Marraskuun nautintoja

Marraskuun pimeät päivät ovat hiipineet Airisrantaan. Viikonloppuna sen oikeastaan vasta huomasin, kun hetkeksi ehdimme rauhoittua verannan ruokapöydän ääreen. Meillä on ollut kiirettä, eikä hitaasta elämäntavasta ole ollut tietoakaan muutamaan viikkoon. Mutta hyvä niin. Kiire virkistää, jos tekeminen on mielekästä. 

Paljon puhuttua marraskuun väsymystä olemme suitsineet miehen kanssa yhteisillä aamulenkeillä aina, kun se vain on mahdollista. Hiirenhiljainen ja hämärä saaristolaismaisema on silloin kokonaan meidän. Kukaan muu ei arkiaamuisin liiku lähitienoolla. Vain viikonloppuisin jonkun mökkiläisen auto saattaa enää pörähtää vastaan. Valkohäntäpeuroja sen sijaan näkee harva se aamu vilistävän pellolta metsänreunaan, jonne ne jäävät meitä tarkkailemaan. Jos ne vain malttaisivat pysyä hiljaa aloillaan, kukaan ei niitä huomaisi.

Marraskuu ei ole koskaan ollut minulle kauhistus, vaan nautin hämärtyvistä iltapäivistä ja lähestyvästä joulun odotuksesta. Mikään hössöttäjä en joulun kanssa ole, mutta sen odottaminen tuo tunnelmaa arkiseen elämään. Voi kuinka toivon, että joulun aikoihin sataisi edes vähän lunta.

Iltaisin ja usein jo iltapäivisin Airisrannassa sytytetään kynttilöitä pöydille ja ikkunoihin, ja kakluuneissa on pidetty ahkerasti tulta koko syksyn ajan. Keittiön pikkuhella puolestaan antaa nopeasti lisälämpöä tuulisena ja myrskyisenä iltana. Sellainen meillä oli taas perjantaina, oikein kunnon myräkkä. Joku oli tullut viettämään myrskyiltaa myös edessämme olevan isomman saaren mökille, sillä koko myrskyisän illan sieltä vilkutteli lämpimän houkutteleva valo puiden lomasta.

Tuollaisena myrskyiltana on mukava kaivautua lämpimiin peittoihin ja kuunnella tuulen jylinää ja sateen ropinaa ikkunoita vasten ennen nukahtamista. Kaiken kruunaa vielä lämmin ja pehmeä karvapallo Sarabi, joka asettelee kehonsa huolellisesti nojautumaan emännän jalkoja vasten. Kiva lisälämmitin mutta melkoisen painava sellainen.

Niin voimakkaasti tuuli jälleen puhalsi, että alakerran wc:n peilikaapin ovi tärisi. Vähän aikaa sitä ihmettelin ennen kuin älysin, ettei silmissäni ollut vikaa, vaan myrsky todella riepotteli taloamme niin kovin, että rakenteet tärisivät. Mitään tuhoja se ei kuitenkaan saanut aikaan, ja aamuun mennessä myrskytuulet olivat jo ohi.

Lauantaina innostuin leipomaan saaristolaislimppua pitkän tauon jälkeen. On se vain niin hyvää, ja leivän rakenne vain paranee vanhetessaan.  Tästä linkistä löydät limpun ohjeen viime syksyltä. Olen huomannut, että puinen saarekkeen kansi toimii hyvänä nostatusalustana foliovuoille, eivätkä leivät lässähdä ikävästi uunissa paiston aika. Aikaisemmin niin saattoi käydä, kun annoin leipien nousta uunipellin päällä.

Varta vasten ostin tänään ihanaa kylmäsavulohta limpun kaveriksi. Kannattaa kokeilla tätä suolaisen ja makean vastustamatonta yhdistelmää. Entisessä elämässäni en oikein ollut ruotsalaistyyppisen makean leivän ystävä, mutta saaristolaiseksi on näköjään kasvettu siinäkin mielessä. Viikonloppuna meille tulee Keski-Pohjanmaalta vieraita, ja luulen, että saaristolaislimppua tarjoillaan silloinkin.

