Pari vuotta sitten olimme onnekkaita, kun saimme pelastettua myynnissä olleesta isoisovanhempieni kotitalosta vanhan astiakaapin itsellemme. Aluksi mieheni ei innostunut ollenkaan ajatuksesta lähteä raahaamaan vanhaa ja painavaa kaappia kotiimme, joten ensimmäisellä tavaranhakumatkalla se jäi kyydistä pois. Viime tingassa kaappi kuitenkin lastattiin pakettiauton perälle ennen kuin talo siirtyi uudelle omistajalle.
Ennen kuin saimme kaapin, kävimme aina välillä katsastamassa huonekaluliikkeiden tarjontaa vitriinien osalta. Mutta ne reissut olivat kyllä aivan turhia. Kaikki kohdallemme sattuneet myytävänä olleet uudet kaapit olivat niin heiveröistä tekoa, että ne olisi pitänyt pultata seinään kiinni, jotta astiat pysyvät hyllyillä, kun kaapin oven avaa. Tai sitten ne olivat tyylillisesti jotain aivan muuta kuin mitä haimme.
Ennen vanhaan huonekalut tehtiin huolellisesti käsityönä, ja sen huomaa myös tämän kaapin rakenteista. Esimerkiksi yhtään naulaa ei ole käytetty, vaan osat on liitetty toisiinsa puuta työstämällä. Kaappi ei luonnollisestikaan ollut erityisen hyvässä kunnossa meille tullessaan, mutta se oli kuitenkin tukeva, ja pienet kolhut ja vauriot oli helposti korjattavissa puuta hiomalla. Eikä siitä uudenveroista tietenkään ollut edes tarkoitus saada. Kaapin iästä meillä ei ole tarkempaa tietoa, mutta olettaisin, että se on tehty joskus 1900-luvun alkuvuosina, tai tullut isoisovanhempieni käyttöön heti heidän mentyään naimisiin vuonna 1899.
Meille tullessaan kaappi ei ollut mikään varsinainen kaunotar silloisena sinapinvärisenä versiona. Raskaan kaapin siirtäminen ja kuljettaminen ei ollut myöskään ongelmatonta, ja niinpä autoon siirtämisen yhteydessä toinen sen ovilaseista oli haljennut. Kaappi kannettiin kuitenkin heti omalle paikalleen Airisrannan ruokailutilaan, ja siinä se nökötti useamman kuukauden odottamassa uutta ilmettään.
Kun sinapinvärinen maali saatiin poistettua, alta paljastui puupinta, joka oli aikanaan maalattu ainakin kahdella eri värillä. Näytti siltä, että väreinä olisivat olleet punainen ja jokin vihertävä sävy. Kaappi oli toisaalta ihan kaunis sellaisenaankin, mutta koska hyllyihin oli tullut aikanaan joitain vaurioita - näytti aivan siltä kuin yhdessä hyllyssä olisi ollut palovaurio - päätimme maalata sen vaaleanharmaaksi. Samalla hyllystä lohjennut reuna voitiin korjata. Rikkoutuneen ovilasin tilalle päätettiin hankkia tavallinen kirkas lasi, jolloin myös kaapin sisältö pääsee kunnolla oikeuksiinsa.
Alkuperäisen kaltaisia vetimiä emme kunnostamisen aikana löytäneet, joten hankimme niiden tilalle uudet. Vanhat vetimet olisivat olleet todella hienot, mutta koska ne puuttuivat kokonaan kaapin alaosasta, oli viisaampaa korvata kaikki samanlaisilla.
Minusta on mukava ajatella, että kaikkien vieroksuma vanha kaappi sai Airisrannassa vielä uuden
elämän. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä enemmän arvostaa suvusta tulevia vanhoja esineitä ja huonekaluja - ne antavat tietynlaista turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämässä. Ja mikä parasta, kun astiakaapin ohitse kävelee, lasit eivät hypi hyllyillä.
-Airisrannan Päivi-
