Vanhan ajan kaipuu

Syksyisin minuun iskee usein kaipuu vanhan ajan levolliseen tunnelmaan. Tekee mieli sulkeutua hämärään pirttiin, jossa kynttilät lepattavat ja liesi hohkaa kuumuuttaan. Eikä haittaa, vaikka ulkona sade ropisee ikkunaruutuun, ja tuuli ulvoo nurkissa. Sisällä on turvallista ja lämmintä, ja kiire ja vaatimukset ovat jossain muualla. Tänään on ollut juuri sellainen sunnuntai.

Tuli on ritissyt kakluunissa, on syöty mehevän pehmeää uunilohta, nautittu iltapäiväkahvit Mozartin Requiemin siivittämänä. Minun mielessäni syksyiset sunnuntai-iltapäivät ja klassinen musiikki ovat aina kuuluneet yhteen, ja edelleen tuo yhtälö tuntuu toimivan.

Myös vanhan ajan ruuat tulevat usein syksyllä mieleen. Ennen vanhaan metsän antimet kerättiin visusti talteen ja niitä myös käytettiin ruuanlaitossa ihan eri mittakaavassa kuin nykyisin. Vuosia sitten sain tuttavaltani syksyisen vanhan ajan puolukkapuuron reseptin. Hänen kotonaan sitä oli aina kutsuttu kuutamopuuroksi. Kun jossain vaiheessa yritin googlettaa kuutamopuuroa, sain tulokseksi kyllä jotain ihan muuta kuin puolukoista tehtyä puuroa. No, nimellä ei niinkään väliä, jos puuro vain maistuu hyvältä. Ja siltä tämä puolukoista ja ruisjauhoista tehty makea herkku tosiaan maistuu.

Puuro on niin yksinkertainen tehdä, että vaikka edellisestä herkuttelukerrasta oli vuosia aikaa, ohjetta ei tarvinnut kauan miettiä. Kaikkia ainesosia tulee nimittäin 3 desilitraa. Survotut puolukat, sokeri, ruisjauhot ja kiehuva vesi sekoitetaan keskenään ja vatkataan sähkövatkaimella niin kauan, että puurosta tulee vaaleanpunaista ja kuohkeaa. Puuroa kannattaa vatkata ainakin 15 minuuttia. Nykyvehkeillä helppoa, mutta on varmasti aikanaan vaatinut melkoiset käsivoimat. Lopputuloksena on kuitenkin ihanan pehmeä vaaleanpunainen unelma, jonka voi nauttia vaikka maidon kanssa.

Syksyn tunnelmaan kuuluvat myös tietyt kuvat. Minulle on tullut tavaksi hankkia joka vuosi keittiön seinälle Martta Wendelinin kaunis kalenteri. Se sopii tunnelmaltaan Airisrantaan, ja huomaan usein jääväni tuijottamaan sen kauniita kuvituksia päivämääriä miettiessäni. Kuvissa on juuri sitä vanhan ajan levollista tunnelmaa, hyvän elämän kuvausta. Olen säästänyt edellisvuosien kalenterit, sillä niitä ei vain kerta kaikkiaan voi heittää pois.

Pihapiirissäkin on aika seishtunut tunnelma, sillä kaikki, mikä puista on viikon varrella pudonnut maahan, on saanut siinä myös rauhassa olla. Aamupäivästä alkoi sade, joten haravointi sai vieläkin jäädä odottamaan. Minua eivät kuitenkaan syksyn lehdet ahdista, sillä mikä voi olla rauhoittavampi ja kauniimpi näky pihamaalla kuin maahan pudonneet isot vaahteranlehdet. Kuva on otettu kuistin ikkunasta, ja siksi ruma sähkökeskus tuli pakosta kuvaan mukaan.

Sisällä kuistissa kukat jatkavat elämäänsä. Pieni hortensia on muuttunut vihreäksi ja aina välillä pohdin, pitäisikö kukinto poistaa. Kaunishan se on vihreänäkin.

Kesän aikana löysimme kuvassa pilkottavan peilin komuutin yläpuolelle. Se on myyjän mukaan kuulunut vanhaan piironkiin, joten meidän mielestämme se sopi myös vanhan komuutin pariksi. Oikein tarpeellinen ja ilahduttava löytö.

Sunnuntai on jo illassa ja viikon tulevat puuhat odottavat. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kysymyksiä ja vastauksia

Syyskuun pimenevät illat ovat saapuneet Airisrantaan taas kuin varkain. Elokuun loppupuolella huomaan vuosi toisensa jälkeen ihmetteleväni aamujen hämärtymistä. Ei kai näin aikaisin, nythän on vielä kesä? Toisaalta iltaisin on mukava nostella kynttilöitä pöydille ja sytyttää tuli verannan ikkunoilla riippuviin kynttelikköihin.

