyisin katselenkin vähän tv-ohjelmia, Maijan tarinaa en halunnut jättää näkemättä. Ensimmäisen kerran katsoin sarjaa 70-luvulla, ja jo silloin se teki minuun, varhaisteini-ikäiseen, syvän vaikutuksen. Nyt olen eläytynyt Maijan elämään koko sydämestäni, kun itsekin saaristossa elelen.


Airisrannan nykyisiä elinoloja ja elämäntapaa ei voi tietenkään edes verrata silloiseen 1800-luvun puolivälin Myrskyluodon karuun ja raskaaseen elämään, mutta jotakin yhteistä meillä kuitenkin on. Meri ja kalliot, luonto myrskyineen ja auringonpaisteineen, elämän ilot ja surut; uusi elinympäristö haasteineen. Nuo kaikki olivat osa myös myrskyluotolaisten jokapäiväistä elämää. Samalla tavalla tähystelen arkipuuhien lomassa keittiön ikkunasta merelle kuten Maijakin pienen torppansa ikkunasta. Säätä ja ohikulkijoita - merihän on Airisrannan maantie.


Sinä kesänä, kun pääsin ylioppilaaksi teimme siskoni ja ystäväni kanssa pyöräretken Ahvenanmaalle. Saavuimme yöjunalla Turun satamaan, josta lähdimme Viking Rosellalla kohti Maarianhaminaa. Olimme varanneet ennakkoon pakettimatkan, joka sisälsi retkipyörät sekä yöpymisen bed & breakfast -majoituksessa. Se heinäkuu oli yksi helteisimmistä ikinä, tai ainakin se oli sitä koko retkemme ajan. Jo aikaisin aamulla aurinko alkoi porottaa kuumasti, ja hikeä valuen poljimme raskailla pyörillä etukäteen suunnitellut päivämatkat maisemia ja luontoa ihastellen. Kivikirkkoja, kimmeltävää merta, rantakallioita pylväskatajineen ja metsämansikoineen. Tuolla reissulla rakastuin Ahvenanmaahan, Myrskyluodon Maijan maisemiin.


Jos joku silloin matkalla laivassa olisi naputtanut minua olkapäälle osoittaen sormellaan kohti Airisrantaa ja sanonut, että tuolla, keskellä saaristoa, tulet asumaan kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, olisin pitänyt häntä hulluna. Vaikka saaristo olikin tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, ajatus siellä asumisesta olisi tuntunut utopistiselta. Olinhan juuri saanut opiskelupaikan, ja kaupungissa tulisi olemaan myös työni ja elämäni opiskelujen jälkeenkin. Mutta koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan", sillä niin vain elämä kuljettaa. Tai ehkä ne ovat juuri unelmat ja haaveet, jotka kuljettavat.


Ehkä jo silloin syttynyt rakkaus saaristoon ja näihin maisemiin johdatti tiemme myöhemmin myös Airisrantaan. Ehkä sittenkin kaikki ne muualla asutut vuodet haimme syvällä sydämessämme juuri tätä paikkaa. Olihan ensikosketus Airisrantaan tuntunut siltä kuin olisimme tulleet kotiin. On  ihmeellinen hetki, kun saapuu outoon paikkaan ja tietää, että kuuluu sinne. Silti muutos on aina vaativa.


Meillä oli vuosien ajan ollut haave pienestä punaisesta tuvasta ja perunamaasta jossakin kaukana kaikesta. Jossakin rauhassa, omissa oloissa. Tuvankokoiset haaveet saivat kuitenkin uudet mittasuhteet, kun törmäsimme Airisrannan myynti-ilmoitukseen kyläreissullamme siskoni luona. Uteliaisuuttamme päätimme vain käväistä katsomassa paikkaa ja taloa, joka oli liian suuri, liian huonossa kunnossa ja  liian kaukana kaikesta. Siitä huolimatta järjen ääni oli vain pientä piipitystä sen tunnemyllerryksen rinnalla, jonka vanha merenrantamiljöö sai aikaiseksi.


Kun ensimmäisen kerran ajoimme vanhan talon pihapiiriin, sitä ympäröi rauha, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Meri oli peilityyni, maisema sateesta harmaa ja hiljainen, ja tuntui kuin kukkivat syreenit ja omenapuut olisivat sulkeneet syliinsä. Vain mustarastas kujersi alkukesän riemulla jossakin lähimetsikössä. Siinä hetkessä oli taikaa, eikä talo jättänyt meitä rauhaan.


