Kohti joulua haasteen kera

Airisrannassa on alettu laittaa joulua, vaikka ensimmäinen adventtisunnuntai tuli melkein yllättäen. Olin mielessäni kuvitellut sen vasta viikon päähän. Lauantai-iltapäivänä ehdittiin sentään hakea kyntteliköt varastosta koristamaan ikkunoita, ja pihakin sai sunnuntaina hieman lisävalaistusta. Varsinainen joulukauden avaus koettiin kuitenkin perjantai-iltana, jolloin olimme kuuntelemassa jo perinteeksi tullutta joulukonserttia Turun Mikaelinkirkossa. Kun yli kolmisataapäinen lahjakkaitten nuorten laulajien ja soittajien joukko esitti rakkaimpia jouluisia säveliä, kylmät väreet hiipivät vängällä selkäpiitä pitkin. Tuosta  Puolalan yläkoulun ja Puolalanmäen musiikkilukion iki-ihanasta konsertista alkaa Airisrannan joulu.

Sunnuntaiaamuna sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Pojan aikanaan koulussa tekemä adventtikynttelikkö on jo vuosikausia koristanut kotiamme ja joka joulu on yhtä ihanaa kaivaa se esille vanhasta äitiyspakkauslaatikosta, jossa joulukoristeita säilytetään. Joulukoristeet ja muut joulunajan perinteet ovat niitä asioita, joita ei hevillä halua muuttaa, vaikka asuinpaikka muuttuisikin. 

Talvi tuli ja meni meilläkin, ja melkein koko viikonlopun myrskysi jälleen reippaasti. Lauantaina jopa sähköt katkesivat aikaisin aamulla ja olivat pari kolme tuntia poissa. Heti ylös noustuamme sytytimme tulet kakluuneihin ja keittiön pikkuruiseen hellaan, jotta lämmin ei karkaisi sähkökatkon aikana. Samalla verannan ikkunoiden kynttelikköihin sytyteltiin kynttilät valoa ja lämpöä antamaan. Aamukahvit saatiin kuitenkin jo tavalliseen tapaan, eikä sähköttömyys ehtinyt aiheuttaa minkäänlaisia ongelmia Airisrannassa.

Tuuli on vieläkin puhaltanut raivokkaasti  nurkissa, ja sade rummuttanut ikkunoita. Nyt vesi on noussut kauas nurmikolle talomme edustalla, ja vaahtopäät tyrskyävät venevajan päädystä tielle katkaisten kulun laiturille. Sisällä on ollut kuitenkin mukavan leppoisaa ja ikkunasta on ollut turvallista katsella myrskyn raivoa. Ensimmäinen taatelikakkukin paistui sunnuntaina sateen ropistessa ja ehti sopivasti iltapäivän kahvipöytään.

Alla olevat kuvat ovat osittain viime viikolta, jolloin Airisrannassakin saatiin nauttia häivähdys lumesta. Talvista venevajakuvaa katsellessa voi kuvitella, kuinka tämänhetkinen myrsky puolestaan heittää tyrskynsä laiturille ja vajan päätyyn.

Jo pari viikkoa sitten sain Villa Mezzon Anulta haasteen elämän syvällisistä kysymyksistä. Kiitos haasteesta, Anu! Kysymykset eivät olekaan mitään pintaraapaisujuttuja vaan vaativat melkoista pohdintaa ja itsetutkailua, mikä onkin välillä ihan tervetullutta tähän arjen jatkuvaan pyöritykseen.

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Olen kiitollinen siitä, että olen uskaltanut elää oman näköistäni elämää. Tällaiselle turvallisuushakuiselle ihmiselle se ei nimittäin ole ollenkaan itsestään selvää. Elämä kuitenkin näyttää kantavan, kuten kulunut fraasi toteaa. Toki kiitollisin tälläkin hetkellä olen läheisistä ihmistä eli omasta perheestäni. Elämää ilman heitä en osaisi edes kuvitella. Ja tottakai terveys on asia, joka on monien muiden asioiden perusta eikä todellakaan mikään itsestään selvyys. Siksi arvostan muun muassa yhteiskunnan tarjoamia ennalta ehkäiseviä joukkotutkimuksia esimerkiksi meille naisille. 

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Mitään niin suurta virhevalintaa en ole elämässäni tehnyt, että sitä hirveästi katuisin.  Sen sijaan, kun katson taakse päin elämässäni ja nuorta Airisrannan Päiviä, toivoisin, että hän olisi aikanaan luottanut itseensä paljon enemmän. Aivan turhaan olen jättänyt käyttämättä monia mahdollisuuksia vain siksi, että olen ollut liian epävarma kyvyistäni ja aliarvioinnut itseäni. No, tästä otan nyt julkisesti opikseni ja lupaan tarttua kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin, olivatpa ne sitten pieniä tai suuria.

