Aamulla aikaisin

Tänään meillä roiskii ulkona räntää, ja kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin. Eipä todellakaan tee mieli nokkaansa ulos pistää. Toisaalta Airisrannan asukkaillakin on ollut viime aikoina melkoista vipinää työrintamalla, joten pihalla oleilu on jäänyt pakostakin vähemmälle.

Onneksi niitä kauniitakin hetkiä on riittänyt. Tässä yhtenä aamuna juoksentelin heti päivän sarastaessa pitkin pihamaata aamutakissani ihailemassa kaunista auringonnousua. Sellaisina aamuina tuntuu oikein ylelliseltä, kun voi suoraan verannan ovesta astua rannalle kuuntelemaan metsänreunassa kujertavaa mustarastasta. Muita lintuja ei vielä siihen aikaan tuntunut olevan liikkeellä.

Nouseva aurinko sai venevajankin hehkumaan aivan uusissa punaisen sävyissä. Laiturille saakka en viitsinyt liukkaissa puutarhaläpysköissäni sentään mennä, sillä pikku pakkanen saattaa joskus huurtaa puisen pinnan vaarallisen liukkaaksi.

Jokin aika sitten kanadanhanhipariskunta asettui lähitienoolle ja on vieraillut rannassamme sen jälkeen päivittäin. Välillä rannalla on näyttäytynyt toinenkin hanhipari, mutta aika ajoin tila tuntuu käyvän hieman ahtaaksi kahdelle urokselle. Joutsenet ovat sitten vielä ihan oma lukunsa; ne eivät eivät siedä mokomia kaakattajia alkuunsakaan.

Sinisorsat eivät sen sijaan anna isompien sukulaistensa nahinoinnin paljon omaa rauhaansa häiritä vaan taapertavat arvokkaasti rantakivikolla edestakaisin. 

Jo edellisen kotimme pihapiirissä vieraili keväisin kesy sinisorsapari, ja arvokkaan olemuksensa takia ne ristittiin tuolloin 'Ahtisaariksi'. Perinteet istuvat tiukassa, ja siksipä myös Airisrannan keväiset rantavieraat ovat saaneet kunnian käyttää samaa arvokasta kutsumanimeä. Kaikki tietävät keistä on kyse, kun 'Ahtisaaret' lipuvat rantaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Pistokkaita ja entisajan elämää

Nyt Airisrannassakin on ryhdistäydytty kukka-asioissa. Joka vuosi joulun jälkeen alan haaveilla, kuinka heti maaliskuun alussa isken sormeni multaan ja istutan kymmeniä pieniä pelargonian pistokkaita varastosta kannettuihin saviruukkuihin. Haaveissani sen teenkin todella mallikkaasti, ja sieluni silmin näen pienet purkit siistissä rivissä ikkunalla odottamassa ensimmäisiä keväisiä auringonsäteitä.

Todellisuus tahtoo kuitenkin olla jotain muuta, ja maaliskuu lähenee ennemminkin loppuaan ennen kuin pääsen viherpeukalofiilikseen. Kummallisen ristiriitaista, sillä rakastan kukkia ja niiden hoivaamista; istutuspuuhat vain eivät oikein innosta sisätiloissa. Nyt pistokkaat ovat joka tapauksessa vihdoin järjestyksessä talon aurinkoisimmalla paikalla ja toivottavasti ponnistavat siitä myös reippaaseen kasvuun.

Siinähän tuo väliaikaiseksi tarkoitettu vanha pöytä jököttää edelleen verannalla, eikä meillä taida olla aikomustakaan siirtää sitä lähiaikoina mihinkään muualle. Tarpeellinen se on ainakin nyt, kun pieniä kukkapurkkeja täytyy sijoittaa vähän joka puolelle taloa. Keittiön ikkunallekin mahtuu toki muutama, mutta sen sijaan talon pohjoispuolella sijaitseva viileänä pidetty kuisti tuntuu vielä melko kylmältä kasvatuspaikalta.

Kuistissa talvehtineet pelargoniat ovat kolme vuotta sitten hankittujen emokukkien hengissä pysyneitä jälkeläisiä. Kesän aikana pelargoniat kasvoivat niin valtaviksi, että syksyllä jouduin jakamaan niitä kovalla kädellä voidakseni ottaa edes osan sisälle. Yläkerran makuuhuone koitui kolmen pelargonian kohtaloksi, mutta verenpisarat ovat kuitenkin sinnitelleet hengissä yläaulassa.

Tämäkin hieman karkeatekoinen vanha tuoli on sukuni peruja. Ennen vanhaan taloissa asui oman perheen lisäksi myös yksinäisiä vanhoja tätejä ja setiä, jotka osallistuivat talon askareisiin esimerkiksi kaitsemalla lapsia. Kuvassa oleva tuoli on kuulunut juuri tällaiselle vanhapiikatädille, "Hilima-Sofialle", joka isäni kertoman mukaan istui aina oven pielessä omalla pienellä tuolillaan.

