Follow my blog with Bloglovin

Tausta

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kello raksuttaa mennyttä aikaa

Olohuoneen seinällä on vanha komea kello. Mutta se ei raksuta. Oikeastaan en tiedä sitäkään, kuinka vanha se on, mutta vaarini vanhempien kotitalon seinällä se on aina ollut. Tummun ja tuoran seinällä niin kuin Keski-Pohjanmaalla ennen vanhaan isovanhempia kutsuttiin. Sen verran olen netistä yrittänyt selvittää, että kello saattaa olla iältään 1900-luvun vaihteesta ja tyyliltään uusrenesanssinen. Kun perikunnan talo meni muutama vuosi sitten myyntiin, kello sai uuden kodin Airisrannasta.

On paljon esineitä, jotka ovat nousseet silmissäni arvoon arvaamattomaan vasta muutettuamme tänne. Ei niin, ettenkö olisi niitä aikaisemminkin arvostanut, mutta jotenkin tuntuu, että suvun vanhojen huonekalujen ja esineiden siirtyminen monen sadan kilometrin päähän alkuperäisestä kodistaan saa minut tuntemaan melkein hellyyttä niitä kohtaan. Tuntuu myös hyvältä yhdistää meidän molempien, minun ja mieheni, sukujen historiaa Airisrantaan ja tehdä siitä sillä tavoin uutta.


vanha seinäkello, maalaisromanttinen koti

Kello oli ollut vuosia seinällä ilman, että sitä olisi vedetty tai pidetty ajassa. Airisrannasta se löysi kuitenkin heti paikkansa. Vuoden verran kello koristi seinää toimimattomana, mutta sitten mies päätti laittaa sen kuntoon. Vähän epäilin, mahtaako hänestä olla kellosepäksi, mutta niinpä kello vain alkoi käydä perusteellisen koneiston puhdistuksen ja korjaamisen jälkeen.

Ainoa ongelma oli se, että lyönnit ja aika eivät menneet yksiin. Kun kello näytti kolmea, se löi kaksitoista kertaa, neljältä yhden kerran, viideltä kaksi ja niin edelleen. Ja miten pehmeä ääni kellossa olikaan. Ei ollenkaan mikään tukan pystyyn nostattava pompotus eikä raivostuttava naksutus. Yöllä laskeskelin lyönneistä, oliko aamu jo häämöttämässä vai saiko vielä rauhassa jatkaa unia.

Mutta siinä Airisrannan seinällä ollessaan kellosta tipahti yhtäkkiä viisari. Millään ilveellä se ei enää suostunut pysymään paikoillaan. Siitä lähtien kellon raksutusta ei ole talossa kuulunut. Ainoa keino taitaa olla viedä se kellosepälle, sillä nyt eivät isännänkään taidot näytä riittävän korjaamiseen.



Isäni muisti, että hänen lapsuudessaan 30-40 -luvulla kellon yläosassa oli kruununa kotka. Koska hän ei ollut muistikuvastaan aivan varma, asiaa kysyttiin vielä toiseltakin vanhemmalta sukulaiselta. Tämä puolestaan muisteli, että kelloon liittyivät siivet, joten todennäköisesti kruununa on ollut juuri kotka eikä esimerkiksi hevonen, joita niitäkin tuon aikakauden kelloissa esiintyi. Sotavuosien aikana kotka oli kuitenkin hävinnyt jonnekin. Myöhemmin siihen oli laitettu tuo hieman erivärinen korvikekoriste.



Eilen kuvia ottaessani aurinko paistoi kirkkaan keväisesti, ja näppäsin muutaman ylimääräisen kuvan myös olohuoneesta. Tai salista, niin kuin sitä on kuulemma aikaisemmin kutsuttu. Kuvassa näkyy vanhan astiakaapin kulma, joka on myös isoisovanhempieni eli tummun ja tuoran peruja.

Salin seinällä on siis vanha kello - ja se raksuttaa jälleen!! Ohimennen mainitsin miehelle kirjoittavani kellosta, eikä mennyt kuin hetki niin viisari oli taas paikoillaan. Kuinka pysyvästi, sitä ei vielä uskalla sanoa. Sattuisiko joku teistä tietämään, kuinka tuollaisen vanhan kellon lyönnit saisi taas kohdalleen? Nyt se nimittäin taisi vielä kaiken lisäksi muuttaa lyöntinsä vartia vaille ja vartin yli. Kaikesta muustakin kelloon liittyvästä tiedosta, esimerkikisi valmistajasta, olisin tosi iloinen.


  -Airisrannan Päivi-

26 kommenttia:

  1. Kaunis kello, ja tiedätkö mitä, melkein presiis samanlainen kuin meillä salin seinällä. Yläkoristeen ympärystä tuon kasvokuvan kohdalla on erilainen. Kotka on saattanut hävitä syystä että kaksipäinen kotka on venäjän vaakunan lintu. Ja se oli tsaarin perheen merkki. Kun valta vaihtui, hävisi kotkat monesta kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että teilläkin on samanlainen. :) Tuota poliittista syytä jo vähän veikkailtiinkin kotkan kohtaloksi. Jossakin vaiheessa isäni muisteli, että hän olisi jopa leikkinyt koristeella. Saattaa kyllä muistaa väärinkin. :)

      Poista
    2. Jos kotka katosi II maailmansodan jälkeen/aikana, voisi ajatella, että se yhtälailla olisi voinut liittyä natsisymboliikkaan, jossa kotka oli vahvana symbolina. Tuo kellomallikin oli hyvin tyypillinen saksalaiselle seinäkellolle (esim. Kinzle Schwenningen), jota koristi mm. kotka siivet levällään.

