Joulu saa tulla

Jouluvalmistelut ovat olleet huipussaan Airisrannassa näinä viimeisinä joulunaluspäivinä. Kynttilöiden lämmittämässä talossa on tuoksunut ihanan kotoisalta, kun kakut, leivät ja laatikot ovat paistuneet uunissa. Tänään tosin välillä on ollut samanlainen tunne kuin Melukylän Liisalla, joka aatonaaton iltana huolehti siitä, ehtiikö äiti ihan varmasti saada kaiken kuntoon aattoaamuun mennessä.

Lauantaina tuotiin kuusi sisälle,  ja tänä vuonna se sai uuden paikan verannalta, jossa me itsekin suurimman osan ajasta vietämme. Nyt kuusta saa tuijottaa oikein sydämensä kyllyydestä, kun  pöydän ääressä herkutellaan. Edellisinä vuosina kuusi on ollut herrainhuoneessa, sillä olohuoneeseesta ei oikein tahdo löytyä sille sopivaa paikkaa.

Viimeistään tässä vaiheessa joulun odotusta on ollut pakko hyväksyä ajatus, että tänä vuonna ei taida Airisrantaan valkoista joulua tulla. Ikkunasta näkyvä maisema ei paljon kesäisestä merimaisemasta eroa.

  

Kuisti on saanut jälleen kerran tutun jouluisen ilmeensä. Vanha kynttelikkö, punaiset omenat ja olkipukit - ne löytävät joka joulu tiensä vanhan komuutin päälle.  Peiliä ei kuitenkaan seinällä vielä viime jouluna ollut; sen löysimme kesällä vanhoja tavaroita myyvästä liikkeestä.

Osan piirtämistään joulukuvista isäni oli vuosia sitten koonnut tauluksi lasikehyksen alle. Nyt laitoin senkin kuistin seinälle. Yksi kuvista on päässyt vähän vinksahtamaan lasin alla, mutta sitä en viitsinyt ruveta enää oikaisemaan.

Tänään aatonaattona aurinko on jälleen paistanut kirkkaasti eikä vuoden pimeimmästä ajasta ole ollut tietoakaan. Ihana valo!

Airisrannan jouluihin kuuluu ehdottomasti suklaamurokakku. Jotkut reseptit seuraavat mukana vuodesta toiseen, ja tämä kakku on yksi sellainen. Laitan ohjeen tähän mukaan, jos vaikka joku innostuisi sitä uudeksi vuodeksi kokeilemaan.

SUKLAAMUROKAKKU

200 g voita tai margariinia

2,5 dl sokeria

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 g tummaa taloussuklaata

0,5 prk kermaviiliä

Vaahdota pehmeä voi tai margariini. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Rouhi suklaa. Sekoita taikinaan vuorotellen jauho-leivinjauheseosta, suklaarouhetta ja kermaviiliä. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti. Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä tai myöhemmin.

Nyt kinkku odottaa jo vuoroaan keittiössä, sillä laitamme sen muhimaan alhaisella lämmöllä uuniin koko yöksi. Aikaisin aamulla siitä leviää herkullinen tuoksu talon joka soppeen, ja viimeistään silloin muistaa, että jouluaatto on jälleen koittanut.

Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille!

-Airisrannan Päivi- 

Portaikon joulu

Ajatukset ovat kääntyneet vähitellen jouluvalmisteluihin myös Airisrannassa. Viime viikolla mieleeni muistui vanha, mummulta peritty paperinen joulutaulu, jota lähdin yhtenä iltana etsimään navetan perukoilla olevista pahvilaatikkoröykkiöistä. Isoissa pahvilaatikoissa on säilöttynä vanhoja kirjoja, tauluja ja kaikenlaista tavaraa, jota löytyi vaarini kotitalosta, kun sitä aikanaan tyhjennettiin. Tarkalleen en edes tiedä, mitä kaikkea laatikot pitävät sisällään, sillä milloinkaan ei ole tuntunut olevan riittävästi aikaa niiden perusteelliseen tutkimiseen. Joulutaulua en tällä kertaa harmikseni löytänyt, mutta sen sijaan silmiini sattui nippu puuväripiirroksia, jotka isäni on taiteillut lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten.

Löydöstä riemastuneena päätin laittaa ne koristamaan portaikon seiniä joulun ajaksi, sillä kukapa niitä navetassa katselisi.  Osa piirroksista on tehty pahviselle alustalle, mutta toiset on piirretty vain ohuelle piirustuspaperille. Saimme kuitenkin liimattua niiden taakse pienet kevyet kannattimet, joiden avulla ne voitiin kiinnittää seinään ilman ylimääräisten reikien tekemistä vanhaan ja hauraaseen paperiin. Vanhat nastan rei'ät ja teipit kuitenkin osoittavat, että ovat ne joskus aikaisemminkin olleet seinillä ihailtavina.

Vaikka harmaita ja sateisia päiviä on Airisrannassa riittänyt, välillä aurinko on yllättänyt ja kullannut huoneet upean värisiksi. Muistan myös viime joulukuulta samanlaisia valoelämyksiä, joita kuvailin silloinkin blogiini. Apropå, tästä taisinkin saada aasinsillan haasteeseen, joka muistui samalla  mieleeni tätä kirjoittaessani.

