Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lauantain sateet, sunnuntain sienet

Melkein koko lauantai-iltapäivän satoi, ja ensimmäisen kerran tuntui siltä, että syksy tosiaan on tulossa. Harmaa sateinen ilma tuntuu aina vähän kolealta, ja varsinkin silloin, kun istuu suurimman osan päivästä työpöydän ääressä. Jossain vaiheessa sateen ropistessa mies sai tarpeekseen vilunväristyksistä ja kipaisi hakemassa liiteristä sangollisen klapeja keittiön puuhellaa varten. Ah, miten tyytyväisiä taas kerran olimme, että pikku hella on tullut hankittua. Se on kuin tehty juuri tällaisia päiviä varten. Pieni mutta tehokas, ja antaa ihanasti lämpöä ja tunnelmaa keittiön lisäksi muuallekin taloon.


Onneksi liiteri pullistelee keväällä saaduista polttopuista, joten siinä mielessä meillä ei ole hätäpäivää. Ihan vielä ei kuitenkaan ollut tarvetta laittaa tulta kakluuneihin, vaan pienen puuhellan lämpö riitti hyvin. Kakluunien vuoro on sitten, kun kylmät tuulet puhaltavat mereltä, ja räntää roiskuttaa oikein kunnolla. Niin, ja nuohoojakin pitäisi muistaa pyytää käymään ennen varsinaisen kakluunikauden alkua.

pieni puuhella, maalaiskeittiö,

















































Eipä ole paljon tullut poltettua kynttilöitä kesän aikana, mutta nyt oli sopiva hetki tehdä sekin. On se kumma, miten ihminen kaipaa tulen loimotusta, kun ulkona on harmaata ja kosteaa.      



Tänään sen sijaan aamu valkeni poutaisena, ja päätimme tyttären kanssa lähteä heti aamupalan jälkeen tutkimaan lähimetsän sienitarjontaa. Olen huono sienestäjä, enkä tunne kunnolla kuin kantarellin ja suppilovahveron, mutta siitä huolimatta metsässä on aina mukava liikuskella ja ainakin yrittää tunnistaa syötäviä sieniä. Ja eilisen sateen jäljiltä oli sentään toivoa, että sammaleen seasta jotakin saattaisi jopa löytyä.

Kävin edellisen kerran metsälenkillä pari viikkoa sitten, ja tällä välin suurin osa mustikan lehdistä oli jo varissut maahan. Mutta aivan uskomaton määrä marjoja varsissa oli vieläkin jäljellä - kiinteitä ja hyvänmakuisia. Tuli melkein tarve lähteä hakemaan poimuri ja ämpäri, sillä niin paljon komeita mustikoita oli joka puolella.

metsäsieniä, maalaiselämää

Ja löytyihän niitä sieniäkin. Päätin, että epävarmuustekijöistä huolimatta kerään koriin kaikki sellaiset, jotka näyttävät vähiten epäilyttäviltä, ja googlettelen sitten kotona rauhassa, mitä tuli mukaan otettua. Sen verran olen siskon kanssa sienireissulla oppinut, että välttämättä kaikki punaiset eivät ole myrkkysieniä. :)


 Pieni tihkusade yllätti meidät metsässä varsin pian, joten siellä en viitsinyt sieniä alkaa puhdistaa. Tärkeintä oli vain kerätä mukaan niin paljon kuin suinkin ehdittiin ennen kuin kastuttaisiin läpimäriksi.


Kotona kippasin koko saaliin verannan ruokapöydälle ja aloin selvitellä, mikä mikin mahtoi olla. Ja tässä lista: karvarouskuja, haaparouskuja, isohaperoita tai viinihaperoita, tai molempia; kangashaperoita, pari kangastattia (ehkä), ja iso ja pieni männynherkkutatti. Iso painoi ainakin puoli kiloa.

Nyt pyydänkin teiltä, arvon lukijani, opastusta ontuvissa tiedoissani eli osuikohan yksikään mahdollisesti oikeaan.


