Follow my blog with Bloglovin

Tausta

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Aamulla aikaisin

Tänään meillä roiskii ulkona räntää, ja kylmä tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin. Eipä todellakaan tee mieli nokkaansa ulos pistää. Toisaalta Airisrannan asukkaillakin on ollut viime aikoina melkoista vipinää työrintamalla, joten pihalla oleilu on jäänyt pakostakin vähemmälle.



Onneksi niitä kauniitakin hetkiä on riittänyt. Tässä yhtenä aamuna juoksentelin heti päivän sarastaessa pitkin pihamaata aamutakissani ihailemassa kaunista auringonnousua. Sellaisina aamuina tuntuu oikein ylelliseltä, kun voi suoraan verannan ovesta astua rannalle kuuntelemaan metsänreunassa kujertavaa mustarastasta. Muita lintuja ei vielä siihen aikaan tuntunut olevan liikkeellä.



Nouseva aurinko sai venevajankin hehkumaan aivan uusissa punaisen sävyissä. Laiturille saakka en viitsinyt liukkaissa puutarhaläpysköissäni sentään mennä, sillä pikku pakkanen saattaa joskus huurtaa puisen pinnan vaarallisen liukkaaksi.



Jokin aika sitten kanadanhanhipariskunta asettui lähitienoolle ja on vieraillut rannassamme sen jälkeen päivittäin. Välillä rannalla on näyttäytynyt toinenkin hanhipari, mutta aika ajoin tila tuntuu käyvän hieman ahtaaksi kahdelle urokselle. Joutsenet ovat sitten vielä ihan oma lukunsa; ne eivät eivät siedä mokomia kaakattajia alkuunsakaan.

Sinisorsat eivät sen sijaan anna isompien sukulaistensa nahinoinnin paljon omaa rauhaansa häiritä vaan taapertavat arvokkaasti rantakivikolla edestakaisin. 



Jo edellisen kotimme pihapiirissä vieraili keväisin kesy sinisorsapari, ja arvokkaan olemuksensa takia ne ristittiin tuolloin 'Ahtisaariksi'. Perinteet istuvat tiukassa, ja siksipä myös Airisrannan keväiset rantavieraat ovat saaneet kunnian käyttää samaa arvokasta kutsumanimeä. Kaikki tietävät keistä on kyse, kun 'Ahtisaaret' lipuvat rantaan.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-



14 kommenttia:

  1. Teillä on siellä maisema, kuin vaihtuva taulu. Upean näköistä. Tällaisia aamuja on ihana muistella näin räntää räimiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiseen aamuun on kyllä huomattavasti mukavampi herätä. :) Onneksi räntäsade ja tuuli on meillä jo hellittänyt. Toivottavasti myös teillä!

      Poista
  2. Oi miten kauniit maisemat! Tulee ihan merta ikävä kun näitä katsoo. Veden ääressä on varmasti ihana asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meri on meille tosi tärkeä elementti. Tällä hetkellä en todella osaisi kuvitella asuvani muualla, vaikka olemmekin kaukana kaikesta. :)

      Poista
  3. Ihanaa kauneusterapiaa harmauden (ja valkoisuuden) keskellä. Mukava kun jaat upeita maisemianne muidenkin virkistykseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos ne piristävät muitakin! :) Ihmeesti samat maisemat muuttuvat tilanteen ja ajankohdan perusteella. Juuri tällä hetkellä alkoi aurinkokin paistaa aivan ihanasti. Kivaa päivänjatkoa sinulle!

      Poista
  4. Ihana auringonnousu, miten nuo aamun ensi hetket ovatkaan niin ainutlaatuisen upeita
    juuri merenrannalla! Voi mikä suloinen venevaja, kuin suoraan maalauksesta.

    Mukavaa pääsiäisviikkoa Villa Airisrannan väelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit aamut ovat kyllä mahtavia. Odotankin jo innolla, että pääsisi nauttimaan aamukahveista ulkona. :)

      Kiitos, ja mukavaa pääsiäisen aikaa myös teidän perheellenne!

      Poista
  5. Upeat kuvat ja maisemat! Niin tulee merelle mieli, vaikka vesi onkin niin kylmää vielä ja tuulet puhaltaneet. Tosiaan, heti kun aurinko lämmittää, tulee jo lupaus keväästä ja kesästä. Hyvää loppuviikkoa ja pääsiäistä Airisrantaan! T; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Toivotaan, että pääsiäisenä aurinko näyttäytyisi oikein kunnolla vähän joka puolella maata. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  6. Voi miten kaunista. Kyllä teillä siellä kelpaa olla, ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaiseen aamuun ja auringonnousuun on kiva herätä. Aina se aurinko ei toki täälläkään paista. :)

      Poista
  7. Voi miten kaunista <3 Odotan itse niin malttamattomasti mökille pääsyä, ja niitä rauhallisia aamuja. Jos/kun voi herätä ennen kaikkia muuta ja katsoa sitä kauneutta mikä saaristossa onkaan...*huokaus*. Sinulla on todellinen onni, kun saat asua noin kauniilla paikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha onkin aamuissa sitä parasta; vain meren liplatusta ja lintujen viserrystä. Kiitos, olen kyllä yltiöonnellinen tästä paikasta! :) Kohtahan ne mökkikelit kolkuttelevat ovella sinullakin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!