Follow my blog with Bloglovin

Tausta

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Myrskyluodon Maijan jäljillä

Myrskyluodon Maija on tullut televisiosta jälleen kerran tänä kesänä. Vaikka nykyisin katselenkin vähän tv-ohjelmia, Maijan tarinaa en halunnut jättää näkemättä. Ensimmäisen kerran katsoin sarjaa 70-luvulla, ja jo silloin se teki minuun, varhaisteini-ikäiseen, syvän vaikutuksen. Nyt olen eläytynyt Maijan elämään koko sydämestäni, kun itsekin saaristossa elelen.


Airisrannan nykyisiä elinoloja ja elämäntapaa ei voi tietenkään edes verrata silloiseen 1800-luvun puolivälin Myrskyluodon karuun ja raskaaseen elämään, mutta jotakin yhteistä meillä kuitenkin on. Meri ja kalliot, luonto myrskyineen ja auringonpaisteineen, elämän ilot ja surut; uusi elinympäristö haasteineen. Nuo kaikki olivat osa myös myrskyluotolaisten jokapäiväistä elämää. Samalla tavalla tähystelen arkipuuhien lomassa keittiön ikkunasta merelle kuten Maijakin pienen torppansa ikkunasta. Säätä ja ohikulkijoita - merihän on Airisrannan maantie.


Sinä kesänä, kun pääsin ylioppilaaksi teimme siskoni ja ystäväni kanssa pyöräretken Ahvenanmaalle. Saavuimme yöjunalla Turun satamaan, josta lähdimme Viking Rosellalla kohti Maarianhaminaa. Olimme varanneet ennakkoon pakettimatkan, joka sisälsi retkipyörät sekä yöpymisen bed & breakfast -majoituksessa. Se heinäkuu oli yksi helteisimmistä ikinä, tai ainakin se oli sitä koko retkemme ajan. Jo aikaisin aamulla aurinko alkoi porottaa kuumasti, ja hikeä valuen poljimme raskailla pyörillä etukäteen suunnitellut päivämatkat maisemia ja luontoa ihastellen. Kivikirkkoja, kimmeltävää merta, rantakallioita pylväskatajineen ja metsämansikoineen. Tuolla reissulla rakastuin Ahvenanmaahan, Myrskyluodon Maijan maisemiin.


Jos joku silloin matkalla laivassa olisi naputtanut minua olkapäälle osoittaen sormellaan kohti Airisrantaa ja sanonut, että tuolla, keskellä saaristoa, tulet asumaan kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, olisin pitänyt häntä hulluna. Vaikka saaristo olikin tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, ajatus siellä asumisesta olisi tuntunut utopistiselta. Olinhan juuri saanut opiskelupaikan, ja kaupungissa tulisi olemaan myös työni ja elämäni opiskelujen jälkeenkin. Mutta koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan", sillä niin vain elämä kuljettaa. Tai ehkä ne ovat juuri unelmat ja haaveet, jotka kuljettavat.


Ehkä jo silloin syttynyt rakkaus saaristoon ja näihin maisemiin johdatti tiemme myöhemmin myös Airisrantaan. Ehkä sittenkin kaikki ne muualla asutut vuodet haimme syvällä sydämessämme juuri tätä paikkaa. Olihan ensikosketus Airisrantaan tuntunut siltä kuin olisimme tulleet kotiin. On  ihmeellinen hetki, kun saapuu outoon paikkaan ja tietää, että kuuluu sinne. Silti muutos on aina vaativa.


Meillä oli vuosien ajan ollut haave pienestä punaisesta tuvasta ja perunamaasta jossakin kaukana kaikesta. Jossakin rauhassa, omissa oloissa. Tuvankokoiset haaveet saivat kuitenkin uudet mittasuhteet, kun törmäsimme Airisrannan myynti-ilmoitukseen kyläreissullamme siskoni luona. Uteliaisuuttamme päätimme vain käväistä katsomassa paikkaa ja taloa, joka oli liian suuri, liian huonossa kunnossa ja  liian kaukana kaikesta. Siitä huolimatta järjen ääni oli vain pientä piipitystä sen tunnemyllerryksen rinnalla, jonka vanha merenrantamiljöö sai aikaiseksi.


