Kevään hetkiä

Talvesta tuntuu olevan ikuisuus, ja kevät on edennyt mukavasti - tähän päivään saakka. Ensimmäiset perunatkin ehdittiin istuttaa naapurustossa ja lähitienoolla jo pääsiäisen aikoihin! En tiedä, mikä mahtaa olla ennätys, mutta tuskinpa niitä kovin paljon aikaisemmin voidaan maahan edes panna. Nyt sitten kylmä yllätti. Täytyy vain toivoa, etteivät yöpakkaset tekisi kovin suurta vahinkoa perunasadolle. Täältähän ne Suomen ensimmäiset varhaisperunat nimittäin tulevat.

Airisranta on jälleen saanut omat tutut asukkaansa näin kevään korvalla. Syksyllä haikeasti hyvästelemäni kurjet saapuivat jo viikkoja sitten, ja yksi komeaääninen pariskunta asusteli tapansa mukaan jonkin aikaa pellolla navetan päädyssä. On niiden huuto kyllä uskomattoman voimakas! Nyt ne ovat tainneet jo jatkaa matkaansa kohti pohjoista.

Ja eiköhän vain tuttu kaakatus kajahtanut viikonloppuna pihamaalla: valkoposkiset ystävämme eivät olleet unohtaneet Airisrannan nurmikenttiä tänäkään keväänä. Kanadanhanhet tosin ehtivät kotiutua pihallemme jo ennen sukulaisiaan ja olivat viimevuotista rohkeampia, kuten kuvasta näkyy. Siinä ne tepastelevat rantatietä pitkin kohti pientä peltoplänttiämme.

Viikonloppuna tutkittiin neitokaisten kanssa pihapiiriä ja huokailtiin kuivien korsien määrää rantaviivan tuntumassa. Tai ainakin minä huokailin. Haravalla olisi tosiaan töitä.

Toivottavasti mikään vesilintu ei ehdi tehdä pesäänsä korsikasaan ennen haravointia. Ainakin isokoskelopariskunta viihtyy rannassamme niin hyvin, että epäilen niiden pesivän jossakin lähistöllä. Myös haahkat saapuivat suurella joukolla viikonloppuna ja alkoivat hauskan huhuilunsa.

Viime vuosina meidänkin pihapiirissä on alkanut näkyä kottaraisia. Niiden laulelu se vasta kesäistä on. Mies muistaa joka vuosi kertoa tarinaa oman kotitalonsa pihassa viihtyneestä kottaraisesta, joka alkoi matkia äänellään vasaran takomista. Talonväki oli illalla ihmetellyt, miksi joku naulaa kattoa edelleen, vaikka työt oli lopetettu jo aikaa sitten. Kottarainenhan se siellä oli harjoitellut uutta, psykedeelistä sävelmäänsä. :)

Lintukalliolla riittää elämää aamusta iltaan. Päivässä ei ole montakaan hetkeä, etteikö kivellä levähtäisi jonkinlainen siivekäs. Joutsenet olivat kaunis näky eräänä iltana, kun ne molemmat päättivät torkahtaa hetkeksi kivellä ennen pimeän tuloa.

Viime sunnuntaina aurinko laski upeasti huhtikuun hämärtyvässä illassa. Luonnon värit ovat satumaisen kauniit, kun hetki sattuu kohdalleen.

Rakastan Airisrannan pihapiiriä juuri sen monimuotoisuuden takia. Talon takana avautuu merimaisema, johon ei kai voi koskaan kyllästyä, ja talon toisella puolella silmä lepää rauhoittavassa, kotoisessa peltomaisemassa.

Uskomattomia nämä keväiset hetket!

- Airisrannan Päivi-

Maalaiselämää

Yön aikana oli satanut melkoinen kerros lunta. Täällä kun on talvella hiljaista muutenkin, uusi lumikerros tekee pihapiiristä täydellisen hiiskumattoman. Minulla on tapana varsinkin aamuisin kurkistella oven raosta ulos niin kauan kuin tarkenen ja ihmetellä  tuota käsittämättömän hiljaista maisemaa. Siihen en ole vielä kyllästynyt. Parin yrityksen jälkeen Sarabi-kissakin uskaltautui  pihalle, mutta muutaman minuutin päästä se oli jo epätoivoisen näköisenä kuikuilemassa verannan ikkunan takana kymmenet kosteat lumipallerot mahan alta roikkuen. Eipä auttanut muu kuin kantaa neito pesuhuoneeseen kuivumaan, niin tiukassa lumimöykyt olivat.

