Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivätunnelmia

Airisrannassa lumi tuli ja meni. Torstaina meilläkin saatiin nauttia häivähdyksestä lunta. Maisema muuttui heti valoisemmaksi, ja oli oikein mukava tunnelma, kun maa oli valkoisen harson peitossa. Nyt kun ympäröivä maailma on jälleen musta, lyhdyillä saa onneksi aikaan valopilkkuja hämäriin iltapäiviin. Tänäänkin meillä ripoteltiin lyhtyjä vähän joka puolelle pihamaata. 




Isänpäivän kunniaksi piti tietysti hieman herkutella. Olin aikaisemmin syksyllä nähnyt jossain lehdessä jäädytetyn suklaakakun ohjeen, ja sitä oli nyt sitten hyvä syy kokeilla. Tällaiset jäädytettävät kakut ovat muutenkin ehdottomia suosikkejani, koska ne voi tehdä hyvissä ajoin pakasteeseen, eikä niiden täyttämiseen ja koristelemiseen tarvitse enää juhlapäivänä varata aikaa.




Kakku vei kyllä kielen mennessään, oli se niin hyvää. Uskon, että tällä kakulla taidetaan herkutella  Airisrannan joulupöydässäkin, mutta vähän tuunattuna. Domino-keksien sijaan piparkakuista tehty pohja sopii ehkä ajankohtaan paremmin, ja toimii kyllä yhtä varmasti.


JÄÄDYTETTY DOMINO-SUKLAAKAKKU

Pohja:
175 g Domino-keksejä
40 g voita tai margariinia sulatettuna

Puolukkasose:
100 g pakastepuolukoita
2 rkl tomusokeria

Täyte:
2 dl kermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g Philadelphia- tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
200 g tummaa suklaata
ripaus kanelia
100 g pakastekarpaloita
30 g marenkia murskattuna

Pinnalle:
30 g marenkia murskattuna
100 g pakastekarpaloita
(kinuskikastiketta)

Domino-keksit hienonnetaan ja joukkoon sekoitetaan sulatettu voi tai margariini. Seos painellaan tasaisesti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 24 cm). Sulaneet puolukat soseutetaan ja maustetaan tomusokerilla. Puolukkasose levitetään keksipohjan päälle, ja pohja laitetaan pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.

Kerma ja vaahtoutuva vaniljakastike vatkataan vaahdoksi. Tuorejuusto, tomusokeri ja sulatettu jäähtynyt suklaa sekoitetaan kerma-vaniljavaahdon joukkoon. Maustetaan kanelilla. Karpalot ja marenkimurska käännellään täytteen sekaan.Täyte kaadetaan keksipohjan ja puolukkasoseen päälle, tasoitetaan ja peitetään vuoka kelmulla. Jäädytetään pakastimessa yön yli.

Kakku koristellaan marenkimurskalla ja karpaloilla. Viimeistellään kinuskikastikkeella.

Jos todella haluaa lisää makeutta, koko komeuden voi viimeistellä vielä kinuskikastikkeella. Me kyllä pärjäsimme ihan ilman sitäkin. Makeutta riitti, mutta puolukat ja karpalot toivat sopivasti raikkautta kakkuun.





Iltapäivä alkoi jo hämärtää, kun nautiskelimme kakkukahvit kynttilöiden lämmössä.








Mukavaa alkavaa viikkoa!
-Airisrannan Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!