Herrainhuoneen koulukaappi ja vähän muutakin

Myrsky ei sitten tälläkään kertaa osunut Airisrantaan. Kuin ihmeen kaupalla olemme säästyneet kaikenlaisilta luonnon ääri-ilmiöiltä tänä kesänä. Sinänsä outoa, kun meren rannalla asutaan. Sähkökatkotkin ovat harvinaisia, ja jos niitä joskus tulee, ne kestävät ehkä muutaman minuutin. Vain kaksi kertaa koko täällä olomme aikana sähköt ovat olleet pois kuutisen tuntia yhtäjaksoisesti.

Rauli-myrskyn aikaan lauantaina iltapäivällä meillä tosiaan oli aurinkoisen lämmintä ja mukavaa, vain tuulenpuuskat yltyivät välillä tavanomaista voimakkaammiksi. Sen verran tuuli sai kuitenkin pahoja aikaan, että katkaisi etupihalla korkeaksi venähtäneen pelargonian kahdesta kohtaa poikki. En hennonut heittää kukkavarsia pois vaan laitoin ne kuistiin maljakkoon. Vaaleanpunaiset kukat sinistä seinää vasten innostivat taas pitkästä aikaa kuvaamaan, ja niinpä kuvia tuli räpsittyä vähän muualtakin.

Talvella pengoin jossakin vaiheessa varaston hyllyjä, ja siellä oli myös tuo komuutin päällä oleva emalivati. Se löytyi aikoinaan sukutalon vinttiä tyhjennettäessä, ja nätti kun oli, koppasin mukaani. Värit ovat suloiset, ja suuremmilta kolhuiltakin se on välttynyt. Komuutin päällä se on kuin kotonaan; vielä kun löytäisi sille jostakin kannun kaveriksi.

Iltapäivän aurinko näin loppukesällä talon eri huoneissa on kiehtova. Valon ja varjojen leikissä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja lempeää; tulee sellainen mummolafiilis. Ja ainakin kuistissa ilta-aurinko houkuttelee seinien ja lattian puisista pinnoista kotoisan tuoksun esiin. Tuo mummolatunnelma taisi korostua entisestään, kun olin koko lauantaipäivän puuhastellut yksikseni kotona; silloin on jotenkin enemmän aikaa keskittyä epäolennaisuuksiin. :)

No, joka tapauksessa innostuin kuvaamaan herrainhuoneen vanhaa koulukaappia, josta olen niii-in ylpeä ja onnellinen. Sekin "pelastettiin" myyntiin menneestä sukutalosta. Talossa pidettiin yhteen aikaan väliaikaisesti koulua, ja kun koululle järjestyivät uudet tilat, kaappi jäi osaksi tuvan kalustusta. Kaappi on niin korkea ja raskas, että ilman Airisrannan kolmimetrisiä huoneita ei olisi tullut mieleenkään ottaa sitä itsellemme. Nyt se saa kuitenkin olla kunniapaikalla talossamme.

Kaappi on nykyisin työkäytössä, ja valkoinen joskin hieman kulunut ovilasi peittää armollisesti epäjärjestyksen ja tavarapaljouden taakseen, ainakin osittain. Avain tästäkin kaapista on hävinnyt aikoja sitten, mutta muuten kaappi on alkuperäisessä kunnossa. Joskus joku innokas kattomaalari on tosin  tiputtanut muutaman valkoisen maalitäplän kaapin kylkeen, mutta meitä se ei ole vielä niin paljon haitannut, että olisimme ryhtyneet maalinpoistohommiin.

Vaikka olen puhunut tavaroiden ja huonekalujen "pelastamisesta" vanhasta sukutalostamme, rehellisyyden nimissä on sanottava, että tämä Airisrannankin aarreaittana toiminut talovanhus sai muutama vuosi sitten ihanat uudet omistajat, jotka ovat kunnostaneet sen rakkaudella kodikseen. Siinä mielessä vanhoja tavaroita ja huonekaluja ei todellakaan olisi tarvinnut pelastaa.  Mutta minusta on kuitenkin mukavaa, että Airisrantaan on voitu sijoittaa niin monia sukuun kuuluneita esineitä ja huonekaluja, palasia meidän sukumme historiasta.