Pari päivää sitten Pienen lintukodon Kaaru nimittäin haastoi minut muistelemaan vuoden takaisia postauksia Vuosi sitten -haasteen merkeissä. Haasteen tarkoituksena on kurkistaa, mistä aiheesta silloin postasin, onko jokin asia siitä muuttunut,  ja mitä tunteita se herättää.

Hyvin saman suuntaisia ovat ajatukset olleet Airisrannan emännällä viime vuonnakin. Koristeita ja jouluvalaistusta on laiteltu aivan samaan tyyliin kuin tänäkin vuonna, eikä lumesta ole ollut tietoakaan. Siskon luona on myös piipahdettu kylässä näin joulun alla. Hyviä muistoja kuvat herättävät. Toivon, että ensi vuonna voin katsella tämän vuoden postauksia ihan yhtä hyvillä mielin.

Päiväsaikaan näin joulukuussakin auringon valo ulottuu välillä portaisiin saakka. Lyhyeksi hetkeksi paperinvalkoiset helmipaneeliseinät muuttuvat pehmeän kellertäviksi ja portaikko näyttää taas ihan erilaiselta. Silloin on aina pakko kaivaa kamera esiin, jotta häivähtävä hetki tallentuisi kameran ja mielen muistiin.

Jouluisin ajatuksin,

-Airisrannan Päivi-

Joulukuun aamurusko

Huomenta Airisrannasta!

Niin kaunis oli joulukuinen aamurusko tänä aamuna, että päätin laittaa tällaisen pikapostauskuvan verannaltamme avautuvasta merimaisemasta. Joskus värit lumoavat heti aamusta ja saavat haltioitumaan.

Hyvää Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!

-Airisrannan Päivi-

Itsenäisyyspäivän viettoa

Odotin säätiedotuksen ennustamaa myrskyä viikonvaihteeksi, mutta sepä ei saapunutkaan Airisrantaan. Sen sijaan vesi on noussut jälleen ennätyskorkealle ja muuttanut koko rantaviivan uuden näköiseksi. Kun lippu vedettiin aamulla itsenäisyypäivän kunniaksi salkoon, lähdin samalla pihakierrokselle näpsimään kuvia veden valtaamasta hämärästä pihamaasta.

Tuntuu kuin päivä ei olisi valjennut ollenkaan tänä sateisena itsenäisyyspäivänä. Siksi kynttilöitä on poltettu koko päivän aamusta lähtien. Kuvassakin näkyy, kuinka kynttilöiden lämpöinen valo  pilkottaa verannan ikkunoista.

Taas oli pakko ottaa kuva venevajaraukasta, jonka meri meinaa melkein nielaista mukaansa. Näin korkealla vesi ei ole ollut kovinkaan monta kertaa asuessamme Airisrannassa. Onneksi talo on paljon ylempänä kalliolla, joten ihan heti meren pinnan ei sinne luulisi yltävän. Tosin ilmastonmuutos näyttää etenevän niin hurjaa vauhtia, että vaikka millaiset vedenpaisumukset saattavat tulevaisuudessa olla mahdollisia myös näillä leveysasteilla.

Sisällä on sen sijaan ollut mukava köllötellä kuivassa ja lämpimässä. Ensimmäinen joulukukkakin koristaa jo herrainhuoneen pöytää. Juuri näin itsenäisyyspäivän aikaan, kun ulkona on melkein koko ajan pimeää, joulun tunnelmaa alkaa kaivata sisälle taloon. Kyntteliköt ovat valmiina ikkunoilla ja osaan ikkunoista ripustetaan vielä jouluisia tähtiä.

Pipareita ja torttuja Airisrannassa leivottiin ensimmäisen kerran tänään. Myös lapsuudenkodissani äidilläni oli tapana aloittaa piparkakkujen leipominen itsenäisyyspäivänä. Paraisten piparkakut olivat niitä ainoita oikeita, ja kyllä ne hyviä olivatkin - ohuita ja rapeita. Itse olen paljon laiskempi ja tyydyn kaupan pakastetaikinoihin. Oikeastaan piparkakuissa taitaa olla parasta se ihana joulun tuoksu, joka leviää koko taloon paistamisen myötä. Se tuoksu valtasi Airisrannan vanhan talon jälleen tänään.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kohti joulua haasteen kera

Airisrannassa on alettu laittaa joulua, vaikka ensimmäinen adventtisunnuntai tuli melkein yllättäen. Olin mielessäni kuvitellut sen vasta viikon päähän. Lauantai-iltapäivänä ehdittiin sentään hakea kyntteliköt varastosta koristamaan ikkunoita, ja pihakin sai sunnuntaina hieman lisävalaistusta. Varsinainen joulukauden avaus koettiin kuitenkin perjantai-iltana, jolloin olimme kuuntelemassa jo perinteeksi tullutta joulukonserttia Turun Mikaelinkirkossa. Kun yli kolmisataapäinen lahjakkaitten nuorten laulajien ja soittajien joukko esitti rakkaimpia jouluisia säveliä, kylmät väreet hiipivät vängällä selkäpiitä pitkin. Tuosta  Puolalan yläkoulun ja Puolalanmäen musiikkilukion iki-ihanasta konsertista alkaa Airisrannan joulu.

