Meillä on ollut navetassa parin vuoden ajan varastoituna vanha pöytä, joka sekin on peräisin myyntiin menneestä sukutalosta. Kun näin pöydän ensimmäisen kerran isoisovanhempieni vintillä, se hurmasi minut heti. En tiedä, missä käytössä se on aikanaan ollut, mutta se on joka tapauksessa korkeampi kuin normaali ruokapöytä. Malliltaan se on neliönmuotoinen. Pari viikkoa sitten kannoimme pöydän navetasta yläkertaan pojan vähitellen tyhjentyneeseen huoneeseen ja tarkoituksena olisi jossakin vaiheessa kunnostaa sitä ainakin maalaamalla.
Viikonloppuna siirsimme pöydän kuitenkin verannalle, koska tarvitsemme sinne piahkoin lisäpöydän juhlia varten ja testasimme, kuinka se sinne mahtuu. Hyvin mahtui ja minusta se oli niin mukavan näköinen ikkunan alla, että siihen se saa jäädäkin odottamaan tulevaa käyttöään. Pöydän lopullinen sijoituspaikka on vielä mietinnässä.
Kansi on melko laikukas ja kulunut, mutta minusta pöydän vanha väri on jotenkin tosi viehättävä. Se on kai hieman vihertävään vivahtava kermanvalkea, paremmin en ainakaan osaa sitä kuvailla. Väri ei oikein kuvissa tule edukseen, mutta kukkapurkin värit ovat aika lähellä pöydän väritystä. Parin viikon päästä, kun pöytä on käytössä, siihen tulee liina, joten pienet laikut ja värjäytymät eivät haittaa. Nyt sitten vain pöytäliinan metsästykseen!
Tällä kertaa kuvausrauhasta ei oikein voinut puhua. Syyllisen näköinen ilme kertoo, että neiti kyllä tietää paikan ja hetken olevan väärin valitut.
Viikonloppuna oli niin kaunista, että en malttanut olla vielä laittamatta mukaan tätä talon päädystä lauantaiaamuna otettua kuvaa. Piha oli kuin satumaa.
-Airisrannan Päivi-
Pöytä on kaunis ja kauniisti kulunut. Ikkunan alla olevat pöydät ovat juuri kisujen katselupaikkoja, ainakin meidän kisujen mielestä.:)
VastaaPoistaTuo ajan tuoma patina kalusteissa on tosiaan alkanut miellyttää aina vain enenmmän mitä vanhemmaksi olen tullut.
PoistaNiin ne meidänkin kissat istuvat aina sellaisella pöydällä, mistä parhaiten ulos näkyy. Ja sitten vielä niinkin päin, että ulkona ollessaan ne istuvat verannan aidalla ja katsovat ikkunasta sisään, vaikka eivät aiokaan tulla sisälle. :)