Eilen illalla oli juuri sellainen hetki, jolloin halusimme nauttia syysillan hämäryydestä kynttilänvalossa. Ulkona satoi, ja tuuli ulvoi nurkissa. Vaahtopäät tyrskysivät kauempana merellä. Kova tuuli jäähdyttää verannan helposti, vaikka ulkona olisi lämmintäkin, ja silloin kynttilät tuovat mukavan pehmeää lämpöä huoneeseen. Lämmityskauteen ei Airisrannassa ole vielä siirrytty. Vain yhden kerran syksyn aikana on ollut tuli keittiön pikku hellassa ja olohuoneen kakluunissa.

Siinä sitten istuimme miehen kanssa kahdestaan pöydän ääressä nauttien hyvästä ruuasta, musiikista ja toistemme seurasta. Ihan tavallinen perjantai-ilta, silti se tuntui juhlalta. Hyviin hetkiin ei paljon tarvita.

Jo muutama viikko sitten sain Millalta Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita -blogista

Liebster Award -tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä, Milla! Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:

1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.

2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Pimenevien iltojen myötä voi ajatukset vähitellen kääntää jo jouluun, kuten Millan alla olevat kysymykset osoittavat. Sen sijaan kuvissa häivähtelee vielä muistoja kesästä ja kukkasista.

1. Kevät, kesä, syksy tai talvi? Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?

Toukokuu ja alkukesä ovat täynnä odotusta tulevasta kesästä, ja luonto suorastaan räjähtää loistoonsa. Siitä nautin. Toisaalta kesän hektisyyden jälkeen kaipaan syksyn tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa, jonka varsinkin täällä Airisrannassa saa kokea täydellisenä. 

2. Nautitko loppukesän ja syksyn pimenevistä illoista vai ahdistavatko ne?

Elokuun sametinpehmeät yöt ovat upeita täällä meren rannalla. Meri on kuin suuri lämpöpatteri, joka lämmittää iltoja ja öitä vielä, kun ne muualla saattavat olla jo hyvinkin viileitä. Lohen loimutus rantanuotiolla kuuluu myöhemmin syksyllä viikonloppujen huveihin; kesällä sitä ei jostain syystä tule koskaan tehtyä. Syksy ei siis ahdista, vaan tuo jotenkin levollisen olon kesän rientojen jälkeen. Syksy antaa luvan käpertyä omaan pesäkoloonsa ja valmistautua ottamaan vastaan talven myrskyt ja viimat.

3. Onko sinulla syksyllä erityisiä juhla- tai muita traditioita?

Ehkä syksy onkin juuri siksi niin levollista aikaa, että silloin airisrantalaisten elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään erikoista. Syksyllä nautin sunnuntaiaamuisista pitkistä kävelyretkistä lähiympäristössä tai metsässä. Jos vielä uunissa muhii mehevä possupaisti uunijuuresten kera, niin sunnuntailounaskin on valmiina odottamassa ulkoa palatessa. Aah, tunnen melkein tuoksun, joka leijailee herkullisena vastaan raikkaasta ulkoilmasta kuistiin astuttaessa.

4. Onko joulu ollut jo ajatuksissasi? Edes vähän :)?

Joulua tulin ajatelleeksi oikeastaan vasta nyt, kun vastailen näihin kysymyksiin. Sen verran tuleva talvi ja joulun aika on kuitenkin vilahtanut mielessäni, että toivoisin todellakin jouluksi lunta. Viime joulu oli täydellinen. Airisrantaan satoi lunta pari päivää ennen aattoa ja sitä riitti juuri ja juuri uuteen vuoteen saakka. On varmaan liikaa toivottu, että sama toistuisi tänäkin jouluna. :)

5. Suunnitteletko joulunviettoa hyvissä ajoin?

Haluan valmistautua jouluun riittävän ajoissa, mutta suuria suunnitelmia en tee. Ajoissa tarkoittaa sitä, että haluan nauttia myös joulunaluspäivistä aivan rauhassa. Suursiivouksia ei tehdä, mutta omaksi ilokseni tykkään leipoa jotain hyvää jouluksi. Taatelikakku on perinne ja muutaman vuoden ajan yhtenä jouluherkkuna on ollut pähkinäinen valkosuklaakakku.

6. Mikä saa sinut joulumielelle?

Marraskuun loppupuolella on mukava kaivaa joulukyntteliköt ikkunoille. En tiedä, saako se vielä aikaan varsinaista joulumieltä, mutta niiden suloisen lämmin valo ilahduttaa pimeyden keskellä. Kynttilät ja luminen pihapiiri taitavat olla se yhdistelmä, joka saa joulumielen heräämään.

