Meidän perheessä aamupala on päivän tärkein ateria. Monille ruoka ei kerta kaikkiaan aamuisin maistu, mutta kun on tottunut syömään runsaan ja täyttävän aamiaisen, minun päiväni ei ainakaan oikein lähde käyntiin ilman sitä. No, ehkä perheen nuorisoa on joutunut välillä patistelemaan hedelmien ja marjojen syöntiin, mutta nykyisin hekin ovat jo alkaneet huomata, millainen vaikutus kunnollisella aamupalalla on jaksamiseen. Molemmat ainakin keittelevät puuroa omissa opiskelijabokseissaan, vaikka aina se ei todellakaan ole maistunut.
Hedelmäsalaattia, puuroa ja marjoja sekä paahdettu ruisleipä ja kahvia. Siinäpä jokapäiväinen aamiaisemme. Ai niin, ja lasillinen rasvatonta maitoa - se unohtui kuvasta.
Jotta niitä terveellisiä pähkinöitä tulisi syötyä päivittäin, ripottelen pari kolme cashew- ja saksanpähkinää hedelmäsalaatin päälle. Smoothie olisi myös ihana vaihtoehto aamupalalla, mutta ensin pitäisi hankkia erillinen tehosekoitin. Nyt minulla on sellainen vain monitoimikoneessa enkä todellakaan jaksa raahata sitä joka aamu kaapista ulos.
Koska me molemmat, mieheni ja minä, nautimme hyvästä aamiaisesta, teemme sen myös yhdessä. Kun kaikki menee vuosien rutiinilla, aikaa ei kulu liikaa ja ehtii vielä syödäkin rauhassa. Viikonloppuisin ja kesällä aamiaisen parissa saattaa tosin vierähtää tovi. Ainakin aurinkoisella terassilla...
-Airisrannan Päivi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!