Maalaiselämää

Yön aikana oli satanut melkoinen kerros lunta. Täällä kun on talvella hiljaista muutenkin, uusi lumikerros tekee pihapiiristä täydellisen hiiskumattoman. Minulla on tapana varsinkin aamuisin kurkistella oven raosta ulos niin kauan kuin tarkenen ja ihmetellä  tuota käsittämättömän hiljaista maisemaa. Siihen en ole vielä kyllästynyt. Parin yrityksen jälkeen Sarabi-kissakin uskaltautui  pihalle, mutta muutaman minuutin päästä se oli jo epätoivoisen näköisenä kuikuilemassa verannan ikkunan takana kymmenet kosteat lumipallerot mahan alta roikkuen. Eipä auttanut muu kuin kantaa neito pesuhuoneeseen kuivumaan, niin tiukassa lumimöykyt olivat.

Maalla teiden auraus ei tapahdu automaattisesti. Loppusyksyllä ennen luvattuja lumisateita tai viimeistään hiutaleiden leijuessa taivaalta alas on muistettava pyytää auratraktoria poikkeamaan myös omalle tielle. Tänään tie aurattiin vasta kolmannen kerran, joten ihan hirmuisia lumimääriä Airisrannassa ei ole sentään tullut. Lumipöpperöiset tiet eivät saa siis suuremmin haitata, jos meinaa kovin syrjässä asustaa.

Äidiltä lahjaksi saatu timanttiananas on pirteä väriläiskä verannan vanhalla pöydällä.

Olen huomannut, että maalle muuton myötä monista asioita on alkanut ajatella eri tavalla kuin entisessä elämässä. Kaiken ei tarvitsekaan olla niin helppoa ja itsestäänselvää. Kun meille syksyllä ehdotettiin kimpparoskikseen mukaan tuloa, sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Tähän saakka olemme tottuneet siihen, että roskat on aina haettu omasta pihasta säännöllisin väliajoin. Vaan eipä enää jatkossa. Roska-auto hurauttaa viimeisen kerran pihallemme tiistaina, ja sen jälkeen viemme roskat itse tiekunnan yhteiseen roskikseen. 

Viime keväästä lähtien olen myös miettinyt kompostoinnin aloittamista, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Lähinnä hirvittää, mahtaako homma toimia ympäri vuoden. Luulen kuitenkin, että kimpparoskikseen siirtyminen vauhdittaa myös kompostiasiaa. On varmasti järkevämpää ja mukavampaakin kipata biojätteet omaan kompostoriin kuin kuljetella niitä pitkin teitä säkissä auton perällä. Ja olisihan se hienoa, kun saisi edes vähän multaa omasta takaa.

Kevät näyttää tulevan tänäkin vuonna, sillä makuuhuoneen ikkunalla oleva pikku hortensia on aloittanut uuden elämän. Kuistissa se ehti pari kertaa kuivahtaa niin pahasti, että lehdet tippuivat, mutta eipä tuo näytä pahemmin kasvua haitanneen. Entistä ehommat versot näyttävät nyt puskevan tilalle.

Ja arvatkaas kuka on käynyt vierailemassa talvisella pihamaallamme kerran jos toisenkin?! Kettu ystävämme asteli tässä yhtenä päivänä muina miehinä kohti kuistia kuin olisi ollut aikeissa piipahtaa tervehtimään talonväkeä.

Mustarastaalle laitetut omenan puolikkaat ja rusinat taisivat olla sellainen houkutin, että varovaisuus meinasi ketulta unohtua tyystin. Ilmeestä voi päätellä, että saalis oli puolustamisen arvoinen.

Loppujen lopuksi lumi vain pöllysi, kun pörröhäntä sai ikkunassa tuijottelevista ihmisistä tarpeekseen ja kurvasi metsän siimekseen. Kaksi viimeistä kettukuvaa on otettu keittiön ikkunasta.

Toinen pörröhäntä sen sijaan ottaa elämän rennosti. Märät lumipallerot ovat kuivuneet mahakarvoista ja elämä on taas mallillaan.

Rentoa viikon alkua myös teille!

-Airisrannan Päivi-