Herrainhuoneen vanha kirjoituspöytä

Meillä on herrainhuoneessa vanha suvulta peritty kirjoituspöytä, joka on yksi minulle rakkaimmista huonekaluista Airisrannassa. Luulen, että kirjoituspöytä oli syynä myös siihen, että huonetta ylipäätään alettiin leikkisästi kutsua herrainhuoneeksi. Ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta, jotta  näkee silmissään tupakkatakkisen herrasmiehen kumartuneena kirjoituspöydän ääreen selailemassa tilan tilikirjoja. Nykyisin herrasmiehen tilalla tosin on kumartuneena mieheni vähemmän elegantissa kotiasussaan ja naputtelee tietokonettaan päivät pitkät. Mutta kirjoituspöytä on käytössä joka ainoa päivä, ja se on minusta hienoa.

Kirjoituspöydän on tehnyt vaarini setä Ananias Alfred (s. 1877) Rauman opettajaseminaarin lopputyönä 1900-luvun alussa. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi luultavasti 1904, joten pöytäkin on siis ihan noilta vuosisadan alkuvuosilta. Eikö vain ennen vanhaan ollutkin komeita nimiä! Lapsena muistan tosin nimen kuullessani ajatelleeni ensimmäiseksi ananasta. :)

Miten sitten pöytä kulkeutui meille noinkin kaukaa suvusta? Ananias kuoli jo vuonna 1942 ja nähtävästi sen jälkeen kenelläkään hänen perheestään ei ollut riittävästi tilaa säilyttää isoa ja raskasta pöytää asunnoissaan. Vaarini kaupan konttorista sille kuitenkin löytyi väliaikainen säilytystila. Vuodet kuluivat eikä kukaan koskaan tullut hakemaan pöytää takaisin. Niinpä kirjoituspöytä toimi samassa konttorissa myös isäni työpöytänä. Kun sitten vanhempani muuttivat pienempään asuntoon, pöytä etsi jälleen uutta kotia. Onneksi meillä sattui olemaan kirjoituspöydän kokoinen tila vapaana edellisessä kodissamme, ja niin se sitten päätyi meille. Mutta vasta Airisrannassa se tuli myös päivittäiseen käyttöön.

Kun saimme kirjoituspöydän lähes viisitoista vuotta sitten, veimme sen entisöitäväksi ammattilaiselle, ja se kyllä kannatti. Muuten pöytä oli hyvässä kunnossa, mutta pöydän keskiosan täyttävä kirjoitusalusta oli kokenut kovia. Ennen teettämäämme entisöintiä kirjoitusalustan korvikkeena oli ollut monta kymmentä vuotta säästäväisen vaarini laittama harmaa muovinen lattiamaton kappale. Enpä tuota erikoista alustaa kyllä lapsena koskaan kyseenalaistanut. Nyt pöydän keskusta on päällystetty tummanvihreällä pehmeällä nahalla, joka on kyllä vähän liiankin mieluisa alusta varsinkin Sarabin kynsien kopristeluun. Pieniä viiltoja ja nyppyjä on vuosien varrella ikävä kyllä ilmestynyt pöydän pintaan kuin huomaamatta.

Pöydässä on seitsemän laatikkoa, joissa jokaisessa on lukko ja siihen kuuluva avain. Ne on kaikki numeroitu täsmällisesti kaivertamalla jokaiseen vetimeen roomalainen numero.

Tällä hetkellä työtuolina on yksi vanhemmiltani saadun ruokailuryhmän tuoleista. Toivottavasti jossakin vaiheessa törmäämme pöydän pariksi paremmin sopivaan työtuoliin, sillä nykyisen tuolin kangaspäällysteet eivät taida enää kovinkaan kauan kestää näin intensiivistä käyttöä.

Kuvat on otettu kesäkuun alkupuolella, jolloin syreenit kukkivat ihanasti ikkunan ulkopuolella ja tietenkin myös maljakossa. Koska herrainhuone on pohjoiseen päin, liika aurinko ei edes kesäisin haittaa työskentelyä ikkunan ääressä. Onhan välillä mukavampi tuijotella ikkunasta pihalle tietokoneen näytön sijaan. Yllä vielä muisto pihalla kukkineista valkoisista juhannusruusuista, joilla myös herrainhuonetta koristeltiin.

Mukavaa sunnuntaipäivää!

-Airisrannan Päivi-

Herrainhuoneen tunnelmia

Herrainhuone oli aluksi vain hauska työnimi olohuoneen vieressä olevalle huoneelle. Kun ostimme Airisrannan, olohuone oli valtavan suuri tila, joka oli yhdistetty kahdesta eri huoneesta. Meille niin suurella yksittäisellä huoneella ei ollut käyttöä, ja halusimme palauttaa alkuperäisen huonejärjestyksen tekemällä väliseinän avaraan tilaan. Seinään teetettiin myös isot pariovet.

Mieheni oli aina vitsaillut tummansävyisestä herrainhuoneesta, joka olisi hänen valtakuntaansa raskaine ja arvokkaine huonekaluineen. Unelmiensa huoneessa hän näki myös mustan kiiltävän flyygelin, jota hän soittaisi kevyen kesätuulen heilutellessa verhoja. Aah, ihania unelmia! Totuus on kuitenkin se, että meillä ei ole flyygeliä, eikä sellaista saataisi mahtumaankaan mitenkään päin Airisrannan tiloihin. Sen sijaan herrainhuoneesta tuli hänen tummanpuhuva työhuoneensa, johon toivon mukaan saadaan joskus myös sopivat kirjahyllyt sadoille varastossa odottaville vanhoille kirjoille.

Nyt seinillä olisi vielä tilaa tauluille ja vanhoille valokuville, mutta jostakin syystä rimakauhu iskee aina, kun tapettiseinään pitäisi iskeä naula. Jospa tänä keväänä ryhdistäytyisimme ja saisimme lopultakin isoisovanhempamme seinälle kummastelemaan uutta olinpaikkaansa.

Pari vuotta huoneeseen mietittiin myös verhoja. Mitä ihmettä tumman tapetin kaveriksi uskaltaisi valita. Loppujen lopuksi kangasliikkeen myyjä ehdotti mustia samettiverhoja, ja päätimme ottaa riskin. Koska en ole mikään sesonki-ihminen enkä muutenkaan 'rakasta' verhoilla sisustamista, luulen, että samettiverhot vaihtuvat vasta sitten, kun joku tapetoi huoneen uudestaan. :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

-Airisrannan Päivi-