Joulu saa tulla

Jouluvalmistelut ovat olleet huipussaan Airisrannassa näinä viimeisinä joulunaluspäivinä. Kynttilöiden lämmittämässä talossa on tuoksunut ihanan kotoisalta, kun kakut, leivät ja laatikot ovat paistuneet uunissa. Tänään tosin välillä on ollut samanlainen tunne kuin Melukylän Liisalla, joka aatonaaton iltana huolehti siitä, ehtiikö äiti ihan varmasti saada kaiken kuntoon aattoaamuun mennessä.

Lauantaina tuotiin kuusi sisälle,  ja tänä vuonna se sai uuden paikan verannalta, jossa me itsekin suurimman osan ajasta vietämme. Nyt kuusta saa tuijottaa oikein sydämensä kyllyydestä, kun  pöydän ääressä herkutellaan. Edellisinä vuosina kuusi on ollut herrainhuoneessa, sillä olohuoneeseesta ei oikein tahdo löytyä sille sopivaa paikkaa.

Viimeistään tässä vaiheessa joulun odotusta on ollut pakko hyväksyä ajatus, että tänä vuonna ei taida Airisrantaan valkoista joulua tulla. Ikkunasta näkyvä maisema ei paljon kesäisestä merimaisemasta eroa.

  

Kuisti on saanut jälleen kerran tutun jouluisen ilmeensä. Vanha kynttelikkö, punaiset omenat ja olkipukit - ne löytävät joka joulu tiensä vanhan komuutin päälle.  Peiliä ei kuitenkaan seinällä vielä viime jouluna ollut; sen löysimme kesällä vanhoja tavaroita myyvästä liikkeestä.

Osan piirtämistään joulukuvista isäni oli vuosia sitten koonnut tauluksi lasikehyksen alle. Nyt laitoin senkin kuistin seinälle. Yksi kuvista on päässyt vähän vinksahtamaan lasin alla, mutta sitä en viitsinyt ruveta enää oikaisemaan.

Tänään aatonaattona aurinko on jälleen paistanut kirkkaasti eikä vuoden pimeimmästä ajasta ole ollut tietoakaan. Ihana valo!

Airisrannan jouluihin kuuluu ehdottomasti suklaamurokakku. Jotkut reseptit seuraavat mukana vuodesta toiseen, ja tämä kakku on yksi sellainen. Laitan ohjeen tähän mukaan, jos vaikka joku innostuisi sitä uudeksi vuodeksi kokeilemaan.

SUKLAAMUROKAKKU

200 g voita tai margariinia

2,5 dl sokeria

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 g tummaa taloussuklaata

0,5 prk kermaviiliä

Vaahdota pehmeä voi tai margariini. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Rouhi suklaa. Sekoita taikinaan vuorotellen jauho-leivinjauheseosta, suklaarouhetta ja kermaviiliä. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti. Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä tai myöhemmin.

Nyt kinkku odottaa jo vuoroaan keittiössä, sillä laitamme sen muhimaan alhaisella lämmöllä uuniin koko yöksi. Aikaisin aamulla siitä leviää herkullinen tuoksu talon joka soppeen, ja viimeistään silloin muistaa, että jouluaatto on jälleen koittanut.

Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille!

-Airisrannan Päivi- 

Vanhan astiakaapin kätköissä

Veranta on lempipaikkani Airisrannassa, ja usein pöydän päässä istuessani ruuan tai kahvin jälkeen jään ajatuksissani tuijottamaan joko merelle tai sitten katselen vastakkaisella seinustalla olevaa vanhaa, rakasta astiakaappia. En tiedä, mikä tuossa aikaa nähneessä kaapissa kiehtoo, mutta jotenkin siinä silmä mielellään lepää.

Jälleen kerran unohduin katselemaan kaappia ja samalla mieleeni tulivat pihakalliolla lipputangon ympärillä valtoimenaan kasvavat harmaahärkit. Nehän sopivat täydellisesti astiakaapin koristajaksi, joten siltä istumalta lähdin pihalle keräämään kukkakimppua. Noloa tunnustaa, mutta vasta tänä keväänä sain etsittyä nimen noille hennoille valkoisille kallion kaunokaisille. Pikkutytöstä asti olen rakastanut kukkien poimimista pelloilta ja pientareilta, ja kesällä meillä koristavatkin kukka-asetelmat pöytiä ja hyllyn reunoja oikeastaan koko ajan.

Siskolta lahjaksi saatu sinkkikannu hentoine kukkineen on kuin tehty talonpoikaisen kaapin päälle. Ylähyllyllä olevat pienet vihreät lasit löysin muutama vuosi sitten Tallinnasta. Sitä en tiedä, minkä juomien tarjoiluun ne on varsinaisesti suunniteltu, mutta meillä niitä on käytetty liköörilaseina. Minua kiehtoo lasien epäsymmetrisyys ja tietynlainen rosoisuus, ja siksi ne sopivat mielestäni hyvin Airisrannan vähemmän steriiliin tunnelmaan.

Harmaahärkki on kaunis paitsi sinkkikannussa myös kalliolla. Sitä vain en ymmärrä, kuinka saisin kitkettyä ärsyttävät heinät pois kallion rinteellä kasvavien kukkien joukosta. Keväällä sain nyljettyä kallion kuta kuinkin siistiksi heinien vallasta, mutta siellä ne  taas rehottavat härkkien joukossa entistä ehompina. Jos joku osaa neuvoa hyvän ja helpon kitkemistekniikan, otan vinkit ilolla vastaan.

