Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sunnuntaitulppaanit

Ostin lauantaina kimpun punakeltaisia tulppaaneja viikonlopun piristykseksi. Meillä on onneksi niin monipuolinen lähikauppa, että sieltä saa jopa tuoreet kukat silloin, kun niitä tekee mieli hankkia. Muutenkin teen lähes kaikki ruokaostokset 'omasta' kaupastamme. Minusta on tärkeää kannattaa paikallisia palveluja aina, kun se vain on mahdollista. Sitä paitsi olen tullut entistä laiskemmaksi marketeissa kävijäksi ja kaupoissa kiertelijäksi täällä asuessamme.




Tänään oli taas hitaanlaiska sunnuntaiaamiainen, joka venyi pitkälle aamupäivään. Verannalta katselimme kaunista auringonnousua saaren takaa samalla, kun hörpimme aamukahviamme.



Merenpinta on ollut viikon verran todella korkealla, mutta huippulukemista on tultu kyllä selvästi jo alas. Kumollaan oleva venevanhuksemme pysyy juuri ja juuri vielä kuivalla maalla. Tosin välillä vesi taisi kyllä käväistä sen kyljissä saakka.





Nyt kun joulu on siivottu pois, tulppaanit ovat kuin lupaus keväästä. Ne ovat jotenkin niin tuoreen raikkaita.




Myös makuuhuone sai oman kaunistuksensa hennonpunaisesta kukkasesta.



Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

8 kommenttia:

  1. Hitaanlaiska sunnuntaiaamiainen - kuulostaa mahtavalta. Todella kaunista teillä on, ihana tuo peili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joskus tahtovat nuo sunnuntaiaamut venähtää. :)

      Kiitos <3. Peili tuli tavallaan vahingossa pelastetuksi, joten olen tyytyväinen, että sille kuitenkin löytyi oma paikkansa talosta.

      Poista
  2. Elämän pieniä nautintoja :)
    Olen samaa mieltä noista pienistä lähikaupoista. Itse käyn lähes aina lähikaupassa, josta saan kaiken tarvitsemani. Jos toivon kauppiaan ottavan jotain tuotetta myyntiin, niin usein toive toteutuu ja jää pysyväksi valikoimiin, jos tuotetta ostaa joku muukin. Joskus käyn isoissa marketeissa, kunnes hetimiten muista, miksi niissä en yleensä käy. Meillä paikallisessa Prismassa on mm niin isot ja syvät kärrit, että on oikeasti hankalaa saada ostoksia sieltä pohjalta pois, kun kassalle mennee. Olo on kuin pienellä tytöllä kärryjä työntäessä, kun kahva on lähes rinnuksien korkeudella, ja olen jopa yli 160 cm pitkä!
    Meillä siivottiin poikkeuksellisesti tänään ja nyt on levollinen olo aloittaa viikko, kun tupa on siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoaminen on palkitsevaa, kun siinä näkee kättensä jäljet heti. Mutta täytyy tunnustaa, että se ei kyllä kuulu oikein lempipuuhiini. :)

      Olet oikeassa noiden markettien isojen kärryjen suhteen! Mitenkähän me markettisukupolven kutistuneet mummot sitten aikanaan yllämme ollenkaan kärryjen pohjalle. :)) Olen ajatellut myös niin, että olen osaltani itse vastuussa palvelujen säilymisestä varsinkin maaseudulla. On turha itkeä myöhemmin palvelujen perään, ellei ole ollut valmis myös käyttämään niitä.

      Poista
  3. Kaunista <3 Tuollaisia maisemia aamukahvimuki kädessä katsellen ei päivästä voi tulla muuta kuin hyvä. Rauhaisaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Kyllä tuonne merelle tulee vain paljon tuijoteltua, se on jotenkin niin terapeuttista ja rentouttavaa. Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle!

      Poista
  4. What a wonderful post, my dear!!! You're living at and in a amazing place. Would like to see the sea - I do so with the mountains!
    Have a wonderful time and all my best
    Elisabeth

    VastaaPoista
  5. Thank you so much for your comment, Elisabeth! <3

    I'm happy to hear that you like our archipelago and my posts. Welcome again!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!