Tässä kun tätä kirjoittelen, tuuli alkaa taas vonkua melkoisesti verannan ikkunoiden takana. Yöksi taitaa nousta jälleen kunnon myrsky. Ja kuten arvaatte, kohta kaivaudun lämpimien vällyjen alle kissa kainalossa ja kuuntelen tuulen jylinää vanhan talon nurkissa.

Mukavia marraskuun päiviä teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Keittiön lamput ja paprikaviljelmät

Nyt Airisrannan keittiössä on sitten vihdoin ja viimein lamput saarekkeen päällä. Neljän vuoden etsiskelyn jälkeen. No, ehkei niiden etsimiseen kovin paljon panostettu, sillä ajattelimme malttaa mielemme ja odottaa, että sopivat valaisimet tulevat jossakin vaiheessa vastaan. Mies löysi ne sitten sattumalta työmatkansa yhteydessä keväällä, mutta vasta kesällä ne saatiin asennettua lopullisesti kattoon.

Asennus ei muuten ihan mikään pikku juttu ollutkaan, kun huoneen korkeus on kolme metriä. Puisen tason päälle ei voi tietenkään nousta seisomaan, puhumattakaan, että sille asettelisi jonkin jakkaran tapaisen. No, onneksi perheessä on nuorimies, jonka voi laittaa hoitamaan niitä ikävimpiä ja hmm... vaarallisimpia asioita nuoruuteen ja ketteryyteen vedoten. A-tikkaiden ja leveän lankun avulla saatiin kokoon trapetsi, jolla poika sai sitten harjoitella ilma-akrobatiaa ja kurkotella korkeuksiin.

Ilman lamppuja pärjättiin siis mainiosti neljä vuotta, mutta onhan toki syksyn pimeillä mukavampi puuhastella, kun valoa riittää kunnolla. Nämä lampunvarjostimet ovat yksi niistä harvoista uudishankinnoista, joita Airisrantaan on tehty. Kahden käden sormet taitavat vallan mainiosti riittää suurempien sisustusostosten laskemiseen.

Myyjän mukaan varjostimen pinta on hopeoitu, joten siitä johtuvat myös pinnassa näkyvät laikut. Toinen on pyyhitty jo siistiksi, mutta tässä etualalla olevassa varjostimessa sormenjäljet näyttävät vielä kukoistavat. Voi siis valita, haluaako varjostimen laikuilla tai ilman. :)

Löysin muuten mökkimatkalla tavaratalon alennusmyynnistä superhalvat verhot, joita aion vielä sovitella jossakin vaiheessa keittiön ikkunoihin. Kaksi kappaa, yhteensä kymmenen euroa. Ei ole hinnalla pilattu, eikä harmita kovinkaan paljon, jos ne osoittautuvat epäkelvoiksi. Taitavat verhotangot tulla monin verroin kalliimmiksi. Syy, miksi en ole oikein vielä innostunut verhojen hankkimisesta, on ikkunoiden kaunis ulkonäkö. Kappa peittää harmillisesti ikkunan koristeellisen yläosan, ja sivuverhotkin tuntuvat jotenkin liian peittävältä vaihtoehdolta.

Samasta alennusmyynnistä löysin myös kaksi tällaista hauskaa (tarpeetonta) pientä pitsiastiaa, kaksi euroa kappale. Sopivan kokoisia vaikkapa pienten oman pihan päärynöiden kypsyttämiseen.

Ja yllä olevassa kuvassa näkyy Airisrannan kasvihuone. :) Keittiön ikkunalla kaksi kaupan suippopaprikan siemenistä alkunsa saanutta kasvia on yllättänyt itsenikin. Ensinnäkin, ne ovat pysyneet hengissä koko kesän ajan ja toiseksi, ne ovat tuottaneet jo yhden syödyn paprikan! Harmi vain, että valon määrä vähenee koko ajan. Oikeanpuoleisessa ikkunassa on lisäksi hyönteisverkko, joka näyttää myös tehokkaasti estävän auringonsäteiden kypsyttävän vaikutuksen.

Saapa nähdä, kuinka hyvin paprikat ehtivät punertua ennen syyspimeitä.  