7. Nautitko enemmän ajasta ennen joulua tai joulunpyhistä?

Joulun odotus on varmasti lapsuudesta saakka ollut se paras osa joulusta. Nautin joululaulujen kuuntelemisesta, ja yleensä käymme ainakin yhdessä joulukonsertissa joulun alla. Toisaalta joulunpyhinä on mukava loikoilla aivan rauhassa takkatulen räiskeessä kissat kainalossa ja vain nauttia olostaan.

8. Onko sinulla erityisen rakkaita joulutraditioita?

Joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta on ollut traditiona asuinpaikasta riippumatta. Airisrannassa asuessamme olemme kerran olleet myös paikan päällä Turussa kuuntelemassa sitä. Silloin kyllä satoi vettä kuin saavista, joten joulutunnelma ei kohonnut kattoon edes paikan päällä. Luulen, että menemme Turkuun vielä jonakin sellaisena jouluaattona, kun taivaalta leijailee valkoisia hiutaleita ja tuntuu oikealta joululta.

Koska kaikki seuraamani blogit ansaitsisivat tunnustuksen, en nimeä ketään erityisesti tunnustuksen saajaksi. Sen sijaan toivon, että moni teistä lukijoista ottaa Millan mukavat kysymykset käyttöönsä ja vastaa niihin omissa blogeissaan.

Leppoisaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Tunnelmointia

Ulkona on kylmä syksyinen päivä, mutta sisällä on lämmin tunnelma. Verannan eli ruokailutilan ikkunoiden edessä riippuvat kaksi kynttelikköä ovat ahkerassa käytössä näin syksyisin ja talvisin. Samalla ne lämmittävät koko huoneen. Lisäksi ikkunoihin on laitettu pienempiä tuikkulyhtyjä.

Kun on oikein kylmissään, kakluunin edessä lämpenee äkkiä. Paikasta saattaa vain tulla kilpailua kissojen ja niiden emännän välillä.  Olohuoneen sohvaryhmään kuuluva 'kuutio' on helppo siirtää sinne, missä istuinta tarvitaan.

Kuvassa näkyvä pieni pöytä on hankittu viime syksynä paikallisesta osto - ja myyntiliikkeestä. Nyt haeskelemme sille pariksi sopivaa peiliä.

-Airisrannan Päivi-

Kakluunin lämmössä

Airisrannassa on satanut ja myrskynnyt parina viime päivänä oikein kunnolla. Vaahtopäät puskevat suoraan rantaan kahden edessämme olevan saaren välistä, ja tuuli vinkuu nurkissa. Syksyisen harmaa taivas pimentää huoneetkin niin, että ilman valoja ei oikein pysty tekemään mitään. Monen mielestä ankeaa, mutta minä nautin. Jostain syystä olen aina pitänyt loppusyksyn harmaudesta - jopa räntäsateesta.

Kun sää viilenee eikä aurinko enää lämmitä, sytytämme tulet kakluuneihin. Niitä meillä on talossa kaikkiaan kolme: kaksi alakerrassa ja yksi yläkerran toisessa makuuhuoneessa. Olohuoneessa ja 'herrainhuoneessa' olevat kakluunit ovat alkuperäisiä, eikä niitä ole kunnostettu mitenkään. Niissä näkyy elämisen jäljet, mutta ne toimivat mainiosti. Kakluunien lämpö on ihanan pehmeää, ja takkatuli tuo harmaaseen ja sateiseen päivään kodikkaan tunnelman.

Joskus on mukava saada lahjaksi jotain 'ei niin tarpeellista' - esimerkiksi kuvassa näkyvä pieni harja ja rikkalapio. Se on mieheni löytö Kasvihuoneilmiöstä. Ehkä se ei ole kaikkein tehokkain siivousväline polttopuista syntyville roskille, mutta kaunis se on.

Nyt on ehkä paikallaan esitellä ne perheenjäsenet, jotka taatusti nauttivat kakluunien lämmöstä koleana syyspäivänä.

Meillä on kaksi isoa Maine Coon -kissaa, Sarabi ja Nala, jotka rakastavat lämpöä ja pehmeitä peittoja. Ne ovat kuusivuotiaat sisarukset ja aina mukana perheen touhuissa. Yllä olevassa kuvassa on Nala, joka on innokas kaveri postinhakureissulle.

Sarabi on sisartaan hieman laiskempi lenkkeilykaveriksi, mutta ilmestyy takuuvarmasti keittiöön heti, kun ruokapussi rapsahtaa. Niin syvässä unessa se ei olekaan, etteikö ruoka maistuisi.

Nautitaan sateestakin!

-Airisrannan Päivi-