Follow my blog with Bloglovin

Tausta

perjantai 14. elokuuta 2015

Terassielämää

Airisrannassa on saatu nauttia kauniista ja lämpimistä elokuun aamuista viimeisen parin viikon aikana, niin tänäänkin. Aikaisin aamulla, kun verannan ovesta astuu ulos vastassa on pehmeän lämmin meri-ilma ja loppukesän hiiskumaton hiljaisuus. Auringon nousun aikoihin pellolta on sen sijaan kuulunut jo jonkin aikaa kurkien kimeitä kauaskantoisia törähdyksiä, ja äänekkäästi kaakattava hanhilauma lentää yleensä Airisrannan yli, kun uni vielä maistuisi makeasti talonväelle. Makuuhuoneen avoimesta ikkunasta luonnon äänimaailma suorastaan ryöpsähtää sisälle.

maalaisromanttinen, terassi, piha

Keittiön ikkunan alla olevalle terassille aamuaurinko paistaa ihanasti. Aamuja varten terassi oikeastaan suunniteltiinkin. Sinne me sitten kannamme puurokuppimme ja kahvimukimme uskollisesti koko kesän ajan aina, kun vain aurinko edes vähänkin näyttäytyy. Joskus on tänä kesänä jouduttu kyllä turvautumaan viltteihin, mutta periksi ei anneta kuin äkäiselle sadekuurolle.


Kyllä Airisrannassa taitaa aamuihmisiä asustaa, aamupalakin on suorastaan rituaali. Ja kiireellä ei kultaista aamuhetkeä pilata. Välillä on vain ollut hieman kaksijakoinen olotila, kun illalla ei malttaisi millään mennä ennen puolta yötä nukkumaan, ja toisaalta aamulla haluaa nousta viimeistään puoli seitsemältä ylös, oli vapaata tai ei. Aika lyhyiksi tuppaavat yöunet siis toisinaan jäämään.



Sunnuntaina menin laiturille istumaan hedelmäsalaattini kanssa. Oli kerrassaan upea aamu. Tällaisina lämpiminä, tyveninä aamuina haaveilen venevajan seinustalla olevasta puisesta penkistä. Ehkäpä sellainen on siinä jo ensi kesänä. Ainakin olen yrittänyt asiasta hienovaraisesti vihjailla toteuttavalle taholle. :)

Siinä istuessani ohitseni lipui yksinäinen pieni hanhenpoikanen. Se raukka on joutunut erilleen muusta laumasta, koska ei osaa vielä lentää. Nyyh! Olemme ihmetelleet koko kesän, miksi se on kokonsa puolesta täysin eri kaliiperia verrattuna muihin poikasiin. Ehkä se on jossakin vaiheessa joutunut emostaan erilleen ja kulkenut sen jälkeen satunnaisten hanhilaumojen joukossa. Mutta urheasti se on näyttänyt tähän mennessä selviävän. Airisrannassa sille pidetään kovasti peukkuja.



Terassikissa Sarabi on uskollinen seuralainen jokaisella aamiaisella. Sarabin reviiri näyttää rajoittuvan lähinnä puisille piha-alueille, joten siitä syystä lisänimi. Aamuisin sen suurinta hupia on hypätä pöydälle, ja odottaa, että pöydän keskellä olevasta rei'ästä ilmestyisi heinänkorsi. Kuka lienee opettanut mokomille tavoille! 



Annetaanpas äiskän ruohosipulinhaivenille vähän kyytiä! Meillä hyötypuutarha kukoistaa kahdessa kukkaruukussa, joihin on istutettu ruohosipulinhaivenien lisäksi ruokakaupan yrttihyllyltä löytyneet tillit ja persiljat. Noo-o, ehkä ensi kesänä ryhdyn kunnon puutarhuriksi. 



Koska talon meren puoli on etelään päin, aurinko porottaa terassille koko päivän. Ja vaikka onkin satanut paljon, on niitä aurinkoisiakin päiviä mukaan mahtunut. Pelargoniat ovat oikeastaan vasta nyt elokuussa intoutuneet kasvamaan ja kukkimaan kunnolla. Lämpöä ja aurinkoahan nekin ovat kaivanneet. 