Kun ensimmäisen kerran ajoimme vanhan talon pihapiiriin, sitä ympäröi rauha, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Meri oli peilityyni, maisema sateesta harmaa ja hiljainen, ja tuntui kuin kukkivat syreenit ja omenapuut olisivat sulkeneet syliinsä. Vain mustarastas kujersi alkukesän riemulla jossakin lähimetsikössä. Siinä hetkessä oli taikaa, eikä talo jättänyt meitä rauhaan.


Vuosien varrella on vain vahvistunut tunne siitä, kuinka armollinen vanha talo pihapiireineen onkaan. Kaiken ei tarvitse olla prikulleen, ei virheetöntä eikä täydellistä. Pihalla rikkaruohot rönsyilevät välillä enemmän, välillä vähemmän, ja paljon on vielä keskeneräistä ja korjattavaa. Ongelmat ja murheet eivät ole kadonneet mihinkään. Silti elämä tuntuu nyt täydeltä ja oikeanlaiselta, meille juuri sopivalta. Olemmehan löytäneet kotiin.


Auringonpaisteista kesäviikkoa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-

32 kommenttia:

  1. Olipas inspiroiva tarina, kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Muusa! Ihanaa, jos tarinamme herätti ajatuksia. <3

      Poista
  2. Teillä on kyllä tavattoman kaunista siellä! Ei ihme, että tunne voitti järjen piipityksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Järjellä kyllä yritin tapani mukaan kovasti ajatella, mutta kerrankin annoin tunteen viedä. Ja hyvä niin. :)

      Poista
  3. Ihana tarina <3 <3

    Vaikka myönnän, että tosi kipeää teki lukea, koska samaistuin syvästi niin moneen kohtaan. Ja tyly ja onneton loppu itsellä, as you know. Mutta olen Erityisen onnellinen teidän puolesta, koska Tiedän miltä se tuntui. Toisen onnihan ei suinkaan ole itseltä pois, vaan se on todella iloinen asia <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru! <3 Arvostan tosi paljon sanojasi, kun tosiaan tiedän, miltä sinusta tuntuu. Tarinat ovat siitä kummallisia, että ne voivat saada millaisia käänteitä tahansa. Aurinkoa päiviisi Taru! <3

      Poista
  4. Ihana, upea, koskettava kirjoitus <3 Joillakin paikoilla on erityisen vahva hyvä tunnelma, rauha. Tunne siitä että on kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Tiina! Niin mukava kuulla, että tarina kosketti. Oma kokemus viimeistään osoitti, että paikan voi heti ensinäkemältä tuntea omakseen, eikä siinä paljon järkipuheet auta. :)

      Poista
  5. Se on yksi parhaimmista tunteista: että on kotona kotonaan. Näin on meilläkin.

    VastaaPoista
  6. Oi ihana kuulla, että sinullakin on samanlainen kokemus oman kodin löytämisestä oikeasti. Sitä tunnetta ei tosiaan osaa selittää, sen vain tietää. <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja koskettava tarina <3 Tämä kirjoitus herätti minussa paljon tunteita..oman talon tarina on lähes tulkoon samanlainen..tästä kirjoituksestasi tuli vaan niin hyvä olo! Teillä on niin kaunis ja ihana koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Mia! <3 Uskon, että meillä monella vanhan talon omistajalla on käynyt samalla tavalla. Kiva kuulla, että meidän tarina kosketti myös sinua ja herätti muistoja. <3

      Poista
  8. Ihan pakahdun, kun katson näitä mielettömiä kuvia ja luen kertomustasi. Kyllä kyllä kyllä, näin se vaan on, ymmärrän täysin ajatuksesi. Ja osaat kuvata ne kaikkein idyllisimmät yksityiskohdat ja löydät aina upeat kuvakulmat. Silmä lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Pilvi! <3 On mahtavaa, kun löytyy samanlailla ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa omat kokemuksensa. Sukulaissieluja. Sanasi lämmittävät tosi paljon, kiitos!