Vuosien varrella on vain vahvistunut tunne siitä, kuinka armollinen vanha talo pihapiireineen onkaan. Kaiken ei tarvitse olla prikulleen, ei virheetöntä eikä täydellistä. Pihalla rikkaruohot rönsyilevät välillä enemmän, välillä vähemmän, ja paljon on vielä keskeneräistä ja korjattavaa. Ongelmat ja murheet eivät ole kadonneet mihinkään. Silti elämä tuntuu nyt täydeltä ja oikeanlaiselta, meille juuri sopivalta. Olemmehan löytäneet kotiin.


Auringonpaisteista kesäviikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sunnuntaitulppaanit

Ostin lauantaina kimpun punakeltaisia tulppaaneja viikonlopun piristykseksi. Meillä on onneksi niin monipuolinen lähikauppa, että sieltä saa jopa tuoreet kukat silloin, kun niitä tekee mieli hankkia. Muutenkin teen lähes kaikki ruokaostokset 'omasta' kaupastamme. Minusta on tärkeää kannattaa paikallisia palveluja aina, kun se vain on mahdollista. Sitä paitsi olen tullut entistä laiskemmaksi marketeissa kävijäksi ja kaupoissa kiertelijäksi täällä asuessamme.




Tänään oli taas hitaanlaiska sunnuntaiaamiainen, joka venyi pitkälle aamupäivään. Verannalta katselimme kaunista auringonnousua saaren takaa samalla, kun hörpimme aamukahviamme.



Merenpinta on ollut viikon verran todella korkealla, mutta huippulukemista on tultu kyllä selvästi jo alas. Kumollaan oleva venevanhuksemme pysyy juuri ja juuri vielä kuivalla maalla. Tosin välillä vesi taisi kyllä käväistä sen kyljissä saakka.





Nyt kun joulu on siivottu pois, tulppaanit ovat kuin lupaus keväästä. Ne ovat jotenkin niin tuoreen raikkaita.




Myös makuuhuone sai oman kaunistuksensa hennonpunaisesta kukkasesta.



Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

torstai 27. marraskuuta 2014

Saaristolaislimppua ja muita nautintoja


Saaristo näytti jälleen eilen aamulla alkutalven parhaat puolensa. Aurinko sinnitteli näkyvillä parin tunnin ajan ja kultasi maiseman todella upeaksi. Myös luonto heräsi hetkeksi horroksestaan, kun telkkä ja palokärki innostuivat hyörimään rannan tuntumassa. Joutsenella näyttää olevan vielä koko perhe koossa, ja niinpä sekin toi komean katraansa rantaan ruokailemaan.


Aamun ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät Airisrannan pihalle vastapäisen saaren takaa. 




Olen onnekas, kun saan asua kauniiden maisemien ympäröimänä. Vaikka meri sinänsä on upea, rakastan myös laajoja peltomaisemia ja usvaisia metsänrantoja. Tämä rauhallinen maisema avautuu etupihan puolelta. Joskus pellolla näkyy jopa hirviä ruokailemassa, mutta lähes päivittäisiä pihapiirin vierailijoita ovat kuitenkin peurat ja kauriit. Ne käyvät tutkimassa, löytyisikö pihalta jotakin syötävää.


Kun kerran saaristossa asutaan, olen ajatellut, että on suorastaan velvollisuus opetella tekemään kunnon saaristolaislimppua. Sain jo muutama vuosi sitten Inkoon limpun reseptin sisareltani, mutta vasta Airisrannassa kokeilin sen tekemistä ensimmäisen kerran. Siitä lähtien meillä on tehty sitä säännöllisesti. Siitä on tullut myös yksi joulunajan leipomus.


Inkoon limppu, Nauvon limppu, saaristolaisleipä, saaristolaiselämää,

Nykyisin käyttämäni resepti on sovellus Inkoon limpusta ja Nauvon limpusta, ja hyviä leipiä sillä on tullut. 


