Kuistin kesä

Tähän vuodenaikaan meillä paistaa kuistiin kesäillan pehmeä aurinko ja lämmittää sen suloisen lämpimäksi. Jotenkin auringon lämpö saa puiset pinnat jopa tuoksumaan erilaiselta kuin normaalisti. Tällä kertaa inspiroiduin kuitenkin omenan- ja syreeninkukkien huumaavasta tuoksusta, joka on täyttänyt kuistin jo sunnuntai-iltapäivästä lähtien. Kun omenapuut ovat kuin kermavaahtoa ja syreenit hohtavat violettina ja valkoisena, en voi olla poimimatta sitä ihanuutta myös sisälle. Ja se tuoksu... aah.

Kuisti taitaa olla Airisrannassa se huone, jossa vuodenaikojen vaihtelu näkyy parhaiten. Syksyllä siellä koristivat värikkäät lehdet ja ruusunmarjat, talvella ja jouluna kynttilät ja havut, keväällä narsissit ja talvehtivat pelargoniat sekä muut kukat. Ja nyt on sitten käsillä se aika vuodesta, jolloin erilaisia kukkijoita riittää jokaiselle viikolle omansa.

Vasta kesällä, kun ilmat lämpenevät avaamme kuistin pariovet. Muulloin ovet pidetään kiinni, sillä kuisti toimii erinomaisena lämpöeristeenä kylmillä ilmoilla. Viime talvenakaan siellä ei ollut lämpö päällä käytännössä lainkaan, mutta siitä huolimatta lämpötila pysyi alimmillaankin yhdentoista asteen yläpuolella.

Tässä kohtaa täytyy kehaista, että viime vuoden sähkön kulutuksemme oli 13 242 kilovattituntia. Se on minusta aika hyvä saavutus, kun asumme sata vuotta vanhassa talossa, jossa neliöitä on yli 230. Vieraat saattavat ehkä palella, mutta itse olemme tottuneet talvisin 18-19 asteen lämpötiloihin. Silloin on vain ihanaa sytyttää tuli takkaan ja nauttia sen levittämästä pehmeästä hohteesta villasukat jalassa.

Mutta talvesta puhuminen sikseen, kohtahan on juhannus. Sen sijaan esittelen teille toisen vanhan pienen tuolin, joka on saanut uuden kodin Airisrannasta. Hilima-Sofian niin ikään pikkuriikkinen tuolihan olikin mukana kuvissa jo aikaisemmin keväällä. Tämä kuistissa majaileva vihreä kaunotar jäi jostain syystä täysin huomiotta syksyllä, jolloin ensimmäisen kerran otin kuvia kuististamme. Nyt se siis ansaitsee tulla esitellyksi lempeässä iltauringon valossa.

Tuoli on mieheni suvun perintöä, ja kun hänen kotitilansa jäämistöä jaettiin, löysimme piha-aitasta itsellemme muistoksi tämän ihanuuden. Emme tiedä, kuinka vanha tuoli mahtaa olla, mutta luultavasti jostain 1850-luvun vaiheilta. Löysimme nimittäin aitasta myös puisen astian, jonka pohjaan oli kaiverrettu vuosiluku 1849. Tuolissa on käytetty puunauloja, kuten tarkkasilmäisimmät saattavat kuvasta havaita. Ne törröttävät istuinosan reunassa.

Voisinpa lähettää täällä leijuvan hurmaavan tuoksun myös sinne ruudun toiselle puolelle. Vaikka melkeinhän tuo kuvakin jo tuoksuu. :)

Lämpöä ja aurinkoa viikkoonne!

-Airisrannan Päivi-