Pirteää syysviikon jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

Tuliaisia kesäkeittiöön

Näin kesäisin Airisrannassa piipahtelee vieraita tuon tuostakin. Toiset käyvät pikavisiitillä, mutta aika monet sukulaiset ja ystävät viipyvät meillä pari kolme päivää. Siinä ajassa ehditään vaihtaa kuulumiset, herkutella ja tehdä vaikkapa pieniä kävelylenkkejä lähiympäristössä.

Ystäväni opiskeluajoilta - huh, miten kauan siitäkin on - piipahti kesävierailulla Airisrannassa ja toi tuliaisina suloiset keittiöpyyhkeet. Minusta on aina mukava saada käytännöllisiä tuomisia, ja niitähän keittiöpyyhkeet takuuvarmasti ovat. Sitä paitsi pyyhkeitä ei voi koskaan olla liikaa. Ja miten kesäisen tunnelman ne toivat keittiöön.

Vuosia sitten pojan ystävä, fiksu nuorimies, lahjoitti meille setänsä tekemän takorautaisen pyyhekoukun, jolle löytyi sopiva paikka keittiön oven pielestä. Koukku on kuin tehty Airisrantaan, vaikka saadessamme sen meillä ei ollut edes aavistusta nykyisestä kodistamme. Karheassa koukussa on ruusupyyhkeenkin hyvä roikkua.

Pihalla kasvaa siellä sun täällä villiruusuja, jotka kohta jo lopettelevat kukintaansa. Olen kantanut niitä maljakkoon useammankin kerran, mutta vielä lähdin hakemaan kimpun sinkkisankoon, kun katselin ruusujen koristamaa pyyhettä. Ihan samaa sävyä kun ovat sekä pyyhkeen ruusut että oikeat.

Ensimmäinen laatikko mansikoita odottaa varastossa perkaamista ja pakastamista. Maistiaisia otettiin kuitenkin heti pieni kulhollinen, joka hävisi suklaajäätelön kaverina parempiin suihin. Makeita ja pehmeän kypsiä olivat.

Kurkistetaanpas vielä pihalle.  Etupihan kukkapenkissä liljat ovat venähtäneet jo melko komeiksi. Viime kesänä pari kituliaasti kasvavaa kukkavartta siirrettiin syreenipuskien alta uuteen kukkapenkkiin, jonka teimme piharemontin yhteydessä. Nyt ne ovat lisääntyneet moninkertaisesti ja meinaavat viedä pituudessa voiton riipparaidasta, joka oli tarkoitettu penkin korkeimmaksi kasviksi. Ja kohtahan nuo saarinaapurilta saadut kuunliljatkin aukaisevat nuppunsa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

Vaaravyöhykkeellä

Niin upeaa aikaa kuin kesä onkin, siihen liittyy ainakin yksi vähemmän mukava asia, nimittäin punkit. Meillä täällä meren rannalla noita kiusankappaleita on irroteltu kissoista jo maaliskuusta lähtien. Punkithan eivät tarvitse kuin viiden asteen lämpötilan pysyäkseen toimintakykyisinä. Toisaalta kissat ovat hyvä indikaattori punkkikannalle. Kun hernemäisiä otuksia tipahtelee pitkin lattioita, muistaa itsekin olla varovainen ulkona liikkuessaan.

Punkit sinänsä ovat meidän perheessä tuttuja jo vuosikymmenien takaa, sillä olen lapsuudesta saakka viettänyt kesiä kalastajamökissämme meren saaressa Kokkolan liepeillä. Tuolla alueellahan esiintyy juuri vaarallista Kumlingen tautia eli puutiaisaivokuumetta, jota taigapunkit levittävät. Siksi olen TBE-rokotteen vahva puolestapuhuja, ja muutenkin jokailtaisten punkkisyynien kannattaja. Otimme kolmen rokotteen sarjan koko perheelle kuutisen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja viime keväänä jälleen tehosterokotteen. Kaikkiaan siis neljä rokotetta tähän mennessä. Se on mielestäni halpa henkivakuutus tautia vastaan. Nykyisinhän punkit ovat levittäytyneet jo koko Suomeen aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Varsinkin Airisrantaan muuton jälkeen olen ollut tyytyväinen, että rokote on aikanaan tullut hankittua.

