Follow my blog with Bloglovin

Tausta

tiistai 16. elokuuta 2016

Kesämuistoja ja kuulumisia

Täyttä elämää - tuo sanapari kai kuvaa parhaiten kevään ja kesän eloa ja oloa täällä Airisrannassa. Viikot ja kuukaudet ovat suorastaan vilahtaneet ohi, ja siinä syy, miksi hiljaisuus blogimaailmassa on kestänyt melkoisen rupeaman. Siltikään en voi sanoa, että täällä olisi hirmuisesti touhuttu perinteisiä kesäjuttuja: puutarha rehottaa luonnontilassa, ikkunoista näkee ehkä hyvällä tahdolla läpi, matot odottavat pesuvuoroaan ensi kesään. Ja mikä hirveintä - "Mama" ei päässyt vesille lainkaan.

Tummat ukkospilvet Airiston yllä. Tälläkin kertaa ne ohittivat Airisrannan.

Sellaista elämä välillä on, mutta siltikin olen tyytyväinen. Saariston kesä on ollut mitä kaunein ja lämpimin, kunnon kesä. Kaiken liienneen vapaa-ajanhan olemme saaneet viettää näissä kotoisissa lomamaisemissa, joten mieli on levännyt, ja syksy on tervetullut Airisrantaan koska tahansa.


Edellisvuosien tapaan aamupuurot ja -kahvit on nautiskeltu aurinkoisella terassilla, ja se onkin onnistunut melkein joka aamu toukokuusta lähtien. Siitä oikeastaan voi päätellä, kuinka hyvä kesä on ilmojensa puolesta ollut. Muutoinkin kaikki mahdolliset syömiset ja päiväkahvit on kuskattu ulkosalle aina, kun vain työt ja muut menot ovat sallineet. Noita hetkiä on mukava sitten muistella talven tuiskuissa.


Täällä ei tosiaankaan ole ollut tietoa muuta Suomea koetelleista jatkuvista rankkasateista. Tai sitten sadekuurot ovat kuin ihmeen kaupalla osuneet öiseen aikaan. Merenpuoleista nurmikkoa on jopa jouduttu kastelemaan heinäkuussa päivittäin. Onneksi pihalla on vanha kaivo, josta tuollaisiin ylimääräisiin tarpeisiin saa ilmaista vettä. Muuten nurmikko kyllä saisi minun puolestani kuivua karrelle.


Mutta mustikoita... niitä olen rynnännyt joka välissä poimimaan. Isoja, meheviä, varvut kaarelle taittavia mollukoita. On ollut suorastaan euforinen olotila, kun on astellut lähimetsään ja katsellut ympärillään leviävää mustikkamerta. Ja kun tämä kaikki on nurkan takana, ei tarvitse rehkiä kuin tunti kerrallaan ja tulla hyvillä mielin  puoliksi täyden ämpärin kanssa takaisin kotiin. Ihailen niitä, jotka jaksavat koukistella metsässä kokonaisen päivän; minusta ei todellakaan olisi kokopäiväpoimijaksi. Se hyöty pienissä erissä poimimisesta on, että tuoreita marjoja on ollut jääkaapissa tarjolla heinäkuun alkupäivistä lähtien. Ja sesonki sen kun jatkuu.


Toisin kuin viime syksynä, tänä vuonna meillekin tulee omenoita - tosin pieniä ja hieman ruppanoita. Varmasti joku heittäisi ne nähtyään suoraan tunkiolle, mutta minä olen keitellyt niistä onnellisena jo ensimmäiset soseet. Eihän se ulkonäkö vaan maku! Voi miten hyvää omatekoinen omenasose onkaan aamupuuron päällä. Myös mustaherukoita on tullut kolmeen pensaaseemme sen verran reippaasti, että sain niistäkin hilloa muutaman rasiallisen. Pieniä, mutta suurta iloa tuottavia asioita. Nyt sitten pakastin pullottaa tyytyväisyyttään, ja talvivarastot on turvattu.


