Lumipyryä ja muurarin aivoituksia

Lumituisku ja pohjoistuuli. Moni niitä inhoaa, mutta Airisrannassa ne molemmat otetaan tyytyväisin mielin vastaan. Muutaman päivän lumipyryjen jäljiltä täälläkin näyttää vihdoin kunnon talvelta. Ja voi kuinka olen taas pitkästä aikaa nauttinut lumituiskun hämärtämistä iltapäivistä. Niissä on jotakin äärettömän rauhoittavaa. Ainakin silloin, kun saa itse istua sisällä ja katsella ikkunasta ulos ilman, että tarvitsee lähteä pakkasen terästämän puhurin riepoteltavaksi.

Pohjoistuuli on puolestaan Airisrannan kannalta paras tuulen suunta näin talvella. Pihan puolella kuisti toimii lämpöpatterina muualle taloon, ja lähimetsikkö ja muut pihan rakennukset suojaavat taloa. Verannallakin on mukava istuskella, kun tuuli viuhuu talon toisella puolella eikä jäähdytä huoneita oikeastaan ollenkaan.

Mereltä päin ja varsinkin kaakosta puhaltava voimakas tuuli on pahin. Verannan isot ikkunapinnat ovat omiaan päästämään viiman sisälle, eikä pattereiden tuottama lämpö tahdo riittää millään. Meillä onkin tapana antaa kylään tuleville ystäville ja tuttaville villasukkamuistutus. Koskaan kun ei voi ihan varmasti tietää, mistä päin tuuli kyläilypäivänä puhaltaa. Yllä oleva kuva on otettu juuri siihen suuntaan Airistolle, josta tuulen ei tarvitsisi meidän mielestämme puhaltaa oikeastaan milloinkaan.

Kuvan maisemissa on liikkunut myös kettu. Se on yleensä ensimmäinen elollinen olento, joka uskaltautuu jäälle pakkasten tultua,  ja tänäkin aamuna se jolkotteli rauhallisesti kohti venevajaa jäätä pitkin. Niinpä niin - räven raskar över isen...   Laulun tekijä on tainnut olla perillä luonnon tapahtumista, sillä jostakin syystä ketut näyttävät siirtyvän jääreittien käyttöön heti, kun se vain suinkin on mahdollista. Muutenkin lumen tultua huomaa, ettemme taida sittenkään ihan ainoat asukkaat näillä perillä olla. Jäljistä päätellen trafiikki piha-alueella on melkoinen pimeän aikana, ja luultavasti sadat silmäparit tarkkailevat meitä koko ajan hämärän metsän suojista.

Myös linnut ovat löytäneet pihan ruokintapaikalle, vaikka tänä vuonna ruokinnan aloitus viivästyi melkoisesti. Mustarastas-raukka on kyyhöttänyt uskollisesti syreenipensaasta roikkuvan lintulaudan alla odottaen, että välillä tipahtaisi siemen tai pähkinä myös sen iloksi. Siitä on tullut niin rohkea, ettei se lehahda lentoon, vaikka talonväki kulkeekin sen ohitse pihalla.

Laitoin mustarastaalle auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä maahankin, mutta melkein heti ne peittyvät tuiskuavan lumen alle. Muovisessa jäätelöastiassa ne sentään pysyivät vähän kauemmin näkyvissä. Kippo ei todellakaan ole mikään pihan kaunistus, mutta lintu oli siitä mielissään. Myös närhi bongasi uuden ruokinta-astian, eikä mennyt kuin hetki, kun se oli jo imuroinnut suurimman osan siemenistä kupuunsa.

Nyt kun talvikelit saapuivat, ja tulisijoja on käytetty lähes päivittäin, on varmasti sopiva hetki esitellä myös Airisrannan erikoinen savuhormi. Se on melkein kuin taideteos portaikossa. Toinen puoli hormista on makuuhuoneen puolella. Savuhormin erikoista muotoa olemme ihmetelleet alusta alkaen, mutta kukaan ei ole oikein osannut sanoa, miksi se on kierteellä. Nuohoojan mielestä muodolla ei ole ainakaan mitään tekemistä sen kanssa, että tulisijat vetäisivät paremmin. Taitaa olla vain niin, että muurari on ollut humoristinen esteetikko, joka on halunnut jättää jälkeensä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja päättänyt taiteilla hormista korkkiruuvin.

