Kevään hetkiä

Talvesta tuntuu olevan ikuisuus, ja kevät on edennyt mukavasti - tähän päivään saakka. Ensimmäiset perunatkin ehdittiin istuttaa naapurustossa ja lähitienoolla jo pääsiäisen aikoihin! En tiedä, mikä mahtaa olla ennätys, mutta tuskinpa niitä kovin paljon aikaisemmin voidaan maahan edes panna. Nyt sitten kylmä yllätti. Täytyy vain toivoa, etteivät yöpakkaset tekisi kovin suurta vahinkoa perunasadolle. Täältähän ne Suomen ensimmäiset varhaisperunat nimittäin tulevat.

Airisranta on jälleen saanut omat tutut asukkaansa näin kevään korvalla. Syksyllä haikeasti hyvästelemäni kurjet saapuivat jo viikkoja sitten, ja yksi komeaääninen pariskunta asusteli tapansa mukaan jonkin aikaa pellolla navetan päädyssä. On niiden huuto kyllä uskomattoman voimakas! Nyt ne ovat tainneet jo jatkaa matkaansa kohti pohjoista.

Ja eiköhän vain tuttu kaakatus kajahtanut viikonloppuna pihamaalla: valkoposkiset ystävämme eivät olleet unohtaneet Airisrannan nurmikenttiä tänäkään keväänä. Kanadanhanhet tosin ehtivät kotiutua pihallemme jo ennen sukulaisiaan ja olivat viimevuotista rohkeampia, kuten kuvasta näkyy. Siinä ne tepastelevat rantatietä pitkin kohti pientä peltoplänttiämme.

Viikonloppuna tutkittiin neitokaisten kanssa pihapiiriä ja huokailtiin kuivien korsien määrää rantaviivan tuntumassa. Tai ainakin minä huokailin. Haravalla olisi tosiaan töitä.

Toivottavasti mikään vesilintu ei ehdi tehdä pesäänsä korsikasaan ennen haravointia. Ainakin isokoskelopariskunta viihtyy rannassamme niin hyvin, että epäilen niiden pesivän jossakin lähistöllä. Myös haahkat saapuivat suurella joukolla viikonloppuna ja alkoivat hauskan huhuilunsa.

Viime vuosina meidänkin pihapiirissä on alkanut näkyä kottaraisia. Niiden laulelu se vasta kesäistä on. Mies muistaa joka vuosi kertoa tarinaa oman kotitalonsa pihassa viihtyneestä kottaraisesta, joka alkoi matkia äänellään vasaran takomista. Talonväki oli illalla ihmetellyt, miksi joku naulaa kattoa edelleen, vaikka työt oli lopetettu jo aikaa sitten. Kottarainenhan se siellä oli harjoitellut uutta, psykedeelistä sävelmäänsä. :)

Lintukalliolla riittää elämää aamusta iltaan. Päivässä ei ole montakaan hetkeä, etteikö kivellä levähtäisi jonkinlainen siivekäs. Joutsenet olivat kaunis näky eräänä iltana, kun ne molemmat päättivät torkahtaa hetkeksi kivellä ennen pimeän tuloa.

Viime sunnuntaina aurinko laski upeasti huhtikuun hämärtyvässä illassa. Luonnon värit ovat satumaisen kauniit, kun hetki sattuu kohdalleen.

Rakastan Airisrannan pihapiiriä juuri sen monimuotoisuuden takia. Talon takana avautuu merimaisema, johon ei kai voi koskaan kyllästyä, ja talon toisella puolella silmä lepää rauhoittavassa, kotoisessa peltomaisemassa.

Uskomattomia nämä keväiset hetket!

- Airisrannan Päivi-

Loppukesän tunnelmia

Näin alkusyksystä luonto on hiljentynyt täysin, ja kun viikonloppuna istuskelimme ulkona aamukahvilla, täytyi puhella melkein kuiskaten, ettei ainutlaatuisen herkkä tunnelma rikkoutuisi. Aamuisin liikkuu myös sellaisia lintuja ja eläimiä, joita ei yleensä myöhemmin päivän aikana näe. 

Harmaahaikara on taas viime aikoina alkanut vierailla ahkerasti rannassamme. Parhaiten sen voi nähdä askeltamassa vesirajassa joko aikaisin aamulla tai illan hämärtyessä. Mutta arka se on. Jos sisällä ikkunan ääressä liikahtaa vähänkin varomattomasti, lintu lehahtaa heti omille teilleen. Yllä oleva kuva on napattu keittiön ikkunasta.

Välillä aamut ovat olleet viileitä, ja silloin kevyt usva on noussut vedenpinnan yläpuolelle. Kaunis näkymä, jota juoksujalkaa kiiruhdan kuvaamaan, sillä sekin haihtuu haikaran tavoin jo hetken kuluttua näkymättömiin.