"Hilima-Sofia" tai siis virallisesti Hilma-Sofia oli isäni isotäti ja piti kuulemma tarkkaa huolta siitä, ettei pikkupoika päässyt vahingossakaan penkomaan vielä silloin kotonaan asuneen nuoren Saara-tätinsä mielenkiintoisia laatikoita ja säilytysarkkuja.

Hilima-Sofialla oli myös oma käsityksensä ruuan parantavasta vaikutuksesta keuhokuumeesta toipumiseen. Kun isälleni eivät tahtoneet rankan taudin jäljiltä silakkaperunat vielä maistua, Hilima-Sofia ei hevin antanut periksi, vaan kannusti poikaa sanomalla: "Öysää, poika, öysää! Liekö siitä syystä silakkaperunat eivät ole myöhemminkään päässeet isäni lempiruokalistalle.

Tälläkin kertaa mannekiinin piti päästä mukaan kuvaussessioon. Tuoli on istumista varten, ajattelee Nala, ja emäntä kiikuttaa häiritsevän pelargonian kiltisti parempaan turvaan.

Mukavaa sunnuntaita!

-Airisrannan Päivi-

Kuistin somistelua

Eilen oli oikein vanhanajan lauantaitunnelma, kun iltapäivällä ulkona leijui savun haju vähän joka puolella. Mökkiläiset olivat tulleet siivoilemaan pihojaan ja polttivat risuja ja muita talven aikana kertyneitä roskia kokoissaan. Lähikaupassakin oli vilskettä ihan toiseen malliin, kun ihmiset täydensivät eväsvarastojaan mennessään huviloilleen.

Minuun iski taas kevään tullen somistusvimma, ja niinpä kuistiinkin on ollut kiva hankkia välillä tuoreita kukkia ränsistyneiden pelargonioiden ja muiden siellä talvehtineiden ruukkukukkien rinnalle. Siinä mielessä olen ollut laiska puutarhuri, että pistokkaiden ottaminen ja mullan vaihdot ovat vielä kokonaan tekemättä. Kohta taitaa tulla kiire. 

Kun tammikuussa vein varastoon joulukoristeita, huomasin nämä hyllyn nurkassa nököttävät kaksi vanhaa vaatekoukkua. Nekin ovat niitä vaarini kotitalosta pelastettuja 'romuja'. Minulle ne ovat kuitenkin aarteita, joille yritän keksiä sopivaa sijoituspaikkaa Airisrannasta. Aika lailla ovat ruosteen peitossa, joten jollakin konstilla niitä pitäisi yrittää hinkata puhtaaksi. Kuinkahan teräsvilla mahtaisi toimia?

Ennen vanhaan vaatekoukutkin olivat pieniä taideteoksia. Harvemmin tällaisia enää voi ostaa Bauhausin hyllyiltä. Suvun vintiltä löytyi myös vanha isokokoinen ruosteinen tarjotin, jota yritin viime kesänä puhdistaa. Ruoste ei lähtenyt millään irti, ja aikani yritettyäni heitin koko tarjottimen roskikseen. Ja nyt harmittaa niin vietävästi. Olisihan se toiminut ulkona hyvänä kukkien tai lyhtyjen alustana! Taas kerran päätin, että en enää koskaan, ikinä heitä mitään menemään.

Ymmärrän hyvin, että turhan tavaran karsiminen on järkevää, ja itsekin hankin uutta todella harkiten. Mutta sitä en ymmärrä, miten aina juuri se tavara osoittautuu maailman tarpeellisimmaksi kapineeksi, jonka juuri hetki sitten heitti pois. Sama ongelma minulla taitaa olla vaatteidenkin kanssa.

Airisrannan ruusut eivät ole hopeamaljassa, vaan ne viihtyvät mummulta perityssä hempeän sinisessä teekannussa komuutin päällä. Kahvi-ihmisinä teekannu on meillä vähemmällä käytöllä, joten siitäkin syystä se ansaitsee olla esillä muussakin kuin vain alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.

Ruusuista sunnuntaita!

-Airisrannan Päivi-

Kevätmielellä

Eilen aamulla se tapahtui. Kuulin mustarastaan laulavan ensimmäisen kerran, kun avasin kuistin oven kissalle. Siellä se, mustarastas,  kukersi ja luritti huilumaista melodiaansa sydämensä kyllyydestä. Mikä huikaiseva tunne! Oli pakko huikata miehelle, että tulisi kuuntelemaan kevättä.