      Poista
  9. Noinhan se koti usein löytyy. Ei siinä aina järjen ääni kuulu, mutta tunteet huutavat täysillä. Kyllä sinä taidat olla Myrskyluodon Maijalle sukua. Samanlainen positiivisuus ja levollisuus on teissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että teillä on käynyt ihan samoin Kivimäen löytämisessä. Ihan menen hämilleni moisesta vertauksesta, kiitos. <3 Olen kai vain sellainen kaunosielu. :)

      Poista
  10. Ihana kirjoitus <3 Enpä olisi varmasti itse uskonut teininä muuttavani maataloon asumaan, mutta niin se elämä kuljetti. Se on uskomaton tunne kun tuntee olevansa kotona, siellä missä pitääkin. Kaukana kaikesta, mutta silti kotona :)
    Jutustasi tuli kyllä jotenkin todella hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinullakin on ollut samanlainen tunne siitä, että on 'päässyt' oikeaan paikkaan elämässään. Monesti nuoruuden kuvitelmat ovat ihan toisenlaisia kuin mitä sitten todellisuudessa tulee tapahtumaan. Kiitos Jenna kauniista sanoistasi! <3

      Poista
  11. Kaunista tekstiä. Ihana lukea tälläistä kirjoitusta, josta paistaa elämän viisaus. Tulin niin hyvälle mielelle :)

    TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, Tarja! <3 Kiitos siitä ja mukavia kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  12. Nu hittade jag också hit, tack vare din kommentar :) [och så vågar jag kommentera på svenska också, vilket gör det mycket enklare ;) ]
    Vilket fint hem ni har, och historien om vägen till ert hem - så vacker! Stormskärs Maja, jaa... Såg serien på tv när jag var liten, och älskade historien redan då. Har besökt Stormskäret, vilket var mäktigt, allt blev så levande. Har hela serien på dvd, och ibland kryper vi upp i soffan och bara lever oss i Majas liv och värld. Så fin miljö och gripande berättelse om livet ute i skärgården.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Du är varmt välkommen hit! <3 Det passar mig bra att du kommentera på svenska, språkutbildning gör bra för mig. :) Och tack för dina vackra ord om vårt hem!

      Så fint att du har besökt Majas hemö; det skulle jag också vilja göra i framtiden. :)

      Poista
  13. Elämä kuljettaa kohti haaveita, joita ei ehkä uskalla aina äänneen sanoa. Paikka selvästi odotti teitä - onneksi juuri te löysitte pIkan ja ostitte omaksenne.
    Ihanaa viikkoa sinne Airisrannan rauhaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aina haaveita ei uskalla todellakaan ääneen sanoa. Miksiköhän? Ehkä pelkää jotenkin haavoittuvansa.

      Kiitos Anu! <3 Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  14. Niin monta tunnetta ja tuulta... Zoomailen täällä upeita kuviasi ja olen onnellinen puolestasi Päivi.

    VastaaPoista
  15. Ihanasti kirjoitit <3 Elämä on täynnä haaveita ja unelmia, onneksi osa niistä täyttyy. Olen niin onnellinen teidän puolestanne! Harvassa paikassa todella tuntee olevansa kuin kotona. Aurinkoa Airisrantaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi, Kaaru! <3 Juuri niin, kaikki haaveet eivät voi toteutua, mutta ne jotka toteutuvat, ovat sitäkin arvokkaampia. Näin ainakin itse yritän ajatella. :)

      Poista
  16. Olipa ihanaa tekstiä ja tunnelmaa<3 Pitäisi itsekin joskus kirjoitella, miten päädyimme juuri tähän asumaan - sellaista postausta on ihan toivottu, mutta se on vaan jäänyt. Oli kyllä kiva lukea tarinasi - jospa saisin itsekin joskus aikaiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin tosi kiva, jos tekisit sellaisen postauksen. On kiinnostavaa tietää, kuinka ihmiset päätyvät koteihinsa. :)

      Kiitos sanoistasi, oli mukava kuulla, että tarinamme kiinnosti. <3

      Poista
  17. Aivan ihana tarina matkastasi Airisrantaan! Juuri näin tietää tulleensa kotiin, se on merkillistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Se kotiin saapumisen tunne on kyllä ollut sellainen, että siihen on halunnut palata monta kertaa jälkeenpäin. Myös sitä hetkeä, kun ajoimme pihaan ensimmäisen kerran on aina yhtä ihana muistella.

      Poista

Kiitos kommentistasi!