SAARISTOLAISLIMPPU

1 l rasvatonta piimää
1 pss kuivahiivaa (tai 75 g tuoretta)
1 rkl suolaa
 3 dl siirappia
3 dl Tuoppi-maltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä n. 42 asteiseksi. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja ruisjauhot sekä kuivahiiva jauhojen päälle. Sekoita löysäksi puuroksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita puuhaarukalla taikina paksuksi 'tönköksi'. Älä vaivaa käsin.

Nostele taikina leivinpaperilla vuorattuihin vuokiin (3 kpl). Alumiinivuoat käyvät hyvin. Kohota vuoissa n. 1,5 tuntia leivinliinan alla.

Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 2 tuntia. Kun leivät ovat paistuneet 1,5 tuntia, valele ne siirappivedellä (1/3) ja laita vielä puoleksi tunniksi uuniin.

Leipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua.





Navetan pääty näyttää melkein kesäiseltä marraskuun aamuauringossa.




Auringonnousuun on vielä hetki aikaa. Samalla usva hiipii kaukana näkyvien saarten taakse.


-Airisrannan Päivi-

tiistai 11. marraskuuta 2014

Lenkkeilyä myslin voimalla

Meillä on jatkuva tilaus itse tehdystä myslistä. Kaupasta sitä ei enää kuulemma saa ostaa lainkaan, koska mikään ei vedä vertoja kotitekoiselle. Ja olen kyllä itsekin ihan samaa mieltä muun perheen kanssa.



Hyvän maun lisäksi mysli on terveellistä ja vieläpä helppotekoista. Itse en käytä siihen lainkaan sokeria, ja suolaakin hyvin varovasti. Muutenkin mysliohjetta on helppo soveltaa tilanteen ja saatavilla olevien ainesten mukaan.  Esimerkiksi kuvassa olevassa versiossa ei ole siemeniä ollenkaan, vaikka laitoin ne ohjeeseen. Hyvää siitä tulee joka tapauksessa.


MYSLI

5 dl kaurahiutaleita
5 dl ruishiutaleita
3 dl pähkinöitä
2 dl siemeniä
2-3 dl kuivattuja hedelmiä
n. 0,5 dl öljyä
ripaus kanelia
ripaus kardemummaa
(ripaus suolaa)

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kaikki muut kuivat ainekset sekoitetaan keskenään paitsi kuivatut hedelmät. Sen jälkeen seos levitetään uunipellille leivinpaperin päälle ja lisätään öljy, joka sekoitellaan hiutaleseokseen huolellisesti käsin. Mysliseosta paahdetaan uunissa 15-20 minuuttia. Paahtamisen puolivälissä sitä kannattaa hieman käännellä, etteivät pähkinät pala.

Kun mysli on jäähtynyt, mukaan lisätään pilkotut kuivatut hedelmät.

Itse käytin maapähkinöitä, cashew- ja hasselpähkinöitä sekä vähän manteleita. Lisäksi ostin 'pähkinäkaupasta' monenlaisia kuivattuja marjoja ja hedelmiä, perinteisiä ja vähän tuntemattomampiakin. Tuloksena syntyi todellinen herkkumysli.




Turkkilaista jogurttia, hunajaa ja omatekoista mysliä - tosi nopea herkku vaikkapa illalla pieneen makeannälkään.



Sunnuntaina oli niin kaunis ilma, että lähdimme heti aamupäivästä reippaalle kävelylenkille. Voisi luulla, että marraskuussa on pelkästään harmaata ja ankeaa, mutta kyllä luonto on vain kaunis näin pimeimpäänkin vuodenaikaan.




Tällaisia taideteoksia kävelyreittimme varrella tuli vastaan. Värit ovat mitä hienoimmat.



Merenrannan tunnelmaa kävelyreitillä.



Väittikö joku, että marraskuussa on vain harmaata?


Tässä vielä pieni välipala marraskuisesta tunnelmasta Airisrannan pihalla.


Näkymä on verannan ikkunasta, kun viime torstaina meillä satoi ensi kertaa hieman lunta. Kalliolla oleva kivipenkki kestää kyllä tuiskut ja tuulet.


-Airisrannan Päivi-

lauantai 27. syyskuuta 2014

Saariston aamuja

Viikon varrelta on kertynyt merellisiä aamutunnelmia, jotka ovat saaneet tarttumaan kameraan. Näin syksyisin Airisrannassa saa nauttia upeista värivivahteista niin maalla kuin merelläkin. Ja rannan tuntumassa riittää vierailijoita, varsinkin aamuhämärissä. 



