Maalaiselämää

Yön aikana oli satanut melkoinen kerros lunta. Täällä kun on talvella hiljaista muutenkin, uusi lumikerros tekee pihapiiristä täydellisen hiiskumattoman. Minulla on tapana varsinkin aamuisin kurkistella oven raosta ulos niin kauan kuin tarkenen ja ihmetellä  tuota käsittämättömän hiljaista maisemaa. Siihen en ole vielä kyllästynyt. Parin yrityksen jälkeen Sarabi-kissakin uskaltautui  pihalle, mutta muutaman minuutin päästä se oli jo epätoivoisen näköisenä kuikuilemassa verannan ikkunan takana kymmenet kosteat lumipallerot mahan alta roikkuen. Eipä auttanut muu kuin kantaa neito pesuhuoneeseen kuivumaan, niin tiukassa lumimöykyt olivat.

Maalla teiden auraus ei tapahdu automaattisesti. Loppusyksyllä ennen luvattuja lumisateita tai viimeistään hiutaleiden leijuessa taivaalta alas on muistettava pyytää auratraktoria poikkeamaan myös omalle tielle. Tänään tie aurattiin vasta kolmannen kerran, joten ihan hirmuisia lumimääriä Airisrannassa ei ole sentään tullut. Lumipöpperöiset tiet eivät saa siis suuremmin haitata, jos meinaa kovin syrjässä asustaa.

Äidiltä lahjaksi saatu timanttiananas on pirteä väriläiskä verannan vanhalla pöydällä.

Olen huomannut, että maalle muuton myötä monista asioita on alkanut ajatella eri tavalla kuin entisessä elämässä. Kaiken ei tarvitsekaan olla niin helppoa ja itsestäänselvää. Kun meille syksyllä ehdotettiin kimpparoskikseen mukaan tuloa, sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Tähän saakka olemme tottuneet siihen, että roskat on aina haettu omasta pihasta säännöllisin väliajoin. Vaan eipä enää jatkossa. Roska-auto hurauttaa viimeisen kerran pihallemme tiistaina, ja sen jälkeen viemme roskat itse tiekunnan yhteiseen roskikseen. 

Viime keväästä lähtien olen myös miettinyt kompostoinnin aloittamista, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Lähinnä hirvittää, mahtaako homma toimia ympäri vuoden. Luulen kuitenkin, että kimpparoskikseen siirtyminen vauhdittaa myös kompostiasiaa. On varmasti järkevämpää ja mukavampaakin kipata biojätteet omaan kompostoriin kuin kuljetella niitä pitkin teitä säkissä auton perällä. Ja olisihan se hienoa, kun saisi edes vähän multaa omasta takaa.

Kevät näyttää tulevan tänäkin vuonna, sillä makuuhuoneen ikkunalla oleva pikku hortensia on aloittanut uuden elämän. Kuistissa se ehti pari kertaa kuivahtaa niin pahasti, että lehdet tippuivat, mutta eipä tuo näytä pahemmin kasvua haitanneen. Entistä ehommat versot näyttävät nyt puskevan tilalle.

Ja arvatkaas kuka on käynyt vierailemassa talvisella pihamaallamme kerran jos toisenkin?! Kettu ystävämme asteli tässä yhtenä päivänä muina miehinä kohti kuistia kuin olisi ollut aikeissa piipahtaa tervehtimään talonväkeä.

Mustarastaalle laitetut omenan puolikkaat ja rusinat taisivat olla sellainen houkutin, että varovaisuus meinasi ketulta unohtua tyystin. Ilmeestä voi päätellä, että saalis oli puolustamisen arvoinen.

Loppujen lopuksi lumi vain pöllysi, kun pörröhäntä sai ikkunassa tuijottelevista ihmisistä tarpeekseen ja kurvasi metsän siimekseen. Kaksi viimeistä kettukuvaa on otettu keittiön ikkunasta.

Toinen pörröhäntä sen sijaan ottaa elämän rennosti. Märät lumipallerot ovat kuivuneet mahakarvoista ja elämä on taas mallillaan.

Rentoa viikon alkua myös teille!

-Airisrannan Päivi-

Lumipyryä ja muurarin aivoituksia

Lumituisku ja pohjoistuuli. Moni niitä inhoaa, mutta Airisrannassa ne molemmat otetaan tyytyväisin mielin vastaan. Muutaman päivän lumipyryjen jäljiltä täälläkin näyttää vihdoin kunnon talvelta. Ja voi kuinka olen taas pitkästä aikaa nauttinut lumituiskun hämärtämistä iltapäivistä. Niissä on jotakin äärettömän rauhoittavaa. Ainakin silloin, kun saa itse istua sisällä ja katsella ikkunasta ulos ilman, että tarvitsee lähteä pakkasen terästämän puhurin riepoteltavaksi.