Maalla teiden auraus ei tapahdu automaattisesti. Loppusyksyllä ennen luvattuja lumisateita tai viimeistään hiutaleiden leijuessa taivaalta alas on muistettava pyytää auratraktoria poikkeamaan myös omalle tielle. Tänään tie aurattiin vasta kolmannen kerran, joten ihan hirmuisia lumimääriä Airisrannassa ei ole sentään tullut. Lumipöpperöiset tiet eivät saa siis suuremmin haitata, jos meinaa kovin syrjässä asustaa.

Äidiltä lahjaksi saatu timanttiananas on pirteä väriläiskä verannan vanhalla pöydällä.

Olen huomannut, että maalle muuton myötä monista asioita on alkanut ajatella eri tavalla kuin entisessä elämässä. Kaiken ei tarvitsekaan olla niin helppoa ja itsestäänselvää. Kun meille syksyllä ehdotettiin kimpparoskikseen mukaan tuloa, sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Tähän saakka olemme tottuneet siihen, että roskat on aina haettu omasta pihasta säännöllisin väliajoin. Vaan eipä enää jatkossa. Roska-auto hurauttaa viimeisen kerran pihallemme tiistaina, ja sen jälkeen viemme roskat itse tiekunnan yhteiseen roskikseen. 

Viime keväästä lähtien olen myös miettinyt kompostoinnin aloittamista, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Lähinnä hirvittää, mahtaako homma toimia ympäri vuoden. Luulen kuitenkin, että kimpparoskikseen siirtyminen vauhdittaa myös kompostiasiaa. On varmasti järkevämpää ja mukavampaakin kipata biojätteet omaan kompostoriin kuin kuljetella niitä pitkin teitä säkissä auton perällä. Ja olisihan se hienoa, kun saisi edes vähän multaa omasta takaa.

Kevät näyttää tulevan tänäkin vuonna, sillä makuuhuoneen ikkunalla oleva pikku hortensia on aloittanut uuden elämän. Kuistissa se ehti pari kertaa kuivahtaa niin pahasti, että lehdet tippuivat, mutta eipä tuo näytä pahemmin kasvua haitanneen. Entistä ehommat versot näyttävät nyt puskevan tilalle.

Ja arvatkaas kuka on käynyt vierailemassa talvisella pihamaallamme kerran jos toisenkin?! Kettu ystävämme asteli tässä yhtenä päivänä muina miehinä kohti kuistia kuin olisi ollut aikeissa piipahtaa tervehtimään talonväkeä.

Mustarastaalle laitetut omenan puolikkaat ja rusinat taisivat olla sellainen houkutin, että varovaisuus meinasi ketulta unohtua tyystin. Ilmeestä voi päätellä, että saalis oli puolustamisen arvoinen.

Loppujen lopuksi lumi vain pöllysi, kun pörröhäntä sai ikkunassa tuijottelevista ihmisistä tarpeekseen ja kurvasi metsän siimekseen. Kaksi viimeistä kettukuvaa on otettu keittiön ikkunasta.

Toinen pörröhäntä sen sijaan ottaa elämän rennosti. Märät lumipallerot ovat kuivuneet mahakarvoista ja elämä on taas mallillaan.

Rentoa viikon alkua myös teille!

-Airisrannan Päivi-

Vihreä vieras ja syksyn kauneutta

Sunnuntaina Airisrannassa oli vielä täysi kesä, ja tietysti kannoimme taas kaikki kipot ja kapot terassille ruokailua varten. Aika monta kertaa olen kuullut itseni ennustavan viime viikkoina, että 'tää on varmasti viimeinen kerta, kun ulkona syödään', mutta niin vain ovat kauniit ilmat ja terassikelit jatkuneet.