Tällä hetkellä loppukesän hiljaisuus on jo vallannut Airisrannan pihapiirin. Lintujen uskomaton alkukesän konsertointi hiljeni heinäkuun puolenvälin jälkeen totaalisesti. Siinä yksi asia, jonka olen oppinut täällä luonnonhelmassa asuessani: peipposet, mustarastaat, kottaraiset - kaikki häviävät heinäkuun loppupuolella jonnekin. Vain yksittäistä sirkutusta saattaa enää kuulua pihapuista. Haikeaa, mutta niin se vain menee vuosi toisensa jälkeen.

Haikara on alkanut taas hämärtyvinä loppukesän iltoina vierailla rannassamme.

Toinen lähestyvän syksyn merkki ovat kullankeltaisina ilta-auringossa kylpevät viljavainiot. Niitä olen ihaillut talon pihan puolelta. Loppuviikolla puimuri tosin romisteli niin vauhdikkaasti navetan päädyssä olevalla pellolla, että Sarabi-kissa taisi luulla maailmanlopun tulevan. Eikä kumma, sillä itsekin piti mennä tarkistamaan, ajoiko panssarivaunu pihaan. Eli ei meilläkään ihan aina täydellisessä hiljaisuudessa uinuta.


Nyt elokuussa pilvisempiä päiviä on riittänyt hieman useammin, joten kaikkein kauneimmillaan en saanut keltaisesta peltomaisemasta kuvaa napattua.


Tällaisia kuulumisia pitkän tauon jälkeen Airisrannasta. Ei mitään maailmoja mullistavia tapahtumia, vain niitä arkisia, tavallisia hetkiä, jotka ainakin minusta ovat parhaimpia.


Näin kauniisti loisti loppukesän pehmeä kuutamo sunnuntai-iltana Airisrannan edustalla.


Kauniita elokuun päiviä teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kevään hetkiä

Talvesta tuntuu olevan ikuisuus, ja kevät on edennyt mukavasti - tähän päivään saakka. Ensimmäiset perunatkin ehdittiin istuttaa naapurustossa ja lähitienoolla jo pääsiäisen aikoihin! En tiedä, mikä mahtaa olla ennätys, mutta tuskinpa niitä kovin paljon aikaisemmin voidaan maahan edes panna. Nyt sitten kylmä yllätti. Täytyy vain toivoa, etteivät yöpakkaset tekisi kovin suurta vahinkoa perunasadolle. Täältähän ne Suomen ensimmäiset varhaisperunat nimittäin tulevat.

kevätaamu saaristossa

Airisranta on jälleen saanut omat tutut asukkaansa näin kevään korvalla. Syksyllä haikeasti hyvästelemäni kurjet saapuivat jo viikkoja sitten, ja yksi komeaääninen pariskunta asusteli tapansa mukaan jonkin aikaa pellolla navetan päädyssä. On niiden huuto kyllä uskomattoman voimakas! Nyt ne ovat tainneet jo jatkaa matkaansa kohti pohjoista.

saaristolaismaisema

Ja eiköhän vain tuttu kaakatus kajahtanut viikonloppuna pihamaalla: valkoposkiset ystävämme eivät olleet unohtaneet Airisrannan nurmikenttiä tänäkään keväänä. Kanadanhanhet tosin ehtivät kotiutua pihallemme jo ennen sukulaisiaan ja olivat viimevuotista rohkeampia, kuten kuvasta näkyy. Siinä ne tepastelevat rantatietä pitkin kohti pientä peltoplänttiämme.

Kanadanhanhet

Viikonloppuna tutkittiin neitokaisten kanssa pihapiiriä ja huokailtiin kuivien korsien määrää rantaviivan tuntumassa. Tai ainakin minä huokailin. Haravalla olisi tosiaan töitä.

Saariston kevät, Maine Coon, kissat

Toivottavasti mikään vesilintu ei ehdi tehdä pesäänsä korsikasaan ennen haravointia. Ainakin isokoskelopariskunta viihtyy rannassamme niin hyvin, että epäilen niiden pesivän jossakin lähistöllä. Myös haahkat saapuivat suurella joukolla viikonloppuna ja alkoivat hauskan huhuilunsa.


