Syysviikon varrelta

Syysviikot ovat hujahtaneet Airisrannassa vauhdilla; jopa niin, ettei tällainen hitaan elämän puolestapuhuja meinaa pysyä vauhdissa mukana. Aurinkoisen kuulakas lokakuu on näyttänyt parhaat puolensa, ja maisema on vähitellen muuttunut kauniin oranssinkeltaiseksi. Tosin tänä aamuna heräsin laivan sumutorven huutoon ja kun kävelin verannalle, ikkunan takana oli vastassa valkoinen sumuseinä, joka alkoi heti vesirajasta. Se oli niin tiheä, ettei vastapäisistä saarista näkynyt pilkahdustakaan. Vaikka sumutorven ääni ennakoikin harmaata aamua, siinä on jotakin äärettömän kiehtovaa.

Kuisti on täyttynyt ulkoa tuoduista pelargonioista ja muutamista muista kesäkukista, joita en hennonut heittää pois. Kaikki eivät todellakaan mahtuneet sisälle, joten pakkasen ruuaksi jäi valtava määrä kauniissa kukassa olleita pelakuita. Eniten harmittaa, etten ehtinyt pelastaa isoa hortensiaa, joka oli tarkoitus kaivaa maahan talveksi. Sain vihjeen Sussilta Förmaaki ja puutarha -blogista, sillä hän oli onnistunut talvettamaan hortensiat kaivamalla ne puutarhassa syvään kuoppaan. No, onneksi ehdin kesällä kasvattaa hyvät poikasenalut emokukasta, joten ehkäpä ne kukoistavat puolestaan ensi kesänä.

Illat ovat pimenneet nopeasti eikä ensimmäistäkään valonpilkahdusta näy missään lukuunottamatta ohi kulkevia laivoja. Mutta sisällä poltetaan senkin edestä kynttilöitä. Niistä tulee samalla suloista lämpöä huoneisiin. Kakluuneja lämmitettiin kylmimmillä ilmoilla, mutta muuten patterit ovat pysyneet vielä tiukasti kiinni.

Portaikossa meillä on vaarini kotitalon vintiltä muutama vuosi sitten löytyneet vanhat lampetit. Ne hakivat paikkaansa talossa pari vuotta ennen kuin viime syksynä keksimme laittaa ne portaikkoon. Siinä ne antavat pehmeää valoa, joka riittää hyvin portaissa kulkemiseen. Ainoa pulma on ollut löytää lampettikynttilöitä kaupasta. Niitä ei nimittäin ainakaan viime joulun alla näkynyt missään. Siksi olemme polttaneet niissä tavallisia kruunukynttilöitä, jotka on ensin katkaistu sopivan kokoisiksi lampetteihin.

Iltahämärissä kulkevat risteilijät loistavat kuin jalokivet kirkkaissa valoissaan. Kun ensimmäisen kerran näin valaistun laivan lipuvan pimeässä Airisrannan ohi, kylmät väreet nousivat selkäpiitäni pitkin. Olin nimittäin muutamia vuosia aiemmin osallistunut kansalaisopiston kirjoittajakurssille, jossa meille annettiin tehtäväksi kirjoittaa pieni tarina mustalla paperilla olleista valkoisista kuvioista tai läikistä. Eli sellainen psykologinen juttu. Näin paperissa heti sieluni silmin pimeässä matkaavan kirkkaasti valaistun laivan, jossa ihmishahmot tanssivat ja ilakoivat, ja musiikki aaltoili ympäröivän veden pinnalla. Rannalla seisoi puolestaan yksinäinen kulkija, joka haikeana seurasi laivan etääntymistä ja toisten ilonpitoa ja onnea.

En enää muista, mitä tarkalleen kirjoitin, mutta laivan näen samanlaisena silmissäni edelleenkin, ja se on pelottavan samannäköinen kuin Airisrannan ohitse nykyisin pimeässä seilaavat laivat. Voitte kuvitella, miltä tuntui ensimmäisen kerran huomata, että tämän kaiken olen nähnyt paperilla jo muutamia vuosia aikaisemmin. Kirjoittajakurssi ehti kokoontua varmaan kaksi tai kolme kertaa ennen kuin se lopetettiin osanottajapulan vuoksi. Minulle siitä jäi kuitenkin merkityksellinen muisto.