Sunnuntaiaamuna sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Pojan aikanaan koulussa tekemä adventtikynttelikkö on jo vuosikausia koristanut kotiamme ja joka joulu on yhtä ihanaa kaivaa se esille vanhasta äitiyspakkauslaatikosta, jossa joulukoristeita säilytetään. Joulukoristeet ja muut joulunajan perinteet ovat niitä asioita, joita ei hevillä halua muuttaa, vaikka asuinpaikka muuttuisikin. 

Talvi tuli ja meni meilläkin, ja melkein koko viikonlopun myrskysi jälleen reippaasti. Lauantaina jopa sähköt katkesivat aikaisin aamulla ja olivat pari kolme tuntia poissa. Heti ylös noustuamme sytytimme tulet kakluuneihin ja keittiön pikkuruiseen hellaan, jotta lämmin ei karkaisi sähkökatkon aikana. Samalla verannan ikkunoiden kynttelikköihin sytyteltiin kynttilät valoa ja lämpöä antamaan. Aamukahvit saatiin kuitenkin jo tavalliseen tapaan, eikä sähköttömyys ehtinyt aiheuttaa minkäänlaisia ongelmia Airisrannassa.

Tuuli on vieläkin puhaltanut raivokkaasti  nurkissa, ja sade rummuttanut ikkunoita. Nyt vesi on noussut kauas nurmikolle talomme edustalla, ja vaahtopäät tyrskyävät venevajan päädystä tielle katkaisten kulun laiturille. Sisällä on ollut kuitenkin mukavan leppoisaa ja ikkunasta on ollut turvallista katsella myrskyn raivoa. Ensimmäinen taatelikakkukin paistui sunnuntaina sateen ropistessa ja ehti sopivasti iltapäivän kahvipöytään.

Alla olevat kuvat ovat osittain viime viikolta, jolloin Airisrannassakin saatiin nauttia häivähdys lumesta. Talvista venevajakuvaa katsellessa voi kuvitella, kuinka tämänhetkinen myrsky puolestaan heittää tyrskynsä laiturille ja vajan päätyyn.

Jo pari viikkoa sitten sain Villa Mezzon Anulta haasteen elämän syvällisistä kysymyksistä. Kiitos haasteesta, Anu! Kysymykset eivät olekaan mitään pintaraapaisujuttuja vaan vaativat melkoista pohdintaa ja itsetutkailua, mikä onkin välillä ihan tervetullutta tähän arjen jatkuvaan pyöritykseen.

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Olen kiitollinen siitä, että olen uskaltanut elää oman näköistäni elämää. Tällaiselle turvallisuushakuiselle ihmiselle se ei nimittäin ole ollenkaan itsestään selvää. Elämä kuitenkin näyttää kantavan, kuten kulunut fraasi toteaa. Toki kiitollisin tälläkin hetkellä olen läheisistä ihmistä eli omasta perheestäni. Elämää ilman heitä en osaisi edes kuvitella. Ja tottakai terveys on asia, joka on monien muiden asioiden perusta eikä todellakaan mikään itsestään selvyys. Siksi arvostan muun muassa yhteiskunnan tarjoamia ennalta ehkäiseviä joukkotutkimuksia esimerkiksi meille naisille. 

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Mitään niin suurta virhevalintaa en ole elämässäni tehnyt, että sitä hirveästi katuisin.  Sen sijaan, kun katson taakse päin elämässäni ja nuorta Airisrannan Päiviä, toivoisin, että hän olisi aikanaan luottanut itseensä paljon enemmän. Aivan turhaan olen jättänyt käyttämättä monia mahdollisuuksia vain siksi, että olen ollut liian epävarma kyvyistäni ja aliarvioinnut itseäni. No, tästä otan nyt julkisesti opikseni ja lupaan tarttua kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin, olivatpa ne sitten pieniä tai suuria.

Aamulenkiltä adventtisunnuntaina

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Elämä on tässä ja nyt, ja siksi jokaisen päivän pitäisi olla elämisen arvoinen. Elämässä on paljon asioita, joihin itse voi vaikuttaa, mutta paljon myös niitä, joille ei voi mitään, vaikka kuinka haluaisi. Elämän tarkoitus on ylläpitää elämää, ja siihen voi jokainen meistä vaikuttaa ainakin vähäiseltä määrin omilla valinnoillaan. Ilman luontoa ei ole meitä ihmisiäkään. Ehkä tärkeintä elämässä on kuitenkin se, että olemme ihmisiä toinen toisillemme.

Haasteen taustoista ja sen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.

Here are the rules for the Starlight Blogger Award:

1. Thank the giver and link their Blog to your post. 

2. Answer the 3 questions given to you. 

3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 

4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Tällä kertaa en haasta ketään erityisesti, mutta jokainen varmasti miettii tahoillaan elämän suuria kysymyksiä ihan muutenkin, varsinkin nimenomaan näin joulun alla.

Mukavaa joulukuun ensimmäistä viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Marraskuun nautintoja

Marraskuun pimeät päivät ovat hiipineet Airisrantaan. Viikonloppuna sen oikeastaan vasta huomasin, kun hetkeksi ehdimme rauhoittua verannan ruokapöydän ääreen. Meillä on ollut kiirettä, eikä hitaasta elämäntavasta ole ollut tietoakaan muutamaan viikkoon. Mutta hyvä niin. Kiire virkistää, jos tekeminen on mielekästä. 

