Vanhan ajan kaipuu

Syksyisin minuun iskee usein kaipuu vanhan ajan levolliseen tunnelmaan. Tekee mieli sulkeutua hämärään pirttiin, jossa kynttilät lepattavat ja liesi hohkaa kuumuuttaan. Eikä haittaa, vaikka ulkona sade ropisee ikkunaruutuun, ja tuuli ulvoo nurkissa. Sisällä on turvallista ja lämmintä, ja kiire ja vaatimukset ovat jossain muualla. Tänään on ollut juuri sellainen sunnuntai.

Tuli on ritissyt kakluunissa, on syöty mehevän pehmeää uunilohta, nautittu iltapäiväkahvit Mozartin Requiemin siivittämänä. Minun mielessäni syksyiset sunnuntai-iltapäivät ja klassinen musiikki ovat aina kuuluneet yhteen, ja edelleen tuo yhtälö tuntuu toimivan.

Myös vanhan ajan ruuat tulevat usein syksyllä mieleen. Ennen vanhaan metsän antimet kerättiin visusti talteen ja niitä myös käytettiin ruuanlaitossa ihan eri mittakaavassa kuin nykyisin. Vuosia sitten sain tuttavaltani syksyisen vanhan ajan puolukkapuuron reseptin. Hänen kotonaan sitä oli aina kutsuttu kuutamopuuroksi. Kun jossain vaiheessa yritin googlettaa kuutamopuuroa, sain tulokseksi kyllä jotain ihan muuta kuin puolukoista tehtyä puuroa. No, nimellä ei niinkään väliä, jos puuro vain maistuu hyvältä. Ja siltä tämä puolukoista ja ruisjauhoista tehty makea herkku tosiaan maistuu.

Puuro on niin yksinkertainen tehdä, että vaikka edellisestä herkuttelukerrasta oli vuosia aikaa, ohjetta ei tarvinnut kauan miettiä. Kaikkia ainesosia tulee nimittäin 3 desilitraa. Survotut puolukat, sokeri, ruisjauhot ja kiehuva vesi sekoitetaan keskenään ja vatkataan sähkövatkaimella niin kauan, että puurosta tulee vaaleanpunaista ja kuohkeaa. Puuroa kannattaa vatkata ainakin 15 minuuttia. Nykyvehkeillä helppoa, mutta on varmasti aikanaan vaatinut melkoiset käsivoimat. Lopputuloksena on kuitenkin ihanan pehmeä vaaleanpunainen unelma, jonka voi nauttia vaikka maidon kanssa.

Syksyn tunnelmaan kuuluvat myös tietyt kuvat. Minulle on tullut tavaksi hankkia joka vuosi keittiön seinälle Martta Wendelinin kaunis kalenteri. Se sopii tunnelmaltaan Airisrantaan, ja huomaan usein jääväni tuijottamaan sen kauniita kuvituksia päivämääriä miettiessäni. Kuvissa on juuri sitä vanhan ajan levollista tunnelmaa, hyvän elämän kuvausta. Olen säästänyt edellisvuosien kalenterit, sillä niitä ei vain kerta kaikkiaan voi heittää pois.

Pihapiirissäkin on aika seishtunut tunnelma, sillä kaikki, mikä puista on viikon varrella pudonnut maahan, on saanut siinä myös rauhassa olla. Aamupäivästä alkoi sade, joten haravointi sai vieläkin jäädä odottamaan. Minua eivät kuitenkaan syksyn lehdet ahdista, sillä mikä voi olla rauhoittavampi ja kauniimpi näky pihamaalla kuin maahan pudonneet isot vaahteranlehdet. Kuva on otettu kuistin ikkunasta, ja siksi ruma sähkökeskus tuli pakosta kuvaan mukaan.

Sisällä kuistissa kukat jatkavat elämäänsä. Pieni hortensia on muuttunut vihreäksi ja aina välillä pohdin, pitäisikö kukinto poistaa. Kaunishan se on vihreänäkin.

Kesän aikana löysimme kuvassa pilkottavan peilin komuutin yläpuolelle. Se on myyjän mukaan kuulunut vanhaan piironkiin, joten meidän mielestämme se sopi myös vanhan komuutin pariksi. Oikein tarpeellinen ja ilahduttava löytö.

Sunnuntai on jo illassa ja viikon tulevat puuhat odottavat. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-