Vihreä vieras ja syksyn kauneutta

Sunnuntaina Airisrannassa oli vielä täysi kesä, ja tietysti kannoimme taas kaikki kipot ja kapot terassille ruokailua varten. Aika monta kertaa olen kuullut itseni ennustavan viime viikkoina, että 'tää on varmasti viimeinen kerta, kun ulkona syödään', mutta niin vain ovat kauniit ilmat ja terassikelit jatkuneet.

Vaan mepä saimmekin yllätysvieraan sunnuntailounaalle. Kun kannoin lautasia ja salaatteja pöytään, huomasin jättikokoisen heinäsirkan kököttävän pöydän reunalla. Kuvittelin sen häipyvän, kun alkaisimme syödä, mutta toisin kävi. Heinäsirkka päätti lounastaa kanssamme. Yhtäkkiä se vainusi avokadosalaatin vienon tuoksun ja suunnisti päättäväisesti lautaselle. Sen jälkeen sitä ei saanut pois pöydästä enää millään ilveellä.

Ja kyllä se rouskutti. Luulin sen jo pökertyvän moiseen ahmimiseen, sillä avokado ei tunnetusti mitään keveintä herkkua ole. Loppujen lopuksi se päätti vetäytyä ruokalevolle, ja pääsimme tarkastelemaan suursyömärin jälkiä. Uskokaa pois, kunnon kuoppa oli avokadoon tullut.

Heinäsirkkoja täällä on valtavasti aina loppukesällä ja syksyllä ja sen myötä upea sirinä iltaisin ja öisin. Toisinaan jokunen yksilö on eksynyt sisälle asti, kun ovet ovat olleet auki. Mitään muuta vahinkoa en ole niiden huomannut aiheuttavan kuin muutaman reikäisen pelargonian lehden. Sen sijaan mies aina valittaa, että nurmikkoa on ikävä leikata, kun isoja sirkkoja jää leikkurin alle. Ei tosiaan kovin miellyttävää.

Pelargoniat jaksavat edelleen kukkia, vaikka välillä rankkasateet ja ehkä heinäsirkatkin ovat olleet kiusana. Taas vain mietin sitä, mihin kummaan saan ne kaikki säilöttyä talveksi. Vuosikausiin en ole ehtinyt 'välikausikukkia' hankkia, sillä pelargoniat säilyvät kauniina pihalla lokakuun loppupuolelle saakka. Vasta loppusyksyllä hankin portaiden kaunistajaksi yleensä muutamia kanervia tai callunoita.

Tällä viikolla olen kuljeskellut ahkerasti pihapiirissä ja nappaillut kuvia aurinkoisen ja kauniin sään innoittamana. Tuntuu kuin ihania syyspäiviä pitäisi oikein ahmia sateiden ja tulevan harmauden varalle. Ja koskaan ei tarvitse yksin pihalla kierrellä. :) Tällä kertaa seuraneitinä oli Sarabi. Yhdessä meidän kissaneitomme harvemmin viihtyvät, vaikka sisaruksia ovatkin. Mustasukkaisuus emännän huomiosta on silmiinpistävää, ja niinpä täytyykin muistaa olla mahdollisimman tasapuolinen rapsutusten jakaja.

 

Eilen aamulla kamera oli mukana myös lenkkipolulla ja tallensin aamu-usvaisia maisemia sekä pihalta että lenkkeilyreitin varrelta. Olemme ottaneet miehen kanssa tavaksi kiertää joka aamu, aina kun mahdollista, sama reilun puolen tunnin lenkki lähimaastossa. Vielä emme ole maisemiin kyllästyneet; sitä paitsi ajankäytöllisesti se on helppo ratkaisu - aina tietää, mihin aikaan on taas takaisin sorvin ääressä.

Venevajamme katto häämöttää kaislojen takaa. Mama, pikkuinen purjeveneemme, on sen sijaan peittynyt usvaverhon taakse. Kuva on otettu lähisaareen vievältä sillalta.

Kun palasin lenkiltä, kuljeskelin vielä rannassa ja laiturilla. Vähitellen usva alkoi hellittää, ja kohta aurinko lämmitti jo täydeltä terältä.

Sunnuntai-iltana olimme keittiössä miehen kanssa laittamassa iltapalaa, kun käännyin ja katsahdin tapani mukaan merelle. Ja ah ja voi, mikä ihastuttava näkymä siellä olikaan. Suuri purjevene lipui hitaasti saarten välistä ohitsemme, ja samalla laskeutuva aurinko värjäsi sen purjeet kauniin kullanpunertaviksi. Uskotteko, että vihreät puutarhakengät klonksuivat, kun juoksin rantaan tuhatta ja sataa. Kuva on epätarkka ja huonolaatuinen, sillä purjevene ei antanut armonaikaa säätää kameran asetuksia. Hengästyneenä tarkkuuskin on mitä on. Halusin kuitenkin jakaa teillekin yhden sellaisista hetkistä, jotka saavat minut Airisrannassa haltioitumaan.

Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kysymyksiä ja vastauksia

Syyskuun pimenevät illat ovat saapuneet Airisrantaan taas kuin varkain. Elokuun loppupuolella huomaan vuosi toisensa jälkeen ihmetteleväni aamujen hämärtymistä. Ei kai näin aikaisin, nythän on vielä kesä? Toisaalta iltaisin on mukava nostella kynttilöitä pöydille ja sytyttää tuli verannan ikkunoilla riippuviin kynttelikköihin.

Eilen illalla oli juuri sellainen hetki, jolloin halusimme nauttia syysillan hämäryydestä kynttilänvalossa. Ulkona satoi, ja tuuli ulvoi nurkissa. Vaahtopäät tyrskysivät kauempana merellä. Kova tuuli jäähdyttää verannan helposti, vaikka ulkona olisi lämmintäkin, ja silloin kynttilät tuovat mukavan pehmeää lämpöä huoneeseen. Lämmityskauteen ei Airisrannassa ole vielä siirrytty. Vain yhden kerran syksyn aikana on ollut tuli keittiön pikku hellassa ja olohuoneen kakluunissa.

Siinä sitten istuimme miehen kanssa kahdestaan pöydän ääressä nauttien hyvästä ruuasta, musiikista ja toistemme seurasta. Ihan tavallinen perjantai-ilta, silti se tuntui juhlalta. Hyviin hetkiin ei paljon tarvita.

Jo muutama viikko sitten sain Millalta Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita -blogista

Liebster Award -tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä, Milla! Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:

1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.

2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Pimenevien iltojen myötä voi ajatukset vähitellen kääntää jo jouluun, kuten Millan alla olevat kysymykset osoittavat. Sen sijaan kuvissa häivähtelee vielä muistoja kesästä ja kukkasista.

1. Kevät, kesä, syksy tai talvi? Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?

Toukokuu ja alkukesä ovat täynnä odotusta tulevasta kesästä, ja luonto suorastaan räjähtää loistoonsa. Siitä nautin. Toisaalta kesän hektisyyden jälkeen kaipaan syksyn tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa, jonka varsinkin täällä Airisrannassa saa kokea täydellisenä. 

2. Nautitko loppukesän ja syksyn pimenevistä illoista vai ahdistavatko ne?

Elokuun sametinpehmeät yöt ovat upeita täällä meren rannalla. Meri on kuin suuri lämpöpatteri, joka lämmittää iltoja ja öitä vielä, kun ne muualla saattavat olla jo hyvinkin viileitä. Lohen loimutus rantanuotiolla kuuluu myöhemmin syksyllä viikonloppujen huveihin; kesällä sitä ei jostain syystä tule koskaan tehtyä. Syksy ei siis ahdista, vaan tuo jotenkin levollisen olon kesän rientojen jälkeen. Syksy antaa luvan käpertyä omaan pesäkoloonsa ja valmistautua ottamaan vastaan talven myrskyt ja viimat.

3. Onko sinulla syksyllä erityisiä juhla- tai muita traditioita?

Ehkä syksy onkin juuri siksi niin levollista aikaa, että silloin airisrantalaisten elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään erikoista. Syksyllä nautin sunnuntaiaamuisista pitkistä kävelyretkistä lähiympäristössä tai metsässä. Jos vielä uunissa muhii mehevä possupaisti uunijuuresten kera, niin sunnuntailounaskin on valmiina odottamassa ulkoa palatessa. Aah, tunnen melkein tuoksun, joka leijailee herkullisena vastaan raikkaasta ulkoilmasta kuistiin astuttaessa.

4. Onko joulu ollut jo ajatuksissasi? Edes vähän :)?

Joulua tulin ajatelleeksi oikeastaan vasta nyt, kun vastailen näihin kysymyksiin. Sen verran tuleva talvi ja joulun aika on kuitenkin vilahtanut mielessäni, että toivoisin todellakin jouluksi lunta. Viime joulu oli täydellinen. Airisrantaan satoi lunta pari päivää ennen aattoa ja sitä riitti juuri ja juuri uuteen vuoteen saakka. On varmaan liikaa toivottu, että sama toistuisi tänäkin jouluna. :)

5. Suunnitteletko joulunviettoa hyvissä ajoin?

Haluan valmistautua jouluun riittävän ajoissa, mutta suuria suunnitelmia en tee. Ajoissa tarkoittaa sitä, että haluan nauttia myös joulunaluspäivistä aivan rauhassa. Suursiivouksia ei tehdä, mutta omaksi ilokseni tykkään leipoa jotain hyvää jouluksi. Taatelikakku on perinne ja muutaman vuoden ajan yhtenä jouluherkkuna on ollut pähkinäinen valkosuklaakakku.

