Kakluunin lämmössä

Airisrannassa on satanut ja myrskynnyt parina viime päivänä oikein kunnolla. Vaahtopäät puskevat suoraan rantaan kahden edessämme olevan saaren välistä, ja tuuli vinkuu nurkissa. Syksyisen harmaa taivas pimentää huoneetkin niin, että ilman valoja ei oikein pysty tekemään mitään. Monen mielestä ankeaa, mutta minä nautin. Jostain syystä olen aina pitänyt loppusyksyn harmaudesta - jopa räntäsateesta.

Kun sää viilenee eikä aurinko enää lämmitä, sytytämme tulet kakluuneihin. Niitä meillä on talossa kaikkiaan kolme: kaksi alakerrassa ja yksi yläkerran toisessa makuuhuoneessa. Olohuoneessa ja 'herrainhuoneessa' olevat kakluunit ovat alkuperäisiä, eikä niitä ole kunnostettu mitenkään. Niissä näkyy elämisen jäljet, mutta ne toimivat mainiosti. Kakluunien lämpö on ihanan pehmeää, ja takkatuli tuo harmaaseen ja sateiseen päivään kodikkaan tunnelman.

Joskus on mukava saada lahjaksi jotain 'ei niin tarpeellista' - esimerkiksi kuvassa näkyvä pieni harja ja rikkalapio. Se on mieheni löytö Kasvihuoneilmiöstä. Ehkä se ei ole kaikkein tehokkain siivousväline polttopuista syntyville roskille, mutta kaunis se on.

Nyt on ehkä paikallaan esitellä ne perheenjäsenet, jotka taatusti nauttivat kakluunien lämmöstä koleana syyspäivänä.

Meillä on kaksi isoa Maine Coon -kissaa, Sarabi ja Nala, jotka rakastavat lämpöä ja pehmeitä peittoja. Ne ovat kuusivuotiaat sisarukset ja aina mukana perheen touhuissa. Yllä olevassa kuvassa on Nala, joka on innokas kaveri postinhakureissulle.

Sarabi on sisartaan hieman laiskempi lenkkeilykaveriksi, mutta ilmestyy takuuvarmasti keittiöön heti, kun ruokapussi rapsahtaa. Niin syvässä unessa se ei olekaan, etteikö ruoka maistuisi.

Nautitaan sateestakin!

-Airisrannan Päivi-