Follow my blog with Bloglovin

Tausta

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän viettoa

Odotin säätiedotuksen ennustamaa myrskyä viikonvaihteeksi, mutta sepä ei saapunutkaan Airisrantaan. Sen sijaan vesi on noussut jälleen ennätyskorkealle ja muuttanut koko rantaviivan uuden näköiseksi. Kun lippu vedettiin aamulla itsenäisyypäivän kunniaksi salkoon, lähdin samalla pihakierrokselle näpsimään kuvia veden valtaamasta hämärästä pihamaasta.


Tuntuu kuin päivä ei olisi valjennut ollenkaan tänä sateisena itsenäisyyspäivänä. Siksi kynttilöitä on poltettu koko päivän aamusta lähtien. Kuvassakin näkyy, kuinka kynttilöiden lämpöinen valo  pilkottaa verannan ikkunoista.


Taas oli pakko ottaa kuva venevajaraukasta, jonka meri meinaa melkein nielaista mukaansa. Näin korkealla vesi ei ole ollut kovinkaan monta kertaa asuessamme Airisrannassa. Onneksi talo on paljon ylempänä kalliolla, joten ihan heti meren pinnan ei sinne luulisi yltävän. Tosin ilmastonmuutos näyttää etenevän niin hurjaa vauhtia, että vaikka millaiset vedenpaisumukset saattavat tulevaisuudessa olla mahdollisia myös näillä leveysasteilla.



Sisällä on sen sijaan ollut mukava köllötellä kuivassa ja lämpimässä. Ensimmäinen joulukukkakin koristaa jo herrainhuoneen pöytää. Juuri näin itsenäisyyspäivän aikaan, kun ulkona on melkein koko ajan pimeää, joulun tunnelmaa alkaa kaivata sisälle taloon. Kyntteliköt ovat valmiina ikkunoilla ja osaan ikkunoista ripustetaan vielä jouluisia tähtiä.



Pipareita ja torttuja Airisrannassa leivottiin ensimmäisen kerran tänään. Myös lapsuudenkodissani äidilläni oli tapana aloittaa piparkakkujen leipominen itsenäisyyspäivänä. Paraisten piparkakut olivat niitä ainoita oikeita, ja kyllä ne hyviä olivatkin - ohuita ja rapeita. Itse olen paljon laiskempi ja tyydyn kaupan pakastetaikinoihin. Oikeastaan piparkakuissa taitaa olla parasta se ihana joulun tuoksu, joka leviää koko taloon paistamisen myötä. Se tuoksu valtasi Airisrannan vanhan talon jälleen tänään.


Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

-Airisrannan Päivi-



30 kommenttia:

  1. On tuo vesi kyllä tosi korkealla täällä meilläkin.
    Itsenäisyyspäivän halauksia sinne<3
    SisustEllen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla todella merenpinta ennätyslukemissa koko eteläisen Suomen rannikoilla. Halauksia myös sinne! <3

      Poista
  2. Hurjalta tuo myräkkä on vaikuttanut ja vesi kovasti noussut. Toivottavasti suuli pysyy paikoillan ja vesi lähtee laskuun pian.
    Vietimme täällä myös rauhallisen itsenäisyyspäivän nauttien hyvästä ruoasta ja levosta.
    Piparit taidetaan täällä leipoa sitten, kun molemmat tytöt ovat kotona joulun vietossa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myrsky ei täällä pahemmin riehunut, mutta sadetta on riittänyt ja tietysti tuo hurja veden nousu. Toivotaan todella, ettei koko venevaja häivy meren mukana. :) Meilläkin tytär toimi leipurina, joten itse sain vain herkutella. :)
      Kiitos, mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Meilläkin on mennyt päivä merenpinnan nousua jännitellessä. Nyt ollaan saaressa jumissa, kun lainehtivat tiet ovat poikki, mutta toivottavasti aamulla pääsemme lähtemään kohti kaupunkia. Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin heti kurkistamassa blogiisi ja tosiaan on teilläkin vedenpaisumus. Toivotaan, että vesi lähtee laskusuuntaan pikapuoliin, ja muutenkin sade saisi jo riittää - tai ainakin vaihtua lumeksi. :) Mukavaa illanjatkoa myös sinne pensionaattiin vedenpaisumuksen keskelle! :)

      Poista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää teille :)

    VastaaPoista
  5. Aika rankasti on tullut vettä täällä sisämaassakin, meillä ei muuta haittaa kun että kaivon vesi meni taas sekaisin. Nojatuolissa näkyi olevan yksi itsenäisyyden rento juhlija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on tainnut tosiaan tulla riittämiin koko maassa. Se onkin aikamoinen haitta, kun pintavettä pääsee kaivoon. Toivottavasti saatte sen pian kuntoon.