Paljon puhuttua marraskuun väsymystä olemme suitsineet miehen kanssa yhteisillä aamulenkeillä aina, kun se vain on mahdollista. Hiirenhiljainen ja hämärä saaristolaismaisema on silloin kokonaan meidän. Kukaan muu ei arkiaamuisin liiku lähitienoolla. Vain viikonloppuisin jonkun mökkiläisen auto saattaa enää pörähtää vastaan. Valkohäntäpeuroja sen sijaan näkee harva se aamu vilistävän pellolta metsänreunaan, jonne ne jäävät meitä tarkkailemaan. Jos ne vain malttaisivat pysyä hiljaa aloillaan, kukaan ei niitä huomaisi.

Marraskuu ei ole koskaan ollut minulle kauhistus, vaan nautin hämärtyvistä iltapäivistä ja lähestyvästä joulun odotuksesta. Mikään hössöttäjä en joulun kanssa ole, mutta sen odottaminen tuo tunnelmaa arkiseen elämään. Voi kuinka toivon, että joulun aikoihin sataisi edes vähän lunta.

Iltaisin ja usein jo iltapäivisin Airisrannassa sytytetään kynttilöitä pöydille ja ikkunoihin, ja kakluuneissa on pidetty ahkerasti tulta koko syksyn ajan. Keittiön pikkuhella puolestaan antaa nopeasti lisälämpöä tuulisena ja myrskyisenä iltana. Sellainen meillä oli taas perjantaina, oikein kunnon myräkkä. Joku oli tullut viettämään myrskyiltaa myös edessämme olevan isomman saaren mökille, sillä koko myrskyisän illan sieltä vilkutteli lämpimän houkutteleva valo puiden lomasta.

Tuollaisena myrskyiltana on mukava kaivautua lämpimiin peittoihin ja kuunnella tuulen jylinää ja sateen ropinaa ikkunoita vasten ennen nukahtamista. Kaiken kruunaa vielä lämmin ja pehmeä karvapallo Sarabi, joka asettelee kehonsa huolellisesti nojautumaan emännän jalkoja vasten. Kiva lisälämmitin mutta melkoisen painava sellainen.

Niin voimakkaasti tuuli jälleen puhalsi, että alakerran wc:n peilikaapin ovi tärisi. Vähän aikaa sitä ihmettelin ennen kuin älysin, ettei silmissäni ollut vikaa, vaan myrsky todella riepotteli taloamme niin kovin, että rakenteet tärisivät. Mitään tuhoja se ei kuitenkaan saanut aikaan, ja aamuun mennessä myrskytuulet olivat jo ohi.

Lauantaina innostuin leipomaan saaristolaislimppua pitkän tauon jälkeen. On se vain niin hyvää, ja leivän rakenne vain paranee vanhetessaan.  Tästä linkistä löydät limpun ohjeen viime syksyltä. Olen huomannut, että puinen saarekkeen kansi toimii hyvänä nostatusalustana foliovuoille, eivätkä leivät lässähdä ikävästi uunissa paiston aika. Aikaisemmin niin saattoi käydä, kun annoin leipien nousta uunipellin päällä.

Varta vasten ostin tänään ihanaa kylmäsavulohta limpun kaveriksi. Kannattaa kokeilla tätä suolaisen ja makean vastustamatonta yhdistelmää. Entisessä elämässäni en oikein ollut ruotsalaistyyppisen makean leivän ystävä, mutta saaristolaiseksi on näköjään kasvettu siinäkin mielessä. Viikonloppuna meille tulee Keski-Pohjanmaalta vieraita, ja luulen, että saaristolaislimppua tarjoillaan silloinkin.

Tässä kun tätä kirjoittelen, tuuli alkaa taas vonkua melkoisesti verannan ikkunoiden takana. Yöksi taitaa nousta jälleen kunnon myrsky. Ja kuten arvaatte, kohta kaivaudun lämpimien vällyjen alle kissa kainalossa ja kuuntelen tuulen jylinää vanhan talon nurkissa.

Mukavia marraskuun päiviä teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Juhlahumua ja pientä laittoa

Näin aluksi täytyy kertoa, kuinka mukavasti saimme viettää pyhäinpäivää tänä vuonna. Tämä viikonloppuhan tapaa olla perinteisesti vähän synkänpuoleinen niin ilman kuin sisältönsäkin suhteen, pimeydestä puhumattakaan. Mutta nyt oli toisin. Eilen pyhäinpäivänä meidät airisrantalaiset oli nimittäin kutsuttu ihaniin syysjuhliin naapurustoon.

On uskomatonta, että vielä nykyaikana löytyy ihmisiä, jotka jaksavat järjestää oikein kunnon vanhan ajan pidot, ja joihin on kutsuttu vieläpä koko kylän väki. Ihanat tarjoilut, upeat ulkotulet, musiikkia ja jopa tanssia tuvan avaralla lattialla. Eikä tämä todellakaan ollut ainoa kerta, kun me uudisasukkaatkin olemme saaneet olla mukana juhlahumussa nauttimassa kyseisen talon vieraanvaraisuudesta. On ollut hienoa huomata, kuinka lämpimästi meidät on otettu vastaan tässä pienessä kyläyhteisössä. Näistä juhlista jäi kaikille mukana olleille varmasti iloinen ja hyvä mieli.

