Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vadelmahilloa ja kermavaahtoa lumikuorrutuksella

Taas on leivottu pullia, vaikka jokin aika sitten muistaakseni ilmoitin, etten todellakaan ole mikään himoleipuri. Ehkä leipomiseen ei siis tarvitakaan kovin suurta himoa; riittää, että himoitsee vadelmahilloa ja kermavaahtoa.

vanhat tavarat, tarjotin, sisustus, maalaisromanttinen
Täytyy kyllä sanoa, että itse tehdyt laskiaispullat maistuivat taivaalliselta, varsinkin, kun en parina viime vuotena ole niitä leiponut. Onneksi tein tuplataikinan, joten Airisrannassa herkutellaan vielä muutamia muitakin kertoja näillä leipomuksilla. Nyt siis otetaan parin viime vuoden vahinko takaisin.



Pullia saattoikin maistella kohtuullisen hyvällä omallatunnolla, sillä aamupäivällä lenkkeiltiin ihan reippaasti pehmeän hiljaisessa talvi-ilmassa. Meillä on taas pitkästä aikaa satanut kaivattua lunta, ja se innoitti jopa mieheni lenkkikaveriksi. Entisenä pohjoisen asukkina lunta kyllä välillä kaipaa toden teolla valostuttamaan tätä pimeintä vuodenaikaa.



Otin jälleen muutamia kuvia pihapiiristä, kun vastasatanut lumi maisemoi sen niin kauniiksi. Nautin suunnattomasti, kun pitkästä aikaa saa taas katsella lumen kuorruttamaa pihamaata ja metsikköä, jossa puiden ja pensaiden oksat nuokkuvat lumen painosta pehmeinä ja muhkeina.



Kermaisia pullia päiväkahvilla maistellessamme pohdimme, ehtiikö meri jäätyä tänä talvena ollenkaan Airisrannan edustalla. Viime talvenakaan jäätä ei ollut käytännössä lainkaan. Pari vuotta sitten hiihtelin kolmisen viikkoa Reijo-naapurin tekemillä laduilla meren jäällä. Saa nähdä, kuinka tänä talvena käy.


Rentoa sunnuntai-iltaa!

-Airisrannan Päivi-

6 kommenttia:

  1. Siis mää en kestä! Talo! Maisemat! Ja edellisen postauksen kissa! Aivan hurmaavaa. Ja päälle vielä laskiaspullat, jotka maistuvat suussa pelkän kuvan perusteella. Upea on kyllä tuo tarjoilualustakin, missä pullat ovat. Onnea, taidatte asua ja elää aika monen ihmisen unelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti ihanasta kommentista, Saara !! <3

      Nyt ehkä jo uskaltaa ajatella, että kyllä me varmaan unelmaamme eletään, kun suurimmat ponnistelut ovat takana päin. :)

      Poista
  2. Ihanat leipomukset, nam nam. En ole vielä tänä vuonna kertaakaan leiponut pullaa. En kyllä pajon muutakaan, kun nuoriso pitää siitä osastosta huolen useimmiten.
    Täyttä elämää Hannelella oli ihana bloggaus taannoin, jossa luki: pulla päivässä pitää kylkiluut piilossa :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! <3

      Laskiaiset sun muut juhlat ovat hyviä tekosyitä herkutella! :) Ja juhliahan riittää. Hannele on sitten niin oikeassa hupaisalla huomiollaan, se on just niin. :D Pitääkin käydä tsekkaamassa.

      Poista
  3. Nyt ois kyllä erinomaiset hiihtokelit! Lunta on tullut mukavasti ja paraikaakin satelee lisää. Monot vaan uupuu, kaupoille tarvis lähteä :) Laskiaispullat on vilahdelleet mielessä, pitänee leipasta pullaa pitkästä pitkästä aikaa. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä kiva jo hiihdellä, kun viime talvikin vilahti ilman lunta. Meillä ei kuitenkaan tällä lumimäärällä taideta ladulle vielä päästä. :)

      Pirteää viikonalkua sinullekin, Tiina!

      Poista

Kiitos kommentistasi!