Tämä majesteetillisen kokoinen yksilö lienee kuitenkin männynherkkutatti. Ohjeiden mukaan maistoinkin sitä, ihan tuosta noin vaan, eikä se ainakaan sappitatti ollut. Lisäksi voin kertoa, että hengissä ollaan, vaikka koko korillisesta muhennos jo pyöräytettiinkin. Oli hyvää ja täyttävää. :)

Tyttären saaliina oli lisäksi tasan yksi keltavahvero, loput kaksikymmentä valevahveroita, sekä kolme aikaista suppilovahveroa. Rouskut ymmärsin sentään keittää erikseen. Niistä tuli pienen pieni purkillinen suolasieniä. Se täytyy kuitenkin tunnustaa, että hoksasin huuhdella ne kylmällä vedellä vasta parin tunnin päästä keittämisestä, kun rupesin lukemaan tarkempia suolaamisohjeita. Mitenkähän mahtaa Airisrannan porukan käydä, kun suolasieniä maistellaan?!



Tällaisia puuhia tällä kertaa.

Mukavaa alkavaa syysviikkoa kaikille!

-Airisrannan Päivi- 



44 kommenttia:

  1. Sienet ovat hyviä, vaikka en osaa niitä poimia.
    Tulisijaa olen kaivannut monet kerrat.
    Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ovat, ja olen päättänyt oppia niistä joka vuosi vähän lisää. Tulisija on mukava ainakin tällaisessa vanhassa talossa, jossa kaikkia rakoja ei millään saa umpeen. :) Kiitos Marliska!

      Poista
  2. Minulla on samat kujeet sienien kanssa kuin siellä. Tunnistan varmuudella vain suppilovahveron, kantarellin ja musta torvisienen. Karvalaukkuja olen myös poiminut ja haapasieniä, mutta vain aikanaan siskoni ja äitini kanssa, jotka olivat hakoja sienten tunnistamisessa. Pitäisi saada joku sienestäjäkaveri mukaan metsään. Nyt tuntuu olevan metsä sieniä pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt niitä sieniä tosiaan on kivasti. Kyllä tosiaan kaipaisi sienikaveriksi jotakuta sellaista, joka heti osaisi kertoa, kannattaako jotakin koriin laittaa vai onko parempi jättää niille sijoilleen. No, oppia ikä kaikki, ja onneksi on netti! :)

      Poista
  3. Ihanan kodikas, ja kaunis pikku hella! <3 Varmasti alkavan syksyn koleisiin päiviin kuin tehty.
    Ja mahtava sienisaalis!Minun omaa herkkuani nuo herkkutatit!
    En itse ole huuhdellut suolasieniä kylmällä vedellä, kuin ihan vasta tänä vuonna, kun ohjeen pongasin Martoilta.Ja ihan hyviä ovat oleet.Riittävä suola ja se, että sienet pysyvät veden pinnan alapuolella ja tiiviisti "tilsattuina" on mielestäni oleellisinta, etteivät homehdu.:)
    Itse ryöppään rouskuja kahdesti, välillä veden vaihtaen, n.10 min/kerta.
    Ihan tuli taas himo lähteä sienimetsälle.:)
    Ihana postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tähän aikaan ja vähän myöhemmin tuota hellaa on kiva lämmittää. Se on sellainen varsinainen pikalämmitin. Minäkin katsoin Marttojen ohjetta, ja eiköhän täällä hengissä pysytä, jos sinullakin on jo kokemusta ilman huuhtomista säilötyistä rouskuista. Taidan kuitenkin ensi kerralla ryöpätä kaksi kertaa. :) Kiitos Mirjam-Matilda! <3

      Poista
  4. Hi I love you house and you blog ,, you have a new follower
    Amgelica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, thank you Angélica, so nice to hear! Welcome to follow my blog! :)

      Poista
  5. Ihania tunnelmallisia kuvia :) Itse olen kova sienestämään, mutta oikeastaan noukin vain kanttarelleja ja suppiloita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tintti! Syksyisessä metsässä on kiva kulkea, ja sienestäminen on rentouttavaa puuhaa. Toivotaan, että suppilovahveroita tulee myös runsaasti. :)

      Poista
  6. Teidän hella on kuin koru ja tosi hyödyllinen. Kaunis sienisaalis, luulisin osuneen nimet oikein, näin kuvista katsellen. Pääsin itsekin lauantaina sienimetsälle ja sain kastike aineet kerättyä.
    Kiitos hauskasta postauksesta ja hauskaa viikkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinustakin näyttää siltä, että sienille löytyi oikea nimi. Eikö vain olekin sienimetsässä ihanaa! Näin syksyllä metsä tuoksuu vielä erityisen voimakkaasti, kun kosteutta riittää. Ja kuinka mukavaa onkaan paistaa ensimmäiset sienet ruuaksi, aivan ihana sipulin ja sienten tuoksu leviää koko taloon. Kiitos paljon Marja Leena ja mukavia sieniretkiä sinulle! :)

      Poista
  7. Niin kauniita lämminhenkisiä kuvia!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirpa! :) Samoin sinulle kivaa syysviikkoa!