      Upea kello joka tapauksessa. Korjauksen arvoinen taatusti :)

      Poista
    3. Tuo kotkan häviäminen on todella vähän arvoitus, koska kukaan heistä, jotka sen muistaisivat ei ole enää kertomassa. :( II maailmansodan aikana se kuitenkin oli hävinnyt. Kinzle Schwenningen onkin ihan uusi nimi minulle, koska törmäsin vain Gustav Beckerin ja Junghansin kelloihin netissä. Ne olivat tyypiltään saman näköisiä tuon meidän kellon kanssa. Pitääpä googlettaa vielä lisää. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  2. Kyllä on kaunis kello, sopii hyvin teille sinne Airisrantaan! Se on aina ihanaa kun esineellä on jokin tarina, varsinkin jos on suvusta tullut! Kyllä on kaunis sali ja astiakaappi, kertakaikkiaan ihania tummun ja tuoran peruja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! <3 Juuri se on minustakin ihanaa, että on tavaroiden myötä itsekin ikään kuin jatkumossa, käyttämässä samoja esineitä kuin sukulaiset sata vuotta sitten. :)

      Poista
  3. Ihana tunnelma teidän olkkarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kello ja sopii paikalleen kuin nakutettu. Teillä on todella kaunista!

      Poista
    2. Kiitos! :) Kokonsa puolesta kello on ihanteellinen korkeaan huoneeseen. Vaikka iso onkin, ei ole liian hallitseva.

      Poista
  4. Onpas teillä viehättävän oloinen ja tunnelmaltaan rauhallinen sali. Kello pääsee tuossa hyvin oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän sali ei ole mikään suuren suuri, ja siksi en tahdo osata käyttää sali-nimitystä. :) Talossa lapsena asunut mies on tuttavamme ja hän kertoi, että he kutsuivat huonetta saliksi. :) Huonekorkeus on kuitenkin kolme metriä, joten siinä mielessä ihanteellinen paikka kellolle.

      Poista
  5. Upea kello! Takuulla korjaamisen arvoinen aarre :) Tunnelmallinen sali teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru <3 Kyllä kello on tarkoitus saada vielä kuntoon. Mutta siinä se nyt taas onneksi raksuttaa pehmeästi, vaikka lyönnit vähän linkuttavatkin. :)

      Poista
  6. Kaunis on kello!
    Kun kello seuraavan kerran soi sanotaan nyt vaikka neljä kertaa, niin silloin kello on neljä. Siirtäkää nyt isompaa viisaria myötäpäivään tyrkkien viisarit osoittamaan kello neljää. Sitten punnukset ylös ja kun kello on sitten on oikeesti neljä, laitatte punnukset roikkumaan ja siinä teillä on kello ajassa. Punnukset olisi hyvä vetää ylös aina samaan aikaan päivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Timo!! Olemme aikaisemmin yrittäneet jotain samantapaista, mutta punnuksia ei ole osattu nostaa ylös. Nyt nostimme punnuksetkin, mutta vielä emme onnistuneet saamaan kelloa aikaan. Edelleen se on kolme tuntia jäljessä. Jatkamme harjoituksia! :)

      Poista
  7. On niin kiehtovaa, kun jokaisella esineellä on oma tarinansa ja historiansa. Olen myös ihan friikki selvittelemään, mistä mikäkin on tullut ja miksi. Teillä hienoa on se, että monet asiat ovat kulkeneet suvussa.

    Upea kellokaunotar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minustakin tarinat antavat esineelle sielun. On kiva, kun olemme pystyneet 'pelastamaan' niin monta sukuun kuulunutta esinettä. Ellemme olisi muuttaneet Airisrantaan, se ei tosin olisi valttämättä ollut mahdollista. :)

      Poista
  8. Kaunis perintökello ja sopii teille oikein hyvin :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun löysin nyt blogiisi. Luin joskus Extrasta jutun kodistanne ja luin silloin blogiasi kiireessä ja tarkoituksena seurata. Jotekin onnistuin hukkaamaan koko blogisi. :)
    Ihana kello! Minulla on hyvin samanlainen isäni perintöä, mutta se on säilytyksessä, koska ei sovi meille mihinkään. Ollapa tuollainen upea vanha talo, kuin teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mia! Mukavaa, että löysit tänne. <3

      Harmi, ettei teidän kellolle löydy paikkaa kotona. Sama ongelma olisi kyllä ollut meilläkin, ellemme olisi muuttaneet Airisrantaan. Nyt on voitu pelastaa monta suvun esinettä. :)

      Poista
  10. Pakko käydä kommentoimassa tätäkin sillä nimittäin pysähdyin tämän kellon kohdalla. Hauska sattuma, mutta mieheni on perinyt isänsä tädiltään aivan samanlaisen kellon! Siinä on edelleen kotka ylhäällä keskellä paikoillaan, joten isäsi muisti aivan oikein. Meillä on lisäksi toinenkin samantyylisuunnan kello hieman pienemmässä koossa kotimme seinällä, siinäkin on kotka ylhäällä. Välillä mietin, että kello on ehkä hieman turhan mahtipontinen kotkan kera, oma kelloasi näyttää juuri sopivasti koristeelliselta mutta silti hillityltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kommentoit! ;) Onpa mukava kuulla, että teilläkin on samanlainen kello. Kyllä isä tosiaan sitten muisti oikein, vaikka nykyisin ei tahdo enää kaikkea muistaakaan. En tiedä tosiaan, miksi tästä kellosta on kotka hävinnyt. Minusta tuntuu kuin isäni olisi joskus aikaisemmin kertonut, että hän peräti leikki sillä joskus! Toisaalta teidän kellonne on täysin alkuperäinen kotkineen, vaikka tuntuukin ehkä mahtipontiselta. Hyvä, että on säilynyt. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!