Olemme ristineet rantaviivan tuntumassa olevan kallion lintukallioksi, koska se houkuttelee paikalle niin monenlaisia siivekkäitä. Kun vedenpinta on matalalla, kallio tulee kunnolla esille ja varsinkin kesällä siinä istuskelee telkkiä, isokoskeloita, joutsenia, sorsia ja tänä kesänä erityisesti valkoposkihanhia.





Viikon ensimmäiset aamuvieraat olivat kanadanhanhia, jotka olivat kalliolla nukkumassa, kun aamu alkoi valjeta.





Toisena aamuna kalliolle lipui joutsenperhe. Joutsenpariskunta sai tänä kesänä seitsemän poikasta, ja kaikki ovat edelleen hengissä! Aina ei käy yhtä onnellisesti. 





Tänä aamuna rannalla tepasteli kaksi harmaahaikaraa, mutta toinen pyrähti omille teilleen ennen kuin ehdin saada sen kuvaan. Niitä näkee meidän rannassamme vain keväällä ja sitten taas myöhään loppukesästä tai näin syksyisin.  

-Airisrannan Päivi-

tiistai 16. syyskuuta 2014

Syysillan hämärissä

Näin syysiltojen hämärtyessä on mukava sytytellä lyhtyjä pihapiiriin. Viikonloppuna oli tyyntä ja lämmintä, joten nautinto oli kaksinkertainen. Meren rannallahan tyynet illat eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä.



Kesällä perheen miehet valoivat betoniportaat meren puoleiselle pihalle, ja nyt ne toimivat sopivana alustana lyhdyille. Kuten kuvasta näkyy, portaat odottavat vielä pinnoitusta.

Portaat on rakennettu luonnonkivistä tehdyn muurin keskelle, ja tarkoituksena on löytää sellainen väri, että ne sulautuisivat kivasti muuriin. 






Myös sisällä poltettiin kuuman kesän jälkeen ensimmäisiä tuikkuja. Kuvassa ystävältä lahjaksi saatu tuikkumajakka, joka oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Pihlajanmarjoja on tullut tänä syksynä valtavasti ja tarkoitus olisi kokeilla myös pihlajanmarjahyytelön tekemistä. Nyt niitä käytettin vain pöydän koristeena.


-Airisrannan Päivi-

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pihapiirin kunnostusta

Alkukesästä kunnostimme talon etupihan. Vieläkään se ei ole valmis, mutta käyttömukavuus lisääntyi huimasti. Ostaessamme paikan pihan liuskekivet olivat  ruohikon vallassa ja osittain painuneet maan alle. Kulkureitit eivät myöskään vastanneet nykytarpeita.

Väliaikaisratkaisuja tehtiin parikin kertaa, jotta varsinkin syksyisin ja sateella taloon onnistui kulkea kuivin jaloin. Ensiksi käytävä tehtiin puusta, sittemmin se korvattiin pihakivillä latomalla ne väliaikaisesti suoraan nurmikon päälle.

Etupihan suunnittelu oli todella haasteellista sen muodon takia. Niinpä meillä ei ollutkaan mitään suunnitelmaa, kun aloimme tehdä sitä. Pihan lopullinen muoto selkeytyi rakentamisen edetessä, ja kaupasta ostimme ainoastaan terassilaudat. Muuten pystyimme hyödyntämään aikaisemmin pihalla käytettyä kivimateriaalia.

Tässä kuvia nykyisestä pihasta.



Iloinen yllätys oli, että vanhoja liuskekiviä löytyi nurmikon alta vielä niin paljon, että pystyimme käyttämään niitä pääkulkureitillä.







Uudet puurakenteiset portaat tehtiin vanhojen kiviportaiden päälle. Koska etuovelta kuljetaan talon molempiin päätyihin sekä myös muihin rakennuksiin, halusimme, että portaat avautuvat moneen eri suuntaan. Kuvassa istuskelee Nala, toinen kissasisaruksista.





Tältä piha näytti keväällä 2013.





Rentouttavaa viikonloppua!
-Airisrannan Päivi