Punkkiasia aktivoitui taas oikein kunnolla toissa viikolla, kun poika huomasi jalassaan jo melko muhkeankokoisen verenimijän. Punkki oli ehtinyt olla sääressä hyvinkin vuorokauden verran. Vaikka poika on jo yli kaksikymppinen nuorimies, punkinpuremilta hän on tähän mennessä välttynyt. Nyt se oli nähtävästi tullut kesätyöpaikan trimmeröintihommissa. Äiti on aina äiti aikuiselle lapsellekin, ja niinpä vannotin poikaa seuraamaan puremiskohtaa siltä varalta, että ihoon tulisi myöhemmin jotain muutoksia.

Meni viikko ja jalkaan ilmestyi tummanpunainen rengasmainen vanne, jonka keskusta oli hieman vaaleampi. Iho oli myös kutiseva ja kosketusherkkä, ja koko nilkka turposi. Eihän siinä muu auttanut kuin passittaa hänet perjantai-iltana päivystykseen. Borrelioositartunnan merkit totesi lääkärikin heti. Onneksi tartunta voidaan hoitaa antibiooteilla, jos se havaitaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. TBE-rokotehan ei taas borrelioosiin tehoa. Uskon ja toivon, että pojan kohdalla asia saatiin lopullisesti kuntoon. Onni onnettomuudessa oli se, että ihomuutos tuli näkyviin; puremakohtahan saattaa olla myös täysin oireeton, jolloin hoitoon ei tietenkään osaa hakeutua.

Ajattelin kirjoittaa tästä ihan sen takia, että te kaikki luonnossa ja mökeillä liikkujat muistaisitte punkkivaaran. Borrelioosi on vaarallinen tauti hoitamattomana, ja kuinka helposti sen huonolla tuurilla voikaan saada.

Kuvat eivät tällä kertaa liity mitenkään aiheeseen, mutta en kuitenkaan viitsinyt laittaa tähän iljettävien punkkien tai pojan karvaisen jalan kuvia. :)

Mukavan kesäistä viikkoa punkeista huolimatta!

-Airisrannan Päivi-

Kammarista tuli keittiö

Kun aloitimme Airisrannan peruskorjauksen, kuvia ei tullut otettua vanhasta talosta lainkaan siinä mielessä, että esittelisin niitä joskus blogissa. Nyt joudunkin tekemään urakalla töitä, että löytäisin jostakin tietokoneen uumenista edes muutamia alkuperäisiä huoneita esittäviä kelvollisia valokuvia. Keittiön eli silloisen makuukamarin nurkkauksesta löytyi sentään videonpätkä, josta sain väännettyä jonkinlaisen kuvan. 

Nykyinen keittiö rakennettiin siis entiseen tuvan viereiseen makuuhuoneeseen. Peruskorjauksen yhteydessä kamarin ja tuvan välinen ovi suljettiin, ja sen tilalla ovat nyt keittiökaapistot tiskialtaineen. Alkuperäisen tupakeittiön mallista meillä ei ole tietoa, sillä ostaessamme Airisrannan silloinen keittiö oli remontoitu joskus 70-80 -luvulla. Varmaankin samoihin aikoihin taloon oli rakennettu myös pieni vessa ja erillinen suihkuhuone, jotka olivat jo sinänsä väistämättä muuttaneet huonejakoa. Näiden purettujen wc-/suihkutilojen paikalla on nykyisin yläkertaan vievä portaikko.

Vanhassa makuukamarissa oli ajan tavan mukaisesti pönttöuuni nurkassa, mutta kun keittiö päätettiin siirtää sinne, huonokuntoinen pönttöuuni purettiin pois. Nyt sen tilalla on pikkuinen puuhellamme, joka on osoittautunut aivan ihanaksi talvipäivien lämmittäjäksi. Ovi sen sijaan on edelleen samassa paikassa kuin aikaisemminkin. Sekin on kyllä käsityksemme mukaan tehty siihen vasta myöhemmin, kun taloa on aikanaan remontoitu.

