Follow my blog with Bloglovin

Tausta

maanantai 20. lokakuuta 2014

Leivän tuoksua syysaamuna

Hämärät ja sumuiset syysaamut houkuttelevat hemmottelemaan itseäni ja perhettä jollakin oikein kotoisalla ja herkullisella, ja minusta itse tehty leipä on juuri sitä. Niinpä Airisrannan keittiö täyttyikin heti aamusta herkullisesta paistetun leivän tuoksusta.




Kävin myös ottamassa muutaman valokuvan syksyisestä pihapiiristä, koska hiljaisessa luonnossa on jotain äärettömän rauhoittavaa. Vain varis raakkui jossain kauempana, ja muutama pikkulintu tirskutti pihapuissa. Täällä olen muuten vasta kuullut, millaisen äänen lintujen pyrähdykset saavat aikaan. Hiljaisuuden keskeltä kuului vaimeaa airojen kolinaa, ja silloin vasta huomasin,  että kesänaapuri Matti oli vielä lähdössä mökilleen saareen.





Maaseudun rauhassa löytää itsestään myös uusia puolia, ja minustakin on tullut innokas leipuri ja ruuanlaittaja. Aikaisemmin vain haaveilin pullantuoksuisesta keittiöstä. Paitsi että itse tehty on todella hyvää, tekeminen on myös palkitsevaa. Jostakin olen lukenut, että taikinan vaivaaminen on myös terapeuttista. Tämänpäiväistä leipää varten taikinaa ei kuitenkaan tarvinnut vaivata, vaan se on hyvin helppotekoinen. Ja täytyy tunnustaa, että mieluummin käytän apuna  yleiskonetta, jos taikina vaatii kovaa vaivaamista.




HELPPO KATTILALEIPÄ

6,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl grahamjauhoja
2 tl suolaa
vajaa 0,5 tl kuivahiivaa
4,5 dl vettä

Kaikki kuivat aineet sekoitetaan keskenään kulhossa, lisätään vesi ja sekoitetaan kaikki aineet käsin. Taikinaa ei kuitenkaan vaivata. Kulho peitetään ja taikinan annetaan nousta ja kuplia huoneenlämmössä 12-18 tuntia.

Taikina kumotaan huolellisesti jauhotetulle alustalle ja taitellaan jauhotetuin käsin kevyesti keskustaan päin pyöreäksi leiväksi. Taikina on erittäin pehmeää ja itse käytän taittelussa apuna silikonista kaavinta.

Leipäkoriin tai lävikköön laitetaan liina, jonka päälle ripotellaan runsaasti jauhoja. Sen jälkeen leipä nostetaan liinan päälle ja pinnalle ripotellaan jälleen reilusti jauhoja. Liinan reunat taitellaan kevyesti leivän peitoksi. Leivän annetaan kohota pari tuntia.

Leivän voi paistaa joko kattilassa tai ihan tavallisesti pellillä. Jos haluaa paistaa kattilassa, uuni kuumennetaan 225 asteeseen ja kannellinen emali-, alumiini- tai teräskattila laitetaan uuniin kuumenemaan. Kuuma kattila otetaan pois uunista, ja kohonnut leipä kumotaan varovasti pyyhkeen avulla kattilaan. Kansi laitetaan päälle.

Leipää paistetaan puoli tuntia, jonka jälkeen kansi otetaan pois, ja paistamista jatketaan vielä noin 20 minuuttia. Valmis leipä kumotaan kattilasta ritilän päälle jäähtymään.

Jos leivän paistaa tavallisesti pellillä, paistoaika on noin puoli tuntia. Uuniin voi suihkutella vettä rapeamman paistopinnan saamiseksi.




Herkkuhetkiä toivotellen,
-Airisrannan Päivi-

2 kommenttia:

  1. Löytyipä täältä upeasta talosta kertova blogi, uskomaton paikka ja tosiaankin aivan ihastuttava rakennus. Kahlasin aiempia postauksiasi läpi - teillä on upea paikka siellä!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Pilvi! Hienoa, että olet löytänyt blogini. Voin kyllä todeta ihan samat sanat omasta blogistasi - teilläkin on tosi ihana paikka.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!