Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 6. marraskuuta 2014

Keittiön helmi

Nyt kun talvi alkaa tehdä tuloaan myös Airisrantaan, ajattelin esitellä pienen puuhellamme, joka on todellinen keittiömme sydän näin kylmään aikaan.

Kun suunnittelimme Airisrannan peruskorjausta, meille oli alusta asti selvää, että keittiöön hankitaan puuhella. Haaveilimme jo etukäteen, kuinka mukava onkaan sateisina ja koleina syyspäivinä sytyttää tuli hellaan  ja antaa sen tuottaman lämmön levitä kodikkaasti koko huoneeseen.

Ainoa ongelma oli se, että puuhella tarvitsee melko paljon tilaa, ja sitähän ei tavallisessa keittiössä koskaan ole liikaa. Meillä keittiössä on lisäksi kahdella seinällä isot ikkunat, joiden alle ei voinut sijoittaa esimerkiksi työskentelytason korkuisia ratkaisuja. Jossakin, luultavasti sisustuslehdessä,  olin kuitenkin nähnyt kuvan pienestä kapeasta puuhellasta, ja niinpä aloimme metsästää sellaista.


puuhella, sisustus, maalaisromanttinen, keittiö, maalaiskeittiö


Loppujen lopuksi hellakauppias löytyi ihan läheltä, ja kun kävimme liikkeessä katsomassa, millainen vaihtoehto oli kyseessä, päätös oli selvä. Hella on vain 30 cm leveä, joten se voitiin helposti sovittaa muuhun kalustukseen. Koska keittiömme on entinen makuuhuone, sen nurkassa oli ajan tavan mukaan myös pyöreä pönttöuuni, jonka paikalle pieni puuhella sitten sijoitettiin. Näin pystyimme kytkemään hellan valmiiseen hormiin, eikä meidän tarvinnut ryhtyä mihinkään kovin suuriin rakennustöihin.

Puuhellan olisi voinut upottaa myös tavalliseen kalusterunkoon tekemällä tarvittavat palosuojaukset, mutta halusimme, että hellan ympäristö näyttää mahdollisimman 'oikealta', ja siksi myös sähköhellan ja -uunin paikka muurattiin tiilistä. Lopuksi pinta rapattiin valkoiseksi.

Ja kyllä. Haavekuvamme suloisesti lämmittävästä pikku hellasta piti paikkansa. Emme käytä hellaa normaalisti ruuanlaittoon, mutta sen tarpeellisuus sähkökatkoksen yllättäessä on kyllä todettu.  Kun viime talvena, joulun alla, sähkökatkos kesti puoli päivää, hella osoittautui kullanarvoiseksi. Siinä oli mukava keitellä teevettä, kun muuten ei lämmintä juotavaa olisi mitenkään saanut.



puuhella, keittiö, maalaiskeittiö, maalaisromanttinen


Kaksi pientä lettupannua löytyi talossa olleen vanhan sähköhellan alaosasta, samoin kuin myös kaksi isoa valurautaista  paistinpannua. Nämä pienet paistinpannut ovat olleet aina sen jälkeen käytössä, kun lettuja on tehty. Pieni kuparinen kahvipannu on sen sijaan jälleen isovanhempieni peruja, kolhiintunut mutta rakas.




puuhella, keittiö, maalaiskeittiö, maalaisromanttinen, sisustus


Muistin, että kaapin uumenissa on tämä vanha kahvipurkki ja ajattelin, että sekin ansaitsee tulla esitellyksi, vaikkei puuhellaan mitenkään liitykään. En tiedä sen ikää, mutta siellä se oli aina mummun ruokakomeron ylähyllyllä, kun olin lapsi. Purkissa on vielä sisällä vanhoja kahvinpapuja, ja  myös kuvassa näkyvä kahvinpapusäkki löytyi sieltä. Säkissä on teksti: Terveisiä Keskon Paahtimosta.


-Airisrannan Päivi-

8 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen ja tunnelmallinen helmi! On tosi kiva, että puuhelloja saa näin kapeanakin. Mäkin niitä jossain vaiheessa selvittelin, kun suunnittelin sellaista rantamökin piskuiseen köökkiin.

    Suloiset on lettupannutkin, justiinsa sopivalla paikallaankin tuossa muun valuraudan vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Hella kyllä antaa ihan oman tunnelmansa keittiöön ja tähän marraskuun pimeyteen. Joskus löytää aarteita, niin kuin nyt nämä pikkuiset lettupannut :) Tulee muuten ihan sadun Pikku, pikku muija -olo, kun puhuu pikkuisesta hellasta ja pikkuisista pannuista :)

      Poista
  2. Hieno pikkuinen helli. Helmi tosiaan. Blogisi on uusi tuttavuus, sujahdin tähän eilen sattumoisin ja ihastuin. Leppoisaa talven odotusta sinne Airisrantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Signe! Hienoa, että löysit blogini :) Mukavaa alkutalvea sinullekin huvilalle.

      Poista
  3. Apua, onko tuollaisia olemassa?? Meillä yritettiin kaikin tavoin saada puuhellaa mahtumaan keittiörempassa keittiöön, mutta ei onnistuttu, kun en tiennyt, että noinkin pieniä on...tuollaisen meille saisi kyllä... Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä Viking 30 -helloja tosiaan löytyy. Hella taitaa olla ruotsalainen, mutta Suomesta niitä kyllä saa. Varmaan tuolla nimellä netistä löytyy, valmistajaa en muista. Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä teidän keittiöremppanne osalta :)

      Poista
  4. Kaunis huuvakin teillä hellan päällä. Olen laitattamassa myös kapeaa puuhellaa ja induktioliettä vieretysten. Mitenkä ratkaisit liesituuletin asian? Onko huuvan sisällä piilossa "imuri"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! <3 Meillä ei tosiaan ole tavallista liesituuletinta, vaan laitoimme huippuimurin katolle. Huuvan alle nurkkaan, korkeimpaan kohtaan hankimme vielä erillisen suodattimen. Se on sellainen oma "väkerrys", mutta eipä se sieltä huuvan alta näy mihinkään ja toimii hyvin. :) Huuva teetettiin omien suunnitelmien mukaan peltisepällä. Ensiksi maali oli vääränlaista eikä pysynyt huuvan pinnassa, mutta loppujen lopuksi oikea maali löytyi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!