Follow my blog with Bloglovin

Tausta

tiistai 16. syyskuuta 2014

Syysillan hämärissä

Näin syysiltojen hämärtyessä on mukava sytytellä lyhtyjä pihapiiriin. Viikonloppuna oli tyyntä ja lämmintä, joten nautinto oli kaksinkertainen. Meren rannallahan tyynet illat eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä.



Kesällä perheen miehet valoivat betoniportaat meren puoleiselle pihalle, ja nyt ne toimivat sopivana alustana lyhdyille. Kuten kuvasta näkyy, portaat odottavat vielä pinnoitusta.

Portaat on rakennettu luonnonkivistä tehdyn muurin keskelle, ja tarkoituksena on löytää sellainen väri, että ne sulautuisivat kivasti muuriin. 






Myös sisällä poltettiin kuuman kesän jälkeen ensimmäisiä tuikkuja. Kuvassa ystävältä lahjaksi saatu tuikkumajakka, joka oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Pihlajanmarjoja on tullut tänä syksynä valtavasti ja tarkoitus olisi kokeilla myös pihlajanmarjahyytelön tekemistä. Nyt niitä käytettin vain pöydän koristeena.


-Airisrannan Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!