Talvella herrainhuoneen tyhjälle seinälle löytyi vihdoin jotakin ripustettavaa. Koska suunniteltu kirjakaappi antaa edelleen odottaa itseään, kaivettiin varaston pahvilaatikoiden kätköistä vaarin armeija-aikainen kuva vartioimaan vanhoja, hänelle niin tuttuja huonekaluja. Onhan hän aikanaan istunut varmasti tuhansia kertoja vanhan kirjoituspöytänsä ääreen laskemaan päivän tiliä ja pitämään kirjaa liikkeensä tuloista ja menoista.

Onneksi vaari oli utelias ja innokas kokemaan elämässään kaikkea uutta. Siksi en usko, että hän pahemmin hätkähti katsellessaan ensimmäistä kertaa Airisrannan seinältä uuttaa ympäristöään.  Taisipa vain todeta tuttuun tyyliinsä: "Jo vain".

Lauantaina vietettiin myös venetsialaisia tai muinaistulien yötä, mutta airisrantalaisten elämässä huvilakauden päättäjäiset eivät suuremmin näkyneet.  Sen verran kuitenkin, että lyhty kynttilöineen nostettiin terassin pöydälle, grillattiin mehevät lohipalat, ja herkuteltiin siipan kanssa kahdestaan maistuva illallinen tyyntyvässä loppukesän hämärässä. Liekö viimeinen kerta tälle kesälle? Vain yhdellä mökillä saaressa oli asukkaita, ja saarten välistä näkyi muutama räiskähtävä ilotulite alkuillan hämärässä. Rauhallinen ja mukava päätösjuhla tälle kesälle.

Vaikka postauksesta tuli tällä kertaa melkoinen sillisalaatti, on suorastaan pakko liittää tähän loppuun vielä tämän aamuinen kuva venevajasta. Haikara oli nimittäin päättänyt katsella saalistaan hieman korkeammalta ja tepsutellut sitä varten laiturille asti.  Hauska ja mieleenpainuva näkymä, jota katselin keittiön ikkunasta aamutuimaan. Toinen haikara puolestaan laskeutui juuri kuvatessani tuttuun paalupaikkaansa rannalle.

Auringonpaisteisia alkusyksyn päiviä teille kaikille sinne ruudun taakse!

- Airisrannan Päivi-

Pääsiäistervehdys

Talvi on ehtinyt muuttua kevääksi, ja useita viikkoja on vierähtänyt sitten viime näkemän. Arkiset työt ja puuhat ovat täyttäneet elämän Airisrannassa niin, ettei aikaa kuulumisten kertomiselle ja kuvaamiselle ole oikeastaan liiennyt. Vai liekö sitten se kuuluisa kevätväsymys, joka on saanut yliotteen Airisrannan emännästä kuluneen kevättalven aikana. Joka tapauksessa sain tänään ihanalta lukijalta niin kauniin viestin, että päätin heti ryhdistäytyä ja palata elävien kirjoihin myös blogimaailmassa.

Kuluneen viikon aikana kevät on näyttäytynyt merellä ja pihamaalla jo monella tapaa. Tänään näin  harmaahaikaran ensimmäisen kerran. Se liiteli useita kierroksia edustallamme ikään kuin olisi tullut tervehtimään Airisrannan asukkaita taas pitkän talven jälkeen. Eilen puolestaan ensimmäinen kanadanhanhipariskunta laskeutui rantaveteen. Isokoskelot, joutsenet ja telkät ovat sen sijaan pyörineet maisemissa koko talven, välillä isommalla välillä pienemmällä kokoonpanolla. Uusi tuttavuus lintulaudalla on ollut tikli, mutta siitä en onnistunut saamaan niin hyvää kuvaa, että olisin viitsinyt laittaa sen tänne.