Pitkäksi venähtäneet tillinvarret kylpevät aamuauringossa. Tätä näkymää olen nyt loppukesän aikana ihaillut istuessani aamupalalla terassilla. Valon leikkiä, joka paljastaa kimmeltäviä hämähäkinseittejä ja kastepisaroita, joita ei muuten huomaisi.

Leivän päälle on tullut tavaksi lastata yrttiruukusta basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa. Maistuu niin hyvältä päiväkahvin seurana lämpimällä kalliolla. Kivipenkille menen usein iltapäivisin istumaan kahvimukini kanssa, varsinkin jos olen yksin kotona. Keskikesällä kalliolla on kuitenkin aivan liian kuuma istuskella, joten nyt taas syksyn tullen sinne on mukava kipaista.

Kunnollista omenasatoa ei Airisrannassa tänäkään vuonna saada, mutta Aune-päärynäpuussa on sitäkin enemmän pikkuisia hedelmiä. Päärynöiden määrä on vähintään kymmenkertaistunut viimevuotisesta. Automatkalla kuulin sattumalta radion luonto-ohjelmasta, että päärynäpuuta ei kannata mennä leikkaamaan ja hyvä olisi hankkia yksinäiselle puulle pari kaveriakin. Pölyttyy kuulemma paremmin. Toivottavasti ehdimme vielä puutarhojen alennusmyynteihin tekemään päärynäpuulöytöjä. Mielelläni otan vastaan vinkkejä myös muista päärynäpuulajikkeista, jotka ovat menestyneet hyvin pihoilla tai puutarhoissa.

Pihakaveri Nalaa alkoi välillä laiskottaa puiden tutkiminen ja marjapensaan juureen oli mukava kellahtaa auringonpaahteelta suojaan.

Maljaköynös innostui kukkimaan runsaammin vasta elokuussa. Sekin on talvehtinut kuistissa. Sain toissa syksynä äidiltäni kaksi maljaköynösamppelia, mutta toisen onnistuin nyt kevättalvella tappamaan. Kastelin varmaan liikaa. Vähän aikaa sitten luin jostakin, että maljaköynös ei ihan helppohoitoisimpia kukkia olekaan, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että edes toinen on pysynyt hengissä tähän saakka. Amppeli roikkuu sisäänkäynnin vieressä melko varjoisessa paikassa talon pohjoispuolella, joten sekin saattaa olla syynä hitaanlaiseen kukintaan.

Viikonloppuna Airisrannassa ei osattu päättää, vietetäänkö venetsialaisia vai muinaistulien yötä, joten vietettiin molempia. Juhlinnan pääosassa oli ihmeellisen kaunis kuutamo, jota herkullisen illallisen jälkeen katseltiin nauttien lasillisesta kuohuvaa.

Ihania syyskuun aamuja ja iltoja!

-Airisrannan Päivi-

Perinteet velvoittavat

Airisranta on ollut suurimman osan historiaansa kalastustila. Vieläkin naapurit ja kesäasukkaat muistelevat mielellään, kuinka mainio rysäpaikka tilalla aikanaan oli kahden edustalla olevan saaren takana. Osa kyseisestä vesialueesta kuuluu edelleen Airisrantaan, mutta meistä ei taida rysäkalastajiksi olla. Sen sijaan saaren päähän, lähelle laivaväylää näyttää joka kevät ilmestyvän todella suuri ammattikalastajien asettama rysä.

Tilalla on jossain vaiheessa ollut myös oikea troolari, jolla on kalastettu ammattimaisesti silakkaa. Välillä saaliit olivat kuulemma niin suuria, että silakoita jouduttiin hautaamaan jopa pellolle. Venevajan eli täkäläisittäin suulin edustalla kuorma-autot olivat valmiina odottamassa troolarin saapumista, ja siitä alkoi kalasaaliin matka kaupunkilaisten herkuksi. Vuosikymmeniä sitten Airisrannan suulin laituri toimi myös yhteysalusten pysähdyspaikkana.

Sen verran meistäkin on tullut kalastajia, että verkot heitetään mereen keväällä heti säiden salliessa. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että kyllä se on mies, joka meidän perheessä kalastaa, itse katselen vain rannalta. Alkuvaiheessa olin tosin soutamassa. Ja ei, sen takia kalastusyhteistyömme ei päättynyt. Miehestä vain tuli niin taitava, että hän saa yksinkin hanskattua koko homman. :)

Olisi kai se melko noloa ellemme ranta-asukkaina lainkaan harrastaisi kalastusta. Aluksi meillä ongittiin ja virvelöitiin, sitten keksittiin katiska, ja lopulta ne verkotkin uskallettiin hankkia. Jättimäiset lahnat, simput ja myrskytuulet vain aiheuttavat silloin tällöin harmaita hiuksia verkkokalastajalle.

