Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Yläkerran portaikko

Jokin aika sitten esittelin yläkerran muutoskuvia, ja silloin Italianpunaisen parituvan Elina toivoi kuvia myös portaikosta. Tässä niitä nyt sitten tulee.

Kaikkiaan Airisrannassa on viidet eri portaat. Sisällä yhdet menevät yläkertaan, toiset kellarikerrokseen. Ulkona on puolestaan pääsisäänkäynnin, verannan ja kellarisyvennyksen portaat. Yhteistä niille kaikille on antaumuksella mitatut askelmakorkeudet, koska halusimme saada kaikista portaista  niin loivat kuin mahdollista.


beautiful home, portaikko, portaat, stairs

Yläkerran portaiden paikalla oli ennen peruskorjausta kaksi erillistä tilaa: pieni suihkuhuone ja vielä pienempi vessa. Kumpaankin kuljettiin omista ovistaan. Ne oli rakennettu varmaankin joskus 70-luvulla, mutta sitä emme tiedä, mitä niiden paikalla on alunperin ollut. Löysin vessasta ja suihkutilasta ennen remonttia otetut kuvat, jotka ovat laadultaan niin järjettömän huonot, että joudun laittamaan niistä tähän todella miniatyyrikuvat.


Tämän yllä olevan suihkutilan voi siis kuvitella suurinpiirtein samaan kohtaan, mistä nykyisten portaiden kaiteet alkavat.


Suihkuhuoneen vieressä, seinän takana, oli puolestaan pikkuriikkinen wc-tila, jossa hädin tuskin pääsi kääntymään. Ongelmia kaikille kylpyhuoneen kalusteille oli aiheuttanut erittäin kalkkipitoinen vesi, joka tarttui kalusteiden ja laatoitusten pintoihin paksuksi kerrokseksi. Ja jotta vaikeudet veden kanssa eivät tähän olisi loppuneet, silloiseen porakaivoon pääsi lisäksi suolaista merivettä ja rautaakin siinä taisi olla. Huhhuh!

Meidän onneksemme alueelle oli juuri perustettu vesiosuuskunta, joten saimme kunnollisen veden melko pian käyttöömme. Vuoden verran tosin jouduimme kantamaan juomaveden kaupan vesipisteestä. Ja jynssäämään niitä upouusia wc- ja kylpyhuonekalusteita erikoisaineilla, etteivät olisi menneet täysin pilalle. Uskotte varmaan, että tässä talossa osataan arvostaa hyvää vettä!


maalaisromanttinen, beautiful home, valkoinen sisustus, portaikko, portaat

Portaiden rakennetta ja ulkonäköä mietimme pitkään. Välipohjan takia porraskuiluun oli pakko rakentaa seinä, mutta umpinainen porraskäytävä ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Olen vieläkin kiitollinen sisarelleni, joka porraspähkäilyämme kuunneltuaan keksi ehdottaa porraskuilua, jossa alkuosassa on kaide ja loppuosa jatkuu seinänä. Sillä tavalla saimme portaikon, joka sopii rakenteisiin, mutta on samalla myös valoisa ja ilmava.



Alkuperäisistä vintin portaista löysin yhden kuvan, ja sekin on erittäin huonolaatuinen tulostuskuva. Vintille kuljettiin siis kylmästä kuistista, ja portaat olivat oven takana. Melkoisen jyrkät ja kapea-askelmaiset ovat portaat siihen aikaan olleet, mutta eiväthän ne olleetkaan samanlaisessa päivittäisessä käytössä kuin nykyisin.


beautiful home, valkoinen sisustus, portaikko, portaat

Rakennusteknisistä syistä portaat jouduttiin tekemään yläosasta melko kapeiksi, mutta alaosassa halusimme käyttää kaiken mahdollisen tilan portaiden hyväksi. Itse pidän tästä ratkaisusta todella paljon, sillä se antaa tilan lisäksi ilmettä portaikkoon.


portaat, portaikko, kaunis koti, beautiful home, valkoinen sisustus, maalaisromanttinen


Portaikon vieressä nousee myös savuhormi, joten sekin asetti omat haasteensa portaiden ja seinärakenteen tekemiselle. Savupiippu onkin Airisrannan yksi erikoisuus, mutta siitä joskus myöhemmin lisää.