Mutta se, mikä jaksaa aina sykähdyttää eniten on mustarastaan ensimmäinen kujerrus aikaisena kevätaamuna. Tuon upean aamukonsertin onnistuin kuulemaan parisen viikkoa sitten. Kaiken kaikkiaan lintujen liverrys on vallannut jälleen pihapiirin, ja talvinen hiljaisuus on kuin kerralla pois pyyhkäisty.

Syksyllä istuttamani tulppaanin ja narsissin alut näkyvät jo kukkapenkissä, ja riipparaita on alkanut lykätä valkoisia tupsujaan. Vähäinen lumipeite on hiljakseen häipynyt parin viikon aikana, ja vain paikoin näkyy valkoisia läikkiä. Pienet metsätiet lenkkireitillämme ovat kuitenkin paikoin vielä petollisen liukkaita, joten piikkikengät ovat edelleen olleet tarpeen.

Viime lauantaina ystävällinen naapuri kävi taas kippaamassa puukuorman pihallemme. On kuulemma mielestään meille edelleen velkaa viime keväänä antamistamme rakennustarvikkeista. Pahaa pelkään, että velka alkaa kohta kääntyä päälaelleen! Emmekä ehtineet edes kahvikupposta puukuorman tuojalle tarjota, sillä olimme juuri lähdössä konsertti-ja kyläilyreissulle kaupunkiin.

Vaikka maisema on meillä jo lumeton, neljä viikkoa sitten venevaja kylpi talvisen raikkaan aamuauringon väreissä näin kauniisti. Alla oleva kuva on kolme viikkoa sitten otettu verannan kulmaikkunasta.

En ole lopettamassa blogiani, mutta päivitystahti saattaa vaihdella melkoisesti. Mukavaa, että olette siitä huolimatta jaksaneet vierailla ahkerasti.

Hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Syksyn haikeutta ja tunnustus

Kummallinen haikeus valtaa mielen aina näin syksyisin. Tuo tunne konkretisoitui taas viime sunnuntaina, kun istuskelin päiväkahvin jälkeen verannalla mietteissäni ja yhtäkkiä kuulin kymmenien kurkien voimakkaan huudon talomme yläpuolelta. Siinä samassa ryntäsin ulos ja näin, kuinka iso kurkiaura lensi juuri pääni yläpuolelta kohti merta. Ne nousivat koko ajan ylemmäksi ja hakivat sopivia ilmavirtauksia vauhdittaakseen matkaansa. Hetken kuluttua kuului jälleen voimistuvaa huutoa, ja toinen suuri kurkiaura lähestyi Airisrantaa. Muutamien minuuttien aikana sadat kurjet ylittivät talomme.

Olin odottanut niitä ja tiesin, että ne saisivat huudoillaan palan nousemaan kurkkuuni. Sinne ne taas menivät, jonnekin kauas ja veivät yhden kesän mennessään. Toivotin niille mielessäni hyvää matkaa. Harmaa sunnuntai-iltapäivä oli kuin tehty haikean tunnelman kulissiksi.

Vaikka viime sunnuntaina oli näin haikeat tunnelmat, aurinko on paistanut sen jälkeen ihanasti eikä syksyn synkkyydestä ole ollut tietoakaan. Tänäänkin eri puolilla Suomea taitaa myrskytä, mutta meillä täällä meren rannassa on hyvinkin rauhaisaa. Eilen, kun myrskyyn varauduttiin parantamalla purjeveneen kiinnityksiä, venevajassa odotti yllätys. Soutuveneruppanamme oli uponnut kokonaan jo ennen ensimmäistäkään syysmyräkkää. No, saatiinhan se sieltä ylös kunnialla.