Onko kukaan muu törmännyt vastaavanlaiseen savuhormin muotokieleen?

Lisää lunta satelee koko ajan, ja ensimmäiset lumityöt on pitkästä aikaa tehty myös Airisrannan pihamaalla. On se vaan mukava, että saaristoonkin saatiin kunnon talvi.  

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Yläkertaa ennen ja nyt

Olen viime aikoina selaillut vähän ahkerammin vanhoja kuvatiedostojamme ja onnistuin löytämään sieltä yhden sisällä otetun kuvan frontonista ennen peruskorjausta. Muuten sopivia ennen ja nyt -kuvia on ollut yllättävän hankala löytää. Ennen remonttia otettujen kuvien pääosassa näyttävät olevan maisemat tai useimmiten perheenjäsenet uudessa miljöössään. Talon silloiset huoneet ovat sen sijaan jääneet paljon vähemmälle huomiolle. Tosin kuvien arkistointikaan ei ole ollut kaikkein järjestelmällisintä, joten vastaan saattaa vielä hyvinkin tulla kuvalöytöjä huoneista ennen remonttia.

Yksi syy, miksi pidän talomme yläkerrasta on sen valoisuus. Koska frontoni on talon eteläpuolella, aurinko pääsee paistamaan kaarevaan aulatilaan esteettömästi lähes koko päivän. Frontonista kerroin myös aikaisemmassa postauksessa, jonne pääset tästä.

Kuvassa näkyvän oven takana on yläkerran toinen makuuhuone. Ennen se oli kylmää ullakkotilaa, johon edellinen omistaja oli aloitellut jonkinlaista remonttia. Ainakin kattoon oli asennettu ansiokas kerros styroksia!

Ennen peruskorjausta otetusta kuvasta voi päätellä, että frontonin keskeltä on alunperin mennyt ovi ulos. Jossakin vaiheessa se on kuitenkin laudoitettu umpeen. Emme tiedä, onko talossa ollut milloinkaan varsinaista parveketta, sillä niissä parissa kuvassa, jotka olemme saaneet käsiimme kaiteellista parveketta ei näy. Ehkä rakentaminen on jäänyt kesken, tai sitten parveke on poistettu siinä vaiheessa, kun veranta on rakennettu myöhemmin uudestaan. Verannan peruskorjauksesta kertovassa postauksessa on vanha valokuva talosta 1910-luvulta, josta näkyy, kuinka ihmiset ovat tulleet katolle frontonin ovesta.

Yläkerran ikkunoista oli siis varma malli saatavilla, ja kyllä ne sitten mitattiinkin hartaudella vastaamaan alkuperäisiä. Airisrannan ikkunoita mittaillessamme tulimme siihen tulokseen, että juuri sirot puuosat olivat ennen vanhaan oleellinen osa talojen ilmeen määrittäjinä. Kaikilta ikkunatoimittajilta ei ollut edes mahdollista saada niin kapeita ikkunanpuitteita kuin olisimme halunneet.

Yksi asia meitä on kuitenkin jaksanut ihmetyttää varsinkin yläaulan ikkunoihin liittyen. Nimittäin kärpäset! Niitä alkaa ilmestyä heti tammi-helmikuussa joukoittain ikkunoille, kun aurinko pikkuisenkin näyttäytyy. Sama tapahtuu myöhään syksyllä. Kysyimme jo neuvoa ihan tuholaistorjuntaan erikoistuneelta yritykseltäkin. Arvelivat, että yksinäinen asuinpaikka voisi olla syynä moiseen joukkohyökkäykseen. Lämpimiä talvehtimispaikkoja kun ei ole liiemmin tarjolla lähiympäristössä.

Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta ilmiöstä, vai olemmeko ainoat kärpäshyökkäysten uhrit? Vai olisiko yksinkertaisesti niin, että Airisrannassa on liian laiska emäntä siivoamaan?