Astiakaapin keskiosassa on ulospäin avautuva luukku. Se kätkee sisälleen pienen kolmiosaisen laatikoston, jonka molemmin puolin on avointa säilytystilaa suuremmille esineille esimerkiksi kannuille tai vaikkapa maljakoille. Laatikosto toimii minulla hopealusikoiden ja juhlavampien aterimien säilyspaikkana.

Tällä hetkellä säilytän luukkukaapissa mummulta perittyjä suloisia ruusukuppeja. Ne ovat oikeita ruustinnan kahvikekkereiden unelmakuppeja, mutta sopivat minusta oikein hyvin Airisrantaan. Niin se maku näköjään muuttuu vuosien varrella - pelkistetystä krumeluuriin.

Kahdentoista kupin kahvikalustoon kuuluu myös siro kermakko ja sokerikko sekä tarjoilulautanen. Astiat ovat todella ohutta posliinia, joten kovin ronskisti niitä ei pidä mennä tiskaamaan. Vaikka kahvikalusto onkin varovasti käsiteltävä, vain yksi ainoa kakkulautanen on mennyt vuosien varrella rikki. Kyllä näistä kupeista  kelpaa kesäsunnuntaina päiväkahvit auringonvarjon alla siemailla.

Mukavaa loppuviikkoa sitä oikeaa kesää odotellessa!

-Airisrannan Päivi-

Vanha astiakaappi

Pari vuotta sitten olimme onnekkaita, kun saimme pelastettua myynnissä olleesta isoisovanhempieni kotitalosta vanhan astiakaapin itsellemme. Aluksi mieheni ei innostunut  ollenkaan ajatuksesta lähteä raahaamaan vanhaa ja painavaa kaappia kotiimme, joten ensimmäisellä tavaranhakumatkalla se jäi kyydistä pois. Viime tingassa kaappi kuitenkin lastattiin pakettiauton perälle ennen kuin talo siirtyi uudelle omistajalle.

Ennen kuin saimme kaapin, kävimme aina välillä katsastamassa huonekaluliikkeiden tarjontaa vitriinien osalta. Mutta ne reissut olivat kyllä aivan turhia. Kaikki kohdallemme sattuneet myytävänä olleet uudet kaapit olivat niin heiveröistä tekoa, että ne olisi pitänyt pultata seinään kiinni, jotta astiat pysyvät hyllyillä, kun kaapin oven avaa. Tai sitten ne olivat tyylillisesti jotain aivan muuta kuin mitä haimme.

Ennen vanhaan huonekalut tehtiin huolellisesti käsityönä, ja sen huomaa myös tämän kaapin rakenteista. Esimerkiksi yhtään naulaa ei ole käytetty, vaan osat on liitetty toisiinsa puuta työstämällä. Kaappi ei luonnollisestikaan ollut erityisen hyvässä kunnossa meille tullessaan, mutta se oli kuitenkin tukeva, ja pienet kolhut ja vauriot oli helposti korjattavissa puuta hiomalla. Eikä siitä uudenveroista tietenkään ollut edes tarkoitus saada. Kaapin iästä meillä ei ole tarkempaa tietoa, mutta olettaisin, että se on tehty joskus 1900-luvun alkuvuosina, tai tullut isoisovanhempieni käyttöön heti heidän mentyään naimisiin vuonna 1899.

Meille tullessaan kaappi ei ollut mikään varsinainen kaunotar silloisena sinapinvärisenä versiona. Raskaan kaapin siirtäminen ja kuljettaminen ei ollut myöskään ongelmatonta, ja niinpä autoon siirtämisen yhteydessä toinen sen ovilaseista oli haljennut. Kaappi kannettiin kuitenkin heti omalle paikalleen Airisrannan ruokailutilaan, ja siinä se nökötti useamman kuukauden odottamassa uutta ilmettään.

Kun sinapinvärinen maali saatiin poistettua, alta paljastui puupinta, joka oli aikanaan maalattu ainakin kahdella eri värillä. Näytti siltä, että väreinä olisivat olleet punainen ja jokin vihertävä  sävy. Kaappi oli toisaalta ihan kaunis sellaisenaankin, mutta koska hyllyihin oli tullut aikanaan joitain vaurioita - näytti aivan siltä kuin yhdessä hyllyssä olisi ollut palovaurio - päätimme maalata sen vaaleanharmaaksi. Samalla hyllystä lohjennut reuna voitiin korjata. Rikkoutuneen ovilasin tilalle päätettiin hankkia tavallinen kirkas lasi, jolloin myös kaapin sisältö pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Alkuperäisen kaltaisia vetimiä emme kunnostamisen aikana löytäneet, joten hankimme niiden tilalle uudet. Vanhat vetimet olisivat olleet todella hienot, mutta koska ne puuttuivat kokonaan kaapin alaosasta, oli viisaampaa korvata kaikki samanlaisilla.

Minusta on mukava ajatella, että kaikkien vieroksuma vanha kaappi sai Airisrannassa vielä uuden
elämän. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä enemmän arvostaa suvusta tulevia vanhoja esineitä ja huonekaluja - ne antavat tietynlaista turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämässä. Ja mikä parasta, kun astiakaapin ohitse kävelee, lasit eivät hypi hyllyillä.

-Airisrannan Päivi-