Aamulenkiltä adventtisunnuntaina

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Elämä on tässä ja nyt, ja siksi jokaisen päivän pitäisi olla elämisen arvoinen. Elämässä on paljon asioita, joihin itse voi vaikuttaa, mutta paljon myös niitä, joille ei voi mitään, vaikka kuinka haluaisi. Elämän tarkoitus on ylläpitää elämää, ja siihen voi jokainen meistä vaikuttaa ainakin vähäiseltä määrin omilla valinnoillaan. Ilman luontoa ei ole meitä ihmisiäkään. Ehkä tärkeintä elämässä on kuitenkin se, että olemme ihmisiä toinen toisillemme.

Haasteen taustoista ja sen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.

Here are the rules for the Starlight Blogger Award:

1. Thank the giver and link their Blog to your post. 

2. Answer the 3 questions given to you. 

3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 

4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Tällä kertaa en haasta ketään erityisesti, mutta jokainen varmasti miettii tahoillaan elämän suuria kysymyksiä ihan muutenkin, varsinkin nimenomaan näin joulun alla.

Mukavaa joulukuun ensimmäistä viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Marraskuun nautintoja

Marraskuun pimeät päivät ovat hiipineet Airisrantaan. Viikonloppuna sen oikeastaan vasta huomasin, kun hetkeksi ehdimme rauhoittua verannan ruokapöydän ääreen. Meillä on ollut kiirettä, eikä hitaasta elämäntavasta ole ollut tietoakaan muutamaan viikkoon. Mutta hyvä niin. Kiire virkistää, jos tekeminen on mielekästä. 

Paljon puhuttua marraskuun väsymystä olemme suitsineet miehen kanssa yhteisillä aamulenkeillä aina, kun se vain on mahdollista. Hiirenhiljainen ja hämärä saaristolaismaisema on silloin kokonaan meidän. Kukaan muu ei arkiaamuisin liiku lähitienoolla. Vain viikonloppuisin jonkun mökkiläisen auto saattaa enää pörähtää vastaan. Valkohäntäpeuroja sen sijaan näkee harva se aamu vilistävän pellolta metsänreunaan, jonne ne jäävät meitä tarkkailemaan. Jos ne vain malttaisivat pysyä hiljaa aloillaan, kukaan ei niitä huomaisi.

Marraskuu ei ole koskaan ollut minulle kauhistus, vaan nautin hämärtyvistä iltapäivistä ja lähestyvästä joulun odotuksesta. Mikään hössöttäjä en joulun kanssa ole, mutta sen odottaminen tuo tunnelmaa arkiseen elämään. Voi kuinka toivon, että joulun aikoihin sataisi edes vähän lunta.

Iltaisin ja usein jo iltapäivisin Airisrannassa sytytetään kynttilöitä pöydille ja ikkunoihin, ja kakluuneissa on pidetty ahkerasti tulta koko syksyn ajan. Keittiön pikkuhella puolestaan antaa nopeasti lisälämpöä tuulisena ja myrskyisenä iltana. Sellainen meillä oli taas perjantaina, oikein kunnon myräkkä. Joku oli tullut viettämään myrskyiltaa myös edessämme olevan isomman saaren mökille, sillä koko myrskyisän illan sieltä vilkutteli lämpimän houkutteleva valo puiden lomasta.

Tuollaisena myrskyiltana on mukava kaivautua lämpimiin peittoihin ja kuunnella tuulen jylinää ja sateen ropinaa ikkunoita vasten ennen nukahtamista. Kaiken kruunaa vielä lämmin ja pehmeä karvapallo Sarabi, joka asettelee kehonsa huolellisesti nojautumaan emännän jalkoja vasten. Kiva lisälämmitin mutta melkoisen painava sellainen.

Niin voimakkaasti tuuli jälleen puhalsi, että alakerran wc:n peilikaapin ovi tärisi. Vähän aikaa sitä ihmettelin ennen kuin älysin, ettei silmissäni ollut vikaa, vaan myrsky todella riepotteli taloamme niin kovin, että rakenteet tärisivät. Mitään tuhoja se ei kuitenkaan saanut aikaan, ja aamuun mennessä myrskytuulet olivat jo ohi.

Lauantaina innostuin leipomaan saaristolaislimppua pitkän tauon jälkeen. On se vain niin hyvää, ja leivän rakenne vain paranee vanhetessaan.  Tästä linkistä löydät limpun ohjeen viime syksyltä. Olen huomannut, että puinen saarekkeen kansi toimii hyvänä nostatusalustana foliovuoille, eivätkä leivät lässähdä ikävästi uunissa paiston aika. Aikaisemmin niin saattoi käydä, kun annoin leipien nousta uunipellin päällä.

Varta vasten ostin tänään ihanaa kylmäsavulohta limpun kaveriksi. Kannattaa kokeilla tätä suolaisen ja makean vastustamatonta yhdistelmää. Entisessä elämässäni en oikein ollut ruotsalaistyyppisen makean leivän ystävä, mutta saaristolaiseksi on näköjään kasvettu siinäkin mielessä. Viikonloppuna meille tulee Keski-Pohjanmaalta vieraita, ja luulen, että saaristolaislimppua tarjoillaan silloinkin.