Linnut ja luonto ovat yksi ihanimpia asioita Airisrannassa. On mahtavaa, kun kevät etenee, ja yhä uusia lintulajeja ilmestyy pihapiiriin ja rannalle. Viikonlopun aikana viserrys monipuolistuikin melkoisesti. Aamulla kuljeskelin auringonpaisteisella laiturilla ja rannalla ja nautin tyynestä linnunlaulun täyttämästä maisemasta. Tuntui, että sydän pakahtuu siitä kaikesta.

Hieman vielä talviuninen peltomaisema kylpee auringossa, kun lähitaloista kuuluu traktorin pörinää heti aamusta. Meillä päin istutetaan jo perunaa! 

Viime viikolla sain myös vastaanottaa seitsemän kysymyksen haasteen Jovelan Johannalta. Kiitos siitä! Kovin helpolla Johanna ei aio minua päästääkään, mutta parhaan kykyni mukaan yritän hänen kysymyksiinsä pakertaa vastauksia.

1. Yllätysvieraat ovat saapumaisillaan juuri silloin, kun viimeksi haluaisit avata oven kenellekään. Se normaali kaaos-laiskuus-pystytukka-tyhjän kaapin dilemma. Miten selviät tilanteesta?

Taidan ensiksi saada hepulin, mutta kuin ihmeen kaupalla kokoan itseni ja alan toimia. Äänen korottaminen perheelle taitaa olla paheeni, mutta toimii useimmiten. Sängyn alle voi lykätä enimmät roinat, ja keittiön tasot tyhjenevät jonnekin, en edes tiedä minne. Jälkeen päin ihmettelen, miksi en aina toimi yhtä tehokkaasti.

Nopea vilkaisu vessan peiliin: saa kelvata. Sitten jo tunnenkin, kuinka posket alkavat kuumottaa. Huh, vaikka välillä yritän leipoa, ei sitä kaakkua silloin ole, kun joku on tulossa käymään. Mutta leipää meillä on aina! Kyllä ne vieraat siitäkin tykkää ja kahvista.  Näin homma on hanskasssa, ja kun vieraat saapuvat, talossa on jo rauha maassa. :)

2. Saat 200,- lahjakortin minne tahansa. Miten käytät sen?

Koska olen nuuka, säästän lahjakorttia niin kauan, kunnes viimeinen voimassaolopäivä alkaa uhkaavasti lähestyä. Vasta sitten ostan sillä jotain, useimmiten  hyödyllistä. Kestävääkin sen pitää olla, jotta siitä olisi iloa vuosikausiksi. Tulikin muuten mieleeni, että sain viime toukokuussa syntymäpäivänäni lahjakortin, josta on vielä melkoinen osa käyttämättä! Hmm, jos sittenkin hemmottelisin itseäni jollakin vähemmän käytännöllisellä. 

3. Koska viimeksi tarkistit/te palohälyttimen toimivuuden?

Remontin yhteydessä meille laitettiin sähköiset palohälyttimet, joten siinä mielessä niitä ei tarvitse tarkistaa. Tosin kerran ne alkoivat huutaa kaikki yhtä aikaa, kun yhdessä hälyttimessä olleet varaparistot olivat vetelemässä viimeisiään. Ja tämä tapahtui tietenkin keskellä yötä!

4. Jos joulua ei lasketa, mikä muisto jäi mieleen talvesta 2014-2015?

Hmm, tämäpä ei ollutkaan helppo. Ylipäätään kulunut talvi on jättänyt jälkeensä monta hyvää muistoa tavallisesta arjesta ja pienistä onnistumisista. Niitä hetkiä osaa myös arvostaa tietäen, että asiat voisivat olla toisinkin, paljonkin toisin.

5. Suklaa vai salmiakki?

Suklaa ehdottomasti: konvehdit, suklaalevyt, suklaakakku, suklaavanukas, suklaakastike.... Salmiakilla meikäläisen verenpaine nousee. :)

6. Jos pitäisit välivuoden siitä, mitä teet nyt, mitä tekisit?

Minusta tuntuu, että juuri tämä nykyinen elämä on sitä välivuoden pitämistä. En kaipaa muuta - olen tyytyväinen ja onnellinen.

7. Mitä kirjaa suosittelisit minulle ja miksi?

Täytyy sanoa, että kirjojen lukeminen on Airisrannan vuosina jäänyt minimiin. Elämässä on ollut niin valtavan paljon muuta. Siitä huolimatta lukeminen on edelleen yksi rakkaimmista harrastuksistani. Vuosia sitten uskaltauduin tarttumaan Dostojevskin suurteokseen Rikos ja rangaistus, ja se kolahti minuun heti. Olin varma, etten jaksaisi moista opusta kahlata loppuun, mutta kun alkuun pääsin, en malttanut päästää kirjaa käsistäni. Jos ihmismielen kiemurat vähänkin kiinnostavat, on kirja todellakin lukemisen arvoinen.

