Ohtakari on ollut alunperin saari, mutta nykyisin sinne kulkee 1970-luvun alussa rakennettu pengertie. Sitä ennen saareen kuljettiin noin kahdeksan kilometrin matka veneellä niin tyynessä ja kuin tyrskyissäkin. Ohtakari on viimeinen saari ennen ulkomerta, joten merenkäynti saattaa välillä yltyä melkoiseksi. Meillä oli lapsuudessani vain pieni perämoottorivene, jolla tuo matka tavaralasteineen kuljettiin. Joskus meri myrskysi niin voimakkaasti, että jouduimme turvautumaan isompien kalastajaveneiden kyytiin päästäksemme mökille.
Pikkuruinen kalastajamökkimme on isäni isoisän, Parta-Kallen, 1920-luvun loppupuolella itselleen rakentama viimeisten vuosien tyyssija. Kalle-vaarilla oli vanhuusvuosinaan pitkä vyötäisille ulottuva valkoinen parta, jonka ansiosta hän sai kyläläisiltä tuon osuvan lempinimensä. Sukulaiset muistelivat, että Parta-Kalle muutti Ohtakarin mökkiin melko lailla pysyvästi asumaan keuhkotautinsa takia vuoden 1930 tienoilla. Raikkaassa ja kosteassa meri-ilmassa sairaan vanhuksen oli helpompi hengittää.
Kalle-vaari seilasi elämänsä merellä. Hänellä oli oma alus, suolakaljaasi, jolla hän kuljetti suolaa Ykspihlajan ja Oulun välillä. Vuonna 1904 Kalle joutui haaksirikkoon kovassa myrskyssä Kraaselin edustalla. Kraaseli tuntuu olevan yleinen nimi saarille, eikä kukaan sukulaisista osannut enää sanoa, tapahtuiko onnettomuus Kälviän, Lohtajan vai peräti Raahen Kraaselin edustalla. Alus ajautui joka tapauksessa karikkoon, ja koko suolalasti kastui. Painavan lastinsa takia alus upposi heti, eikä rantautuminen Kraaselin saareen onnistunut. Onnettoman tapahtuman seurauksena Kalle-vaari joutui täydelliseen vararikkoon ja menetti koko omaisuutensa. Kaksi lehmää ja muutama lammas sekä muu vähäinen omaisuus pakkohuutokaupattiin.
Vanhempani ostivat mökin itselleen Kalle-vaarin pojalta eli isäni enolta 1960-luvun puolessa välissä. Ohtakarin mökistä on kuitenkin tullut koko suvun rakastama kesäpaikka, jossa sedät, tädit ja serkut vierailevat tiuhaan. Nykyisin mökki kuuluu omalle perheelleni, mutta edelleen se on kaikkien sukulaisten käytössä.
Ohtakarin pieni mökki on ulkoilmaelämää varten ja sisällä käydään oikeastaan vain nukkumassa. Vaikka tänä kesänä on satanut solkenaan, meille sattui hyvä tuuri lomapäivinämme ja pystyimme istumaan aamuisin aurinkoisella terassilla nauttimassa rauhallista ja viipyilevää aamupalaa. Päivän parhaimpia hetkiä.
Tie meren yli Ohtakariin lähtee Vattajanniemeltä upeiden hiekkarantojen keskeltä. Pehmeää valkoista hiekkarantaa dyynien somistamana on yhteensä neljätoista kilometriä. Matalassa hiekkapohjaisessa vedessä voi kahlata vaikka kuinka kauas ennen kuin edes vyötärö kastuu. Ennen tien valmistumista monet tulivat pistäytymään Ohtakarissa kahlaamalla sinne Vattajanniemeltä.
Pihaltamme näkyy suoraan kalasatamaan, josta veneet kalastajineen lähtevät aamuisin ja iltaisin kokemaan verkkojaan. Kalastusveneiden puksutus saa ihoni melkein kananlihalle, niin tuttu ja rakas ääni se on vuosikymmenien takaa - Ohtakarin ääni.
Viikonloppuna kesken aurinkoisen päivän viileä usva nousi yllättäen meren päälle.
Ohtakarin Maapää on tiheästi rakennettua vanhaa kalastajakylää. Vanhimmat merkinnät Ohtakarista kalastustukikohtana löytyvät 1500-luvulta. Myös meidän mökkimme sijaitsee Maapäässä, mutta hieman väljemmin rakennetulla alueella.
Täysin toisenlainen maisema avautuu Ohtakarin Ulkopään eli Luotsipään puoleisessa osassa. Jäkälien peittämät kivet ja pienikasvuiset puut ovat kuin suoraan satumaailmasta. Täällä aistii ulkomeren läheisyyden.