Persiljat ehdin kerätä ennen pakkasia, ja aikamoinen nippu niistä oli vielä jäljellä. Kuvaan pääsi myös uusi tuttavuus, myskikurpitsa, johon törmäsin kaupan hedelmäosastolla muutama päivä sitten. Sillä aiomme herkutella pikapuoliin. Kokeilen valmistaa sen samalla tavoin kuin uunijuurekset eli uunissa paahdettuina kuutioina, jotka on pyöräytetty öljyssä ja maustettu suolalla ja pippurilla. Nauris on muuten yksi suosikkini samalla tavalla valmistettuna, tosi hyvää.

 Tällaisia ajatuksia Airisrannasta tällä kertaa. Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kysymyksiä ja vastauksia

Syyskuun pimenevät illat ovat saapuneet Airisrantaan taas kuin varkain. Elokuun loppupuolella huomaan vuosi toisensa jälkeen ihmetteleväni aamujen hämärtymistä. Ei kai näin aikaisin, nythän on vielä kesä? Toisaalta iltaisin on mukava nostella kynttilöitä pöydille ja sytyttää tuli verannan ikkunoilla riippuviin kynttelikköihin.

Eilen illalla oli juuri sellainen hetki, jolloin halusimme nauttia syysillan hämäryydestä kynttilänvalossa. Ulkona satoi, ja tuuli ulvoi nurkissa. Vaahtopäät tyrskysivät kauempana merellä. Kova tuuli jäähdyttää verannan helposti, vaikka ulkona olisi lämmintäkin, ja silloin kynttilät tuovat mukavan pehmeää lämpöä huoneeseen. Lämmityskauteen ei Airisrannassa ole vielä siirrytty. Vain yhden kerran syksyn aikana on ollut tuli keittiön pikku hellassa ja olohuoneen kakluunissa.

Siinä sitten istuimme miehen kanssa kahdestaan pöydän ääressä nauttien hyvästä ruuasta, musiikista ja toistemme seurasta. Ihan tavallinen perjantai-ilta, silti se tuntui juhlalta. Hyviin hetkiin ei paljon tarvita.

Jo muutama viikko sitten sain Millalta Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita -blogista

Liebster Award -tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä, Milla! Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:

1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.

2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Pimenevien iltojen myötä voi ajatukset vähitellen kääntää jo jouluun, kuten Millan alla olevat kysymykset osoittavat. Sen sijaan kuvissa häivähtelee vielä muistoja kesästä ja kukkasista.

1. Kevät, kesä, syksy tai talvi? Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?

Toukokuu ja alkukesä ovat täynnä odotusta tulevasta kesästä, ja luonto suorastaan räjähtää loistoonsa. Siitä nautin. Toisaalta kesän hektisyyden jälkeen kaipaan syksyn tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa, jonka varsinkin täällä Airisrannassa saa kokea täydellisenä. 

2. Nautitko loppukesän ja syksyn pimenevistä illoista vai ahdistavatko ne?

Elokuun sametinpehmeät yöt ovat upeita täällä meren rannalla. Meri on kuin suuri lämpöpatteri, joka lämmittää iltoja ja öitä vielä, kun ne muualla saattavat olla jo hyvinkin viileitä. Lohen loimutus rantanuotiolla kuuluu myöhemmin syksyllä viikonloppujen huveihin; kesällä sitä ei jostain syystä tule koskaan tehtyä. Syksy ei siis ahdista, vaan tuo jotenkin levollisen olon kesän rientojen jälkeen. Syksy antaa luvan käpertyä omaan pesäkoloonsa ja valmistautua ottamaan vastaan talven myrskyt ja viimat.

3. Onko sinulla syksyllä erityisiä juhla- tai muita traditioita?

Ehkä syksy onkin juuri siksi niin levollista aikaa, että silloin airisrantalaisten elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään erikoista. Syksyllä nautin sunnuntaiaamuisista pitkistä kävelyretkistä lähiympäristössä tai metsässä. Jos vielä uunissa muhii mehevä possupaisti uunijuuresten kera, niin sunnuntailounaskin on valmiina odottamassa ulkoa palatessa. Aah, tunnen melkein tuoksun, joka leijailee herkullisena vastaan raikkaasta ulkoilmasta kuistiin astuttaessa.

