Talon kupeessa kohoaa pieni kallio, jonka päälle hankimme ensitöiksemme raskastekoisen kivisen penkin. Vaikka talossa oli silloin vielä kaikki rempallaan, ja työt ja huolet painoivat mieltä, kalliolle saattoi mennä rauhassa istuskelemaan kahvimukin kanssa ja haaveilla tulevasta merta tuijottaen.
Edelleen se on yksi lempipaikoistani, ja jo aikaisin huhti-toukokuussa saatamme mennä viltteihin kääriytyneenä juomaan aamukahvit kalliolle. Sinne osuvat sopivasti aamun ensimmäiset auringonsäteet puiden takaa.
Meren ja kallion välissä olevat puut ja pensaat ovat taas kasvaneet kesän aikana sellaisiin mittoihin, että kivipenkillä istuessa merestä näkee vain pilkahduksia. Siitäkin huolimatta, että toissa keväänä niitä karsittiin rankalla kädellä. Risusavottaa siis jälleen ensi kesälle tiedossa. Toisaalta on hyvä, kun omalta piha-alueelta löytyy puita siirrettäväksi sellaisille paikoille, missä niitä tarvitaan. Joskus kuitenkin ihmetyttää, miksi kasvit ja puut menestyvät loistavasti paikoissa, missä niitä ei kaivattaisi ollenkaan, ja sitten kun yrittää istuttaa niitä haluamalleen paikalle, ne eivät kasva millään.
Viime syksynä siirsimme pienen vaahteran piha-alueelta rantatien varteen näkösuojaksi, ja niinhän siinä kävi, että pupujussit kävivät talven aikana jyrsimässä sen kuoliaaksi. Huvittavaa oli se, että sama vaahtera oli kasvanut jo muutaman vuoden ajan navetan nurkalla aivan rauhassa ilman, että se oli kelvannut yhdellekään jänölle.
Kivipenkin lisäksi muutakin raskasta ja jykevää materiaalia on käytetty piha-alueen rakentamisessa. Hankimme vanhaa ruostunutta kettinkiä, josta kekseliäs mieheni sai kehiteltyä pienen aitauksen terassille. Koska terassilla on korkeuseroja, ja kellariin menevät portaat ovat aivan terassin alapuolella, jonkinlainen aita oli välttämätön. Vaikka materiaali on raskasta, vaikutelmasta tuli keveän ilmava.
Viihtyisää tiistai-iltaa!
-Airisrannan Päivi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!