      Poista
  8. Mikä onkaan mukavanpaa, kuin juuri kosteana ja sateisena päivänä sytyttää tulet takkaan ja odottaa milloin suloinen lämpö alkaa vallata alaa.
    Minäkin olin yksi päivä mieheni kanssa pitkästä aikaa sienessä lähimetsässä. Poimimme helposti tunnistettavia suppilovahveroita. Niiden löytäminen olikin sitten huomattavasti haasteellisempaa. Olimme jo luovuttamassa, kun mieheni vihdoin löysi ensimmäiset sienet sammalikossa. Todella pieniä olivat vielä ja saimmekin vain vajaan litran saaliin. Valmistin niistä keiton, johon lisäsin kaupasta ostetut kanttarellit ja täytyy sanoa, että keitto kermalla höystettynä maistui todella hyvältä. Olemme melko noviiseja sienten suhteen, joten poimimme vain varmasti tunnistamamme sienet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppilovahverot ovat tosi hyviä, minunkin suosikkejani. Niiden paras poiminta-aika täällä on vasta syyskuun puolenvälin kieppeiltä loka- jopa marraskuun puolelle. Toissa vuonna (muistaakseni) oli aika jännä syksy, ja silloin poimin viimeiset suppilovahverot joulukuun 17. päivä. Kokemus sekin. :) Ja oikeassa olet, kermainen kantarelli- tai suppilovahverokeitto on taivaallisen hyvää. Mukavia sienestysilmoja teille sinne!

      Poista
  9. Sienien kanssa en osaa auttaa, tunnistan varmasti vain kantarellin ja pari rouskua. Mutta silti syksyisessä metsässä on mukavaa, puolukoita pitäisi mennä keräämään vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sienet ovat kyllä ihan oma, mielenkiintoinen maailmansa, johon aion vähitellen tutustua. Puolukkaan olisi myös kiva mennä, meillä on vain liian mustikkaiset maastot tässä lähimetsässä. :) Silti puolukoita täälläkin näkyy olevan tavanomaista enemmän.

      Poista
  10. Kanttarelleja on pitänyt ihan käydä etsimässä metsässä, kun joka puolella kehuttiin niitä olevan paljon. Mutta, ei ole meidän metsissä;) Tai sitten suunta on väärä, pitäisi lähteä aivan toiseen suuntaan, erilaiseen maastoon katsomaan.. Kokeneemmat sienestäjät kun ovat valistaneet, etteivät ole löytäneet esim. kanttarelleja koskaan sellaisista paikoista, mistä niitä yleensä kehoitetaan etsimään. Tavallisimmat pari kolme sienilaatua tunnistan metsässä, mutta varmaan googletteluksi menisi suuremmilla lajimäärillä täälläkin:)
    Marjoja on onneksi metsissä riittänyt. Hirvikärpästen ilmaantuminen kyllä nostaa aina metsään menon kynnystä. Mutta pitää ehdottomasti käydä testaamassa vielä uutta hirvikärpästakkia ja näyttää niille niljakkeille pitkää nenää;)
    Valtavan ihana koulukaappi on teillä, tuossa edellisessä postauksessa. En ole tuollaista kaunotarta koskaan nähnyt!
    Kaunista syyskuuta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin ole ihmetellyt, ei vilahdustakaan kantarelleista. Luulen, että meillä päin ne ovat yleensäkin aika hakusessa jostain syystä. Tai sitten joku on ehtinyt ne jo poimia. :)

      Meillä ei onneksi ole vielä hirvikärpäsiä ollut. Saa nähdä, miten syksyn mittaan niiden kanssa käy. Hirvikärpästakki kuulostaa mielenkiintoiselta, ihan uusi asia minulle. Jos sellainen vain helpottaa metsässä liikuskelua syksyllä, taidan minäkin käydä sen ostamassa. Iljettäviä otuksia nuo hirvikärpäset. Kiitos Hyvä Mieli, samoin sinulle mukavia syyspäiviä!