Tänä keväänä verkot laskettiin ensimmäisen kerran mereen pari päivää sitten. Ne käydään kokemassa aamuin illoin, ja joka kerta saalista on tullut. Tuntuu kyllä aika ylelliseltä syödä siika- ja ahvenfileitä, joiden tuoreutta ei tarvitse arvailla. Mies on opetellut fileoimaan kaikki verkoilla saadut kalalajit, joten ruodoistakaan ei tarvitse murehtia. Kalan suhteen yritämme pysyä omavaraisena koko kesän, sillä sitä meillä syödään paljon. Jospa vielä saisimme aikaiseksi oman pienen perunamaan, vähän porkkanoita, sipulia, salaattia... No, ehkä nekin ovat jossakin vaiheessa toteutuslistalla. Tähän mennessä kasvatusyritykset ovat kirjaimellisesti kuivahtaneet kokoon.

Kuvat ovat eilisaamulta, jolloin koko tienoo peittyi sankkaan sumuun. Meri oli kuitenkin peilityyni ja ilma täydellinen aamuverkkojen kokemiseen. Saaliiksi saimme yhden ison siian ja viisi pulleaa ahventa.

Jos saalista tulee enemmän kuin syöjiä riittää, laitamme kalat laiturin päässä olevaan sumppuun. Siinä ne säilyvät hengissä pari kolme päivää. Aina ei myöskään ole mahdollisuutta perata kaloja saman tien, joten siinäkin mielessä sumppu on korvaamaton. Jos kalaonni jatkuu tällä menolla, pakastin alkaa täyttyä pikavauhtia.

Aamun harmaudesta ei ollut iltapäivällä enää tietoakaan. Meillä taidetaan leikata nurmikko jo vappuna.

Mukavan keväistä loppuviikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Saaristolaislimppua ja muita nautintoja

Saaristo näytti jälleen eilen aamulla alkutalven parhaat puolensa. Aurinko sinnitteli näkyvillä parin tunnin ajan ja kultasi maiseman todella upeaksi. Myös luonto heräsi hetkeksi horroksestaan, kun telkkä ja palokärki innostuivat hyörimään rannan tuntumassa. Joutsenella näyttää olevan vielä koko perhe koossa, ja niinpä sekin toi komean katraansa rantaan ruokailemaan.

Aamun ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät Airisrannan pihalle vastapäisen saaren takaa. 

Olen onnekas, kun saan asua kauniiden maisemien ympäröimänä. Vaikka meri sinänsä on upea, rakastan myös laajoja peltomaisemia ja usvaisia metsänrantoja. Tämä rauhallinen maisema avautuu etupihan puolelta. Joskus pellolla näkyy jopa hirviä ruokailemassa, mutta lähes päivittäisiä pihapiirin vierailijoita ovat kuitenkin peurat ja kauriit. Ne käyvät tutkimassa, löytyisikö pihalta jotakin syötävää.


Kun kerran saaristossa asutaan, olen ajatellut, että on suorastaan velvollisuus opetella tekemään kunnon saaristolaislimppua. Sain jo muutama vuosi sitten Inkoon limpun reseptin sisareltani, mutta vasta Airisrannassa kokeilin sen tekemistä ensimmäisen kerran. Siitä lähtien meillä on tehty sitä säännöllisesti. Siitä on tullut myös yksi joulunajan leipomus.

Nykyisin käyttämäni resepti on sovellus Inkoon limpusta ja Nauvon limpusta, ja hyviä leipiä sillä on tullut. 

SAARISTOLAISLIMPPU

1 l rasvatonta piimää
1 pss kuivahiivaa (tai 75 g tuoretta)
1 rkl suolaa
 3 dl siirappia
3 dl Tuoppi-maltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä n. 42 asteiseksi. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja ruisjauhot sekä kuivahiiva jauhojen päälle. Sekoita löysäksi puuroksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita puuhaarukalla taikina paksuksi 'tönköksi'. Älä vaivaa käsin.

Nostele taikina leivinpaperilla vuorattuihin vuokiin (3 kpl). Alumiinivuoat käyvät hyvin. Kohota vuoissa n. 1,5 tuntia leivinliinan alla.

Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 2 tuntia. Kun leivät ovat paistuneet 1,5 tuntia, valele ne siirappivedellä (1/3) ja laita vielä puoleksi tunniksi uuniin.

Leipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua.

Navetan pääty näyttää melkein kesäiseltä marraskuun aamuauringossa.

Auringonnousuun on vielä hetki aikaa. Samalla usva hiipii kaukana näkyvien saarten taakse.


-Airisrannan Päivi-