Minulla on nähtävästi ollut aukko sivistyksessä, sillä senkki ei kuulunut lainkaan sanavarastooni ennen Airisrantaan muuttoa. Meillä oli suvun piirissä puhuttu vain lipastosta tai piirongista, kun tarkoitettiin vanhanmallista jaloilla seisovaa säilytyskaappia. Aina sanottiin, että siellä se on piirongin laatikossa, kun jotakin tavaraa haeskeltiin. Mutta oppia ikä kaikki.
Lipaston tai senkin hankinta alkoi pyöriä mielessä, kun olohuoneeseen tarvittiin jonkinlainen kaappi tai taso television alle. Vaikka tarkoituksena olikin tuoda edellisen kodin kalusteet Airisrantaan, Muuramen valkoiset kaapistomodulit eivät vain jostakin syystä tuntuneet istuvan kakluunin viereen. Niinpä ne saivat jäädä varastoon odottamaan sopivampaa sijoituspaikkaa. Suurimpana syynä oli kuitenkin se, että ne olisi pitänyt pultata seinään kiinni, ja sitä emme sentään hirvenneet heti mennä tekemään. Siispä pari vuotta kului väliaikaisratkaisuilla, kun haeskelimme sopivaa kaapistoa kirpputoreilta ja vanhaintavarain liikkeistä. Senkkiä ei kuitenkaan löytynyt ainakaan sillä hinnalla, jonka olisimme olleet valmiit maksamaan.
Viime keväänä ongelma ratkesi kuitenkin ihan itsestään. Siskoni oli päättänyt tehdä uudelleenjärjestelyjä kodissaan ja häneltä jäi ylimääräiseksi ruokailuhuoneen iso senkki. Meiltä ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, halusimmeko ottaa sen. Kokonsa puolesta se oli kuin tehty televisioseinälle: korkeus ja pituus osuivat ihan nappiin. Siskoni oli puolestaan saanut sen vuosia sitten ystävältään, jolla ei ollut sille käyttöä. Kyseessä on siis todellinen kierrätyssenkki.
Ihan priimakunnossa senkki ei tietenkään ollut. Kannessa on halkeama, ja jossakin vaiheessa laatikoiden ja kaapinovien vetimiä oli poistettu ja korvattu pienillä avaimenrei'illä. Jäljistä näkee, että kaikki vetimet ovat alunpitäen olleet samanlaiset. Sen verran senkkiin on päätetty investoida, että yritämme löytää siihen sopivat vetimet. Alkuperäisen mallisia tuskin löytyy, mutta samaa kokoluokkaa niiden pitäisi olla, jotta osittain melko rumat jäljet peittyvät kunnolla. Muuten kaappia ei aiota tässä vaiheessa sen kummemmin kunnostaa.
Television paikka oli se, mistä eniten keskusteltiin, kun huoneita suunniteltiin ja erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja punnittiin. Niin tarpeettomalta kuin laite välillä tuntuukin, on se kuitenkin osa modernia elämää, ja jokin paikka sillekin oli löydyttävä. Itse en olisi välttämättä halunnut televisiota pilaamaan vanhan huoneen tunnelmaa, mutta siinä asiassa oli pakko antaa miehelle periksi. Mikään muu huone ei kuulemma tullut kuuloonkaan, piste. Sitten vielä vanha televisio hajosi juuri muuton alla, ja tilalle tuli entistä suurempi malli.
Tarkkasilmäisimmät ovat varmaan jo huomanneet, että televisiosta ei lähde minkäänlaisia johtoja lattiaa kohti. Siitä täytyy kyllä antaa kiitokset miehelleni. Hänen ideansa oli tehdä television taakse seinään luukku, josta johdot vedettiin seinän läpi kellarin portaikon puolelle. Vanhan talon haittoihin tai etuihin kuuluvat kaikki kummallisuudet rakentamisessa, ja niinpä portaidenkin viereen oli pakko tehdä taso jostakin rakennusteknisestä syystä. Tässä tapauksessa tasosta oli arvaamatonta hyötyä, sillä sen päälle olikin sitten helppo tehdä kotelo digiboxia ja johtoja varten. Kotelo sulautuu täysin porraskäytävään, joten mitään esteettistä haittaa siitä ei ole.
Televisio asennettiin - alunperin vahingossa - sen verran korkealle, että nyt senkin päällä on mahdollista pitää esimerkiksi kynttilänjalkoja ja vaikkapa pieniä kukkia. Tätä naputellessani huomasinkin, että kuvan kello, pienet mokkakupit ja puoliksi näkyvä maljakko ovat sattumalta kaikki häälahjojamme. Taustalla oleva vanha valokuva on vaarini rippikuva vuodelta 1919. Se odottaa vielä sopivaa ripustuspaikkaa herrainhuoneen seinältä.
Mukavaa viikonloppua!
-Airisrannan Päivi-