Ainahan sanotaan, että talossa olisi hyvä asua vähintään vuosi ennen kuin tehdään suuria muutoksia esimerkiksi huonejärjestelyihin. Meillä asumiseen etukäteen  ei ollut mahdollisuutta, mutta kun olimme päättäneet ryhtyä kunnostamaan taloa, keittiön paikkaa ei tarvinnut paljon pohtia. Oli itsestään selvää, että veranta ja keittiö piti saada vierekkäin, koska verannasta tehtiin myös ruokailutila. Niinpä vanha kammari sai muuntua nykyaikaiseksi keittiöksi. Sitä ratkaisua ei ole onneksi tarvinnut katua, vaikka moni jo ehtikin epäillä ja jopa kauhistella valtavaa korjausurakkaamme.

-Airisrannan Päivi-

Aurinko tuli keittiöön

Minua on aina kiinnostanut valon luoma tunnelma huoneisiin. Pimeimpänäkin vuodenaikana sytytän mieluummin pieniä pöytävaloja ja kynttilöitä kuin koko huoneen valaisevan kattovalon. Nähtävästi sen takia meille ei ole edes joka paikkaan hankittu kattovalaisimia!

Joulupäivänä kaivoinkin kiireenvilkkaa kameran esiin, kun kullankeltainen aurinko alkoi nousta saaren takaa aamupäivällä. Oli se vain niin kaunis näkymä jälleen kerran, ja värit olivat ihan satumaiset. Valon ja varjojen leikissä saattaa nähdä, kuinka vesi höyryää aivan kuin pilvien kuvajaisena. Aika hullua, mutta minulle tulee kuvasta mieleen lapsuuden tiikerijäätelöpallo!

Nouseva aurinko värjäsi koko keittiön lämpimän kullanhohtoiseksi.  Sisälle tulviva keltainen valo puolestaan korostaa ikkunasta näkyvää sinertävää talvimaisemaa. Kyllä valo ja aurinko ovat vain ihania näin keskellä talvea.

Iso saareke on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi keittiöön, jossa kahdella seinällä on isot ikkunat, ja huoneeseen kuljetaan vielä lisäksi kahdesta ovesta. Joulun kunniaksi saarekkeen päällä sattui onneksi olemaan harvinaisen vähän tavaraa.

Kirkasvalohoito tuli kyllä ihan tarpeeseen pitkän ja pimeän syksyn jälkeen.

-Airisrannan Päivi-

Keittiön helmi

Nyt kun talvi alkaa tehdä tuloaan myös Airisrantaan, ajattelin esitellä pienen puuhellamme, joka on todellinen keittiömme sydän näin kylmään aikaan.

Kun suunnittelimme Airisrannan peruskorjausta, meille oli alusta asti selvää, että keittiöön hankitaan puuhella. Haaveilimme jo etukäteen, kuinka mukava onkaan sateisina ja koleina syyspäivinä sytyttää tuli hellaan  ja antaa sen tuottaman lämmön levitä kodikkaasti koko huoneeseen.

Ainoa ongelma oli se, että puuhella tarvitsee melko paljon tilaa, ja sitähän ei tavallisessa keittiössä koskaan ole liikaa. Meillä keittiössä on lisäksi kahdella seinällä isot ikkunat, joiden alle ei voinut sijoittaa esimerkiksi työskentelytason korkuisia ratkaisuja. Jossakin, luultavasti sisustuslehdessä,  olin kuitenkin nähnyt kuvan pienestä kapeasta puuhellasta, ja niinpä aloimme metsästää sellaista.

Loppujen lopuksi hellakauppias löytyi ihan läheltä, ja kun kävimme liikkeessä katsomassa, millainen vaihtoehto oli kyseessä, päätös oli selvä. Hella on vain 30 cm leveä, joten se voitiin helposti sovittaa muuhun kalustukseen. Koska keittiömme on entinen makuuhuone, sen nurkassa oli ajan tavan mukaan myös pyöreä pönttöuuni, jonka paikalle pieni puuhella sitten sijoitettiin. Näin pystyimme kytkemään hellan valmiiseen hormiin, eikä meidän tarvinnut ryhtyä mihinkään kovin suuriin rakennustöihin.