Huomasin tässä hiljattain, että läheskään kaikista kesän aikaisista tapahtumista ei ole tullut kerrottua postauksissa, mutta ehtiihän niistä raportoida näin jälkeenpäinkin. Loppukesän ja loppusyksyn aikana Airisrannan miesväki on nimittäin puuhaillut talon kimpussa niin paljon kuin on suinkin muilta kiireiltään ehtinyt. Muun muassa pääovi on saanut pienen katoksen suojakseen, ja talon katto on maalattu - ainakin pääosin.

Airisrannan kuisti on tyyliltään ja rakennustavaltaan sellainen, että oven päällä ei ole koskaan ollut katosta. Sellaisena ajattelimme sen ensin säilyttääkin, mutta muutaman vuoden käytännön kokemus on osoittanut, että jonkinlainen suoja oven päälle tarvitaan. Ei ole kovin mukavaa, kun vesinolput tipahtelevat keskelle päälakea ulos kurkisteltaessa. Eniten on kuitenkin harmittanut se tosiasia, että vesi pääsee vähitellen vahingoittamaan ovea.

Niinpä alkusyksystä lopetimme vihdoin pähkäilymme asian kanssa, ja päädyimme tekemään puisen katoksen oven päälle. Välillä suunnitelmissa vilahti valmis peltistä tehty katos, mutta sitten miehen nikkarointi-innostus heräsi, ja hän päätti ryhtyä itse puusepäksi. Kun ulkoverhous oli tehty jo aikaisemmin, katoksen rakentaminen oli tietysti vähän hankalampaa. Kohtuullisen helposti se kuitenkin loppujen lopuksi valmistui. Koska kuisti on ikkunoita täynnä, jouduttiin katoksen kokokin suunnittelemaan sen mukaan, mihin tukipuut saatiin kiinni. Muuten ehkä olisimme tehneet siitä pikkuisen leveämmän.

Vielä katoksesta puuttuu pelti, joka kylläkin jo odottaa valmiina varastossa. Se pitäisi saada paikoilleen vielä ennen oikean talven tuloa. Lopullinen maalaus jää kuitenkin ensi kesään, joten pohjamaalilla mennään sinne saakka. Nyt eivät kuitenkaan vesinolput tipahtele niskaan rankimmillakaan sateilla.

Katto sai siis myös maalin pintaansa loppukesällä. No, ei ihan kokonaan, mutta ainakin suurimmalta osaltaan. Ensi kesälle jäi vielä maalattavaksi syöksytorvet ja vellikellon katto. Niitä varten olisi pitänyt hankkia erillinen nostin, ja aika ei vain sitten enää riittänytkään maalauspuuhiin.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen katto maalattiin tummanharmaaksi, joka sopii mielestämme hyvin talon muuhun väritykseen. Ennen katto oli punainen, mutta nyt halusimme kuitenkin valita rauhallisemman värin. Hieman tuo uusi väri pilkahtelee noiden keltaisenaan loistavien vaahteranlehtien välistä, jos oikein tarkasti katsoo. :)

Iloa alkavaan viikkoonne!

-Airisrannan Päivi-

Vanhan ajan kaipuu

Syksyisin minuun iskee usein kaipuu vanhan ajan levolliseen tunnelmaan. Tekee mieli sulkeutua hämärään pirttiin, jossa kynttilät lepattavat ja liesi hohkaa kuumuuttaan. Eikä haittaa, vaikka ulkona sade ropisee ikkunaruutuun, ja tuuli ulvoo nurkissa. Sisällä on turvallista ja lämmintä, ja kiire ja vaatimukset ovat jossain muualla. Tänään on ollut juuri sellainen sunnuntai.

Tuli on ritissyt kakluunissa, on syöty mehevän pehmeää uunilohta, nautittu iltapäiväkahvit Mozartin Requiemin siivittämänä. Minun mielessäni syksyiset sunnuntai-iltapäivät ja klassinen musiikki ovat aina kuuluneet yhteen, ja edelleen tuo yhtälö tuntuu toimivan.

Myös vanhan ajan ruuat tulevat usein syksyllä mieleen. Ennen vanhaan metsän antimet kerättiin visusti talteen ja niitä myös käytettiin ruuanlaitossa ihan eri mittakaavassa kuin nykyisin. Vuosia sitten sain tuttavaltani syksyisen vanhan ajan puolukkapuuron reseptin. Hänen kotonaan sitä oli aina kutsuttu kuutamopuuroksi. Kun jossain vaiheessa yritin googlettaa kuutamopuuroa, sain tulokseksi kyllä jotain ihan muuta kuin puolukoista tehtyä puuroa. No, nimellä ei niinkään väliä, jos puuro vain maistuu hyvältä. Ja siltä tämä puolukoista ja ruisjauhoista tehty makea herkku tosiaan maistuu.