4. Onko joulu ollut jo ajatuksissasi? Edes vähän :)?

Joulua tulin ajatelleeksi oikeastaan vasta nyt, kun vastailen näihin kysymyksiin. Sen verran tuleva talvi ja joulun aika on kuitenkin vilahtanut mielessäni, että toivoisin todellakin jouluksi lunta. Viime joulu oli täydellinen. Airisrantaan satoi lunta pari päivää ennen aattoa ja sitä riitti juuri ja juuri uuteen vuoteen saakka. On varmaan liikaa toivottu, että sama toistuisi tänäkin jouluna. :)

5. Suunnitteletko joulunviettoa hyvissä ajoin?

Haluan valmistautua jouluun riittävän ajoissa, mutta suuria suunnitelmia en tee. Ajoissa tarkoittaa sitä, että haluan nauttia myös joulunaluspäivistä aivan rauhassa. Suursiivouksia ei tehdä, mutta omaksi ilokseni tykkään leipoa jotain hyvää jouluksi. Taatelikakku on perinne ja muutaman vuoden ajan yhtenä jouluherkkuna on ollut pähkinäinen valkosuklaakakku.

6. Mikä saa sinut joulumielelle?

Marraskuun loppupuolella on mukava kaivaa joulukyntteliköt ikkunoille. En tiedä, saako se vielä aikaan varsinaista joulumieltä, mutta niiden suloisen lämmin valo ilahduttaa pimeyden keskellä. Kynttilät ja luminen pihapiiri taitavat olla se yhdistelmä, joka saa joulumielen heräämään.

7. Nautitko enemmän ajasta ennen joulua tai joulunpyhistä?

Joulun odotus on varmasti lapsuudesta saakka ollut se paras osa joulusta. Nautin joululaulujen kuuntelemisesta, ja yleensä käymme ainakin yhdessä joulukonsertissa joulun alla. Toisaalta joulunpyhinä on mukava loikoilla aivan rauhassa takkatulen räiskeessä kissat kainalossa ja vain nauttia olostaan.

8. Onko sinulla erityisen rakkaita joulutraditioita?

Joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta on ollut traditiona asuinpaikasta riippumatta. Airisrannassa asuessamme olemme kerran olleet myös paikan päällä Turussa kuuntelemassa sitä. Silloin kyllä satoi vettä kuin saavista, joten joulutunnelma ei kohonnut kattoon edes paikan päällä. Luulen, että menemme Turkuun vielä jonakin sellaisena jouluaattona, kun taivaalta leijailee valkoisia hiutaleita ja tuntuu oikealta joululta.

Koska kaikki seuraamani blogit ansaitsisivat tunnustuksen, en nimeä ketään erityisesti tunnustuksen saajaksi. Sen sijaan toivon, että moni teistä lukijoista ottaa Millan mukavat kysymykset käyttöönsä ja vastaa niihin omissa blogeissaan.

Leppoisaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Kuistin syysilme

Nyt kun siirryttiin lokakuun puolelle, tuntui, että kuistikin kaipaa lämpöä ilmeeseensä - vähän väriä  ja pehmeyttä vaaleita pintoja täydentämään.

Viime vuotisia kynttilöitä löytyi vielä kaapin kätköistä, ja nyt onkin jo korkea aika laittaa ne esille. Korista tuli niille kaunis säilytyspaikka, ja siitä niitä on myös kätevä ottaa tarvittaessa käyttöön.

Hyödynsin jälleen pihapiirin pirteitä värisävyjä ennen kuin kaikki lakastuu ruskeanharmaaksi ja tein asetelman pihlajan- ja ruusunmarjan oksista sekä ihanan monivärisistä vaahteranlehdistä. Käpyjä on kiva käyttää ihan sellaisenaan sisällä koristeina. Täällä kaikki luonnon tarjoamat mahtavat sisustusmateriaalit ovat aivan käden ulottuvilla.

Kuistissa majaileva vanha "lipasto" on saatu vaarini kotitalosta. Se on kai toiminut jonkinlaisena pesupöytänä ennen vanhaan. Olemme miettineet sen kunnostamista, mutta siinä se nyt on ollut alkuperäisessä kuosissaan jo kolmisen vuotta. Millähän nimellä sitä muuten mahdetaan kutsua? Komuutti?

Iltahämärissä sytytettiin tuikut palamaan, ja kuistin tunnelma muuttui vielä pehmeämmäksi ja lämpimämmäksi.

 Mukavaa viikonloppua!

-Airisrannan Päivi-