6. Mikä saa sinut joulumielelle?

Marraskuun loppupuolella on mukava kaivaa joulukyntteliköt ikkunoille. En tiedä, saako se vielä aikaan varsinaista joulumieltä, mutta niiden suloisen lämmin valo ilahduttaa pimeyden keskellä. Kynttilät ja luminen pihapiiri taitavat olla se yhdistelmä, joka saa joulumielen heräämään.

7. Nautitko enemmän ajasta ennen joulua tai joulunpyhistä?

Joulun odotus on varmasti lapsuudesta saakka ollut se paras osa joulusta. Nautin joululaulujen kuuntelemisesta, ja yleensä käymme ainakin yhdessä joulukonsertissa joulun alla. Toisaalta joulunpyhinä on mukava loikoilla aivan rauhassa takkatulen räiskeessä kissat kainalossa ja vain nauttia olostaan.

8. Onko sinulla erityisen rakkaita joulutraditioita?

Joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta on ollut traditiona asuinpaikasta riippumatta. Airisrannassa asuessamme olemme kerran olleet myös paikan päällä Turussa kuuntelemassa sitä. Silloin kyllä satoi vettä kuin saavista, joten joulutunnelma ei kohonnut kattoon edes paikan päällä. Luulen, että menemme Turkuun vielä jonakin sellaisena jouluaattona, kun taivaalta leijailee valkoisia hiutaleita ja tuntuu oikealta joululta.

Koska kaikki seuraamani blogit ansaitsisivat tunnustuksen, en nimeä ketään erityisesti tunnustuksen saajaksi. Sen sijaan toivon, että moni teistä lukijoista ottaa Millan mukavat kysymykset käyttöönsä ja vastaa niihin omissa blogeissaan.

Leppoisaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Keittiön lamput ja paprikaviljelmät

Nyt Airisrannan keittiössä on sitten vihdoin ja viimein lamput saarekkeen päällä. Neljän vuoden etsiskelyn jälkeen. No, ehkei niiden etsimiseen kovin paljon panostettu, sillä ajattelimme malttaa mielemme ja odottaa, että sopivat valaisimet tulevat jossakin vaiheessa vastaan. Mies löysi ne sitten sattumalta työmatkansa yhteydessä keväällä, mutta vasta kesällä ne saatiin asennettua lopullisesti kattoon.

Asennus ei muuten ihan mikään pikku juttu ollutkaan, kun huoneen korkeus on kolme metriä. Puisen tason päälle ei voi tietenkään nousta seisomaan, puhumattakaan, että sille asettelisi jonkin jakkaran tapaisen. No, onneksi perheessä on nuorimies, jonka voi laittaa hoitamaan niitä ikävimpiä ja hmm... vaarallisimpia asioita nuoruuteen ja ketteryyteen vedoten. A-tikkaiden ja leveän lankun avulla saatiin kokoon trapetsi, jolla poika sai sitten harjoitella ilma-akrobatiaa ja kurkotella korkeuksiin.

Ilman lamppuja pärjättiin siis mainiosti neljä vuotta, mutta onhan toki syksyn pimeillä mukavampi puuhastella, kun valoa riittää kunnolla. Nämä lampunvarjostimet ovat yksi niistä harvoista uudishankinnoista, joita Airisrantaan on tehty. Kahden käden sormet taitavat vallan mainiosti riittää suurempien sisustusostosten laskemiseen.

Myyjän mukaan varjostimen pinta on hopeoitu, joten siitä johtuvat myös pinnassa näkyvät laikut. Toinen on pyyhitty jo siistiksi, mutta tässä etualalla olevassa varjostimessa sormenjäljet näyttävät vielä kukoistavat. Voi siis valita, haluaako varjostimen laikuilla tai ilman. :)

Löysin muuten mökkimatkalla tavaratalon alennusmyynnistä superhalvat verhot, joita aion vielä sovitella jossakin vaiheessa keittiön ikkunoihin. Kaksi kappaa, yhteensä kymmenen euroa. Ei ole hinnalla pilattu, eikä harmita kovinkaan paljon, jos ne osoittautuvat epäkelvoiksi. Taitavat verhotangot tulla monin verroin kalliimmiksi. Syy, miksi en ole oikein vielä innostunut verhojen hankkimisesta, on ikkunoiden kaunis ulkonäkö. Kappa peittää harmillisesti ikkunan koristeellisen yläosan, ja sivuverhotkin tuntuvat jotenkin liian peittävältä vaihtoehdolta.

Samasta alennusmyynnistä löysin myös kaksi tällaista hauskaa (tarpeetonta) pientä pitsiastiaa, kaksi euroa kappale. Sopivan kokoisia vaikkapa pienten oman pihan päärynöiden kypsyttämiseen.