Puuro on niin yksinkertainen tehdä, että vaikka edellisestä herkuttelukerrasta oli vuosia aikaa, ohjetta ei tarvinnut kauan miettiä. Kaikkia ainesosia tulee nimittäin 3 desilitraa. Survotut puolukat, sokeri, ruisjauhot ja kiehuva vesi sekoitetaan keskenään ja vatkataan sähkövatkaimella niin kauan, että puurosta tulee vaaleanpunaista ja kuohkeaa. Puuroa kannattaa vatkata ainakin 15 minuuttia. Nykyvehkeillä helppoa, mutta on varmasti aikanaan vaatinut melkoiset käsivoimat. Lopputuloksena on kuitenkin ihanan pehmeä vaaleanpunainen unelma, jonka voi nauttia vaikka maidon kanssa.

Syksyn tunnelmaan kuuluvat myös tietyt kuvat. Minulle on tullut tavaksi hankkia joka vuosi keittiön seinälle Martta Wendelinin kaunis kalenteri. Se sopii tunnelmaltaan Airisrantaan, ja huomaan usein jääväni tuijottamaan sen kauniita kuvituksia päivämääriä miettiessäni. Kuvissa on juuri sitä vanhan ajan levollista tunnelmaa, hyvän elämän kuvausta. Olen säästänyt edellisvuosien kalenterit, sillä niitä ei vain kerta kaikkiaan voi heittää pois.

Pihapiirissäkin on aika seishtunut tunnelma, sillä kaikki, mikä puista on viikon varrella pudonnut maahan, on saanut siinä myös rauhassa olla. Aamupäivästä alkoi sade, joten haravointi sai vieläkin jäädä odottamaan. Minua eivät kuitenkaan syksyn lehdet ahdista, sillä mikä voi olla rauhoittavampi ja kauniimpi näky pihamaalla kuin maahan pudonneet isot vaahteranlehdet. Kuva on otettu kuistin ikkunasta, ja siksi ruma sähkökeskus tuli pakosta kuvaan mukaan.

Sisällä kuistissa kukat jatkavat elämäänsä. Pieni hortensia on muuttunut vihreäksi ja aina välillä pohdin, pitäisikö kukinto poistaa. Kaunishan se on vihreänäkin.

Kesän aikana löysimme kuvassa pilkottavan peilin komuutin yläpuolelle. Se on myyjän mukaan kuulunut vanhaan piironkiin, joten meidän mielestämme se sopi myös vanhan komuutin pariksi. Oikein tarpeellinen ja ilahduttava löytö.

Sunnuntai on jo illassa ja viikon tulevat puuhat odottavat. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Syysviikon varrelta

Syysviikot ovat hujahtaneet Airisrannassa vauhdilla; jopa niin, ettei tällainen hitaan elämän puolestapuhuja meinaa pysyä vauhdissa mukana. Aurinkoisen kuulakas lokakuu on näyttänyt parhaat puolensa, ja maisema on vähitellen muuttunut kauniin oranssinkeltaiseksi. Tosin tänä aamuna heräsin laivan sumutorven huutoon ja kun kävelin verannalle, ikkunan takana oli vastassa valkoinen sumuseinä, joka alkoi heti vesirajasta. Se oli niin tiheä, ettei vastapäisistä saarista näkynyt pilkahdustakaan. Vaikka sumutorven ääni ennakoikin harmaata aamua, siinä on jotakin äärettömän kiehtovaa.

Kuisti on täyttynyt ulkoa tuoduista pelargonioista ja muutamista muista kesäkukista, joita en hennonut heittää pois. Kaikki eivät todellakaan mahtuneet sisälle, joten pakkasen ruuaksi jäi valtava määrä kauniissa kukassa olleita pelakuita. Eniten harmittaa, etten ehtinyt pelastaa isoa hortensiaa, joka oli tarkoitus kaivaa maahan talveksi. Sain vihjeen Sussilta Förmaaki ja puutarha -blogista, sillä hän oli onnistunut talvettamaan hortensiat kaivamalla ne puutarhassa syvään kuoppaan. No, onneksi ehdin kesällä kasvattaa hyvät poikasenalut emokukasta, joten ehkäpä ne kukoistavat puolestaan ensi kesänä.

Illat ovat pimenneet nopeasti eikä ensimmäistäkään valonpilkahdusta näy missään lukuunottamatta ohi kulkevia laivoja. Mutta sisällä poltetaan senkin edestä kynttilöitä. Niistä tulee samalla suloista lämpöä huoneisiin. Kakluuneja lämmitettiin kylmimmillä ilmoilla, mutta muuten patterit ovat pysyneet vielä tiukasti kiinni.

Portaikossa meillä on vaarini kotitalon vintiltä muutama vuosi sitten löytyneet vanhat lampetit. Ne hakivat paikkaansa talossa pari vuotta ennen kuin viime syksynä keksimme laittaa ne portaikkoon. Siinä ne antavat pehmeää valoa, joka riittää hyvin portaissa kulkemiseen. Ainoa pulma on ollut löytää lampettikynttilöitä kaupasta. Niitä ei nimittäin ainakaan viime joulun alla näkynyt missään. Siksi olemme polttaneet niissä tavallisia kruunukynttilöitä, jotka on ensin katkaistu sopivan kokoisiksi lampetteihin.