Vaan mepä saimmekin yllätysvieraan sunnuntailounaalle. Kun kannoin lautasia ja salaatteja pöytään, huomasin jättikokoisen heinäsirkan kököttävän pöydän reunalla. Kuvittelin sen häipyvän, kun alkaisimme syödä, mutta toisin kävi. Heinäsirkka päätti lounastaa kanssamme. Yhtäkkiä se vainusi avokadosalaatin vienon tuoksun ja suunnisti päättäväisesti lautaselle. Sen jälkeen sitä ei saanut pois pöydästä enää millään ilveellä.

Ja kyllä se rouskutti. Luulin sen jo pökertyvän moiseen ahmimiseen, sillä avokado ei tunnetusti mitään keveintä herkkua ole. Loppujen lopuksi se päätti vetäytyä ruokalevolle, ja pääsimme tarkastelemaan suursyömärin jälkiä. Uskokaa pois, kunnon kuoppa oli avokadoon tullut.

Heinäsirkkoja täällä on valtavasti aina loppukesällä ja syksyllä ja sen myötä upea sirinä iltaisin ja öisin. Toisinaan jokunen yksilö on eksynyt sisälle asti, kun ovet ovat olleet auki. Mitään muuta vahinkoa en ole niiden huomannut aiheuttavan kuin muutaman reikäisen pelargonian lehden. Sen sijaan mies aina valittaa, että nurmikkoa on ikävä leikata, kun isoja sirkkoja jää leikkurin alle. Ei tosiaan kovin miellyttävää.

Pelargoniat jaksavat edelleen kukkia, vaikka välillä rankkasateet ja ehkä heinäsirkatkin ovat olleet kiusana. Taas vain mietin sitä, mihin kummaan saan ne kaikki säilöttyä talveksi. Vuosikausiin en ole ehtinyt 'välikausikukkia' hankkia, sillä pelargoniat säilyvät kauniina pihalla lokakuun loppupuolelle saakka. Vasta loppusyksyllä hankin portaiden kaunistajaksi yleensä muutamia kanervia tai callunoita.

Tällä viikolla olen kuljeskellut ahkerasti pihapiirissä ja nappaillut kuvia aurinkoisen ja kauniin sään innoittamana. Tuntuu kuin ihania syyspäiviä pitäisi oikein ahmia sateiden ja tulevan harmauden varalle. Ja koskaan ei tarvitse yksin pihalla kierrellä. :) Tällä kertaa seuraneitinä oli Sarabi. Yhdessä meidän kissaneitomme harvemmin viihtyvät, vaikka sisaruksia ovatkin. Mustasukkaisuus emännän huomiosta on silmiinpistävää, ja niinpä täytyykin muistaa olla mahdollisimman tasapuolinen rapsutusten jakaja.

 

Eilen aamulla kamera oli mukana myös lenkkipolulla ja tallensin aamu-usvaisia maisemia sekä pihalta että lenkkeilyreitin varrelta. Olemme ottaneet miehen kanssa tavaksi kiertää joka aamu, aina kun mahdollista, sama reilun puolen tunnin lenkki lähimaastossa. Vielä emme ole maisemiin kyllästyneet; sitä paitsi ajankäytöllisesti se on helppo ratkaisu - aina tietää, mihin aikaan on taas takaisin sorvin ääressä.

Venevajamme katto häämöttää kaislojen takaa. Mama, pikkuinen purjeveneemme, on sen sijaan peittynyt usvaverhon taakse. Kuva on otettu lähisaareen vievältä sillalta.

Kun palasin lenkiltä, kuljeskelin vielä rannassa ja laiturilla. Vähitellen usva alkoi hellittää, ja kohta aurinko lämmitti jo täydeltä terältä.

Sunnuntai-iltana olimme keittiössä miehen kanssa laittamassa iltapalaa, kun käännyin ja katsahdin tapani mukaan merelle. Ja ah ja voi, mikä ihastuttava näkymä siellä olikaan. Suuri purjevene lipui hitaasti saarten välistä ohitsemme, ja samalla laskeutuva aurinko värjäsi sen purjeet kauniin kullanpunertaviksi. Uskotteko, että vihreät puutarhakengät klonksuivat, kun juoksin rantaan tuhatta ja sataa. Kuva on epätarkka ja huonolaatuinen, sillä purjevene ei antanut armonaikaa säätää kameran asetuksia. Hengästyneenä tarkkuuskin on mitä on. Halusin kuitenkin jakaa teillekin yhden sellaisista hetkistä, jotka saavat minut Airisrannassa haltioitumaan.

Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

Loppukesän tunnelmia

Näin alkusyksystä luonto on hiljentynyt täysin, ja kun viikonloppuna istuskelimme ulkona aamukahvilla, täytyi puhella melkein kuiskaten, ettei ainutlaatuisen herkkä tunnelma rikkoutuisi. Aamuisin liikkuu myös sellaisia lintuja ja eläimiä, joita ei yleensä myöhemmin päivän aikana näe. 

Harmaahaikara on taas viime aikoina alkanut vierailla ahkerasti rannassamme. Parhaiten sen voi nähdä askeltamassa vesirajassa joko aikaisin aamulla tai illan hämärtyessä. Mutta arka se on. Jos sisällä ikkunan ääressä liikahtaa vähänkin varomattomasti, lintu lehahtaa heti omille teilleen. Yllä oleva kuva on napattu keittiön ikkunasta.

Välillä aamut ovat olleet viileitä, ja silloin kevyt usva on noussut vedenpinnan yläpuolelle. Kaunis näkymä, jota juoksujalkaa kiiruhdan kuvaamaan, sillä sekin haihtuu haikaran tavoin jo hetken kuluttua näkymättömiin.

Pitkäksi venähtäneet tillinvarret kylpevät aamuauringossa. Tätä näkymää olen nyt loppukesän aikana ihaillut istuessani aamupalalla terassilla. Valon leikkiä, joka paljastaa kimmeltäviä hämähäkinseittejä ja kastepisaroita, joita ei muuten huomaisi.

Leivän päälle on tullut tavaksi lastata yrttiruukusta basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa. Maistuu niin hyvältä päiväkahvin seurana lämpimällä kalliolla. Kivipenkille menen usein iltapäivisin istumaan kahvimukini kanssa, varsinkin jos olen yksin kotona. Keskikesällä kalliolla on kuitenkin aivan liian kuuma istuskella, joten nyt taas syksyn tullen sinne on mukava kipaista.

Kunnollista omenasatoa ei Airisrannassa tänäkään vuonna saada, mutta Aune-päärynäpuussa on sitäkin enemmän pikkuisia hedelmiä. Päärynöiden määrä on vähintään kymmenkertaistunut viimevuotisesta. Automatkalla kuulin sattumalta radion luonto-ohjelmasta, että päärynäpuuta ei kannata mennä leikkaamaan ja hyvä olisi hankkia yksinäiselle puulle pari kaveriakin. Pölyttyy kuulemma paremmin. Toivottavasti ehdimme vielä puutarhojen alennusmyynteihin tekemään päärynäpuulöytöjä. Mielelläni otan vastaan vinkkejä myös muista päärynäpuulajikkeista, jotka ovat menestyneet hyvin pihoilla tai puutarhoissa.

Pihakaveri Nalaa alkoi välillä laiskottaa puiden tutkiminen ja marjapensaan juureen oli mukava kellahtaa auringonpaahteelta suojaan.

Maljaköynös innostui kukkimaan runsaammin vasta elokuussa. Sekin on talvehtinut kuistissa. Sain toissa syksynä äidiltäni kaksi maljaköynösamppelia, mutta toisen onnistuin nyt kevättalvella tappamaan. Kastelin varmaan liikaa. Vähän aikaa sitten luin jostakin, että maljaköynös ei ihan helppohoitoisimpia kukkia olekaan, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että edes toinen on pysynyt hengissä tähän saakka. Amppeli roikkuu sisäänkäynnin vieressä melko varjoisessa paikassa talon pohjoispuolella, joten sekin saattaa olla syynä hitaanlaiseen kukintaan.

Viikonloppuna Airisrannassa ei osattu päättää, vietetäänkö venetsialaisia vai muinaistulien yötä, joten vietettiin molempia. Juhlinnan pääosassa oli ihmeellisen kaunis kuutamo, jota herkullisen illallisen jälkeen katseltiin nauttien lasillisesta kuohuvaa.

Ihania syyskuun aamuja ja iltoja!