      Poista
  11. Hieno sienisaalis! Pidän kovasti sienestämisestä, sain tunnistusoppia jo lapsena äidiltä ja äidinäidiltäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sinulla on ollutkin hyvät opettajat! Itse olen kiinnostunut vasta "vanhoilla päivilläni" sienestämisestä, joten vaikka oma äitinikin on aina ollut innokas sienestäjä, en ole ehtinyt saada häneltä silloin oppia, kun olen asunut lähempänä. Sienisalaateista olen kuitenkin saanut koko nuoruuteni nauttia. :)

      Poista
  12. Aivan ihania tunnelmia <3 Olenkin kovasti kaivannut Airisrannan kuulumisia, ja näitä upeita saaristomaisemia. Ihanaa viikon jatkoa, ja paljon syyskesän aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla!<3 Mukavaa syysviikkoa myös sinulle!

      Poista
  13. Mä olen joskus käynyt metsässä äitini kanssa, joka tuntee sienet ja sienipaikat kuin omat taskunsa. Itse tunnistan vain kantarellin, karvarouskun ja suppilovahveron. En kyllä ihan hirveästi pidä sienien mausta, mutta kyllä niitäkin välillä syö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla, etten ole ihan outolintu sienten tunnistamisen suhteen. Lapsena sienet eivät minullekaan maistuneet, mutta myöhemmin herkkusienien ja ah, äidin tekemän ihanan sienisalaatin kautta olen tullut sieniruokien ystäväksi. Kantarellit ja suppilovahverot ovat kyllä keittoina ja kastikkeina parhaita. Mutta sienet ovat vähän kuin linnut: tuottaa mielihyvää, kun oppii uusia lajeja. :)

      Poista
  14. Kaunis on teidän puuhella. Meillä on huvilalla valkokylkinen kaakelipintainen pieni puuhella myös. Hyvä, että tuli teetettyä pari vuotta sitten laajennuksen yhteydessä. Antaa ihanaa lämpöä näin syksyn kynnyksellä. Tulisijoja ei mikään voita. Oivallisia myös sähkökatkosten varalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, sähkökatkosten varalta hella on korvaamaton hätävara. Ja vaikka meidänkin on pikkuinen, on se parempi kuin ei mitään sellaisissa tilanteissa. Syksyllä mökillä on varmasti kiva laittaa tulet hellaan heti saapuessa, niin pieni kosteuskin häipyy nopeasti pois. Ja antaahan se niin mukavan tunnelman. Hyvä investointi kaiken kaikkiaan. :) Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista
  15. Niin, sienet tuntuvat olevan monelle aika outo juttu. Tässä metsän laidassa kun asustaa, niin olisi kiva oppia hyödyntämään niitäkin enemmän. Kiitos paljon ma-te! <3 Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
  16. Toi teidän keittiön puuhella on aivan ihana <3
    Minulla oli edellisessä kodissa puuhella keittiössä... ei tosin noin hieno, mutta ajoi tarkoituksensa.
    Nyt syksyllä, kun keitin omenahilloa, niin kaipasin juuri tuota puuhellaa, tein siinä hilloja ja lämmitin muutenkin ihan ilokseni. Antoi hienon lämmön. Tässä kodissa ei ole puuhellaa eikä tällä näkymin tulekaan, kun sen tilalle ollaan laitettu tavallinen hella ja koko keittiö pitäisi laittaa uuteen järjestykseen, jos sellaisen laittaisi. No ehkä minulla on vielä joskus puuhella jossain kodissa... ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni Aleksandra! <3 Kyllä puuhella on osoittautunut hintansa väärtiksi. Lämmityskulut olemme yrittäneet pitää minimissä, ja hella on siitä kiva, että pienellä puumäärällä saa kuitenkin nopeasti ihanan tunnelman kaupan päällisiksi. Pidetään peukkua, että saat vielä joskus takaisin puuhella-ajat omalla kohdallasi.:)

      Poista
  17. Aivan ihana puuhella!!

    Minäkin olen vastikään opetellut sienien tunnistusta ja se on kyllä tosi antoisaa. Kyllä tuossa kangashaperoita oli :). Mutta varottaisin noista punaisista pienistä haperoista, saattavat olla polttavia ja pilata pienenäkin annoksena ruuan. Niitä voi ihan raakana maistaa, jos tietää, että kyseessä on hapero (mitä nuo kyllä ovat). Myös kangashapero on nuorena liian kirpeä ruokaan, mutta senkin voi maistamalla todeta. Olen myös kuluttanut koko viikonlopun sienessä. Uskomattomia saaliita tuolla meidän metsissä vaan kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki haperoista, kiitos! Olen aina ajatellut, että isot sienet ovat huonompia poimittaviksi kuin pienet, joten jätin isommat metsään, ja yritin ottaa pieniä. :) Sienituntemusta tosiaan tarvitaan ja kertausta, kun meinaa ruokasieniä poimia. Nyt tuntuu, että olen jo unohtanut viime sunnuntaina googlesta kaivamani tiedot. Ei muuta kuin jatketaan harjoituksia. :D