      Juu, täällä otetaan itsenäisyyden asiat rennosti. :)

      Poista
  6. Perinteiset joululeivonnaiset tuovat tuoksullaan kotoisaa tunnelmaa myös täällä kaupungissa :) On ne vaan hyviä nuo joulutortut ja piparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se juuri on, että tuoksu tekee joulun ja monen muunkin juhlan. Ja nimenomaan kotoisan tunnelman, kuten sanoit. Kyllä piparit ja tortut kuuluvat jouluun ja joulun odotukseen ehdottomasti. :)

      Poista
  7. Talonne on kyllä yksi kauneimpia, mitä olen ikinä nähnyt! Ja tunnelma sisälläkin on niin kotoisan kutsuva kuvia katsellessa.
    Täällä Espoon rannoilla kyllä myrskyää, on myrskynnyt jo pari päivää. Tänään siihen on liittynyt kaatosade.
    Eikö ole kaunista, kun huomaa jatkavansa äidin tai muun läheisen ihmisen tapaa, niinkuin sinä nyt äitisi piparinleivonta päivää Itsenäisyyspäivänä?<3 Hyvää Itsenäisyyspäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Mirjam-Matilda! Tuo oli kyllä paljon sanottu. <3

      Kaatosateessa meilläkin on ajoittain itsenäisyyspäivää vietetty ja lippu oli litimärkä, kun se illansuussa laskettiin alas.

      Tuo on totta, että monissa asioissa sitä huomaa tekevänsä samalla tavoin kuin lapsuuden kodissa on ollut tapana. Ne ovat niitä pieniä, onnellisia asioita, joista ei halua päästää irti. Kiitos, hyvää itsenäisyyspäivän iltaa myös sinulle! <3

      Poista
  8. Näyttääpä aika lohduttomalta tuo teidänkin venevajanne - samanlaista näkyä on täällä meillä saunan kanssa :(. Mutta onneksi talot ovat ylhäällä ja turvassa! Olitte onnen pekkoja, kun myrsky ei osunut pahiten sinne. No, tänään illallakin on vielä kovia tuulia tulossa, joten koputetaan puuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, nousiko vesi saunaanne asti! Meillä ei todellakaan tiedetty myrskystä oikein mitään, liekö tuulen suunta ollut tähän kohtaan suotuisa. Venevajan vesittyminen ei olekaan mitään verrattuna saunaan. Meillä täällä on tällä hetkellä ihan tyyntä ja sateetonta, joten toivotaan, että myrsky jättäisi Idurinkin vähitellen rauhaan.

      Poista
  9. Ihanat tunnelmat teillä <3 Täälläkin on jo piparit leivottu :) Meillä on jo ihmeenkin paljon ollut lunta, vaikka lämpöasteita on vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärän hyssyssä täällä vietettiin itsenäisyyspäivää, kun lumikaan ei anna yhtään valoa. Olen kyllä kateellinen teille lumesta. Ei joulu tunnu oikealta ilman sitä. :)

      Poista
  10. Mekin odotimme myrskyä, mutta eipä se tullutkaan kovana tuulena. Perjantaina tosin se toi lähes kaksikymmentä senttiä lunta, jonka vesisateet veivät sunnuntaihin mennessä lähes pois.

    Kauniin lämpöinen tunnelma välittyy kuvista. Joulun valmistelu on mukavaa.

    Antoisaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisipa täälläkin satanut edes hippusen lunta; vettä vaan on tullut kaatamalla ja nurmikot viheriöi.

      Kyllä joulua on jo kiva valmistella ja suunnitella. Aina tahtoo kuitenkin kiire yllättää ja olisi niin ihana nauttia joulutunnelmasta jo etukäteen rauhassa. Kiitos Kanneli! :)

      Poista
  11. Aika korkealle on vesi nyt noussut. Mukavaa joulunodotusta Airisrantaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi korkealla vesi oli viikonlopun ajan, mutta nyt se on jo onneksi laskenut. Tänään aurinkokin on paistellut ihan mukavasti. Kiitos, mukavia joulukuun päiviä myös Pionimetsään! :)

      Poista
  12. Ihana tunnelma!

    Vesi on ollut todella korkealla meilläkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Aika harvoin vedenpinta tosiaan näin korkealle nousee kuin nyt. Hyvä, että säästyttiin kuitenkin vaurioilta. :)

      Poista
  13. Meilläkin oli lapsuudessani itsenäisyyspäivänä joulupiparien leivontapäivä. Samaa olen omassa kotonakin tehnyt varmaan joka vuosi, paitsi tänä vuonna. Yritän tehdä tosi vähän leivonnaisia, ettei tulisi syötyä liikaa ja jaan muutenkin kaikesta leipomuksistani myös isälle ja anopille syötävää. Jouluna voi herkutella perinteisillä ja uusilla herkuilla, mutta kohtuullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsenäisyyspäivä taitaa olla aika monen leivontapäivä. :) Hienoa, että jaksat leipoa myös muille sukulaisille. Omatekoiset leivonnaiset ovat todella ihana lahja. Niinpä, kun on kohtuus herkuttelussa, voi maistella vähän kaikkea. :) Sitä paitsi ähky olo on ihan hirveä.

      Poista
  14. Onpa teillä meri tullut lähelle! Onneksi asutte sen verran korkealla, ettei tarvitse pelätä veden tulevan liian lähelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihapiiri pieneni kummasti. :) Kyllähän se vähän uhkaavalta näyttää, kun vesi nousee noin korkealle, vaikka taloon asti se ei nousisikaan. Nyt on jo aika normaali tilanne taas. :)

      Poista
  15. Ihana kissa tuolilla!!
    Aina on mukavaa kattella teidän taloa. Peltikattokin tehty just niin oikein kuin vaan voi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nala oli vallannut parhaan paikan tällä kertaa. :) Olihan siinä lämmin kelliä, kun kakluunin huokui kuumuutta.

      Kiitos Partapappa! Tuo oli mukava kuulla. Onneksi saimme katontekijän, joka osasi asiansa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!