-Airisrannan Päivi-

Terassielämää

Airisrannassa on saatu nauttia kauniista ja lämpimistä elokuun aamuista viimeisen parin viikon aikana, niin tänäänkin. Aikaisin aamulla, kun verannan ovesta astuu ulos vastassa on pehmeän lämmin meri-ilma ja loppukesän hiiskumaton hiljaisuus. Auringon nousun aikoihin pellolta on sen sijaan kuulunut jo jonkin aikaa kurkien kimeitä kauaskantoisia törähdyksiä, ja äänekkäästi kaakattava hanhilauma lentää yleensä Airisrannan yli, kun uni vielä maistuisi makeasti talonväelle. Makuuhuoneen avoimesta ikkunasta luonnon äänimaailma suorastaan ryöpsähtää sisälle.

Keittiön ikkunan alla olevalle terassille aamuaurinko paistaa ihanasti. Aamuja varten terassi oikeastaan suunniteltiinkin. Sinne me sitten kannamme puurokuppimme ja kahvimukimme uskollisesti koko kesän ajan aina, kun vain aurinko edes vähänkin näyttäytyy. Joskus on tänä kesänä jouduttu kyllä turvautumaan viltteihin, mutta periksi ei anneta kuin äkäiselle sadekuurolle.

Kyllä Airisrannassa taitaa aamuihmisiä asustaa, aamupalakin on suorastaan rituaali. Ja kiireellä ei kultaista aamuhetkeä pilata. Välillä on vain ollut hieman kaksijakoinen olotila, kun illalla ei malttaisi millään mennä ennen puolta yötä nukkumaan, ja toisaalta aamulla haluaa nousta viimeistään puoli seitsemältä ylös, oli vapaata tai ei. Aika lyhyiksi tuppaavat yöunet siis toisinaan jäämään.

Sunnuntaina menin laiturille istumaan hedelmäsalaattini kanssa. Oli kerrassaan upea aamu. Tällaisina lämpiminä, tyveninä aamuina haaveilen venevajan seinustalla olevasta puisesta penkistä. Ehkäpä sellainen on siinä jo ensi kesänä. Ainakin olen yrittänyt asiasta hienovaraisesti vihjailla toteuttavalle taholle. :)

Siinä istuessani ohitseni lipui yksinäinen pieni hanhenpoikanen. Se raukka on joutunut erilleen muusta laumasta, koska ei osaa vielä lentää. Nyyh! Olemme ihmetelleet koko kesän, miksi se on kokonsa puolesta täysin eri kaliiperia verrattuna muihin poikasiin. Ehkä se on jossakin vaiheessa joutunut emostaan erilleen ja kulkenut sen jälkeen satunnaisten hanhilaumojen joukossa. Mutta urheasti se on näyttänyt tähän mennessä selviävän. Airisrannassa sille pidetään kovasti peukkuja.

Terassikissa Sarabi on uskollinen seuralainen jokaisella aamiaisella. Sarabin reviiri näyttää rajoittuvan lähinnä puisille piha-alueille, joten siitä syystä lisänimi. Aamuisin sen suurinta hupia on hypätä pöydälle, ja odottaa, että pöydän keskellä olevasta rei'ästä ilmestyisi heinänkorsi. Kuka lienee opettanut mokomille tavoille! 

Annetaanpas äiskän ruohosipulinhaivenille vähän kyytiä! Meillä hyötypuutarha kukoistaa kahdessa kukkaruukussa, joihin on istutettu ruohosipulinhaivenien lisäksi ruokakaupan yrttihyllyltä löytyneet tillit ja persiljat. Noo-o, ehkä ensi kesänä ryhdyn kunnon puutarhuriksi. 

Koska talon meren puoli on etelään päin, aurinko porottaa terassille koko päivän. Ja vaikka onkin satanut paljon, on niitä aurinkoisiakin päiviä mukaan mahtunut. Pelargoniat ovat oikeastaan vasta nyt elokuussa intoutuneet kasvamaan ja kukkimaan kunnolla. Lämpöä ja aurinkoahan nekin ovat kaivanneet. 