Pohjoistuuli on puolestaan Airisrannan kannalta paras tuulen suunta näin talvella. Pihan puolella kuisti toimii lämpöpatterina muualle taloon, ja lähimetsikkö ja muut pihan rakennukset suojaavat taloa. Verannallakin on mukava istuskella, kun tuuli viuhuu talon toisella puolella eikä jäähdytä huoneita oikeastaan ollenkaan.

Mereltä päin ja varsinkin kaakosta puhaltava voimakas tuuli on pahin. Verannan isot ikkunapinnat ovat omiaan päästämään viiman sisälle, eikä pattereiden tuottama lämpö tahdo riittää millään. Meillä onkin tapana antaa kylään tuleville ystäville ja tuttaville villasukkamuistutus. Koskaan kun ei voi ihan varmasti tietää, mistä päin tuuli kyläilypäivänä puhaltaa. Yllä oleva kuva on otettu juuri siihen suuntaan Airistolle, josta tuulen ei tarvitsisi meidän mielestämme puhaltaa oikeastaan milloinkaan.

Kuvan maisemissa on liikkunut myös kettu. Se on yleensä ensimmäinen elollinen olento, joka uskaltautuu jäälle pakkasten tultua,  ja tänäkin aamuna se jolkotteli rauhallisesti kohti venevajaa jäätä pitkin. Niinpä niin - räven raskar över isen...   Laulun tekijä on tainnut olla perillä luonnon tapahtumista, sillä jostakin syystä ketut näyttävät siirtyvän jääreittien käyttöön heti, kun se vain suinkin on mahdollista. Muutenkin lumen tultua huomaa, ettemme taida sittenkään ihan ainoat asukkaat näillä perillä olla. Jäljistä päätellen trafiikki piha-alueella on melkoinen pimeän aikana, ja luultavasti sadat silmäparit tarkkailevat meitä koko ajan hämärän metsän suojista.

Myös linnut ovat löytäneet pihan ruokintapaikalle, vaikka tänä vuonna ruokinnan aloitus viivästyi melkoisesti. Mustarastas-raukka on kyyhöttänyt uskollisesti syreenipensaasta roikkuvan lintulaudan alla odottaen, että välillä tipahtaisi siemen tai pähkinä myös sen iloksi. Siitä on tullut niin rohkea, ettei se lehahda lentoon, vaikka talonväki kulkeekin sen ohitse pihalla.

Laitoin mustarastaalle auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä maahankin, mutta melkein heti ne peittyvät tuiskuavan lumen alle. Muovisessa jäätelöastiassa ne sentään pysyivät vähän kauemmin näkyvissä. Kippo ei todellakaan ole mikään pihan kaunistus, mutta lintu oli siitä mielissään. Myös närhi bongasi uuden ruokinta-astian, eikä mennyt kuin hetki, kun se oli jo imuroinnut suurimman osan siemenistä kupuunsa.

Nyt kun talvikelit saapuivat, ja tulisijoja on käytetty lähes päivittäin, on varmasti sopiva hetki esitellä myös Airisrannan erikoinen savuhormi. Se on melkein kuin taideteos portaikossa. Toinen puoli hormista on makuuhuoneen puolella. Savuhormin erikoista muotoa olemme ihmetelleet alusta alkaen, mutta kukaan ei ole oikein osannut sanoa, miksi se on kierteellä. Nuohoojan mielestä muodolla ei ole ainakaan mitään tekemistä sen kanssa, että tulisijat vetäisivät paremmin. Taitaa olla vain niin, että muurari on ollut humoristinen esteetikko, joka on halunnut jättää jälkeensä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja päättänyt taiteilla hormista korkkiruuvin.

Onko kukaan muu törmännyt vastaavanlaiseen savuhormin muotokieleen?

Lisää lunta satelee koko ajan, ja ensimmäiset lumityöt on pitkästä aikaa tehty myös Airisrannan pihamaalla. On se vaan mukava, että saaristoonkin saatiin kunnon talvi.  

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Tammikuun pakkasilla

Tammikuun pakkaset saapuivat meillekin. Ja hentoinen lumiharso. Ensimmäiset tuuliset pakkasyöt pääsivät yllättämään, ja yhtenä aamuna verannalla oli vaivaiset viisitoista astetta lämmintä. Liekö käytön puutetta, mutta osassa pattereita termostaatin säätönuppi oli jostakin syystä jumiutunut, ja ikkunoita täynnä oleva huone viileni nopeasti kylmän ja tuulisen yön aikana. No, laitetaan tuo vilpoinen aamutunnelma lämpimän syksyn ja liiallisen lämpötilahifistelyn piikkiin, sillä olemme säätäneet yölämmityksen niin pienelle kuin mahdollista euron kuvat silmissä kiiluen. Tapauksesta suivaantuneena väänsin kuitenkin termostaatit täysille uudelleen säätämisen jälkeen, ja nyt patterit ovat huokuneet lämpöä niin, että makuuhuoneen ikkunalaudalla ollut enkelikello alkoi iloisesti kilkutella omia aikojaan.

