Follow my blog with Bloglovin

Tausta

perjantai 24. lokakuuta 2014

Myrskyä ja suklaapiirakkaa

Aamulla Airisrannassa herättiin myrskytuuleen. Tuuli niin, että talo jytisi. Onneksi ei kuitenkaan satanut mitään, sillä sade olisi kyllä tullut läpi ovista ja ikkunoista. Veranta sen sijaan oli yön aikana kyllä muuttunut melkoisen - miten sen nyt sanoisi - raikkaaksi. Pidämme lämmityksen todella pienellä ja sen huomaa sitten, kun myrskytuuli oikein puhaltaa. Onneksi on kakluunit ja keittiössä puuhella.


Kävin aamulla rannassa ja otin muutaman kuvan puhurin keskeltä. Aallokko ei tosin kerro tuulen voimasta mitään. Onneksi nuo kaksi pikku saarta suojaavat meitä pahimmilta myrskyiltä, muuten taitaisi talo nousta ilmaan.




Näin perjantaisin leivon usein jotain hyvää päiväkahville, ja siitä riittää sitten tarjottavaa koko viikonlopuksi. Varsinkin nyt kun ulkona myrskyää oikein tosissaan, on ihana keittää kahvit ja nauttia pala suussa sulavaa lämmintä suklaapiirakkaa. Tätä piirakkaa meidän perheessä on tehty tasan kaksikymmentä vuotta eikä suosio ole vieläkään laantunut. Sain ohjeen silloiselta naapurilta, joten kaikki kunnia hänelle. Tässä ohje kaikkien muidenkin kokeiltavaksi.


KEPAN SUKLAAPIIRAKKA

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
- nämä sekoitetaan keskenään

-lisää seuraavat aineet kattilaan ja kiehauta keskenään:
2,5 dl vettä
200 g margariinia
4 rkl tummaa kaakaota
1 tl suolaa

-kaikki edelliset ainekset yhdistetään keskenään ja seokseen lisätään vielä:
 1 dl piimää (tai maustamatonta jogurttia)
2 munaa

Kaadetaan isolle uunipellille ja paistetaan 200 C asteessa noin 20 min.

Suklaakuorrutus:
100 g margariinia
2 rkl maitoa
1 rkl tummaa kaakaota
-ainekset kiehautetaan keskenään ja lopuksi lisätään
225 g tomusokeria

Kuorrute levitetään lämpimän kakun päälle. Pinnalle ripotellaan kookoshiutaleita, nonparelleja tms.



Ja meillä vain myrsky jatkuu.

 Rentoa perjantai-iltaa!

-Airisrannan Päivi-


4 kommenttia:

  1. Jotenkin nuo myrskyävät rannat sitten niin kiehtovat minua. Ehkä juju on juuri siinä, että sillä hetkellä ei tekisi mieli olla vesillä vaan juuri rannan puolella luonnon voimia ihastelemassa :)

    VastaaPoista
  2. Näinhän se juuri on. Myrsky on kiehtovaa, kun ei tarvitse olla myrskynsilmässä. Aika lailla näytti keinuttavan niitä veneilijöitä, jotka olivat merelle perjantaina uskaltautuneet.

    VastaaPoista
  3. Kiitos piirakkaohjeesta tein sen gluteenittomana ja hyvää on. Tykkään lukea blogiasi ja ihastella saariston kauneutta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Leena äiti! Tosi kiva kuulla, että pidät pikku blogistani ja että piirakka onnistui myös gluteenittomana. Koska itse rakastan tätä paikkaa ja saaristoa, on mukava välittää sen tunnelmia myös muille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!