Ulkopäässä sijaitsee myös vanha luotsiasema, joka on nykyisin yksityisen henkilön omistama huvila. Siksi saaren tätä osaa on kutsuttu yleisesti myös Luotsipääksi.
Luotsipäässä on myös vanha Laiskajaakon rinki, jota lapsena kierrettiin ahkerasti. Kertaakaan kävelyreissua Luotsipäähän ei tehty, etteikö rinkiä olisi juostu nopeasti läpi. Kuvan ottaminen ringistä osoittautui haasteelliseksi, mutta ehkäpä yllä olevasta otoksesta näkee ainakin suurinpiirtein sen pyöreän muodon.
Yksi asia Airisrannassa harmittaa: viidensadan kilometrin mökkimatka Ohtakariin tuntuu joskus turhan pitkältä. Haikein mielin tälläkin kerralla lähdin saaresta, seuraava mökkireissu kun saattaa olla edessä vasta ensi kesänä.
Yksi asia Airisrannassa harmittaa: viidensadan kilometrin mökkimatka Ohtakariin tuntuu joskus turhan pitkältä. Haikein mielin tälläkin kerralla lähdin saaresta, seuraava mökkireissu kun saattaa olla edessä vasta ensi kesänä.
Nautitaan kesän lämpöisistä päivistä kukin tahoillamme!
- Airisrannan Päivi-
Ohtakarilla on kyllä ihan oma tunnelmansa, ihana sellainen :) Ihana kuvakollaasi <3 Suloinen mökki teillä siellä ja mukavaa että jaoit Kalle-pappasi tarinan. Entisaikojen ihmisistä kertovat tositarinat on monesti hyvin mielenkiintoisia :)
VastaaPoistaOhtakarissa tosiaan on ihan oma pieni maailmansa, joka on aika erilainen kuin maissa. Kiitos Viherrilli! <3 Kiva kuulla, että mökkimme tarina kiinnosti sinua. :)
PoistaNiin suloinen mökki ja tarina! Sinulla on mukaansatempaava kerrontatyyli. Tällaisia postauksia on ihana lukea. Meillä nuoremman polven ihmisillä olisi paljon opittavaa entisaikojen ihmisiltä. Oikeita aarteita tuollaiset suvun mökit, joihin sisältyy pitkä historia. Ihania elokuun päiviä sinne!
VastaaPoistaVoi kiitos Kaaru, ihana kuulla! Olen samaa mieltä, että monet marinat voisi välttää, jos vähänkin miettisi, kuinka kovaa elämää on entisaikojen ihmisillä saattanut olla. Mökki on todella meidän aarteemme, jota parhaamme mukaan yritämme pitää kunnossa. :)
PoistaMikä ihana paikka ja kauniit kuvat! Kertakaikkiaan ihana tarina ja ihania muistoja - hyvin mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kun jaoit tarinan meille muillekkin :) Lapsuus muistot ovat ihania ja vielä ihanempaa kun niitä pääse vielä kokemaan ja muistelemaan johonkin hyvin tärkeään paikkaan!
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, että pikku mökkimme tarina kiinnosti muitakin. Ohtakari on meille juuri sellainen nostalginen paikka, joissa vanhat muistot pulppuavat mieleen jatkuvasti; onhan siellä pikkulapsesta asti vietetty kesälomia. Kiitos Mia! <3
PoistaOoooo...onpa todella ihana paikka! Tuollaiset paikat, joilla on tarina ja juuret henkivät aivan omaa elämäänsä. Toisaalta myös uusiin taloihin syntyy niiden asukkaiden myötä oma elämänsä, joka jää sitten heidän jälkeen elämään. Todella upea paikka! Voin vain kuvitella, että välistä pitkä mökkimatka harmittaa. Mutta on kyllä säilyttämisen väärti!
VastaaPoistaToivottavasti saatte tosiaan nauttia Ohtakarista suvussa vielä pitkään!
Kyllä mökki ja koko Ohtakari merkitsevät meille niin paljon, että vaikka viimeiset pennit olisivat menossa, siitä ei hevillä luovuttaisi. :) Vielä vanhempani jaksavat huolehtia osaltaan mökistä, joten se helpottaa paljon meitä kaukana asuvia.
PoistaVoi että, mikä paikka! Hienoa, että on tuollainen pitkään suvussa kulkenut paikka, joka akokoaa sukulaisia yhteen!