saariston kevät, Maine Coon, kissat

Viime vuosina meidänkin pihapiirissä on alkanut näkyä kottaraisia. Niiden laulelu se vasta kesäistä on. Mies muistaa joka vuosi kertoa tarinaa oman kotitalonsa pihassa viihtyneestä kottaraisesta, joka alkoi matkia äänellään vasaran takomista. Talonväki oli illalla ihmetellyt, miksi joku naulaa kattoa edelleen, vaikka työt oli lopetettu jo aikaa sitten. Kottarainenhan se siellä oli harjoitellut uutta, psykedeelistä sävelmäänsä. :)

joutsenet kevätiltana

Lintukalliolla riittää elämää aamusta iltaan. Päivässä ei ole montakaan hetkeä, etteikö kivellä levähtäisi jonkinlainen siivekäs. Joutsenet olivat kaunis näky eräänä iltana, kun ne molemmat päättivät torkahtaa hetkeksi kivellä ennen pimeän tuloa.



Viime sunnuntaina aurinko laski upeasti huhtikuun hämärtyvässä illassa. Luonnon värit ovat satumaisen kauniit, kun hetki sattuu kohdalleen.

Saaristolaismaisema kevätiltana

Rakastan Airisrannan pihapiiriä juuri sen monimuotoisuuden takia. Talon takana avautuu merimaisema, johon ei kai voi koskaan kyllästyä, ja talon toisella puolella silmä lepää rauhoittavassa, kotoisessa peltomaisemassa.

Saaristossa

Uskomattomia nämä keväiset hetket!

- Airisrannan Päivi-

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäistervehdys

Talvi on ehtinyt muuttua kevääksi, ja useita viikkoja on vierähtänyt sitten viime näkemän. Arkiset työt ja puuhat ovat täyttäneet elämän Airisrannassa niin, ettei aikaa kuulumisten kertomiselle ja kuvaamiselle ole oikeastaan liiennyt. Vai liekö sitten se kuuluisa kevätväsymys, joka on saanut yliotteen Airisrannan emännästä kuluneen kevättalven aikana. Joka tapauksessa sain tänään ihanalta lukijalta niin kauniin viestin, että päätin heti ryhdistäytyä ja palata elävien kirjoihin myös blogimaailmassa.



Kuluneen viikon aikana kevät on näyttäytynyt merellä ja pihamaalla jo monella tapaa. Tänään näin  harmaahaikaran ensimmäisen kerran. Se liiteli useita kierroksia edustallamme ikään kuin olisi tullut tervehtimään Airisrannan asukkaita taas pitkän talven jälkeen. Eilen puolestaan ensimmäinen kanadanhanhipariskunta laskeutui rantaveteen. Isokoskelot, joutsenet ja telkät ovat sen sijaan pyörineet maisemissa koko talven, välillä isommalla välillä pienemmällä kokoonpanolla. Uusi tuttavuus lintulaudalla on ollut tikli, mutta siitä en onnistunut saamaan niin hyvää kuvaa, että olisin viitsinyt laittaa sen tänne.

Mutta se, mikä jaksaa aina sykähdyttää eniten on mustarastaan ensimmäinen kujerrus aikaisena kevätaamuna. Tuon upean aamukonsertin onnistuin kuulemaan parisen viikkoa sitten. Kaiken kaikkiaan lintujen liverrys on vallannut jälleen pihapiirin, ja talvinen hiljaisuus on kuin kerralla pois pyyhkäisty.



Syksyllä istuttamani tulppaanin ja narsissin alut näkyvät jo kukkapenkissä, ja riipparaita on alkanut lykätä valkoisia tupsujaan. Vähäinen lumipeite on hiljakseen häipynyt parin viikon aikana, ja vain paikoin näkyy valkoisia läikkiä. Pienet metsätiet lenkkireitillämme ovat kuitenkin paikoin vielä petollisen liukkaita, joten piikkikengät ovat edelleen olleet tarpeen.



Viime lauantaina ystävällinen naapuri kävi taas kippaamassa puukuorman pihallemme. On kuulemma mielestään meille edelleen velkaa viime keväänä antamistamme rakennustarvikkeista. Pahaa pelkään, että velka alkaa kohta kääntyä päälaelleen! Emmekä ehtineet edes kahvikupposta puukuorman tuojalle tarjota, sillä olimme juuri lähdössä konsertti-ja kyläilyreissulle kaupunkiin.