Intoa uuteen viikkoon!

-Airisrannan Päivi- 


29 kommenttia:

  1. Muodonmuutos on kyllä huima! Värimaailmakin on harmooninen ja kaunis. Tuo vanha harmaan sävy on erityisen kaunis, kuten myös erilaiset panelit. Pidän itse erityisen paljon jostain syystä sormipanelista. Siinä on jotain herkkää.
    Vielä aika pitkään, ainakin rintamamiestaloaikaan saakka, rakennettiin portaat usein kylmältä kuistilta yläkertaan. Kyttötarkoitus on ollut tilalla erilainen kuin nyt, kuten kerroitkin. Tilat ovat aika usein tainneet olla kesähuoneita tai sitten yläkerrassa on ollut pienempi asunto, jota on vuokrattu, kuten mummolassani aikanaan.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo harmaa väri on meillä kaikissa lattioissa, joten portaat ja kaiteetkin maalattiin samalla sävyllä. Se on sellainen rauhallinen väri. Sormipaneelia meillä on muuten saunan katossa. Samoin sitä oli isovanhempieni talon portaikossa. Muistan, että sitä oli kiva lapsena portaita noustessa 'päryyttää' kynällä tai vastaavalla. :)

      Poista
  2. Kyllä vain on hienohot portaat ja muutos selkeämpään sekä turvallisempaan on hieno!

    Huomasin että teillä myös nurmi vihertää jo todella paljon.. Täällä tullaan sen suhteen hitaasti mutta varmasti perässä. :)

    Iloa ja aurinkoa alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä! Turvallisuus on näissä portaissa kyllä toista luokkaa kuin vanhoissa. Kyllä ne nurmikot tosiaan rävähtää kasvuun ympäri Suomen, kun valoa alkaa olla yötä myöten. Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Hieno portaikko! Olettepa saneet portaat yläkertaan kauniisti vietyä varmasti aika haastavasta tilasta! Meillä on myös haasteita tiedossa ja paljon on mietitty, miten portaikosta saataisiin ilmava ja valoisa, kun se joudutaan viemään melko pienestä tilasta kuistista yläkertaan. Kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos postauksesta oli iloa! :) Kun jaksaa etukäteen vain suunnitella ja mittailla tarkasti, niin uskoisin, ettei teilläkään tule mitään suurempia ongelmia portaiden kanssa.

      Poista
  4. Todella, todella kaunis ja ilmava portaikko.
    Lupaa kysymättä tallensin itselleni kuvan, että osaan sitten tehdä ittelleni samanlaisen portaikon!
    Poistan kyllä kuvan itseltäni, ellet halua sitä kopioitavan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ole hyvä vain kuvan osalta, toivottavasti siitä on hyötyä.

      Poista
  5. Onpa kaunis portaikko. Jotain tuollaista voisin meillekin ottaa, jos joskus tulee ajankohtaiseksi. Tykkään tuommoisista umpiportaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrilli! Umpiportaat ovat jotenkin luonteva valinta vanhaan taloon. :)

      Poista
  6. Aivan älyttömän upea portaikko :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja sopusuhtainen portaikko. Meneekö teilläkin vanhojen talojen tyyliin hormit yläösastaan lähes vaakatasossa? meillä menee vinossa, mutta ei ole sieltä pahimmasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, mukava kuulla, että onnistuimme portaikon kanssa.

      Meillä hormi on sikäli hassu, että se on kierteellä. Jossakin vaiheessa teen siitä varmaan myös oman postauksen.

      Poista
  8. Kyllä on kauniit portaat ja myös kaikki muu niiden ympärillä ja myös ihanan väriset! Meilläkin lähti ennen kylmäkuistilta erittäin jyrkät portaat, voi huh! On ne kyllä vieläkin aika jyrkät, mutta silti paljon paremmat.

