Syysviikon varrelta

Syysviikot ovat hujahtaneet Airisrannassa vauhdilla; jopa niin, ettei tällainen hitaan elämän puolestapuhuja meinaa pysyä vauhdissa mukana. Aurinkoisen kuulakas lokakuu on näyttänyt parhaat puolensa, ja maisema on vähitellen muuttunut kauniin oranssinkeltaiseksi. Tosin tänä aamuna heräsin laivan sumutorven huutoon ja kun kävelin verannalle, ikkunan takana oli vastassa valkoinen sumuseinä, joka alkoi heti vesirajasta. Se oli niin tiheä, ettei vastapäisistä saarista näkynyt pilkahdustakaan. Vaikka sumutorven ääni ennakoikin harmaata aamua, siinä on jotakin äärettömän kiehtovaa.

Kuisti on täyttynyt ulkoa tuoduista pelargonioista ja muutamista muista kesäkukista, joita en hennonut heittää pois. Kaikki eivät todellakaan mahtuneet sisälle, joten pakkasen ruuaksi jäi valtava määrä kauniissa kukassa olleita pelakuita. Eniten harmittaa, etten ehtinyt pelastaa isoa hortensiaa, joka oli tarkoitus kaivaa maahan talveksi. Sain vihjeen Sussilta Förmaaki ja puutarha -blogista, sillä hän oli onnistunut talvettamaan hortensiat kaivamalla ne puutarhassa syvään kuoppaan. No, onneksi ehdin kesällä kasvattaa hyvät poikasenalut emokukasta, joten ehkäpä ne kukoistavat puolestaan ensi kesänä.

Illat ovat pimenneet nopeasti eikä ensimmäistäkään valonpilkahdusta näy missään lukuunottamatta ohi kulkevia laivoja. Mutta sisällä poltetaan senkin edestä kynttilöitä. Niistä tulee samalla suloista lämpöä huoneisiin. Kakluuneja lämmitettiin kylmimmillä ilmoilla, mutta muuten patterit ovat pysyneet vielä tiukasti kiinni.

Portaikossa meillä on vaarini kotitalon vintiltä muutama vuosi sitten löytyneet vanhat lampetit. Ne hakivat paikkaansa talossa pari vuotta ennen kuin viime syksynä keksimme laittaa ne portaikkoon. Siinä ne antavat pehmeää valoa, joka riittää hyvin portaissa kulkemiseen. Ainoa pulma on ollut löytää lampettikynttilöitä kaupasta. Niitä ei nimittäin ainakaan viime joulun alla näkynyt missään. Siksi olemme polttaneet niissä tavallisia kruunukynttilöitä, jotka on ensin katkaistu sopivan kokoisiksi lampetteihin.

Iltahämärissä kulkevat risteilijät loistavat kuin jalokivet kirkkaissa valoissaan. Kun ensimmäisen kerran näin valaistun laivan lipuvan pimeässä Airisrannan ohi, kylmät väreet nousivat selkäpiitäni pitkin. Olin nimittäin muutamia vuosia aiemmin osallistunut kansalaisopiston kirjoittajakurssille, jossa meille annettiin tehtäväksi kirjoittaa pieni tarina mustalla paperilla olleista valkoisista kuvioista tai läikistä. Eli sellainen psykologinen juttu. Näin paperissa heti sieluni silmin pimeässä matkaavan kirkkaasti valaistun laivan, jossa ihmishahmot tanssivat ja ilakoivat, ja musiikki aaltoili ympäröivän veden pinnalla. Rannalla seisoi puolestaan yksinäinen kulkija, joka haikeana seurasi laivan etääntymistä ja toisten ilonpitoa ja onnea.

En enää muista, mitä tarkalleen kirjoitin, mutta laivan näen samanlaisena silmissäni edelleenkin, ja se on pelottavan samannäköinen kuin Airisrannan ohitse nykyisin pimeässä seilaavat laivat. Voitte kuvitella, miltä tuntui ensimmäisen kerran huomata, että tämän kaiken olen nähnyt paperilla jo muutamia vuosia aikaisemmin. Kirjoittajakurssi ehti kokoontua varmaan kaksi tai kolme kertaa ennen kuin se lopetettiin osanottajapulan vuoksi. Minulle siitä jäi kuitenkin merkityksellinen muisto.

Persiljat ehdin kerätä ennen pakkasia, ja aikamoinen nippu niistä oli vielä jäljellä. Kuvaan pääsi myös uusi tuttavuus, myskikurpitsa, johon törmäsin kaupan hedelmäosastolla muutama päivä sitten. Sillä aiomme herkutella pikapuoliin. Kokeilen valmistaa sen samalla tavoin kuin uunijuurekset eli uunissa paahdettuina kuutioina, jotka on pyöräytetty öljyssä ja maustettu suolalla ja pippurilla. Nauris on muuten yksi suosikkini samalla tavalla valmistettuna, tosi hyvää.

 Tällaisia ajatuksia Airisrannasta tällä kertaa. Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-