Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäistervehdys

Talvi on ehtinyt muuttua kevääksi, ja useita viikkoja on vierähtänyt sitten viime näkemän. Arkiset työt ja puuhat ovat täyttäneet elämän Airisrannassa niin, ettei aikaa kuulumisten kertomiselle ja kuvaamiselle ole oikeastaan liiennyt. Vai liekö sitten se kuuluisa kevätväsymys, joka on saanut yliotteen Airisrannan emännästä kuluneen kevättalven aikana. Joka tapauksessa sain tänään ihanalta lukijalta niin kauniin viestin, että päätin heti ryhdistäytyä ja palata elävien kirjoihin myös blogimaailmassa.



Kuluneen viikon aikana kevät on näyttäytynyt merellä ja pihamaalla jo monella tapaa. Tänään näin  harmaahaikaran ensimmäisen kerran. Se liiteli useita kierroksia edustallamme ikään kuin olisi tullut tervehtimään Airisrannan asukkaita taas pitkän talven jälkeen. Eilen puolestaan ensimmäinen kanadanhanhipariskunta laskeutui rantaveteen. Isokoskelot, joutsenet ja telkät ovat sen sijaan pyörineet maisemissa koko talven, välillä isommalla välillä pienemmällä kokoonpanolla. Uusi tuttavuus lintulaudalla on ollut tikli, mutta siitä en onnistunut saamaan niin hyvää kuvaa, että olisin viitsinyt laittaa sen tänne.

Mutta se, mikä jaksaa aina sykähdyttää eniten on mustarastaan ensimmäinen kujerrus aikaisena kevätaamuna. Tuon upean aamukonsertin onnistuin kuulemaan parisen viikkoa sitten. Kaiken kaikkiaan lintujen liverrys on vallannut jälleen pihapiirin, ja talvinen hiljaisuus on kuin kerralla pois pyyhkäisty.



Syksyllä istuttamani tulppaanin ja narsissin alut näkyvät jo kukkapenkissä, ja riipparaita on alkanut lykätä valkoisia tupsujaan. Vähäinen lumipeite on hiljakseen häipynyt parin viikon aikana, ja vain paikoin näkyy valkoisia läikkiä. Pienet metsätiet lenkkireitillämme ovat kuitenkin paikoin vielä petollisen liukkaita, joten piikkikengät ovat edelleen olleet tarpeen.



Viime lauantaina ystävällinen naapuri kävi taas kippaamassa puukuorman pihallemme. On kuulemma mielestään meille edelleen velkaa viime keväänä antamistamme rakennustarvikkeista. Pahaa pelkään, että velka alkaa kohta kääntyä päälaelleen! Emmekä ehtineet edes kahvikupposta puukuorman tuojalle tarjota, sillä olimme juuri lähdössä konsertti-ja kyläilyreissulle kaupunkiin.



Vaikka maisema on meillä jo lumeton, neljä viikkoa sitten venevaja kylpi talvisen raikkaan aamuauringon väreissä näin kauniisti. Alla oleva kuva on kolme viikkoa sitten otettu verannan kulmaikkunasta.



En ole lopettamassa blogiani, mutta päivitystahti saattaa vaihdella melkoisesti. Mukavaa, että olette siitä huolimatta jaksaneet vierailla ahkerasti.



Hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-