Piha- ja ulkokuvat on otettu tänään loppiaisaattona pakkasen huidellessa -17 asteessa  pienen tuulenvireen avustamana. Savu tupruaa piipuista, ja kuusi kimaltelee vielä verannan nurkkaikkunasta.  Loppiaisen jälkeen se viedään pois. Yhden kerran meillä on ollut kuusi Nuutinpäivään saakka, koska emme millään hennoneet heittää sitä aikaisemmin pois kauniin kukinnan takia.

Meri lainehtii edessämme vielä täysin vapaana. Kovin kauas rantaa pitkin rauhallisemmille vesille ei kuitenkaan tarvitse mennä, kun ohut jääpeite tulee jo vastaan. Siksipä laulujoutsenperhe, isokoskelot ja muutama telkkäpariskunta ovat alkaneet päivittäin asustaa rannassamme. Tänä aamuna jääryhelmä oli tosin alkanut muodostua meidänkin rantaamme, ja meri on höyrynnyt kuin suuri kattila koko päivän.

Kun asuu näin kaukana asutuksesta, luonto tulee kirjaimellisesti portaille. Eilen kettu lompotteli kaikessa rauhassa pihan poikki makasiinin edestä kalliolle, kääntyi vielä pari kertaa katsomaan olkansa yli kuistia kohti kuin todeten, että nähty on. Mies oli nimittäin juuri menossa ulos, kun ketun ohimarssi keskeytti aikeet. Siinä me sitten tiirasimme kuistin ikkunoiden läpi tuota sulavaliikkeistä luontokappaletta ja ihmettelimme, kuinka täydellinen lajinsa edustaja se olikaan. Tuuhea häntä ja kaunis ruskeanpunertava hyväkuntoinen turkki. Ihan toista kuin se viime keväänä auton edestä tien yli juossut laiha kapinen raasu.

Vain pari päivää aikaisemmin, uudenvuodenpäivänä, saimme todistaa toisen upean luontokappaleen vierailua pihapiirissämme. Merikotka, tuo lintumaailman kuningas, kaarteli rantamme yllä pitkän tovin. Mitä lienee kiikaroinnut tarkoilla silmillään, siitä emme saaneet selvää, mutta jotakin se koppasi teräviin kynsiinsä rantakivikosta. Ympärillä kaarteleva lokkiparvi jäi auttamatta nuolemaan näppejään. Kuvat ovat poikani ottamat, sillä hän oli tarpeeksi vikkelä kaivamaan kameran esiin oman kamera kamera -hokemani sijaan.

Joulupäivänä puolestaan iso hylje tähysteli Airisrantaa kohden melko lähellä rantaa. Sen merestä nouseva muhkean kokoinen pää aiheuttaa joka kerta yhtä suuren ihmetyksen. Mikä ihme tuo on? Tähän vuodenaikaan olemme onnistuneet näkemään hylkeen ennenkin. Liekö tuossa kaverissa syy myös huonoon kalaonneen viime kesänä.

Niitä juuri, pieniä onnen hippusia ovat viime päivät tarjoilleet Airisrannassa: lumihiutaleiden leikkiä tuulen tuivertaessa, takkatulen pauketta kakluuneissa, luonnon ihmeitä kotipihassa. Ja minä kun jo ehdin surra joulun lämpöisten valojen katoamista ja harmaan tammikuun alkamista.

Muutama hyasintti ja viimeiset suklaat muistuttavat vielä joulusta. Kuistissa on niin viileää, että hyasintit ovat vasta aloittelemassa kukintaansa. Loppiaisen kunniaksi kannoin ne keittiön ikkunalle ihailtaviksi. Siskolta sain lahjaksi kolme pakettia kaipaamiani lampettikynttilöitä. Ne ovat niin kauniissa paketeissa, että en ole hennonut aukaista niitä vieläkään.

Vielä loppiaisen ajan Airisrannassa on jouluinen tunnelma. Sitten on jo aika kerätä koristeet ja kyntteliköt odottamaan uutta joulua. Mitähän vuosi mahtaa tuoda tullessaan?

Saariston pimenevästä pakkasillasta toivotan teille lämpöisen tunnelmallista loppiaista!

-Airisrannan Päivi-