Alla olevat kuvat verannalta osoittavat, kuinka aurinkoisissa ja valoisissa tunnelmissa täällä on tätä perjantai-iltapäivää vietetty. Muut kuvat ovat parin viikon sisällä napsittuja.

Kurkien lisäksi toinen asia, joka kertoo syksyn saapuneen Airisrantaan ovat kuistin pariovet, jotka on jälleen jokin aika sitten suljettu. Kolea pohjoistuuli on puhaltanut välillä melkoisesti, ja silloin kuisti toimii suljettuine ovineen lämpöpatterina muuhun taloon. Vieläkään ei ole kuitenkaan siirrytty varsinaiseen lämmityskauteen. Isoista ikkunoista auringon lämpö pääsee ihanasti sisälle, ja tänäänkin kirkas aurinkoinen sää  on saanut kärpäset pörräämään verannalla. Syksyn tullen ne ovat taas nimittäin löytäneet tiensä sisälle.

Viikko sitten sain Liebster Award -tunnustuksen Mäntylän Mummilta Mäntylä-blogista. Kiitos tunnustuksestasi ja haasteesta, Mäntylän Mummi! Palkinnon kuvake löytyy blogini sivupalkista.

Palkinnon säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ja tässä ovat Mäntylän Mummin kysymykset, joihin parhaan kykyni mukaan yritän vastata.

1. Runoa vai proosaa?

Ehkä olen enemmän proosaihminen, tosin senkin lukeminen on viime aikoina ollut vähäistä. Liekö tämä blogimaailma nielaissut niin mukaansa, että kirjojen lukemiselle ei ole enää ollut kovinkaan paljon aikaa. Yleensä luen iltaisin sängyssä ennen nukkumaan menoa. Mutta toki kaunis runo puhuttelee aina ja antaa ajattelemisen aihetta.

2. Kesä vai talvi?

Kesä ja varsinkin kevät, kun luonto puhkeaa loistoonsa on yksinkertaisesti ihanaa aikaa. Talvikin on ihan mukavaa pieninä annoksina, mutta liian pitkä ja kylmä talvi ei niinkään houkuttele. Jouluna sentään pitää olla kunnon kinokset lumituiskuineen.

3. Aamu vai ilta?

Minusta on ihanaa, jos herään aikaisin aamulla pirteänä, sillä rakastan rauhallisia aamuja. Tuntuu, että päivä menee kokonaan hukkaan, jos nukkuu myöhään. Toisaalta iltaisin tulee useimmiten valvottua aivan liian myöhään, sillä aina tuntuu olevan meneillään jotakin mielenkiintoista tekemistä. Siispä liian pitkiksi eivät yöunet ainakaan veny, kun ei milloinkaan malttaisi nukkua.

4. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?

Mielenkiintoinen kysymys. Nykyisessä elämäntilanteessani voisin sanoa, että se on puoliksi täynnä, mutta kyllä se on joskus tuntunut olevan aika lailla tyhjäkin. Taidan olla tässäkin suhteessa sellainen sekä että -ihminen. Ehkä kuitenkin useimmiten yritän ajatella asioiden hyviä puolia, ja tunnen kiitollisuutta monista asioista elämässäni. Onnellisuutta voi tuntea käsittämättömän pienistä hetkistä. Kukapa uskoisi, että onnentunne saattaa vallata vaikka niinkin arkisessa puuhassa kuin ripustaessani pyykkiä ulos kuivumaan. Uskotteko, että useimmiten nautin siitä.

5. Kukkia vai kynttilöitä?

Sekä kukat että kynttilät ovat minulle tärkeitä. Nytkin syyshämärissä kynttilät kuuluvat iltoihin, tulevista talvipäivistä puhumattakaan. Kukat piristävät puolestaan aina, ja niitä on ilo saada vaikkapa mieheltä yllätykseksi. Sitäkin tapahtuu aika usein.