Kun helteet vihdoin saapuivat, yläkerran parvekkeellekin tuli käyttöä. Tämä kesä on kyllä ollut poikkeuksellinen, sillä parvekkeen ovi on pysynyt tiukasti kiinni lähes koko kesän. Nyt siellä onkin sitten ollut oikein mukava taas vaihteeksi istuskella. Olo on ollut kuin ulkomailla.



Sain pari päivää sitten haasteen Sarilta Villi Varpunen -blogista, ja ajattelin vastata siihenkin tämän postauksen myötä. Kiitos haasteesta, Sari! Haasteessa pyydetään kertomaan oman pihan tai puutarhan lempinäkymästä. Koska minulla ei varsinaisesti ole mitään erityistä lempinäkymää pihallamme vaan tykkään valtavasti joka kolkasta, päätin esitellä vain yleensä näitä kesäisiä näkymiä pihaltamme.

Heitän haasteen ilmaan, joten napatkaa se vapaasti mukaanne ja kertokaa oman pihanne lempipaikoista ja-näkymistä!


Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua!

-Airisrannan Päivi-

28 kommenttia:

  1. Kuvissasi hehkuu kesä!! Joka kolkka näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kesä on täällä hehkunut lämpimästi viime aikoina. Mukava kuulla, että tunnelma välittyy sinnekin. Kiitos Marliska!

      Poista
  2. Ihanat kuvat, siellä osataan nauttia kesästä:)

    Peukun laitan minäkin pystyyn pikku hanhelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Kyllä kesästä täytyy joka hetki nauttia; onpa sitten talvella, mitä muistella. :) Peukutetaan yhdessä!

      Poista
  3. Aivan ihanaa, että lämpö ja aurinko tulivat nyt iloksemme! Nautin itsekin lomalla suunnattomasti verkkaisista aamuista. Ajattelin heti postausta lukiessa ja kuvia ihaillessa, että ihan kuin asuisitte jossain ulkomailla :)
    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesä ei sentään ihan kokonaan hylännyt meitä. Olenkin miettinyt, että koulujen alku on ihan liian aikaisin nykyisin, elokuussahan kesä on parhaimmillaan. Ja aamut - ne ovat parasta luksusta silloin, kun päivän saa aloittaa rauhassa. Kiitos Anu, kiva kuulla kommenttisi kuvista! <3

      Poista
  4. Ihanaa katsella kauniita kuviasi! Teillä on kertakaikkiaan niin ihana talo ja paikka - täälä on joku kateudesta vihreä :)) Mielestäni kesä aamut ja illat ovat kaikkein ihanimpia, siksi ne yöunet on välillä tääläkin jäänyt lyhyeen ja aivan parhautta on syödä aamiainen ulkona! Voi, et tiedä kuinka nauroin kun luin kissastanne, kukahan sille moista on opettanu :)) Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Mia kauniista kommmentistasi! Samoin minäkin ajattelen, iltaisin ja aamuisin vallitsee jokin oma rauhansa, mikä päivällä katoaa kaikkeen arkiseen touhuun, vaikka olisi lomakin. Tärkeintä on nauttia hetkestä, vaikka pienestäkin. :)

      Poista
  5. Meilläkin ovet on olleet melko tiukasti kiinni tänä kesänä. Vaan kerrankin on ollut viileä nukkua, etenkin ikkunan ollessa auki. kauniit terassit ja pehmoinen terassikamu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on ollut ihana nukkua, kun ikkunasta on lehahdellut viileää yöilmaa. Vaikka olen tosin nukkunut niin hyvin, etten ole sitä silloin tajunnut. :) Kiitos Katja, terassikamun turkki on tällä hetkellä taas täynnä jotakin ihme siemeniä, joita olen yrittänyt leikellä siitä irti. Ehkä se on siis livahtanut jossakin vaiheessa reviirinsä ulkopuolelle. :D

      Poista
  6. Aamuihmisenä ihastelen teidän aamiaispaikkoja. Kesäaamujen raikkaus ja rauhallisuus ovat ihania asioita elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet aamuihminen. Minusta aina tuntuu, että päivä on tuhlattu, jos nukkuisin myöhään. Elokuisen aamun rauhassa on jotain todella arvokasta. Kiitos Ninnu! <3

      Poista
  7. Ihania elokuisia tunnelmia. Jollain tapaa elokuussa toden totta on tätä mystiikkaa. On vielä lämmintä ja luonto on melkeipä parhaimmillaan. Ja alkaa olla ihanan rauhallista ja levollista. Kuin valmistautumista syksyyn. Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä meren rannalla ilma on jotenkin pehmeämpää näin elokuussa, ja kesäkukat kukoistavat todellakin vasta nyt loppukesällä. Eikä enää ole painetta ehtiä tehdä sitä sun tätä, voi antaa vähän periksi kesänvietolle ja vain nauttia olostaan. :)