Iltahämärissä kulkevat risteilijät loistavat kuin jalokivet kirkkaissa valoissaan. Kun ensimmäisen kerran näin valaistun laivan lipuvan pimeässä Airisrannan ohi, kylmät väreet nousivat selkäpiitäni pitkin. Olin nimittäin muutamia vuosia aiemmin osallistunut kansalaisopiston kirjoittajakurssille, jossa meille annettiin tehtäväksi kirjoittaa pieni tarina mustalla paperilla olleista valkoisista kuvioista tai läikistä. Eli sellainen psykologinen juttu. Näin paperissa heti sieluni silmin pimeässä matkaavan kirkkaasti valaistun laivan, jossa ihmishahmot tanssivat ja ilakoivat, ja musiikki aaltoili ympäröivän veden pinnalla. Rannalla seisoi puolestaan yksinäinen kulkija, joka haikeana seurasi laivan etääntymistä ja toisten ilonpitoa ja onnea.

En enää muista, mitä tarkalleen kirjoitin, mutta laivan näen samanlaisena silmissäni edelleenkin, ja se on pelottavan samannäköinen kuin Airisrannan ohitse nykyisin pimeässä seilaavat laivat. Voitte kuvitella, miltä tuntui ensimmäisen kerran huomata, että tämän kaiken olen nähnyt paperilla jo muutamia vuosia aikaisemmin. Kirjoittajakurssi ehti kokoontua varmaan kaksi tai kolme kertaa ennen kuin se lopetettiin osanottajapulan vuoksi. Minulle siitä jäi kuitenkin merkityksellinen muisto.

Persiljat ehdin kerätä ennen pakkasia, ja aikamoinen nippu niistä oli vielä jäljellä. Kuvaan pääsi myös uusi tuttavuus, myskikurpitsa, johon törmäsin kaupan hedelmäosastolla muutama päivä sitten. Sillä aiomme herkutella pikapuoliin. Kokeilen valmistaa sen samalla tavoin kuin uunijuurekset eli uunissa paahdettuina kuutioina, jotka on pyöräytetty öljyssä ja maustettu suolalla ja pippurilla. Nauris on muuten yksi suosikkini samalla tavalla valmistettuna, tosi hyvää.

 Tällaisia ajatuksia Airisrannasta tällä kertaa. Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Syksyn haikeutta ja tunnustus

Kummallinen haikeus valtaa mielen aina näin syksyisin. Tuo tunne konkretisoitui taas viime sunnuntaina, kun istuskelin päiväkahvin jälkeen verannalla mietteissäni ja yhtäkkiä kuulin kymmenien kurkien voimakkaan huudon talomme yläpuolelta. Siinä samassa ryntäsin ulos ja näin, kuinka iso kurkiaura lensi juuri pääni yläpuolelta kohti merta. Ne nousivat koko ajan ylemmäksi ja hakivat sopivia ilmavirtauksia vauhdittaakseen matkaansa. Hetken kuluttua kuului jälleen voimistuvaa huutoa, ja toinen suuri kurkiaura lähestyi Airisrantaa. Muutamien minuuttien aikana sadat kurjet ylittivät talomme.

Olin odottanut niitä ja tiesin, että ne saisivat huudoillaan palan nousemaan kurkkuuni. Sinne ne taas menivät, jonnekin kauas ja veivät yhden kesän mennessään. Toivotin niille mielessäni hyvää matkaa. Harmaa sunnuntai-iltapäivä oli kuin tehty haikean tunnelman kulissiksi.

Vaikka viime sunnuntaina oli näin haikeat tunnelmat, aurinko on paistanut sen jälkeen ihanasti eikä syksyn synkkyydestä ole ollut tietoakaan. Tänäänkin eri puolilla Suomea taitaa myrskytä, mutta meillä täällä meren rannassa on hyvinkin rauhaisaa. Eilen, kun myrskyyn varauduttiin parantamalla purjeveneen kiinnityksiä, venevajassa odotti yllätys. Soutuveneruppanamme oli uponnut kokonaan jo ennen ensimmäistäkään syysmyräkkää. No, saatiinhan se sieltä ylös kunnialla.

Alla olevat kuvat verannalta osoittavat, kuinka aurinkoisissa ja valoisissa tunnelmissa täällä on tätä perjantai-iltapäivää vietetty. Muut kuvat ovat parin viikon sisällä napsittuja.

Kurkien lisäksi toinen asia, joka kertoo syksyn saapuneen Airisrantaan ovat kuistin pariovet, jotka on jälleen jokin aika sitten suljettu. Kolea pohjoistuuli on puhaltanut välillä melkoisesti, ja silloin kuisti toimii suljettuine ovineen lämpöpatterina muuhun taloon. Vieläkään ei ole kuitenkaan siirrytty varsinaiseen lämmityskauteen. Isoista ikkunoista auringon lämpö pääsee ihanasti sisälle, ja tänäänkin kirkas aurinkoinen sää  on saanut kärpäset pörräämään verannalla. Syksyn tullen ne ovat taas nimittäin löytäneet tiensä sisälle.

Viikko sitten sain Liebster Award -tunnustuksen Mäntylän Mummilta Mäntylä-blogista. Kiitos tunnustuksestasi ja haasteesta, Mäntylän Mummi! Palkinnon kuvake löytyy blogini sivupalkista.