Vaikka maisema on meillä jo lumeton, neljä viikkoa sitten venevaja kylpi talvisen raikkaan aamuauringon väreissä näin kauniisti. Alla oleva kuva on kolme viikkoa sitten otettu verannan kulmaikkunasta.



En ole lopettamassa blogiani, mutta päivitystahti saattaa vaihdella melkoisesti. Mukavaa, että olette siitä huolimatta jaksaneet vierailla ahkerasti.



Hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-





sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuvakulmia sisältä

Sunnuntaiaamu saaristossa valkeni harmaana.  Heräsin laivan sumutorven huutoon, ja vaikka oli vielä pimeää, arvasin, että meri ja pihapiiri olivat sankan sumun peitossa. Silti sumutorven ääneen on aina yhtä kiehtovaa herätä. Meri ei oikeastaan ehtinyt kunnolla jäätyäkään, kun se taas jo lainehti vapaana, ja lumi on sulanut kokonaan pieniä valkoisia laikkuja lukuun ottamatta. 

Viime päivinä "piikkikengät" ovat olleet tarpeelliset. Tiet ovat olleet kuin luistinratoja, joten ilman kunnon kenkiä liikkuminen olisi aika toivotonta. Nastalenkkareiden turvin olen hipsutellut parin päivän välein kimpparoskikselle, jotta siitäkin saisi kaiken hyödyn irti. :)

Suuremman inspiraation puuttuessa tämä postaus tarjoilee kuvakulmia Airisrannan sisätiloista.


Yllä oleva kuva on otettu syyskuussa, mutta jotenkin tarvitsin sen tuomaa valoisuutta tämän melkoisen harmaan ja synkän päivän piristykseksi. Syyskuisen lauantaiaamun auringonsäteet pakottivat tarttumaan kameraan ja vangitsemaan kauniit värisävyt talteen. Nyt ne tuntuvat oikein voimaannuttavilta katsella.


Orkidea on alkanut suureksi yllätyksekseni kukkia. Joulun jälkeen siihen ilmestyi inhottavia ötököitä, jotka sain kuitenkin BioKillillä nujerrettua. Jos tuholaisia ei oteta lukuun, sisäkukkani taitavat pärjätä parhaiten, kun unohdan hoitaa niitä.


Airisrannan parhaisiin puoliin kuuluvat suuret ikkunat, jotka tuovat valoa sisälle myös pimeimpään aikaan. Valo inspiroi kuvaamaan erilaisista kuvakulmista.



Mukavaa alkavaa viikkoa täältä ulvovan merituulen keskeltä!

-Airisrannan Päivi-

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Maalaiselämää

Yön aikana oli satanut melkoinen kerros lunta. Täällä kun on talvella hiljaista muutenkin, uusi lumikerros tekee pihapiiristä täydellisen hiiskumattoman. Minulla on tapana varsinkin aamuisin kurkistella oven raosta ulos niin kauan kuin tarkenen ja ihmetellä  tuota käsittämättömän hiljaista maisemaa. Siihen en ole vielä kyllästynyt. Parin yrityksen jälkeen Sarabi-kissakin uskaltautui  pihalle, mutta muutaman minuutin päästä se oli jo epätoivoisen näköisenä kuikuilemassa verannan ikkunan takana kymmenet kosteat lumipallerot mahan alta roikkuen. Eipä auttanut muu kuin kantaa neito pesuhuoneeseen kuivumaan, niin tiukassa lumimöykyt olivat.


Maalla teiden auraus ei tapahdu automaattisesti. Loppusyksyllä ennen luvattuja lumisateita tai viimeistään hiutaleiden leijuessa taivaalta alas on muistettava pyytää auratraktoria poikkeamaan myös omalle tielle. Tänään tie aurattiin vasta kolmannen kerran, joten ihan hirmuisia lumimääriä Airisrannassa ei ole sentään tullut. Lumipöpperöiset tiet eivät saa siis suuremmin haitata, jos meinaa kovin syrjässä asustaa.

