Myrskyluodon Maijan jäljillä

Myrskyluodon Maija on tullut televisiosta jälleen kerran tänä kesänä. Vaikka nykyisin katselenkin vähän tv-ohjelmia, Maijan tarinaa en halunnut jättää näkemättä. Ensimmäisen kerran katsoin sarjaa 70-luvulla, ja jo silloin se teki minuun, varhaisteini-ikäiseen, syvän vaikutuksen. Nyt olen eläytynyt Maijan elämään koko sydämestäni, kun itsekin saaristossa elelen.

Airisrannan nykyisiä elinoloja ja elämäntapaa ei voi tietenkään edes verrata silloiseen 1800-luvun puolivälin Myrskyluodon karuun ja raskaaseen elämään, mutta jotakin yhteistä meillä kuitenkin on. Meri ja kalliot, luonto myrskyineen ja auringonpaisteineen, elämän ilot ja surut; uusi elinympäristö haasteineen. Nuo kaikki olivat osa myös myrskyluotolaisten jokapäiväistä elämää. Samalla tavalla tähystelen arkipuuhien lomassa keittiön ikkunasta merelle kuten Maijakin pienen torppansa ikkunasta. Säätä ja ohikulkijoita - merihän on Airisrannan maantie.

Sinä kesänä, kun pääsin ylioppilaaksi teimme siskoni ja ystäväni kanssa pyöräretken Ahvenanmaalle. Saavuimme yöjunalla Turun satamaan, josta lähdimme Viking Rosellalla kohti Maarianhaminaa. Olimme varanneet ennakkoon pakettimatkan, joka sisälsi retkipyörät sekä yöpymisen bed & breakfast -majoituksessa. Se heinäkuu oli yksi helteisimmistä ikinä, tai ainakin se oli sitä koko retkemme ajan. Jo aikaisin aamulla aurinko alkoi porottaa kuumasti, ja hikeä valuen poljimme raskailla pyörillä etukäteen suunnitellut päivämatkat maisemia ja luontoa ihastellen. Kivikirkkoja, kimmeltävää merta, rantakallioita pylväskatajineen ja metsämansikoineen. Tuolla reissulla rakastuin Ahvenanmaahan, Myrskyluodon Maijan maisemiin.

Jos joku silloin matkalla laivassa olisi naputtanut minua olkapäälle osoittaen sormellaan kohti Airisrantaa ja sanonut, että tuolla, keskellä saaristoa, tulet asumaan kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, olisin pitänyt häntä hulluna. Vaikka saaristo olikin tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, ajatus siellä asumisesta olisi tuntunut utopistiselta. Olinhan juuri saanut opiskelupaikan, ja kaupungissa tulisi olemaan myös työni ja elämäni opiskelujen jälkeenkin. Mutta koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan", sillä niin vain elämä kuljettaa. Tai ehkä ne ovat juuri unelmat ja haaveet, jotka kuljettavat.

Ehkä jo silloin syttynyt rakkaus saaristoon ja näihin maisemiin johdatti tiemme myöhemmin myös Airisrantaan. Ehkä sittenkin kaikki ne muualla asutut vuodet haimme syvällä sydämessämme juuri tätä paikkaa. Olihan ensikosketus Airisrantaan tuntunut siltä kuin olisimme tulleet kotiin. On  ihmeellinen hetki, kun saapuu outoon paikkaan ja tietää, että kuuluu sinne. Silti muutos on aina vaativa.

Meillä oli vuosien ajan ollut haave pienestä punaisesta tuvasta ja perunamaasta jossakin kaukana kaikesta. Jossakin rauhassa, omissa oloissa. Tuvankokoiset haaveet saivat kuitenkin uudet mittasuhteet, kun törmäsimme Airisrannan myynti-ilmoitukseen kyläreissullamme siskoni luona. Uteliaisuuttamme päätimme vain käväistä katsomassa paikkaa ja taloa, joka oli liian suuri, liian huonossa kunnossa ja  liian kaukana kaikesta. Siitä huolimatta järjen ääni oli vain pientä piipitystä sen tunnemyllerryksen rinnalla, jonka vanha merenrantamiljöö sai aikaiseksi.

Kun ensimmäisen kerran ajoimme vanhan talon pihapiiriin, sitä ympäröi rauha, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Meri oli peilityyni, maisema sateesta harmaa ja hiljainen, ja tuntui kuin kukkivat syreenit ja omenapuut olisivat sulkeneet syliinsä. Vain mustarastas kujersi alkukesän riemulla jossakin lähimetsikössä. Siinä hetkessä oli taikaa, eikä talo jättänyt meitä rauhaan.

Vuosien varrella on vain vahvistunut tunne siitä, kuinka armollinen vanha talo pihapiireineen onkaan. Kaiken ei tarvitse olla prikulleen, ei virheetöntä eikä täydellistä. Pihalla rikkaruohot rönsyilevät välillä enemmän, välillä vähemmän, ja paljon on vielä keskeneräistä ja korjattavaa. Ongelmat ja murheet eivät ole kadonneet mihinkään. Silti elämä tuntuu nyt täydeltä ja oikeanlaiselta, meille juuri sopivalta. Olemmehan löytäneet kotiin.

Auringonpaisteista kesäviikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-