Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesätouhuja ja haaste

Tulihan se kesä lopulta meillekin. Raikas merituuli on tähän saakka ansiokkaasti pitänyt huolen siitä, ettei hiki ole noussut pintaan, vaikka aurinko on porottanutkin välillä ihan mukavasti. Ja lämmin kun on, piti tietysti ensimmäisen kerran laittaa hihaton t-paita päälle ja polttaa olkapäät siitä kohtaa, mihin hihansuu loppuu. Siltä kapealta kaistaleelta, joka aina jää jostain syystä vähäisimmälle määrälle aurinkovoidetta.

Aurinkotuolissa täällä ei kuitenkaan ole lekoteltu vaan aloitettu innokkaasti kesäkauden yksi must-jutuista eli mattojen pesu. Painepesuri vain terassille, vähän mäntysuopaa, juuriharja tehosteeksi, ja puhdasta syntyy alta aikayksikön.


Mutta parasta mattojen pesussa on ansaittu tauko hikisen työn lomassa. Arvaatte varmaan, kuinka ihanalta jääkylmä mansikkabanaanipirtelö maistui, kun mäntysuovalta tuoksuvat puhtaat matot lopulta kuivuivat rakennuspukeista kyhätyn kuivaustelineen päällä.


Aamulla Nalakin oli tyytyväinen, kun löysi keittiöstä kadonneet kynsien terotusalustansa pihalta roikkumasta. Pitihän ne heti merkata omiksi ennen kuin sisko ennättää vallata puhtaat matot itselleen.



Purjehdustaitojakin on ehditty hioa tekemällä pari pidempää reissua viikonloppuisin. Sunnuntaina lähdimme mukavassa myötätuulessa kohti Turkua. Tarkoitus oli vain seilata lähivesillä ilman sen kummempaa määränpäätä, mutta kun tyttäremme sattui soittamaan kesken matkanteon ja ilmoitti odottelevansa kaupungissa kyytiä kotiin, päätimme suunnata kokkamme kohti Aurajokea.

Vähän hirvitti, kuinka rantautuminen vierasvenesatamaan mahtaa onnistua ja saadaanko tyttö ylipäätään veneeseen, mutta hyvinhän kaikki loppujen lopuksi kävi. Naapuriveneet säästyivät kolhuilta eikä kukaan pudonnut Aurajokeen. Ehkä uskaltaudumme toisenkin kerran Turkuun.



Juhannuksena meri oli peilityyni, joten purjehtimisesta ei voinut hyvällä tahdollakaan puhua. Moottorin avustuksella sentään pääsimme pienessä vesisateessa siskon luo kyläreissulle. Siitä olikin jo vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olin nähnyt sisareni talon mereltä päin. Ihanan idyllinen talo puutarhoineen, joka on ollut innoittajana ja esikuvana myös omassa kunnostusprojektissamme.



Palatessamme kotiin kyläreissulta maisema värjäytyi ilta-auringossa todella upeaksi, kun sadepilvet alkoivat vähitellen väistyä. Kyllä kesäinen ilta osaa olla kaunis.

Olen saanut edellisen postaukseni jälkeen myös haasteen Kivimäen emännältä Kaikkea hyvää -blogista. Haasteen tarkoituksena on esitellä kolme mielenkiintoista blogia ja samalla haastaa kyseiset blogit edelleen mukaan. Koska muita blogeja en seuraakaan kuin mielenkiintoisia, oli niiden joukosta kolmen löytäminen jo sinänsä haasteellista. Niinpä päädyin varsin rationaaliseen valintakriteeriin: mukaan valikoitui kolme sellaista hurmaavaa blogia, joihin olen tutustunut vasta hiljattain.

1. Mias gamla hus

Mias gamla hus on ihana blogi vanhan talon kunnostusprojektista, jossa kauniita yksityiskohtia riittää niin talon sisällä kuin ulkonakin. Talo on täynnä upeita vanhoja huonekaluja ja esineitä, jotka käsistään taitava Mia on saanut entistä ehommiksi. Taloa ympäröi unelmien puutarha, jonka väriloisto  hurmaa.