Äidiltä lahjaksi saatu timanttiananas on pirteä väriläiskä verannan vanhalla pöydällä.
Olen huomannut, että maalle muuton myötä monista asioita on alkanut ajatella eri tavalla kuin entisessä elämässä. Kaiken ei tarvitsekaan olla niin helppoa ja itsestäänselvää. Kun meille syksyllä ehdotettiin kimpparoskikseen mukaan tuloa, sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Tähän saakka olemme tottuneet siihen, että roskat on aina haettu omasta pihasta säännöllisin väliajoin. Vaan eipä enää jatkossa. Roska-auto hurauttaa viimeisen kerran pihallemme tiistaina, ja sen jälkeen viemme roskat itse tiekunnan yhteiseen roskikseen. 


Viime keväästä lähtien olen myös miettinyt kompostoinnin aloittamista, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Lähinnä hirvittää, mahtaako homma toimia ympäri vuoden. Luulen kuitenkin, että kimpparoskikseen siirtyminen vauhdittaa myös kompostiasiaa. On varmasti järkevämpää ja mukavampaakin kipata biojätteet omaan kompostoriin kuin kuljetella niitä pitkin teitä säkissä auton perällä. Ja olisihan se hienoa, kun saisi edes vähän multaa omasta takaa.



Kevät näyttää tulevan tänäkin vuonna, sillä makuuhuoneen ikkunalla oleva pikku hortensia on aloittanut uuden elämän. Kuistissa se ehti pari kertaa kuivahtaa niin pahasti, että lehdet tippuivat, mutta eipä tuo näytä pahemmin kasvua haitanneen. Entistä ehommat versot näyttävät nyt puskevan tilalle.


Ja arvatkaas kuka on käynyt vierailemassa talvisella pihamaallamme kerran jos toisenkin?! Kettu ystävämme asteli tässä yhtenä päivänä muina miehinä kohti kuistia kuin olisi ollut aikeissa piipahtaa tervehtimään talonväkeä.




Mustarastaalle laitetut omenan puolikkaat ja rusinat taisivat olla sellainen houkutin, että varovaisuus meinasi ketulta unohtua tyystin. Ilmeestä voi päätellä, että saalis oli puolustamisen arvoinen.


Loppujen lopuksi lumi vain pöllysi, kun pörröhäntä sai ikkunassa tuijottelevista ihmisistä tarpeekseen ja kurvasi metsän siimekseen. Kaksi viimeistä kettukuvaa on otettu keittiön ikkunasta.

Maine Coon

Toinen pörröhäntä sen sijaan ottaa elämän rennosti. Märät lumipallerot ovat kuivuneet mahakarvoista ja elämä on taas mallillaan.


Rentoa viikon alkua myös teille!

-Airisrannan Päivi-







perjantai 15. tammikuuta 2016

Lumipyryä ja muurarin aivoituksia

Lumituisku ja pohjoistuuli. Moni niitä inhoaa, mutta Airisrannassa ne molemmat otetaan tyytyväisin mielin vastaan. Muutaman päivän lumipyryjen jäljiltä täälläkin näyttää vihdoin kunnon talvelta. Ja voi kuinka olen taas pitkästä aikaa nauttinut lumituiskun hämärtämistä iltapäivistä. Niissä on jotakin äärettömän rauhoittavaa. Ainakin silloin, kun saa itse istua sisällä ja katsella ikkunasta ulos ilman, että tarvitsee lähteä pakkasen terästämän puhurin riepoteltavaksi.


Pohjoistuuli on puolestaan Airisrannan kannalta paras tuulen suunta näin talvella. Pihan puolella kuisti toimii lämpöpatterina muualle taloon, ja lähimetsikkö ja muut pihan rakennukset suojaavat taloa. Verannallakin on mukava istuskella, kun tuuli viuhuu talon toisella puolella eikä jäähdytä huoneita oikeastaan ollenkaan.


Mereltä päin ja varsinkin kaakosta puhaltava voimakas tuuli on pahin. Verannan isot ikkunapinnat ovat omiaan päästämään viiman sisälle, eikä pattereiden tuottama lämpö tahdo riittää millään. Meillä onkin tapana antaa kylään tuleville ystäville ja tuttaville villasukkamuistutus. Koskaan kun ei voi ihan varmasti tietää, mistä päin tuuli kyläilypäivänä puhaltaa. Yllä oleva kuva on otettu juuri siihen suuntaan Airistolle, josta tuulen ei tarvitsisi meidän mielestämme puhaltaa oikeastaan milloinkaan.