6. Aurinko vai takkatuli?

Kyllä Mäntylän Mummi laittoi nyt vaikeita kysymyksiä, kun en kertakaikkiaan osaa yhdestäkään valita vain toista. Kukapa auringosta luopuisi, mutta en luopuisi takkatulestakaan. Kakluunit kuumottavat kohta täysillä, ja se tunnelma, jonka ritisevä elävä tuli levittää huoneeseen on turvallisen kotoisa. Silloin on ihana kaivautua sohvalle viltteihin ja vain nauttia olostaan.

7. Työ vai vapaa-aika?

Se elämäntapa, jonka valitsimme Airisrantaan muuton myötä tarkoittaa sitä, että työtä ja vapaa-aikaa ei välttämättä voi erottaa toisistaan. Se sopii meille ja olemme onnellisia, että uskalsimme heittäytyä siihen. Sellainen, joka arvostaa säännöllisiä tuloja ja taloudellista turvallisuutta, ei varmasti ymmärrä valintaamme.

8. Punainen vai valkoinen?

Molempia värejä tarvitsen sekä vaatetuksessa että yksityiskohtina sisustuksessa. Molemmissa on valtavasti eri sävyjä, joista aina löytyy sopiva tilanteen mukaan. Eihän kaiken tarvitse olla vitivalkoista tai kirkkaanpunaista.

9. Eniten harmittaa?

Harmituksen aiheita elämässä tietysti riittää, mutta mitään kestoharmitusta minulla ei ole. Loukkaavan käyttäytymisen tai sanojen kohteeksi joutuminen on tietysti harmittavaa ja aiheuttaa pahaa mieltä niin minulle kuin varmasti useimmille muillekin ihmisille.

10. Parasta elämässä?

Parasta elämässä on se, että tuntee olonsa tyytyväiseksi. Mitä muuta voi elämältä toivoa kuin että saa aamuisin herätä hyvällä mielellä uuteen päivään. Ja toisaalta on ymmärrettävä sekin, että aina elämä ei hymyile, mutta sekin kuuluu elämään.

11. Suurin toiveesi?

Olen onnellinen, jos saan elää terveenä tasapainoista tavallista arkea. Samaa toivon läheisilleni. Mitään muuta en  tarvitse.

Taas olen liian laiska laittamaan haastetta eteenpäin, vaikka ihania blogeja olisi vaikka millä mitalla. Joten jos joku kaipaa viikonlopuksi tekemistä, hän ottakoon tästä kysymykset pohdittavakseen ja kertokoon aatoksensa meille kaikille omassa blogissaan.

Ihanaa syksyistä viikonvaihdetta kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Ilon aiheita

Lämpimän syksyn ansiosta Airisrannassa eletään vielä osittain kesäisissä tunnelmissa, sillä kesäkukat jaksavat edelleen hehkua. Enää niitä ei viitsi kovin suurella antaumuksella hoitaa, mutta ihmeesti ne silti kukoistavat. Tässä taas kuvia viikon varrelta kertyneistä pienistä ilon aiheista.

Hortensia siirtyy tänään kuistiin, mutta kahdelle suurelle verenpisaralle pitäisi keksiä hyvä talvisäilö. Viime talvena - puolet pienempinä - nekin viihtyivät hyvin kuistissa. Olen saanut ne vuosi sitten saarinaapureilta, ja olisi hienoa pitää ne edelleen hengissä. Ainakin osan pelargonioista siirrän kohta sisätiloihin, jotta taas keväällä saan niistä pistokkaita. Harmi, kun ei saa kaikkia mahtumaan sisälle!

Onni on merituulessa hulmuavat pyykit! 

Kummallista, kuinka niiden katseleminen keittiön ikkunasta tuo turvallisen ja onnellisen olon. Kun pyykit kuivuvat ulkona, kaikki on hyvin.

Aamuaurinko paistaa vielä hetken venevajan laiturille. Kun meri on tyyni, kaikkialla vallitsee täydellinen hiljaisuus.

-Airisrannan Päivi-