      Poista
  18. Loistavan sienisaaliin olette keränneet! Meillä on sama metodi sienimetsällä, turvallisen näköiset koriin ja kotona tunnistus. Suppilovahverot, kantarellit ja mustatorvisienet ovat helppoja, sekä tatit. Tuosta sinun löytämästäsi isosta tatista nousee täällä pienoinen tattikateus 🙂 Ns. normaaleista lakkisienistä metsätunnistus rajoittuu haapasieniin ja karvarouskuihin, joita tosin olen Helsinki-Espoo -akselilta löytänyt aivan onnettoman vähän. Vaalea orakas on aivan loistava bruchetta-leipiin ja sitä löytyy sopivina syksyinä metsästä aivan peltoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonhan sinä tunnistat sieniä. Itse olen jo unohtanut haaparouskun tuntomerkit, joten kertausta tarvittaisiin täällä jo noille keräämillenikin sienilajeille. :) Mustatorvisieneen en ole täällä ainakaan omasta mielestäni törmännyt, tai voihan olla, etten vain tunnista sitä. Olen kuullut, että mainio sieni sekin. Vaaleita orakkaita ei nyt näkynyt, mutta siskon avustuksella viime kerralla niitäkin löytyi. Tuo orakastäytteinen bruschetta täytyy laittaa korvan taakse, kuulostaa ihanalta. :)

      Poista
  19. Tulee niin kodikas olo kun lukee sinun tekstiä ja katselee kuvia 💛 Minäkin niin nautin kynttilöiden polttamisesta ja ehkä se jotenkin liittyy tosiaan siihen, että pimeyden vastapainoksi hakee lämmintä valoa😊 Olen täysin onneton sienestäjä ja aivan liian varovainen. Mukava kuulla, että saitte hyvää herkkua tehtyä. Pitäisi ehdottomasti opetella hyödyntämään näitä luonnon aarteita. Mukavia ja kotoisia päiviä sinne Airisrantaan😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että jutuistani tulee kodikas olo. <3 Kynttilät ja elävä tuli ovat kyllä juuri niitä tunnelman tuojia parhaimmillaan. Siksi minua ei haittaakaan, vaikka tulossa on kohta räntäsateita ja kurjia ilmoja, sisällä voi aina tehdä olonsa mukavaksi. En minäkään ole sienestänyt koskaan ennen Airisrantaan muuttoa. Jotenkin se täällä vain tuntuu luonnolliselta. :) Kiitos Kanneli, samoin sinulle mukavia syyspäiviä!

      Poista
  20. Olipa Kiva piipahtaa tänne pitkästä aikaa. Sienistä tunnistan itsekin vain kanttarellin, suppilovahveron ja orakkaan. Muinoin tykkäsin käydä sienessä, nykyään ei ole oikein ollut aikaa, mutta ehkä taas tulevaisuudessa. Metsässä on aina ihanaa.
    Tunnelma on taas kuvissasi kohdillaan. Erityisesti pidin edellisen postauksen sinisen huoneen kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun piipahdit! :) Minullakin aika on ollut kortilla viime aikoina, mutta onneksi metsä on nurkan takana ja siellä on helppo käväistä. Suppilovahveroja pitäisi lähteä katsomaan nyt viikonloppuna. Kiitos Saara kommentistasi! <3

      Poista
  21. Niin tunnelmallinen tuo puu-uuni ja aivan satumaisen kaunis sienikori!
    Lempeää syyskuun loppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhella on ihana pikalämmön tuoja. :) Kiitos Susanna, samoin sinulle mukavia syyskuun viimeisiä päiviä!

      Poista
  22. Häikäisevän kauniita syystunnelmia!

    Ainoa asia, mitä meidän talossa kaipaan, on puuhella. Siihen olisi niin kätevä laittaa pikkutulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni puuhella on meillä osoittautunut kivaksi tunnelman ja lämmön tuojaksi. Aika usein siihen tulee varsinkin syksyisin ja talvisin sytytettyä tulet. :) Kiitos Elina!

      Poista
  23. Oletko lopettanut tykkänään tämän päivityksen. Sääli

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!