Tammikuun pakkasilla

Tammikuun pakkaset saapuivat meillekin. Ja hentoinen lumiharso. Ensimmäiset tuuliset pakkasyöt pääsivät yllättämään, ja yhtenä aamuna verannalla oli vaivaiset viisitoista astetta lämmintä. Liekö käytön puutetta, mutta osassa pattereita termostaatin säätönuppi oli jostakin syystä jumiutunut, ja ikkunoita täynnä oleva huone viileni nopeasti kylmän ja tuulisen yön aikana. No, laitetaan tuo vilpoinen aamutunnelma lämpimän syksyn ja liiallisen lämpötilahifistelyn piikkiin, sillä olemme säätäneet yölämmityksen niin pienelle kuin mahdollista euron kuvat silmissä kiiluen. Tapauksesta suivaantuneena väänsin kuitenkin termostaatit täysille uudelleen säätämisen jälkeen, ja nyt patterit ovat huokuneet lämpöä niin, että makuuhuoneen ikkunalaudalla ollut enkelikello alkoi iloisesti kilkutella omia aikojaan.

Piha- ja ulkokuvat on otettu tänään loppiaisaattona pakkasen huidellessa -17 asteessa  pienen tuulenvireen avustamana. Savu tupruaa piipuista, ja kuusi kimaltelee vielä verannan nurkkaikkunasta.  Loppiaisen jälkeen se viedään pois. Yhden kerran meillä on ollut kuusi Nuutinpäivään saakka, koska emme millään hennoneet heittää sitä aikaisemmin pois kauniin kukinnan takia.

Meri lainehtii edessämme vielä täysin vapaana. Kovin kauas rantaa pitkin rauhallisemmille vesille ei kuitenkaan tarvitse mennä, kun ohut jääpeite tulee jo vastaan. Siksipä laulujoutsenperhe, isokoskelot ja muutama telkkäpariskunta ovat alkaneet päivittäin asustaa rannassamme. Tänä aamuna jääryhelmä oli tosin alkanut muodostua meidänkin rantaamme, ja meri on höyrynnyt kuin suuri kattila koko päivän.

Kun asuu näin kaukana asutuksesta, luonto tulee kirjaimellisesti portaille. Eilen kettu lompotteli kaikessa rauhassa pihan poikki makasiinin edestä kalliolle, kääntyi vielä pari kertaa katsomaan olkansa yli kuistia kohti kuin todeten, että nähty on. Mies oli nimittäin juuri menossa ulos, kun ketun ohimarssi keskeytti aikeet. Siinä me sitten tiirasimme kuistin ikkunoiden läpi tuota sulavaliikkeistä luontokappaletta ja ihmettelimme, kuinka täydellinen lajinsa edustaja se olikaan. Tuuhea häntä ja kaunis ruskeanpunertava hyväkuntoinen turkki. Ihan toista kuin se viime keväänä auton edestä tien yli juossut laiha kapinen raasu.

Vain pari päivää aikaisemmin, uudenvuodenpäivänä, saimme todistaa toisen upean luontokappaleen vierailua pihapiirissämme. Merikotka, tuo lintumaailman kuningas, kaarteli rantamme yllä pitkän tovin. Mitä lienee kiikaroinnut tarkoilla silmillään, siitä emme saaneet selvää, mutta jotakin se koppasi teräviin kynsiinsä rantakivikosta. Ympärillä kaarteleva lokkiparvi jäi auttamatta nuolemaan näppejään. Kuvat ovat poikani ottamat, sillä hän oli tarpeeksi vikkelä kaivamaan kameran esiin oman kamera kamera -hokemani sijaan.

Joulupäivänä puolestaan iso hylje tähysteli Airisrantaa kohden melko lähellä rantaa. Sen merestä nouseva muhkean kokoinen pää aiheuttaa joka kerta yhtä suuren ihmetyksen. Mikä ihme tuo on? Tähän vuodenaikaan olemme onnistuneet näkemään hylkeen ennenkin. Liekö tuossa kaverissa syy myös huonoon kalaonneen viime kesänä.

Niitä juuri, pieniä onnen hippusia ovat viime päivät tarjoilleet Airisrannassa: lumihiutaleiden leikkiä tuulen tuivertaessa, takkatulen pauketta kakluuneissa, luonnon ihmeitä kotipihassa. Ja minä kun jo ehdin surra joulun lämpöisten valojen katoamista ja harmaan tammikuun alkamista.

Muutama hyasintti ja viimeiset suklaat muistuttavat vielä joulusta. Kuistissa on niin viileää, että hyasintit ovat vasta aloittelemassa kukintaansa. Loppiaisen kunniaksi kannoin ne keittiön ikkunalle ihailtaviksi. Siskolta sain lahjaksi kolme pakettia kaipaamiani lampettikynttilöitä. Ne ovat niin kauniissa paketeissa, että en ole hennonut aukaista niitä vieläkään.

Vielä loppiaisen ajan Airisrannassa on jouluinen tunnelma. Sitten on jo aika kerätä koristeet ja kyntteliköt odottamaan uutta joulua. Mitähän vuosi mahtaa tuoda tullessaan?

Saariston pimenevästä pakkasillasta toivotan teille lämpöisen tunnelmallista loppiaista!

-Airisrannan Päivi-