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla, että tykkäsit! <3 Tilaahan nuo vanhanajan jyrkät portaat säästävät, mutta ovathan ne vähän hankalat. Ei varmaankaan ollut kovin helppo viedä huonekaluja vintille, sillä kesäisinhän ne kuitenkin olivat usein asuinkäytössä.

    VastaaPoista
  10. Kaunis portaikko ja niin ihana värimaailma! Todella toimiva toteutus. Meidänkin talossa oli ennen remonttia todella jyrkät portaat yläkertaan, tilaahan ne eivät juuri vieneet mutta suorastaan vaaralliset olivat! Mukavaa uutta viikkoa Airisrantaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Aika monet varmaan nykyisin haluavat rakentaa portaat uusiksi juuri vaarallisuuden ja epäkäytännöllisyyden takia. Ajat muuttuvat ja niin myös siis portaat. :) Samoin sinulle mukavaa viikkoa!

      Poista
  11. Älyttömän hienot ja kauniit värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anette! Mukava, kun kävit kommentoimassa. <3

      Poista
  12. Kyllä on kauniisti vanhaan sopivan tyylinen muutos. Itse asiassa meillä on alkuperäiset (v.1929), aika samantyyppiset rappuset kodissamme. Pääsimme siis aika paljon vähemmällä, sillä hommana oli vanhan ruskean maalimönjän ja askelmiin liimattujen muovimaton palojen poisto ja harmaaksi (!!!) maalaaminen. Kaide piti uusia ja sattumalta sekin on samanlainen kuin teillä:)
    Olipa kiva katsella kuvia portaikostanne - ihana postaus<3

    VastaaPoista
  13. Kyllä on kauniisti vanhaan sopivan tyylinen muutos. Itse asiassa meillä on alkuperäiset (v.1929), aika samantyyppiset rappuset kodissamme. Pääsimme siis aika paljon vähemmällä, sillä hommana oli vanhan ruskean maalimönjän ja askelmiin liimattujen muovimaton palojen poisto ja harmaaksi (!!!) maalaaminen. Kaide piti uusia ja sattumalta sekin on samanlainen kuin teillä:)
    Olipa kiva katsella kuvia portaikostanne - ihana postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että portaat voisivat olla alkuperäiset ulkonäkönsä puolesta. :) Tuo muovimattobuumi näkyi tässäkin talossa joka huoneessa. Alla oli kaunis lautalattia, joka tosin oli niin huonokuntoinen, että tuli halvemmaksi laittaa uudet laudat. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  14. Miten upeita portaikkoja! Meillä on juuri tuollaiset, elleivät vieläkin jyrkemmät portaat ullakolle ja niille jossain vaiheessa pitää jotain tehdä.

    Taidan tallentaa itselleni piilokansioon pari kuvaa näistä jos et pistä pahaksesi. Voin sitten isännälle näyttää miten teillä on nuo haasteet ratkaistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain kuvien puolesta! :) Niin, vintit olivat kai lähinnä varastoja ja kesähuoneita eikä portaisiin tarvinnut satsata. Kartanoissa olikin jo toinen meininki. Harvallapa meistä on nykyisinkään sellaisia hulppeita portaita kuin niissä aikoinaan. :)

      Poista
  15. Aivan ihanat nuo portaat! Täydellisen värisetkin, mä niin rakastan valkoisen ja harmaan liittoa!

    Nuo vanhat rappuset näyttää kyllä kieltämättä aivan karmivan jyrkiltä. Huh! Muutenkin jotenkin tosi hankalilta. Ihmeellisiä rakennusratkaisuja on kyllä aikanaan ollukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Mukava kuulla, että tykkäät. <3 Rakennuksia ei tosiaan aina suunniteltu samoilla vaatimuksilla kuin nykyisin. Entisajan ihmiset olisivat varmaan pyörällä päästään nykyisten vaatimusten kanssa. :)

      Poista
  16. Hei! Mikä sävy teillä on tuo harmaa? Kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla, että väri näyttää kauniilta. :) Värisävyä en muista, koska se oli merkitty numerosarjalla, mutta lattiamaali oli Betolux ja muistaakseni Tikkurilan värikartasta. Luulen, että se löytyy siitä helposti, koska sävyjä ei hirveän monta ollut. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!