Kun helteet vihdoin saapuivat, yläkerran parvekkeellekin tuli käyttöä. Tämä kesä on kyllä ollut poikkeuksellinen, sillä parvekkeen ovi on pysynyt tiukasti kiinni lähes koko kesän. Nyt siellä onkin sitten ollut oikein mukava taas vaihteeksi istuskella. Olo on ollut kuin ulkomailla.

Sain pari päivää sitten haasteen Sarilta Villi Varpunen -blogista, ja ajattelin vastata siihenkin tämän postauksen myötä. Kiitos haasteesta, Sari! Haasteessa pyydetään kertomaan oman pihan tai puutarhan lempinäkymästä. Koska minulla ei varsinaisesti ole mitään erityistä lempinäkymää pihallamme vaan tykkään valtavasti joka kolkasta, päätin esitellä vain yleensä näitä kesäisiä näkymiä pihaltamme.

Heitän haasteen ilmaan, joten napatkaa se vapaasti mukaanne ja kertokaa oman pihanne lempipaikoista ja-näkymistä!

Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua!

-Airisrannan Päivi-

Kielojen tuoksua ja luonnonihmeitä

Tänä keväänä olo tuntuu tyytyväiseltä: lähes joka aamu olen lähtenyt lenkille. Välillä yksin, välillä miehen kanssa. Liikunta tekee hyvää, mutta ainakin minulle säännölliset lenkit merkitsevät myös tilaisuutta seurata kevään etenemistä luonnossa. Ensiksi tien varrelle ja metsikön reunaan ilmestyivät sinivuokot, sitten valkovuokot. Nyt ne ovat täynnä käenkaalta ja juuri avautumassa olevia kieloja. Välillä jossakin pilkistelee keto-orvokki.

Eilen aamulla kukkivia kieloja näkyi jo niin paljon, että niitä saattoi hyvällä omallatunnolla poimia mukaansa. Tai mies halusi poimia kimpun minulle. Niin huomaavaista! Joka kevät ensimmäisten kielojen tuoksu on suorastaan huumaava. Laitoin kimpun makuuhuoneeseen, ja tuoksu täytti hetkessä koko huoneen.

Vanha lipasto on siitä mukava, että sitä pystyy somistamaan aina tilanteen ja vuodenaikojen mukaan. Niin kuin nytkin näillä kieloilla. Innostuin ottamaan kimpusta kuvia, kun ilta-aurinko paistoi niin kauniisti makuuhuoneeseen. Tuosta tunnelmasta pidän makuuhuoneessamme aivan valtavasti, vanhan talon ja kesäillan rauhasta. Muutenkin kesäinen ilta-aurinko viehättää minua, koska se valaisee monia sellaisia paikkoja pihallakin, jotka muuten jäävät usein varjoon.

Mutta,  kuten kuvia ottaessani useimmiten käy, niin nytkin kameran linssiin ilmestyi pörröinen pää. 'Hei, näitä kukkia mä en ole tässä ennen nähnytkään!'

Meillä kävi toissailtana myös alivuokralaiskandidaatteja tutustumassa tarjolla oleviin tiloihin. Pääskyspariskunta tutki nimittäin antaumuksella räystään alustoja, josko sieltä löytyisi sopiva paikka yhteiselle uudelle kodille. Herra Pääskynen tosin istuskeli ulkolampun päällä koko ajan, kun rouva tutkaili vaihtoehtoja. Vai oliko se toisin päin? Taisi kuitenkin käydä niin, että ikkunan takaa kiinteästi tuijottava kissankatse sai pariskunnan vielä harkitsemaan muita mahdollisia vaihtoehtoja.

Olisihan aivan upeaa, jos pääskyset tekisivät pesän räystään alle. Voin kuvitella, miten mukavaa verannalta olisi seurata, milloin ensimmäiset pienet päät pikistäisivät pesän reunalta. Mutta toistaalta voin myös kuvitella, miltä olohuoneen ikkuna näyttäisi kesän edetessä. Ei kovinkaan houkutteleva ajatus.

Käenkaali tai toiselta nimeltään ketunleipä kukkii siis nyt valtoimenaan ojanpientareilla ja metsiköissä. Sekin on kuulemma syötäväksi kelpaava villiyrtti, vaikka onkin toisaalta hieman myrkyllinen. Se sisältää oksaalihappoa, joka on suurina määrinä ihmisellekin myrkyllistä. Toisaalta luin Luontoportista, että käenkaali on oiva pari mustikoille kermavaahdon ja sokerin pehmentäessä hapokkuutta. Lisäksi se sopii todella monen muunkin ruuan lisäksi ja mausteeksi. Uskaltaisikohan kokeilla?