2. Kurpitsalaakso

Kurpitsalaakso on kuin pieni kartano tiluksineen, jossa tummarunkoiset rokokoo-kalusteet täydentävät tunnelmaa. Muhkea puutarha on täynnä toinen toistansa kauniimpia kukkijoita, ja entinen kauppiaan talo pursuaa Elise-rouvan tekemiä mielenkiintoisia antiikki- ja kirppislöytöjä.

3. Muusan elokuu

Muusan elokuu on blogi, jossa upeat kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa arjen kauneudesta ja elämän ohikiitävistä hetkistä. Muusa saa inspiraationsa vanhoista taloista ja kaupungeista sekä niiden historiasta. Miten kaunista tavallinen arkinen elämä voikaan olla!



Helteisiä päiviä toivotellen

-Airisrannan Päivi-

 

26 kommenttia:

  1. Wou, tehän olette tehneet jo vaikka minkälaisia purjehdusreissuja, kuin vanhat tekijät! Nyt onkin niin ihanat veneilykelit, mekin olemme suhanneet kaupungin ja mökin väliä milloin milläkin kokoonpanolla. Pidemmästä vevereissusta haaveilemme myöhemmin heinäkuussa<3
    Hmmm...ja hyvä muistutus noista matonpesu-urakoista. Kylmä alkukesä on saanut moiset hommat ihan unohtumaan:D
    Suloista suven jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä purjehtiminen on osoittautunut ihan kivaksi jutuksi, vaikka ensin olinkin vähän epäileväinen. :) Eikä matonpesukaan ole ollenkaan hullumpaa puuhaa, kun kelit vain ovat kohdallaan. Toivottavasti kauniit ilmat riittävät myös omalle venereissullenne! Mukavia kesäpäiviä myös sinulle! <3

      Poista
  2. Hienoa, että olette päässeet vesille ja tuuletkin ovat olleet myötäiset!
    Puhtaat raikkaat matot - mikäs sen mukavampaa ja voi kuinka kaunis myös tuo siskosi talo on! Olette molemmat läytäneet kyllä upeat talon paikat ja tehneet upean työn talojen kunnostuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on purjehduksen alkeet jo kummasti otettu haltuun. :)

      Kiitos Anu, mukava kuulla. Kerron siskollekin terveiset. :)

      Poista
  3. Aivan ihania tunnelmia sekä maalla että merellä! Näitä voi makustella hieman pidempäänkin, kun työviikko on vielä viittä vaille vajaa enkä itse ole vielä veden äärellä. Ihanan lämpöisiä tunnelmia loppuviikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nautit tunnelmista. <3 Kohtahan olet jo itsekin merimaisemissa, joten ihanaa viikonloppua teille sinne! :)

      Poista
  4. Niin ihania kesätunnelmakuvia <3 Teillä kuulostaa olleen jo useita suloisia purjehdusreissuja. Ihana, että kesätuulet ovat olleet myötäisiä :) Siskollasikin on aivan upea koti meren äärellä - niin kaunis! Matonpesuhommiin olisi aikomus täälläkin ryhtyä. Onneksi viimeinkin kelit ovat siihen suotuisat :) Ihania merentuoksuisia kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisiä päiviä on onneksi saatu viettää niin maalla kuin merelläkin. Kiitos Kaaru, kerron terveisesi myös siskolle! <3 Mukavia matonpesukelejä myös sinulle! :)

      Poista
  5. Et ole ainoa kuka poltti ihonsa ja juuri sieltä mihin hihansuu loppuu :)! Voi, maton pesu on ihanaa ja kuuluu kesään, minulla se on lapsuudesta asti kuulunut kun äitini kanssa joka kesä suuntasimme mattolaiturille! Kyllä siskollasi ja sinulla on niin kauniilla paikoilla talot - ihan unelmien paikat! Olen erittäin otettu haasteesta ja kauniista sanoista! Siitä taitavuudesta en tiedä, mutta yritystä ja halua riittää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kohtalotovereita ollaan, siis palamisessa! :) Mattojen pesu on tosiaan mukavaa puuhaa, kun kelit vain ovat kohdallaan. Kiitos Mia, välitän myös siskolle terveisesi. :)

      Kiva kuulla, että otat haasteen vastaan. Ja taitavahan sinä olet! :)