Tässä kun tätä kirjoittelen, tuuli alkaa taas vonkua melkoisesti verannan ikkunoiden takana. Yöksi taitaa nousta jälleen kunnon myrsky. Ja kuten arvaatte, kohta kaivaudun lämpimien vällyjen alle kissa kainalossa ja kuuntelen tuulen jylinää vanhan talon nurkissa.

Mukavia marraskuun päiviä teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Juhlahumua ja pientä laittoa

Näin aluksi täytyy kertoa, kuinka mukavasti saimme viettää pyhäinpäivää tänä vuonna. Tämä viikonloppuhan tapaa olla perinteisesti vähän synkänpuoleinen niin ilman kuin sisältönsäkin suhteen, pimeydestä puhumattakaan. Mutta nyt oli toisin. Eilen pyhäinpäivänä meidät airisrantalaiset oli nimittäin kutsuttu ihaniin syysjuhliin naapurustoon.

On uskomatonta, että vielä nykyaikana löytyy ihmisiä, jotka jaksavat järjestää oikein kunnon vanhan ajan pidot, ja joihin on kutsuttu vieläpä koko kylän väki. Ihanat tarjoilut, upeat ulkotulet, musiikkia ja jopa tanssia tuvan avaralla lattialla. Eikä tämä todellakaan ollut ainoa kerta, kun me uudisasukkaatkin olemme saaneet olla mukana juhlahumussa nauttimassa kyseisen talon vieraanvaraisuudesta. On ollut hienoa huomata, kuinka lämpimästi meidät on otettu vastaan tässä pienessä kyläyhteisössä. Näistä juhlista jäi kaikille mukana olleille varmasti iloinen ja hyvä mieli.

Huomasin tässä hiljattain, että läheskään kaikista kesän aikaisista tapahtumista ei ole tullut kerrottua postauksissa, mutta ehtiihän niistä raportoida näin jälkeenpäinkin. Loppukesän ja loppusyksyn aikana Airisrannan miesväki on nimittäin puuhaillut talon kimpussa niin paljon kuin on suinkin muilta kiireiltään ehtinyt. Muun muassa pääovi on saanut pienen katoksen suojakseen, ja talon katto on maalattu - ainakin pääosin.

Airisrannan kuisti on tyyliltään ja rakennustavaltaan sellainen, että oven päällä ei ole koskaan ollut katosta. Sellaisena ajattelimme sen ensin säilyttääkin, mutta muutaman vuoden käytännön kokemus on osoittanut, että jonkinlainen suoja oven päälle tarvitaan. Ei ole kovin mukavaa, kun vesinolput tipahtelevat keskelle päälakea ulos kurkisteltaessa. Eniten on kuitenkin harmittanut se tosiasia, että vesi pääsee vähitellen vahingoittamaan ovea.

Niinpä alkusyksystä lopetimme vihdoin pähkäilymme asian kanssa, ja päädyimme tekemään puisen katoksen oven päälle. Välillä suunnitelmissa vilahti valmis peltistä tehty katos, mutta sitten miehen nikkarointi-innostus heräsi, ja hän päätti ryhtyä itse puusepäksi. Kun ulkoverhous oli tehty jo aikaisemmin, katoksen rakentaminen oli tietysti vähän hankalampaa. Kohtuullisen helposti se kuitenkin loppujen lopuksi valmistui. Koska kuisti on ikkunoita täynnä, jouduttiin katoksen kokokin suunnittelemaan sen mukaan, mihin tukipuut saatiin kiinni. Muuten ehkä olisimme tehneet siitä pikkuisen leveämmän.

Vielä katoksesta puuttuu pelti, joka kylläkin jo odottaa valmiina varastossa. Se pitäisi saada paikoilleen vielä ennen oikean talven tuloa. Lopullinen maalaus jää kuitenkin ensi kesään, joten pohjamaalilla mennään sinne saakka. Nyt eivät kuitenkaan vesinolput tipahtele niskaan rankimmillakaan sateilla.

Katto sai siis myös maalin pintaansa loppukesällä. No, ei ihan kokonaan, mutta ainakin suurimmalta osaltaan. Ensi kesälle jäi vielä maalattavaksi syöksytorvet ja vellikellon katto. Niitä varten olisi pitänyt hankkia erillinen nostin, ja aika ei vain sitten enää riittänytkään maalauspuuhiin.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen katto maalattiin tummanharmaaksi, joka sopii mielestämme hyvin talon muuhun väritykseen. Ennen katto oli punainen, mutta nyt halusimme kuitenkin valita rauhallisemman värin. Hieman tuo uusi väri pilkahtelee noiden keltaisenaan loistavien vaahteranlehtien välistä, jos oikein tarkasti katsoo. :)

Iloa alkavaan viikkoonne!

-Airisrannan Päivi-