Näihin kuulumisiin tällä kertaa Airisrannasta.

Mukavaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Kevätkimara

Meillä on ollut todella upeita kevätpäiviä koko alkuviikon. Onhan terminen kesä täällä jo uutisten mukaan alkanutkin. Viimeistään sen toteaa, kun katsoo ikkunasta ulos: ruoho vihertää, sinivuokot ja leskenlehdet ovat täydessä terässä. Meri kyllä viilentää ilmanalaa tuulineen, vaikkei jäässä ole ollutkaan koko talvena.

Pääsiäiseksi hankitut narsissit ovat vielä täysissä voimissaan ulkoruukussa, mutta ajattelin istuttaa ne maahan ennen kuin alkavat kovin ränsistyä. Parina edellisenä vuonna olen yrittänyt samaa operaatiota mutta laihoin tuloksin. En tiedä, onko vika sipuleissa vai istuttajassa, mutta maasta  ei ole seuraavana keväänä noussut tikkuakaan.

Syksyisin sipuleiden istuttaminen puolestaan unohtuu takuuvarmasti. Jotenkin puutarhainnostus vain lopahtaa kesän mentyä. Olenkin miettinyt, eikö tulppaanien ja muiden sipulikukkien istuttamisen voisi tehdä keväällä.  Olisiko siitä jotain haittaa kasveille? Sitkeitä ne näyttävät olevan ainakin kasvuun päästyään, sillä merenpuoleisen pensasrykelmän keskeltä nousee urhoollisesti vuodesta toiseen yksi punainen tulppaani.

Pajuangervo vihertää jo ihanasti. Verannan portaiden alla oli hankala tyhjä tila, ja ajattelimme pari vuotta sitten kokeilla naapurilta saatuja pajuangervoja sinne. Vaatimattomana kasvina ne ovat menestyneet hyvin, vaikka osa pensaista on täysin portaiden varjossa.

Ruusupensaan alle ja sinne tänne nurmikolle ilmestyy joka kevät valkoisia krookuksia. Olen kaivanut niitä kukinnan jälkeen maasta ja siirtänyt syreenin alle parempaan turvaan. Sieltä ne taas näyttävät nousevan.

Nalan kanssa tutkailtiin jälleen yhdessä pihapiiriä iltapäivän lämpimässä auringonpaisteessa. Tästä neidistä on seuraa vähän joka puuhaan toisin kuin rentoilua rakastavasta sisarestaan, joka viettää iltapäivänsä mieluiten paistattelemalla päivää ulkoverannalla.

Saaressa asuvalta naapurilta saadut pienet vuorenkilvet ovat sitkeää laatua. Istutin ne viime kesän alussa kuivaan ja vähämultaiseen rinteeseen ihan kokeilumielessä, ja siinähän nuo näyttävät aloittavan jo kukintaansa.

Pihalla jouduttiin kaivamaan viemäriputkia rakennusaikana, ja sen jäljiltä maa on vielä monin paikoin aika hankalasti muokattavaa soramaata. Multaa emme ole pihalle vielä tuottaneet, vaan ajattelimme ensin rauhassa katsoa, mitä pihalle yleensäkin halutaan istuttaa. Tarkoitus on pitää pihapiiri mahdollisimman helppohoitoisena ja luonnonmukaisena ainakin kuivan eteläpihan osalta.

Maanantaina näkyi jälleen vähän suurempi alus lähivesillä, kun telakalla rakenteilla oleva risteilijä oli koeajelulla. Kaikkein suurimmat Airisrannan liepeillä pyörineet risteilijät ovat kuitenkin olleet Oasis of the Seas, joka valmistui muutama vuosi sitten, ja hieman myöhemmin valmistunut sisaralus Allure of the Seas. Niiden ylimmät kerrokset näkyivät jopa vastapäisen saaren takaa.

Aurinkoa keskiviikkoonne!

-Airisrannan Päivi-