      Poista
  6. Kuulostaa kivalta :) Paitsi tietysti tuo palaminen, auts. Mutta ihana mattovahti hommissa mukana <3

    Kiitos myös kauniista blogivinkeistä. Olipa nättiä jokaisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matonpesuoperaatio on jatkunut hellesäässä, tuuli onneksi vilvoittaa sopivasti. Minulle riittää vähempikin kuumuus, mutta ei toki pidä valittaa, kun vihdoin on kesä tänne saatu. :)

      Ole hyvä vain, uusia blogeja on aina kiva bongata. :)

      Poista
  7. Sinulla on todella ihana blogi ja kuvasi ja kotinne ovat niin kauniita. Kirjaudunpa samalla lukijaksi. Mukava on jatkossakin tulla ihastelemaan tänne:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista, Kanneli! <3 Kiva, kun liityit lukijaksi ja seurailemaan juttujani! :)

      Poista
  8. Matonpesu on niin mukavaa kesäpuuhaa ja mäntysuopa tuoksusta parhaimpia. Ei varmaan mikään toinen tuoksu niin julista puhtautta kuin mäntysuopa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntysuovan tuoksu kuuluu jotenkin ainakin minun kesääni, vaikka en siivousta erityisemmin rakastakaan. Mattojen pesu on onneksi vaihtelua tavallisiin arkipuuhiin. :)

      Poista
  9. Oijoi, nää purjehdustarinat on sitten mahtavia! Väkisinkin hymyilyttää (ja vähän jännittääkin), kun niitä lukee. :)

    Ja kiitos Päivi haasteesta ja varsinkin kauniista sanoista! Tähän haasteeseen täytyy kyllä lähteä mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nämä meidän purjehdusreissut jännittävät välillä ainakin itseäni niin, että jalkaan meinaa tulla kramppi! :D

      Tosi kiva, että otat haasteen vastaan! :)

      Poista
  10. Merielämä kuulostaa hurmaavalta ja myös joltain sellaiselta, jota en itse ole vielä koskaan päässyt kokemaan! Sisämaan lapsena minulle ovat vain järvet tuttuja. Meri on kuitenkin jännittävä ja kaunis. Ja laivoista minä pidän, varsinkin sellaisista vähän vanhanaikaisista :)

    Kiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvet ovat kyllä minunkin mieleeni, mutta meri on kuulunut elämääni lapsuudesta asti. Järvet ovat kiltimpiä ja jotenkin lämpöisiä. :) Tuolla lähistöllä menee aika usein sellaisia vanhanaikaisia purjeveneitä tai -laivoja, jotka saattaisivat viehättää sinuakin. Kauniita ja jotenkin sadunomaisia.

      Kiva, että haaste lähtee eteenpäin. :)

      Poista
  11. Aah, mäntysuopa ja puhtaat matot, kesää parhaimmillaan;) Ja tuo purjehtiminen kyllä kuulostaa tosi mukavalle. Mukavaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mäntysuopa ja matot - nimenomaan kesäjuttuja :)

      Purjehtiminen on ihanaa, kun se on niin hiljaista; vain meren kohinaa ja aaltojen loisketta. Silloin on pakko rauhoittua.

      Kiitos! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  12. Ihania kuvia Päivi, etenkin tuo viimeinen! Hyvä, hyvä... purjeilla pääsee pitkälle, tiedä vaikka treffattaisiin jossakin venesatamassa. T; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Hih, eihän sitä koskaan tiedä, kuinka pitkälle mekin vielä päästään. :)

      Poista
  13. Hei Päivi, eksyin tänne blogiisi katselemaan ja ei voi muuta todeta, kuin että onpa teillä ihan huikean kaunis merenrantahuvila! P.S. Keittiöpyyhkeet ovat kaikessa käytännöllisyydessään tosi hyviä mökkituliaisia. Siskoni kävi juuri täällä meillä kylässä ja toi mukanaan mäntysuopaa sekä juuriharjan. Miellyttivät nekin kovasti, kun tarpeeseen tulivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi! <3 Kiva, kun eksyit tänne.

      Ihan totta, tuollaiset tuliaiset ovat parhaita. Arvatenkin sinulla on mattopyykkiä tiedossa. :) Mukavia kesäpäiviä sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!