Ja yllä olevassa kuvassa näkyy Airisrannan kasvihuone. :) Keittiön ikkunalla kaksi kaupan suippopaprikan siemenistä alkunsa saanutta kasvia on yllättänyt itsenikin. Ensinnäkin, ne ovat pysyneet hengissä koko kesän ajan ja toiseksi, ne ovat tuottaneet jo yhden syödyn paprikan! Harmi vain, että valon määrä vähenee koko ajan. Oikeanpuoleisessa ikkunassa on lisäksi hyönteisverkko, joka näyttää myös tehokkaasti estävän auringonsäteiden kypsyttävän vaikutuksen.

Saapa nähdä, kuinka hyvin paprikat ehtivät punertua ennen syyspimeitä.  

Pirteää syysviikon jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

Loppukesän tunnelmia

Näin alkusyksystä luonto on hiljentynyt täysin, ja kun viikonloppuna istuskelimme ulkona aamukahvilla, täytyi puhella melkein kuiskaten, ettei ainutlaatuisen herkkä tunnelma rikkoutuisi. Aamuisin liikkuu myös sellaisia lintuja ja eläimiä, joita ei yleensä myöhemmin päivän aikana näe. 

Harmaahaikara on taas viime aikoina alkanut vierailla ahkerasti rannassamme. Parhaiten sen voi nähdä askeltamassa vesirajassa joko aikaisin aamulla tai illan hämärtyessä. Mutta arka se on. Jos sisällä ikkunan ääressä liikahtaa vähänkin varomattomasti, lintu lehahtaa heti omille teilleen. Yllä oleva kuva on napattu keittiön ikkunasta.

Välillä aamut ovat olleet viileitä, ja silloin kevyt usva on noussut vedenpinnan yläpuolelle. Kaunis näkymä, jota juoksujalkaa kiiruhdan kuvaamaan, sillä sekin haihtuu haikaran tavoin jo hetken kuluttua näkymättömiin.

Pitkäksi venähtäneet tillinvarret kylpevät aamuauringossa. Tätä näkymää olen nyt loppukesän aikana ihaillut istuessani aamupalalla terassilla. Valon leikkiä, joka paljastaa kimmeltäviä hämähäkinseittejä ja kastepisaroita, joita ei muuten huomaisi.

Leivän päälle on tullut tavaksi lastata yrttiruukusta basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa. Maistuu niin hyvältä päiväkahvin seurana lämpimällä kalliolla. Kivipenkille menen usein iltapäivisin istumaan kahvimukini kanssa, varsinkin jos olen yksin kotona. Keskikesällä kalliolla on kuitenkin aivan liian kuuma istuskella, joten nyt taas syksyn tullen sinne on mukava kipaista.

Kunnollista omenasatoa ei Airisrannassa tänäkään vuonna saada, mutta Aune-päärynäpuussa on sitäkin enemmän pikkuisia hedelmiä. Päärynöiden määrä on vähintään kymmenkertaistunut viimevuotisesta. Automatkalla kuulin sattumalta radion luonto-ohjelmasta, että päärynäpuuta ei kannata mennä leikkaamaan ja hyvä olisi hankkia yksinäiselle puulle pari kaveriakin. Pölyttyy kuulemma paremmin. Toivottavasti ehdimme vielä puutarhojen alennusmyynteihin tekemään päärynäpuulöytöjä. Mielelläni otan vastaan vinkkejä myös muista päärynäpuulajikkeista, jotka ovat menestyneet hyvin pihoilla tai puutarhoissa.

Pihakaveri Nalaa alkoi välillä laiskottaa puiden tutkiminen ja marjapensaan juureen oli mukava kellahtaa auringonpaahteelta suojaan.

Maljaköynös innostui kukkimaan runsaammin vasta elokuussa. Sekin on talvehtinut kuistissa. Sain toissa syksynä äidiltäni kaksi maljaköynösamppelia, mutta toisen onnistuin nyt kevättalvella tappamaan. Kastelin varmaan liikaa. Vähän aikaa sitten luin jostakin, että maljaköynös ei ihan helppohoitoisimpia kukkia olekaan, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että edes toinen on pysynyt hengissä tähän saakka. Amppeli roikkuu sisäänkäynnin vieressä melko varjoisessa paikassa talon pohjoispuolella, joten sekin saattaa olla syynä hitaanlaiseen kukintaan.

Viikonloppuna Airisrannassa ei osattu päättää, vietetäänkö venetsialaisia vai muinaistulien yötä, joten vietettiin molempia. Juhlinnan pääosassa oli ihmeellisen kaunis kuutamo, jota herkullisen illallisen jälkeen katseltiin nauttien lasillisesta kuohuvaa.

Ihania syyskuun aamuja ja iltoja!

-Airisrannan Päivi-