Follow my blog with Bloglovin

Tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanha peili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanha peili. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Vanhan ajan kaipuu

Syksyisin minuun iskee usein kaipuu vanhan ajan levolliseen tunnelmaan. Tekee mieli sulkeutua hämärään pirttiin, jossa kynttilät lepattavat ja liesi hohkaa kuumuuttaan. Eikä haittaa, vaikka ulkona sade ropisee ikkunaruutuun, ja tuuli ulvoo nurkissa. Sisällä on turvallista ja lämmintä, ja kiire ja vaatimukset ovat jossain muualla. Tänään on ollut juuri sellainen sunnuntai.


Tuli on ritissyt kakluunissa, on syöty mehevän pehmeää uunilohta, nautittu iltapäiväkahvit Mozartin Requiemin siivittämänä. Minun mielessäni syksyiset sunnuntai-iltapäivät ja klassinen musiikki ovat aina kuuluneet yhteen, ja edelleen tuo yhtälö tuntuu toimivan.

Myös vanhan ajan ruuat tulevat usein syksyllä mieleen. Ennen vanhaan metsän antimet kerättiin visusti talteen ja niitä myös käytettiin ruuanlaitossa ihan eri mittakaavassa kuin nykyisin. Vuosia sitten sain tuttavaltani syksyisen vanhan ajan puolukkapuuron reseptin. Hänen kotonaan sitä oli aina kutsuttu kuutamopuuroksi. Kun jossain vaiheessa yritin googlettaa kuutamopuuroa, sain tulokseksi kyllä jotain ihan muuta kuin puolukoista tehtyä puuroa. No, nimellä ei niinkään väliä, jos puuro vain maistuu hyvältä. Ja siltä tämä puolukoista ja ruisjauhoista tehty makea herkku tosiaan maistuu.


Puuro on niin yksinkertainen tehdä, että vaikka edellisestä herkuttelukerrasta oli vuosia aikaa, ohjetta ei tarvinnut kauan miettiä. Kaikkia ainesosia tulee nimittäin 3 desilitraa. Survotut puolukat, sokeri, ruisjauhot ja kiehuva vesi sekoitetaan keskenään ja vatkataan sähkövatkaimella niin kauan, että puurosta tulee vaaleanpunaista ja kuohkeaa. Puuroa kannattaa vatkata ainakin 15 minuuttia. Nykyvehkeillä helppoa, mutta on varmasti aikanaan vaatinut melkoiset käsivoimat. Lopputuloksena on kuitenkin ihanan pehmeä vaaleanpunainen unelma, jonka voi nauttia vaikka maidon kanssa.


Syksyn tunnelmaan kuuluvat myös tietyt kuvat. Minulle on tullut tavaksi hankkia joka vuosi keittiön seinälle Martta Wendelinin kaunis kalenteri. Se sopii tunnelmaltaan Airisrantaan, ja huomaan usein jääväni tuijottamaan sen kauniita kuvituksia päivämääriä miettiessäni. Kuvissa on juuri sitä vanhan ajan levollista tunnelmaa, hyvän elämän kuvausta. Olen säästänyt edellisvuosien kalenterit, sillä niitä ei vain kerta kaikkiaan voi heittää pois.


Pihapiirissäkin on aika seishtunut tunnelma, sillä kaikki, mikä puista on viikon varrella pudonnut maahan, on saanut siinä myös rauhassa olla. Aamupäivästä alkoi sade, joten haravointi sai vieläkin jäädä odottamaan. Minua eivät kuitenkaan syksyn lehdet ahdista, sillä mikä voi olla rauhoittavampi ja kauniimpi näky pihamaalla kuin maahan pudonneet isot vaahteranlehdet. Kuva on otettu kuistin ikkunasta, ja siksi ruma sähkökeskus tuli pakosta kuvaan mukaan.


Sisällä kuistissa kukat jatkavat elämäänsä. Pieni hortensia on muuttunut vihreäksi ja aina välillä pohdin, pitäisikö kukinto poistaa. Kaunishan se on vihreänäkin.

Kesän aikana löysimme kuvassa pilkottavan peilin komuutin yläpuolelle. Se on myyjän mukaan kuulunut vanhaan piironkiin, joten meidän mielestämme se sopi myös vanhan komuutin pariksi. Oikein tarpeellinen ja ilahduttava löytö.


Sunnuntai on jo illassa ja viikon tulevat puuhat odottavat. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-






lauantai 1. marraskuuta 2014

Vintagea makuuhuoneessa

Viime keväänä siskoni halusi päästä eroon ylimääräisistä huonekaluista ja tarjosi minulle alunperin isovanhemmilleni kuulunutta lipastoa. Otin tarjouksen ilomielin vastaan, sillä Airisrannassa on aina joku kolkka, joka kaipaa huonekaluja. Nyt saimme makuuhuoneeseen sopivasti täydennystä tyhjälle parisängyn vastaiselle seinälle.

Vintagekalusteet makuuhuoneessa

En ole ihan varma, miltä vuosikymmeneltä lipasto on peräisin, mutta kuvittelisin, että se on joskus 1930-40 -luvulta. Pyöreät muodot viittaavat niihin aikoihin. Olen myös miettinyt, onko laatikoiden vetimet vaihdettu jossakin vaiheessa toisiin.  Tällaisia asioita ei koskaan nuorempana pohtinut, jolloin olisi vielä ollut mahdollisuus kysyä asiaa mummulta tai vaarilta. Lipasto oli vain aina ollut 'peräkamarissa' tietyn näköisenä, ne tietyt tavarat kätköissään.

Peili sen sijaan on vanhempaa vuosikertaa. Se on  yksi niistä huonekaluista, joita astiakaapin lisäksi pelastettiin isoisovanhempieni vintiltä, kun taloa tyhjennettiin. Ajan hammas näkyy peililasissa, ja se on jo hieman mustunut joistain kohdin. Peilin puukehykset ovat kai alunperin olleet lakatut, ja peililasia kiertää hieno tuplafasetti, jossa peilin reuna taittuu kahdesti. Lipasto ja peili täydentävät mielestäni oikein mukavasti toisiaan. Peili ehtikin odottaa paikkaansa hyvän  aikaa navettaan varastoituna ennen kuin sille löytyi sopiva paikka talossa.




Vintagekalusteet makuuhuoneessa





Vintagekalusteet makuuhuoneessa




Vintagekalusteet makuuhuoneessa

Tuoli on myös mummuni ja vaarini perintöä. Meille se on tullut vanhemmiltani, joiden täytyi luopua suuresta osasta huonekaluja, kun muutto pienempään asuntoon tuli ajankohtaiseksi. Tuolit, joita on kaksi kappaletta, ovat alunperin olleet mummuni lapsuudenkodissa, josta hän oli puolestaan saanut ne aikanaan perinnöksi.  Ne olivat lapsuudessani kermanvalkoiset, mutta vanhempani ovat myöhemmin maalanneet ne uudelleen.


Leppoisaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-