Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 29. tammikuuta 2015

Tammikuinen myrsky

Takkatulen räiskeessä vietettiin eilistä sadepäivää, ja samat tunnelmat jatkuvat edelleenkin. Yön aikana vesisade yltyi kuitenkin myrskyksi, ja heräsin jo ennen viittä, kun tuuli ulvoi nurkissa. Talokin oli yön aikana jäähtynyt piristävän vilpoiseksi, sillä olemme säätäneet lämmityksen yön ajaksi mahdollisimman pienelle.

Kissat kävivät pikaisesti tarpeillaan, mutta kipaisivat taas kiireenvilkkaa takaisin sisälle. Tuuli on yksi pelottavimmista asioista, mitä ne tietävät. Tai ainakin myrskyinen sää saa ne melko hulluiksi. Nyt vesisade on muuttunut rännäksi, ja sitä tuleekin vaakatasossa, sillä tuulen voimakkuus on yhä vain yltynyt entisestään.

Vanha kakluuni

Onneksi takkatuli lämmittää ihanasti, ja eilenkin meillä oli heti aamusta lämpöä hohtava tuli kakluunissa. Useimmat meillä vierailevat ystävät eivät ole tottuneet näin viileisiin huonelämpötiloihin, ja meillä onkin tapana kiikuttaa heille heti villasukat jalkaan. Meren rannalla tuuli on oikeastaan pahempi lämpösyöppö kuin pelkkä pakkanen. Yritämme kuitenkin pitää sähkölaskun kurissa, sillä isossa talossa sähköä kyllä kuluu, ellei ole tarkkana. Tokihan puutkin maksavat, mutta kaupan päälle saa myös tunnelmaa.


Maine coon

Nala nautti eilen elämästä herrainhuoneen lämpimässä nojatuolissa. Mikäs on nautiskellessa, kun lämmintä riittää ja emäntä toimii palvelusväkenä.


Tammikuinen merimaisema saaristossa

 Tänään myrskyää niin kovasti, että ainoastaan pihan pikkulinnut uskaltautuvat ruokailemaan. Eilen rantavedessäkin näkyi sentään elämää.



Veranta

Verannan ikkunat ovat peittyneet rännänsekaiseen lumeen, kun istun kynttilöiden lämmössä ja kirjoittelen tätä postausta. Merenpuoleisista ikkunoista ei todellakaan näe ulos, sillä myrskytuuli puhaltaa juuri saarten välistä suoraan verannallemme.


Maine coon kakluunin lämmössä

Paras paikka maailmassa, kun tammikuinen puhuri raivoaa ulkona.

Myrskyterveisin,

-Airisrannan Päivi-

6 kommenttia:

  1. Aijai, kuulostaa täydelliseltä!!! En osaa kuvitella ihanampaa tunnelmaa kuin myrsky ulkona ja takkatuli ja kynttilät ja LÄMPÖ sisällä!!

    Meilläkin täällä peltojen keskellä tuulee ihan hullunaan, vinkuna vaan kuuluu. On niin parasta, kun voi olla sisällä, juoda kuumaa teetä, syödä suklaata, kuunnella tuulen ääntä ja katsella vaan pihalle. Vaikkakin täytyis kohta käyttää vähän koiria lenkillä... Lenkilläkin on jotenkin ihanaa kovalla tuulella, edellyttäen ettei ole pakkasta vaan tarpeeksi leutoa niin, ettei jäädy luita ja ytimiä myöten.

    Ja meilläkin muuten tosiaan tuuli on pahempi juttu kuin tuuleton kova pakkanen. Talo jäähtyy tosi nopeasti tuulella! Ja meillä on vain puulämmitys... ainoastaan kylppärin lattiassa on sähkölämmitys sekä parissa makkarissa, mutta patterit pyritään pitämään makkareissa kiinni ja ovet auki, jolloin lämpö leviää niihin. Äsken just nojailin hetken keittiön pönttöuuniin... kyllä puulämmitys on ihana asia! ♥

    Nautinnollista myrskypäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kyllä myrskyssä vaan on oma tunnelmansa.

      Minustakin puilla lämmittäminen antaa sellaista kodikasta ja pehmeää lämpöä, mitä sähköllä ei välttämättä saa. Ja kynttiläthän lämmittävät myös tosi paljon.

      Nauti sinäkin myrskytuulista lenkilläsi! :)

      Poista
  2. Totta puhut, myrskyssä on tunnelmaa :) Taivaan tosi sekin, että tuuli on usein kylmempi kuin pakkanen..

    Täällä Pyry-kissa huutaa juuri kuin "hyeena", jotta ulos pitäisi päästä. Hän ei oikein ymmärrä miksei enää pääse milloin huvittaa. Saaressa on nimittäin havaittu iso ilves, ihan meidän kulmilla :/ Remmiin ei onneksi ole tarvinnut laittaa, mutta ei arvata päästää muuten kuin että mennään itse mukaan ja vahditaan takaisin sisälle. Ehkä se ilves sittenkin vei meidän kesällä kadonneen Manu-pojankin. Kaunis ja komea kissaeläin, mutta kotikissaperheen vihollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai ilveksiä! Kyllä silloin kannattaakin vahtia kissoja vähän tarkemmin. Täälläkin näkyy lumessa - silloin kun sitä sattuu olemaan - jos jonkin näköistä tassun jälkeä. En ole kuitenkaan kuullut, että meillä päin olisi ilveksiä. Kissat on kyllä yleensäkin tosi varovaisia ulos mennessään.

      Toivottavasti Manun kohtalona ei kuitenkaan ollut niin raadollinen loppu kuin arvelet.

      Poista
  3. Jopas teillä on ollut myrsky! Ei sitä turhaan puhuta myrskypelleistä taloissa, kun viistosti räimii, milloin vettä milloin räntää.
    Tunnelmallista teillä kuitenkin on ollut ja sepä on varsin mukavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulet on onneksi jo vähän laantuneet, joten kyllä täällä alkaa vähitellen taas tarjeta. Vaikka myrsky meni menojaan, kynttilöiden keskellä täällä nytkin istutaan ja nautitaan perjantai-illasta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!