Haasteen eteenpäin viemiseksi minun kuuluisi nyt keksiä seitsemän uutta kysymystä, mutta mielestäni Johannan kysymykset ansaitsevat useampiakin vastauksia, ja siksi pitäydyn edelleen niissä. Jätän myös haasteen leijumaan bittiavaruuteen enkä nimeä ketään kapulan vastaanottajaksi, joten kaikki asian omakseen tuntevat voivat napata sen ilman tunnontuskia itselleen.  

Viikonloppuna nautimme ensimmäiset kupposet kahvia ulkoverannalla, samoin kuin eilenkin töiden lomassa. Se on sitä arkipäivän ylellisyyttä, elämän pieniä nautintoja.

Kun myöhemmin iltapäivällä käväisin postinhakureissulla, naapurit huhkivat edelleen perunapelloillaan. Jos kevät etenee näin vauhdikkaasti, toukokuun juhlijat saattavat jo saada uusia perunoita juhlapöytäänsä.

Mukavan keväistä viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Kaarevakattoinen frontoni

Airisrannan erityispiirteisiin kuuluu talon meren puolella sijaitseva kaarevakattoinen frontoni eli päätykolmio. Se antaa rakennukselle omaleimaisen ilmeensä, joka ei ole ihan tavanomainen suomalaisessa rakennuskulttuurissa. Useimmiten päätykolmio on nimenomaan kolmio eikä tällainen kaarevaan muotoon rakennettu katto.

Talon on rakentanut 1910-luvulla meriä seilannut stuertti Konstantin Nylund, joka lienee saanut vaikutteita rakennuksen ulkomuotoon muun muassa Tukholman saariston huvila-asutuksesta. Näin olemme ainakin itse päätelleet. Merimiehenä hän tietysti matkusti ympäri maailmaa, joten ideoita talon mallista on saattanut tulla muualtakin. Airisrantaan liittyy ihan mielenkiintoinen historia, jota yritän tässä matkan varrella vähitellen myös valottaa.

Kun ostimme Airisrannan, yläkerta oli kokonaan kylmää ullakkotilaa. Vintillä oli ainoastaan yksi kesähuone. Parvekkeelle menevää ovea ei ollut olemassakaan, mutta ikkunat olivat nykyisen kaltaiset. Heti ensimmäisellä käynnillä arvasimme kuitenkin ikkunoiden sijoittelun perusteella, että kaaren kohdalla on täytynyt olla joskus parvekkeelle johtanut ovi. Tämä olettamus osoittautui oikeaksi, kun korjausurakkaa aloittaessamme saimme käsiimme taloa esittävän vanhan valokuvan. Kyseinen kuva oli esillä jo aikaisemmassa postauksessa, jossa kerroin verannan peruskorjauksesta.

Merenrannan armottomat sääolosuhteet ovat varmasti olleet yksi syy parvekkeelle johtaneen oven poistamiseen. Kun myrskytuuli puhaltaa mereltä oikein kunnolla, ja sade iskee talon seiniin vaakasuorassa, täytyy ovien ja ikkunoiden olla lujatekoisia, jotta ne kestävät. Konkreettisesti tuulen voiman voi välillä aistia, kun myrskyisenä päivänä istuu yläkerran työpöydän ääressä. Silloin voimakas tuuli ravistelee taloa niin, että pöydällä oleva tietokoneen näyttö tärisee.

Vanhaa korjatessa rakenteiden osalta on varauduttava soveltamaan melkoisesti, ja suurin piirtein jokainen laudanpätkä on mitattava erikseen. Kuten kuvasta näkyy, meillä parvekkeelle mennään portaiden kautta. Toisessa päässä yläaulaa puolestaan laskeudutaan pari askelmaa, jotta päästään työtilaan. Nämä ovat toisaalta kuitenkin juuri sellaisia erityispiirteitä, jotka tekevät vanhasta talosta mielenkiintoisen. Rakennusvaiheessa ne ovat kylläkin työläitä ja  aikaavieviä toteuttaa.

Päänvaivaa aiheutti aluksi myös kaarevan osan sisäpuolinen kattorakenne, koska kenelläkään ei ollut kokemusta, kuinka se olisi kannattanut tehdä. Rakennusmiehet tulivat kuitenkin siihen lopputulokseen, että paras ratkaisu saataisiin, jos katto tehdään kipsilevystä. Ja niin vain kipsilevy taipui kaarelle ilman ongelmia, ja saimme haluamamme holvikaton. Tämä tietysti edellytti näppäriä ja asiansa osaavia rakennusmiehiä.

-Airisrannan Päivi-