Kuvan maisemissa on liikkunut myös kettu. Se on yleensä ensimmäinen elollinen olento, joka uskaltautuu jäälle pakkasten tultua,  ja tänäkin aamuna se jolkotteli rauhallisesti kohti venevajaa jäätä pitkin. Niinpä niin - räven raskar över isen...   Laulun tekijä on tainnut olla perillä luonnon tapahtumista, sillä jostakin syystä ketut näyttävät siirtyvän jääreittien käyttöön heti, kun se vain suinkin on mahdollista. Muutenkin lumen tultua huomaa, ettemme taida sittenkään ihan ainoat asukkaat näillä perillä olla. Jäljistä päätellen trafiikki piha-alueella on melkoinen pimeän aikana, ja luultavasti sadat silmäparit tarkkailevat meitä koko ajan hämärän metsän suojista.


Myös linnut ovat löytäneet pihan ruokintapaikalle, vaikka tänä vuonna ruokinnan aloitus viivästyi melkoisesti. Mustarastas-raukka on kyyhöttänyt uskollisesti syreenipensaasta roikkuvan lintulaudan alla odottaen, että välillä tipahtaisi siemen tai pähkinä myös sen iloksi. Siitä on tullut niin rohkea, ettei se lehahda lentoon, vaikka talonväki kulkeekin sen ohitse pihalla.


Laitoin mustarastaalle auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä maahankin, mutta melkein heti ne peittyvät tuiskuavan lumen alle. Muovisessa jäätelöastiassa ne sentään pysyivät vähän kauemmin näkyvissä. Kippo ei todellakaan ole mikään pihan kaunistus, mutta lintu oli siitä mielissään. Myös närhi bongasi uuden ruokinta-astian, eikä mennyt kuin hetki, kun se oli jo imuroinnut suurimman osan siemenistä kupuunsa.


Nyt kun talvikelit saapuivat, ja tulisijoja on käytetty lähes päivittäin, on varmasti sopiva hetki esitellä myös Airisrannan erikoinen savuhormi. Se on melkein kuin taideteos portaikossa. Toinen puoli hormista on makuuhuoneen puolella. Savuhormin erikoista muotoa olemme ihmetelleet alusta alkaen, mutta kukaan ei ole oikein osannut sanoa, miksi se on kierteellä. Nuohoojan mielestä muodolla ei ole ainakaan mitään tekemistä sen kanssa, että tulisijat vetäisivät paremmin. Taitaa olla vain niin, että muurari on ollut humoristinen esteetikko, joka on halunnut jättää jälkeensä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja päättänyt taiteilla hormista korkkiruuvin.

Onko kukaan muu törmännyt vastaavanlaiseen savuhormin muotokieleen?


Lisää lunta satelee koko ajan, ja ensimmäiset lumityöt on pitkästä aikaa tehty myös Airisrannan pihamaalla. On se vaan mukava, että saaristoonkin saatiin kunnon talvi.  


Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-



tiistai 5. tammikuuta 2016

Tammikuun pakkasilla

Tammikuun pakkaset saapuivat meillekin. Ja hentoinen lumiharso. Ensimmäiset tuuliset pakkasyöt pääsivät yllättämään, ja yhtenä aamuna verannalla oli vaivaiset viisitoista astetta lämmintä. Liekö käytön puutetta, mutta osassa pattereita termostaatin säätönuppi oli jostakin syystä jumiutunut, ja ikkunoita täynnä oleva huone viileni nopeasti kylmän ja tuulisen yön aikana. No, laitetaan tuo vilpoinen aamutunnelma lämpimän syksyn ja liiallisen lämpötilahifistelyn piikkiin, sillä olemme säätäneet yölämmityksen niin pienelle kuin mahdollista euron kuvat silmissä kiiluen. Tapauksesta suivaantuneena väänsin kuitenkin termostaatit täysille uudelleen säätämisen jälkeen, ja nyt patterit ovat huokuneet lämpöä niin, että makuuhuoneen ikkunalaudalla ollut enkelikello alkoi iloisesti kilkutella omia aikojaan.