Kuten makuuhuoneen oven mallista voi päätellä, ahkera mittailu oli tarpeen myös oven hankinnassa. Muutenkin oven ja portaiden sovittaminen paikalleen oli melkoista sentin viilausta. Yhtään turhaa milliä ei todellakaan löydy niiden välistä. Aikaisemmin jyrkät ja epäkäytännölliset portaat - lähinnä niitä kai voi kuvailla tikkaiksi - menivät vintille suoraan kylmästä kuistista niin kuin vanhoissa taloissa on tapana. Nykyisten portaiden paikka talon keskellä on sama kuin ennenkin, vain noususuunta on vastakkainen. Sinnikkyyttä vaatinut portaiden sovittelu tuotti kuitenkin tulosta, ja saimme haluamamme loivan, vanhan talon ilmeeseen sopivan portaikon keskeiselle paikalle taloa.

Rentoa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Kaarevakattoinen frontoni

Airisrannan erityispiirteisiin kuuluu talon meren puolella sijaitseva kaarevakattoinen frontoni eli päätykolmio. Se antaa rakennukselle omaleimaisen ilmeensä, joka ei ole ihan tavanomainen suomalaisessa rakennuskulttuurissa. Useimmiten päätykolmio on nimenomaan kolmio eikä tällainen kaarevaan muotoon rakennettu katto.

Talon on rakentanut 1910-luvulla meriä seilannut stuertti Konstantin Nylund, joka lienee saanut vaikutteita rakennuksen ulkomuotoon muun muassa Tukholman saariston huvila-asutuksesta. Näin olemme ainakin itse päätelleet. Merimiehenä hän tietysti matkusti ympäri maailmaa, joten ideoita talon mallista on saattanut tulla muualtakin. Airisrantaan liittyy ihan mielenkiintoinen historia, jota yritän tässä matkan varrella vähitellen myös valottaa.

Kun ostimme Airisrannan, yläkerta oli kokonaan kylmää ullakkotilaa. Vintillä oli ainoastaan yksi kesähuone. Parvekkeelle menevää ovea ei ollut olemassakaan, mutta ikkunat olivat nykyisen kaltaiset. Heti ensimmäisellä käynnillä arvasimme kuitenkin ikkunoiden sijoittelun perusteella, että kaaren kohdalla on täytynyt olla joskus parvekkeelle johtanut ovi. Tämä olettamus osoittautui oikeaksi, kun korjausurakkaa aloittaessamme saimme käsiimme taloa esittävän vanhan valokuvan. Kyseinen kuva oli esillä jo aikaisemmassa postauksessa, jossa kerroin verannan peruskorjauksesta.

Merenrannan armottomat sääolosuhteet ovat varmasti olleet yksi syy parvekkeelle johtaneen oven poistamiseen. Kun myrskytuuli puhaltaa mereltä oikein kunnolla, ja sade iskee talon seiniin vaakasuorassa, täytyy ovien ja ikkunoiden olla lujatekoisia, jotta ne kestävät. Konkreettisesti tuulen voiman voi välillä aistia, kun myrskyisenä päivänä istuu yläkerran työpöydän ääressä. Silloin voimakas tuuli ravistelee taloa niin, että pöydällä oleva tietokoneen näyttö tärisee.

Vanhaa korjatessa rakenteiden osalta on varauduttava soveltamaan melkoisesti, ja suurin piirtein jokainen laudanpätkä on mitattava erikseen. Kuten kuvasta näkyy, meillä parvekkeelle mennään portaiden kautta. Toisessa päässä yläaulaa puolestaan laskeudutaan pari askelmaa, jotta päästään työtilaan. Nämä ovat toisaalta kuitenkin juuri sellaisia erityispiirteitä, jotka tekevät vanhasta talosta mielenkiintoisen. Rakennusvaiheessa ne ovat kylläkin työläitä ja  aikaavieviä toteuttaa.

Päänvaivaa aiheutti aluksi myös kaarevan osan sisäpuolinen kattorakenne, koska kenelläkään ei ollut kokemusta, kuinka se olisi kannattanut tehdä. Rakennusmiehet tulivat kuitenkin siihen lopputulokseen, että paras ratkaisu saataisiin, jos katto tehdään kipsilevystä. Ja niin vain kipsilevy taipui kaarelle ilman ongelmia, ja saimme haluamamme holvikaton. Tämä tietysti edellytti näppäriä ja asiansa osaavia rakennusmiehiä.

-Airisrannan Päivi-