VastaaPoistaKyllä, mökin ei hirveän paljon tarvitse yksin nököttää, vaikka me asummekin nyt kaukana. Kävijöitä riittää. :)
PoistaVoi huokaus, miten ihana pieni talo teillä siellä mökkinä onkaan! Uskon, että matka harmittaa, mutta varmaankin olette sitten sinne päästyänne vähän pidemmän aikaa. Tuonne pääsyä odottaisin minäkin, mutta vähän teitä varmaan helpottaa, kun asutte kerrassaan mahtavassa paikassa.
VastaaPoistaIhana on myös tuo tarina talon isännästä ja paikasta:)
Olet oikeassa, onhan meillä siinä mielessä tuplaonni, kun meren rannalla saadaan asua muutenkin. :) Ohtakari on vain niin syvällä sydämessä, että aina sieltä lähtiessä on pieni haikeus mielessä. Kai me sitten olemme sellaisia merihenkisiä ihmisiä. :)
PoistaUpea paikka teillä ja varsinkin, kun siihen yhdistyy tuo tarina, on helppo ymmärtää sen merkitys sinulle!
VastaaPoistaKiva kuulla, Muusa! <3 Paikassa on jotain ainakin meille ainutlaatuista.
PoistaIhanasti kerroit mökin tarinan. Hyvin pääsi eläytymään matkaan. Nuo seudut ovat upeita paikkoja. Vattajaniemessä olemme usein käyneet uintireissuilla. Tänä kesänä ei, kun on ollut niin viileää. Maisemat on kyllä kuin jossain ulkomailla olisi. Hiekkarannat ovat aivan erityisen upeat. Olipa mukava lukea tämä postaus <3
VastaaPoistaVoi miten mukava kuulla, että Ohtakari ja Vattajanniemi ovat sinullekin tuttuja paikkoja ja että mökkimme tarina kiinnosti! <3 Tänä kesänä uiminen ei ole tosiaankaan innostanut, vaikka puitteet olisivat mitä mahtavimmat. Kiitos Kanneli!
PoistaVoi miten kaunis paikka kaikessa karuudessaan ja idyllisyydessään. Voin kuvitella tuonne todelliset, ankarat kelit ja niiden armoilla olemisen, mutta myös sen, miten kesä puolestaan antaa näyttää parhaat puolensa juuri tällaisessa paikassa. Uskomaton, eristyksissä oleva paratiisi ja hienoa, että se säilyy!
VastaaPoistaKaru on juuri se sana, mikä kuvaa hyvin Ohtakaria. Varsinkin muutama vuosikymmen sitten se oli aika paljas 1930-40 -luvuilla siellä pidettyjen lampaiden takia. Mutta karuhan Luotsipää on edelleen ja tulee olemaan. Jännä juttu on myös se, että saaressa ei ole koskaan hiljaista, aina kuuluu vähintään vaimea meren kohina.
PoistaAivan huikea mökkipaikka teillä! Tuosta dyynikuvasta ei kyllä uskoisi, että ollaan Suomessa.
VastaaPoistaIhana postaus kaiken kaikkiaan!
Totta, varsinkin ihanilla helteillä tuntuu kuin olisi etelän rannoilla. :) Tänä kesänä en ole kyllä halunnut uimaan. Kiitos paljon Teija ! <3
PoistaSuloinen mökki ja hurmaavat maisemat. Kaunista.
VastaaPoistaKiitos Ninnu! <3 Kaunis paikka se on minunkin mielestäni.
PoistaMeri on kaunis ja meri on kiehtova. Kun täältä sisämaasta pääsee käymään meren äärelle, on se aina yhtä hurmaavaa;)
VastaaPoistaVoin vain kuvitella rakkautesi merta kohtaan. Tänne asti voi tuntea meren tuoksun ja kuulla äänet, lokkien ja veneiden... Kiitos, kun jaoit meille tämän;)
Kiitos kauniista kommentistasi, Hyvä Mieli! <3 Kiehtova meri juuri on ja kunnioitusta herättävä. Onhan se toisaalta niin julma. Järvet ovat taas toisella tavalla upeita, jotenkin vähän pehmeämpiä ja lämpimämpiä samoin kuin joet ja jokivarret peltoineen ja metsineen.
