Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 1. tammikuuta 2015

Vanha vaihtui uuteen

Taas kerran ollaan uuden alussa. Joskus se tuntuu pelottavalta, joskus taas uuteen ja tuntemattomaan astuu intoa puhkuen. Itse odotan mielenkiinnolla tulevan vuoden haasteita, mutta ennen kaikkea toivon, että saisimme edelleen elää rauhallista, tavallista elämää täällä Airisrannan hiljaisuudessa. Täällä meillä on kaikki, mitä tarvitsemme.



Eilen illalla kuu pilkahti hetkeksi valaisemaan Airisrannan pihamaata ja taivasta. Lumivaippa on vähentynyt päivä päivältä, mutta onneksi maisema on yleisilmeeltään vielä valkoinen. Vaikka hiihtämään ei tänä talvena pääsisikään, toivon, että lunta olisi talven mittaan edes häivähdys pelkästään sen tuoman valoisuuden takia.




 Hämärä laskeutuu merelle ja taloon.




Airisrannan uuden vuoden juhlinta sujui yhtä leppoisasti ja rauhallisesti kuin joulunkin vietto. Yhdessä on aina mukava istua pöydän ääreen ja aattoiltana herkuteltiinkin tyttären tekemillä muhkeilla coctail-paloilla ja juustoilla.


Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

4 kommenttia:

  1. Siellä teilläkin taitaa olla myös tytär, jolla pysyy kauha ja vispilä kädessä :)
    Ihanaa, kun nuoret ovat innostuneet kokkaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Parasta on se, että välillä nuorisolta itseltään tulee aloite herkkujen tekemisestä, kuten nytkin. Aina ei kyllä motivaatio ja tarve kohtaa toisiaan ;)

      Poista
  2. Moi Päivi! Tänään löysin blogiisi, WAU! Mielenkiinnolla seurailen.

    Seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Seija! Tosi kiva, että löysit blogini ja jätit kommentin :) Tervetuloa piipahtelemaan Airisrantaan jatkossakin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!