Piha- ja ulkokuvat on otettu tänään loppiaisaattona pakkasen huidellessa -17 asteessa  pienen tuulenvireen avustamana. Savu tupruaa piipuista, ja kuusi kimaltelee vielä verannan nurkkaikkunasta.  Loppiaisen jälkeen se viedään pois. Yhden kerran meillä on ollut kuusi Nuutinpäivään saakka, koska emme millään hennoneet heittää sitä aikaisemmin pois kauniin kukinnan takia.


Meri lainehtii edessämme vielä täysin vapaana. Kovin kauas rantaa pitkin rauhallisemmille vesille ei kuitenkaan tarvitse mennä, kun ohut jääpeite tulee jo vastaan. Siksipä laulujoutsenperhe, isokoskelot ja muutama telkkäpariskunta ovat alkaneet päivittäin asustaa rannassamme. Tänä aamuna jääryhelmä oli tosin alkanut muodostua meidänkin rantaamme, ja meri on höyrynnyt kuin suuri kattila koko päivän.


Kun asuu näin kaukana asutuksesta, luonto tulee kirjaimellisesti portaille. Eilen kettu lompotteli kaikessa rauhassa pihan poikki makasiinin edestä kalliolle, kääntyi vielä pari kertaa katsomaan olkansa yli kuistia kohti kuin todeten, että nähty on. Mies oli nimittäin juuri menossa ulos, kun ketun ohimarssi keskeytti aikeet. Siinä me sitten tiirasimme kuistin ikkunoiden läpi tuota sulavaliikkeistä luontokappaletta ja ihmettelimme, kuinka täydellinen lajinsa edustaja se olikaan. Tuuhea häntä ja kaunis ruskeanpunertava hyväkuntoinen turkki. Ihan toista kuin se viime keväänä auton edestä tien yli juossut laiha kapinen raasu.


Vain pari päivää aikaisemmin, uudenvuodenpäivänä, saimme todistaa toisen upean luontokappaleen vierailua pihapiirissämme. Merikotka, tuo lintumaailman kuningas, kaarteli rantamme yllä pitkän tovin. Mitä lienee kiikaroinnut tarkoilla silmillään, siitä emme saaneet selvää, mutta jotakin se koppasi teräviin kynsiinsä rantakivikosta. Ympärillä kaarteleva lokkiparvi jäi auttamatta nuolemaan näppejään. Kuvat ovat poikani ottamat, sillä hän oli tarpeeksi vikkelä kaivamaan kameran esiin oman kamera kamera -hokemani sijaan.

merikotka

Joulupäivänä puolestaan iso hylje tähysteli Airisrantaa kohden melko lähellä rantaa. Sen merestä nouseva muhkean kokoinen pää aiheuttaa joka kerta yhtä suuren ihmetyksen. Mikä ihme tuo on? Tähän vuodenaikaan olemme onnistuneet näkemään hylkeen ennenkin. Liekö tuossa kaverissa syy myös huonoon kalaonneen viime kesänä.

merikotka

Niitä juuri, pieniä onnen hippusia ovat viime päivät tarjoilleet Airisrannassa: lumihiutaleiden leikkiä tuulen tuivertaessa, takkatulen pauketta kakluuneissa, luonnon ihmeitä kotipihassa. Ja minä kun jo ehdin surra joulun lämpöisten valojen katoamista ja harmaan tammikuun alkamista.


Muutama hyasintti ja viimeiset suklaat muistuttavat vielä joulusta. Kuistissa on niin viileää, että hyasintit ovat vasta aloittelemassa kukintaansa. Loppiaisen kunniaksi kannoin ne keittiön ikkunalle ihailtaviksi. Siskolta sain lahjaksi kolme pakettia kaipaamiani lampettikynttilöitä. Ne ovat niin kauniissa paketeissa, että en ole hennonut aukaista niitä vieläkään.


Vielä loppiaisen ajan Airisrannassa on jouluinen tunnelma. Sitten on jo aika kerätä koristeet ja kyntteliköt odottamaan uutta joulua. Mitähän vuosi mahtaa tuoda tullessaan?



Saariston pimenevästä pakkasillasta toivotan teille lämpöisen tunnelmallista loppiaista!

-Airisrannan Päivi-