      Poista
  8. Ei mikään ihme, että lempipaikka on kaikkialla <3

    Voi tuota terassikissaa, mokoma ihanuus. Ensimmäisessä kissakuvassa on meidänkin tyttöjen ehdoton lempiasento :D Etutassut "jänis-moodiin", takatassut levälleen ja eikun varttumaan, että joku tajuaa tulla silittämään masusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan olikin hyvä nimitys: jänismoodi. :) Nyt sitä moodia tarvitaankin aika paljon, sillä massun alus on täynnä takkupalloja, kainaloista ja leuanaluksesta puhumattakaan. Terassikissa on siis viettänyt aikaa vähän muuallakin kuin terassilla. :D

      Poista
  9. Ei tuollaisissa maisemissa voi muuta olla kuin aamuihminen. Aamuhetki meren äärellä yksikseen on <3 Olett etuoikeutettuja kun saatte asua noin upeiden maisemien äärellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kauniista kommentistasi! <3 Nautin kyllä tosi paljon noista rauhallisista aamuhetkistä luonnon keskellä. Ei niihin voi kyllästyä! :)

      Poista
  10. Ihana tunnelma kuvissasi ja tekstissäsi:) Kuva yläkerran parvekkeelta on todellakin kuin ulkomailta. Nyt on ollut kyllä ihmeen lämmintä. Teillä siellä etelässä varmaan vielä lämpimämpää kuin täällä meilläpäin. Leppoista sunnuntaipäivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kanneli! <3 On ihanaa, kun lämmintä riittää nyt, sopivasti minun mielestäni. Meren rannalla ei onneksi ole koskaan tukalan kuuma. :) Mukavaa sunnuntai-iltapäivää myös sinulle!

      Poista
  11. Aivan täydellistä terassielämää! Nauttikaa, kesä se jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, upeita kesäilmoja on vielä luvassa vaikka kuinka meille kaikille! Voit uskoa, että täällä imetään jokainen hetki talteen voimavaroiksi talvea varten. Kiitos, Pilvi! <3

      Poista
  12. Ihania uusia kuvakulmia ja tunnelmia Villa Airisrannasta!
    On teillä mahtavat terassit siellä ja missä maisemissa (ihastunut huokaus)!

    Ihanaa elokuun jatkoa! Sanovat, että elokuu on uusi heinäkuu,
    allekirjoitan tuon ainakin säiden puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Teija, kiitos! <3 Niinpä näyttää, että tänäkin vuonna vasta elokuussa alkaa kesä. Koulut vain saisivat alkaa paljon myöhemmin näin syyslukukaudella; kesäkuussa harvoin taas on lämmintä, kun koulut päättyvät. Mutta nyt täytyy siis nauttia koko kesän edestä! :)

      Poista
  13. Aina tulee sanottua alkuunsa, että kaikki on niin kaunista, silmiä hivelee, mutta minkäs teet kun kaikki on NIIN kaunista siellä!

    Ai että on kissalla pörheä turkki! Pysyypi lämpimällä talviterassillakin ;)

    On nämä elokuun päivät vaan niin upeita. Aamut kuulaita, katot höyryävät, päivät lämpimiä ja illat jo kirpakan viileitä. Oikein virkistävän energistä suorastaan. Parhaat palat kaikesta oikeastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Mukavaltahan tuo tuntuu, jos sinusta täällä näyttää keäisen kauniilta. :) Kyllä nyt täytyy nauttia näistä ihanista loppukesän päivistä oikein täysin rinnoin. Elokuussa on luksusta pimenevät illat ja ainakin täällä meren äärellä ilmassa on jonkinlainen lämmin pehmeys. Heinäsirkat myös pitävät ilmaiskonserttiaan joka ilta. :)

      Poista
  14. Täällä sielu lepää! Päivi miten hienoja kuvia ja kaikki mitä silmäni näkevät, niin kaunista. Kiitos kun kutsuit peremmälle. <3

    Aurinkoista alkanutta viikkoa teidän kauniisiin maisemiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kiva, kun piipahdit kylässä. :) Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!