Palkinnon säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ja tässä ovat Mäntylän Mummin kysymykset, joihin parhaan kykyni mukaan yritän vastata.

1. Runoa vai proosaa?

Ehkä olen enemmän proosaihminen, tosin senkin lukeminen on viime aikoina ollut vähäistä. Liekö tämä blogimaailma nielaissut niin mukaansa, että kirjojen lukemiselle ei ole enää ollut kovinkaan paljon aikaa. Yleensä luen iltaisin sängyssä ennen nukkumaan menoa. Mutta toki kaunis runo puhuttelee aina ja antaa ajattelemisen aihetta.

2. Kesä vai talvi?

Kesä ja varsinkin kevät, kun luonto puhkeaa loistoonsa on yksinkertaisesti ihanaa aikaa. Talvikin on ihan mukavaa pieninä annoksina, mutta liian pitkä ja kylmä talvi ei niinkään houkuttele. Jouluna sentään pitää olla kunnon kinokset lumituiskuineen.

3. Aamu vai ilta?

Minusta on ihanaa, jos herään aikaisin aamulla pirteänä, sillä rakastan rauhallisia aamuja. Tuntuu, että päivä menee kokonaan hukkaan, jos nukkuu myöhään. Toisaalta iltaisin tulee useimmiten valvottua aivan liian myöhään, sillä aina tuntuu olevan meneillään jotakin mielenkiintoista tekemistä. Siispä liian pitkiksi eivät yöunet ainakaan veny, kun ei milloinkaan malttaisi nukkua.

4. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?

Mielenkiintoinen kysymys. Nykyisessä elämäntilanteessani voisin sanoa, että se on puoliksi täynnä, mutta kyllä se on joskus tuntunut olevan aika lailla tyhjäkin. Taidan olla tässäkin suhteessa sellainen sekä että -ihminen. Ehkä kuitenkin useimmiten yritän ajatella asioiden hyviä puolia, ja tunnen kiitollisuutta monista asioista elämässäni. Onnellisuutta voi tuntea käsittämättömän pienistä hetkistä. Kukapa uskoisi, että onnentunne saattaa vallata vaikka niinkin arkisessa puuhassa kuin ripustaessani pyykkiä ulos kuivumaan. Uskotteko, että useimmiten nautin siitä.

5. Kukkia vai kynttilöitä?

Sekä kukat että kynttilät ovat minulle tärkeitä. Nytkin syyshämärissä kynttilät kuuluvat iltoihin, tulevista talvipäivistä puhumattakaan. Kukat piristävät puolestaan aina, ja niitä on ilo saada vaikkapa mieheltä yllätykseksi. Sitäkin tapahtuu aika usein.

6. Aurinko vai takkatuli?

Kyllä Mäntylän Mummi laittoi nyt vaikeita kysymyksiä, kun en kertakaikkiaan osaa yhdestäkään valita vain toista. Kukapa auringosta luopuisi, mutta en luopuisi takkatulestakaan. Kakluunit kuumottavat kohta täysillä, ja se tunnelma, jonka ritisevä elävä tuli levittää huoneeseen on turvallisen kotoisa. Silloin on ihana kaivautua sohvalle viltteihin ja vain nauttia olostaan.

7. Työ vai vapaa-aika?

Se elämäntapa, jonka valitsimme Airisrantaan muuton myötä tarkoittaa sitä, että työtä ja vapaa-aikaa ei välttämättä voi erottaa toisistaan. Se sopii meille ja olemme onnellisia, että uskalsimme heittäytyä siihen. Sellainen, joka arvostaa säännöllisiä tuloja ja taloudellista turvallisuutta, ei varmasti ymmärrä valintaamme.

8. Punainen vai valkoinen?

Molempia värejä tarvitsen sekä vaatetuksessa että yksityiskohtina sisustuksessa. Molemmissa on valtavasti eri sävyjä, joista aina löytyy sopiva tilanteen mukaan. Eihän kaiken tarvitse olla vitivalkoista tai kirkkaanpunaista.

9. Eniten harmittaa?

Harmituksen aiheita elämässä tietysti riittää, mutta mitään kestoharmitusta minulla ei ole. Loukkaavan käyttäytymisen tai sanojen kohteeksi joutuminen on tietysti harmittavaa ja aiheuttaa pahaa mieltä niin minulle kuin varmasti useimmille muillekin ihmisille.

10. Parasta elämässä?

Parasta elämässä on se, että tuntee olonsa tyytyväiseksi. Mitä muuta voi elämältä toivoa kuin että saa aamuisin herätä hyvällä mielellä uuteen päivään. Ja toisaalta on ymmärrettävä sekin, että aina elämä ei hymyile, mutta sekin kuuluu elämään.

11. Suurin toiveesi?

Olen onnellinen, jos saan elää terveenä tasapainoista tavallista arkea. Samaa toivon läheisilleni. Mitään muuta en  tarvitse.

Taas olen liian laiska laittamaan haastetta eteenpäin, vaikka ihania blogeja olisi vaikka millä mitalla. Joten jos joku kaipaa viikonlopuksi tekemistä, hän ottakoon tästä kysymykset pohdittavakseen ja kertokoon aatoksensa meille kaikille omassa blogissaan.

Ihanaa syksyistä viikonvaihdetta kaikille!

-Airisrannan Päivi-