PoistaAhhaa, jopa selvisi, miten sinussa onkin jotain niin tuttua; pohojalainen, kaikki tyynni, lajitoveri ;D
VastaaPoistaJuuri eilen puhuin miehelleni, että joku päivä otetaan tämä rannikko oikein ajan kans. Sautinkarilla, Pirskerissä ja Kalajoella on käyty, Ohtakari ja Vattaja pitäisi nähdä. Itsellämme on mökki Kokkolan saaristossa, samanlaista kivikkoa siellä myös, valtavia siirtolohkareita meilläkin piha täynnä. Jokakesäinen toivioretki yritetään tehdä aina Tankariin, jossa maisemat muistuttavat teidän mökkimaailmaanne. Siellä tuulten sylissä on kummallisen hyvä olla, karua idylliä, joka jotenkin istuu suomalaiseen sielunmaisemaan. Ja hengitys kulkee aivan eri tavalla 'tavallisella kuolevaisellakin'. En ihmettele, että tunnet kaipausta ja haikeutta <3
Keekeläinen
Ihan mahtava kuulla! <3 Vai lajitovereita ja meren rakastajia ollaan pohojanmaalta ja vieläpä Keski-Pohojanmaalta. :) Kokkolan saaristo on minulle vähän sama kuin Ohtakari sinulle, että en oikeastaan sitä tunne. Monesti ollaan puhuttu, että Tankarissa olisi upeaa käydä. Trullevissa on kyllä joskus ajeltu ja katseltu huviloita. Minä taas en ole käynyt (häpeä sanoa) Sautinkarissa enkä Pirskerissä.
PoistaTiedätkö, olen lukenut kommenttejasi Jovelan blogissa, ja silloin tuli jotenkin mieleeni ihanasta Hildurista nähtävästi, että saatat olla jostakin pohjanmaalta, kuulosti niin tutulta puheenparrelta. Piti oikein miehelle esitellä mahtavaa tekstiäsi. :) Kiitos kommentistasi! <3
upea paikka!
VastaaPoistaKyllä tuo pikkuinen saari on hurmannut minut täysin. :)
PoistaIhan mieletön paikka. Mereltä kantautuvassa veneen putputuksessa on jotain tavattoman levollista ja rauhoittavaa. Varsinkin, kun sitä kuuntelee aamuvarhaisella yksikseen, kun aurinko alkaa pikku hiljaa lämmittää.
VastaaPoistaIhan täsmälleen samalta minustakin tuntuu. Levollista, sinäpä sen sanoit. <3
PoistaHerkullinen tarina ja mukava kuvamatka samalla! Kiitos tästä :)
VastaaPoistaHauska tuo laiskajaakon rinki! Enpä ole moisia itse nähnyt. Meillä on muuten täällä Jovelahenge ;D Joku joskus on tainnut kyllästyä megakivien siirtelyyn ja ne on sitten jätetty takapihalle väljään asetelmaan, jonka keskelle me laitettiin palju. Syntyi legenda jovelahengestä, ihmispadasta ;D
Minäkään en ole törmännyt tuollaiseen rinkiin muualla kuin juuri Ohtakarissa. Teillähän on varsinainen uhripata omalla pihalla. Hyvä oivallus hyödyntää isot kivet tavallaan pihan erilliseksi kylpyläosastoksi. :)
PoistaKerrassaan hurmaava tuo Ohtakarin mökki ja lähiseutujen maisemat! Kiitos ihanasta tarinasta :)
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Lapsesta lähtien olen kuullut tarinoita mökistä ja sen vaiheista, joten nyt oli ihan mukava koota ne yhteen itsellenikin muistiin. Kiva muulla, että juttu kiinnosti myös sinua. :)
PoistaIhania maisemia ja mielenkiintoinen postaus tarinoineen. :)
VastaaPoistaP.S. Kurkkaa haaste blogistani!
Kiitos Sari! Mukava kuulla. <3 Käynpä mielenkiinnolla kurkistamassa blogiasi. :)
PoistaOhtakari on upea paikka Vattajan hietikoiden ohella. Oli ihana lukea juttusi, sillä meilläkin on mökki kyseisessä saaressa ja joka kesä vietämme siellä perheen kanssa lomaamme. Rakkaat maisemat ovat osa lapsuuttani ja nuoruuttani, sillä olen alkuaan Lohtajalta kotoisin, mutta ajautunut sitten tänne Uudellemaalle. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja kauniista kuvista.
VastaaPoistaPs. Mökkinne sijaitsee aivan lähellä omaa mökkiämme.
Voi miten mahtava kuulla, että Ohtakari on myös sinulle tuttu ja rakas paikka ja että teilläkin on siellä mökki! Ohtakari on kuin pieni paratiisi maan päällä ja kaiken kukkuraksi suorastaan ylelliset hiekkarannat aivan vieressä.
PoistaMukava kuulla, että pidit postauksestani, Vuokko! Kiitos!
Olemme muuten juuri työmatkalla Kokkolassa ja käymme vielä tänään pistäytymässä myös Ohtakarissa pikavisiitillä. Ehkäpä joskus vielä törmäämme siellä toisiimme. :) Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!