Puuhellan olisi voinut upottaa myös tavalliseen kalusterunkoon tekemällä tarvittavat palosuojaukset, mutta halusimme, että hellan ympäristö näyttää mahdollisimman 'oikealta', ja siksi myös sähköhellan ja -uunin paikka muurattiin tiilistä. Lopuksi pinta rapattiin valkoiseksi.

Ja kyllä. Haavekuvamme suloisesti lämmittävästä pikku hellasta piti paikkansa. Emme käytä hellaa normaalisti ruuanlaittoon, mutta sen tarpeellisuus sähkökatkoksen yllättäessä on kyllä todettu.  Kun viime talvena, joulun alla, sähkökatkos kesti puoli päivää, hella osoittautui kullanarvoiseksi. Siinä oli mukava keitellä teevettä, kun muuten ei lämmintä juotavaa olisi mitenkään saanut.

Kaksi pientä lettupannua löytyi talossa olleen vanhan sähköhellan alaosasta, samoin kuin myös kaksi isoa valurautaista  paistinpannua. Nämä pienet paistinpannut ovat olleet aina sen jälkeen käytössä, kun lettuja on tehty. Pieni kuparinen kahvipannu on sen sijaan jälleen isovanhempieni peruja, kolhiintunut mutta rakas.

Muistin, että kaapin uumenissa on tämä vanha kahvipurkki ja ajattelin, että sekin ansaitsee tulla esitellyksi, vaikkei puuhellaan mitenkään liitykään. En tiedä sen ikää, mutta siellä se oli aina mummun ruokakomeron ylähyllyllä, kun olin lapsi. Purkissa on vielä sisällä vanhoja kahvinpapuja, ja  myös kuvassa näkyvä kahvinpapusäkki löytyi sieltä. Säkissä on teksti: Terveisiä Keskon Paahtimosta.

-Airisrannan Päivi-

Maalaiskeittiö

Airisrannan nykyinen keittiö on siirretty meren puolelle entiseen makuuhuoneeseen. Koska vanha talo oli todella huonossa kunnossa, ja jouduimme tekemään täydellisen peruskorjauksen, päätimme samalla muuttaa myös huonejärjestystä meille mieluisammaksi.

Entinen suuri tupakeittiö sijaitsi talon pohjoispuolella ja oli siksi myös melko hämärä. Kun keittiö siirrettiin nykyiselle paikalleen, saimme samalla keittiön vieressä olevan lasiverannan hyötykäyttöön eli teimme siitä ruokailutilan. Ainakin meidän perheemme viettää suurimman osan yhteisestä ajasta ruokapöydän ääressä ja siksi halusimme, että siitä avautuvat myös upeimmat näköalat. Luonnon ja mahtavien maisemien takiahan olemme paikan hankkineet! Vanhan tupakeittiön tilalle tehtiin puolestaan makuuhuone, wc ja eteistilaa.

Kun keittiö sijaitsee talon eteläpuolella, sinne tulvii koko päivän valoa, ja keittiöpuuhien lomassa voi välillä lepuuttaa silmiään tuijottamalla kaukaisuuteen merelle. Huonekorkeus on kolme metriä, joten kaapistotkin ovat korkeat. Tiskipöydän taso on kiveä, mutta saarekkeeseen valitsimme tammitason. Kalusteet on teetetty puusepällä.

Saareke on 110 cm leveä, sillä halusimme siihen mahdollisimman paljon säilytystilaa. Sen toisella puolella on kaapit ja varsinaisella työskentelypuolella on eri kokoisia laatikoita. Hankimme keittiöön myös pienen puuhellan (Viking 30), joka on todella mukava talvipakkasilla ja etenkin silloin, kun kylmimpään ja pimeimpään aikaan sattuu sähkökatkos. Ja niitähän täällä saaristossa aina välillä on.

Saarekkeessa on kaikkiaan kuusitoista laatikkoa - isoja ja pieniä.

-Airisrannan Päivi-